En nyt kirjoita idioottina kaikki tietävänä joka ei ole koskaan kokenut masennusta nimittäin kyllä olen ja se on vieläkin ja kamppailen joka päivä sitä vastaan en ymmärrä miksi porukka väittää että masennuksesta ei pääse eroon ja se seuraa koko elämän mukana, siksikö että joku sanoi niin ja siihen on naurettavan helppo totutella?
Masennus ei ole mikään krooninen sairaus johon ei voisi vaikuttaa vaan päin vastoin! Se on päässä ja kukaan muu ei saa sitä pois kuin henkilö itse! Jos on niin helppo sortua suruun niin miksei myös sitten voisi iloita useammin, loppujen lopuksi se ei ole vaikeampaa!
Masennusta tod pidetään pirun yleisenä ja kaikki tuntuvat potevan sitä ja suurin osa jää siihen kierteeseen kiinni eikä halua pääsät pois! Minulle se on sitä jos sanoo että se on vaikea sairaus ja se seuraa koko ajan mukana, tarkoittaa sitä että sen ei haluakkaan loppuvan. olen nähnyt mielettömästi porukkaa joka on tällaista mutta kukaan ei tunnu tajuavan että siitä pääsee eroon!!
Mikään lääke siinä ei oikeasti auta, se vaan viivyttää oireita mutta ei sun ajatukset mihinkään katoa, joudut syomään lääkkeitä koko loppu elämäs! Siis ajattele, sä loit ne ajatukset, ei kukaan muu ja sä myös pääset niistä eroon jos haluat! Arvaa suositteleeko psykat sulle tollasta hoitoa, ei! Ne haluaa vaan rahat kun käyt puhumassa ja uusimassa reseptiä, aina kun vaan ajattelet "juu, mulla on aika taas ens viikolla, masennus jatkuu vielä silloinkin", sä et saa sitä lähtemään pois!
Uskokaa mua, me pystytään vaikuttamaan meidän ajatuksiin itse, ei lääkkeet... Masennus ei ole sairaus, jos sen ottaa niin, siitä ei pääse eroon, koska sairauksien ajatellaan jatkuvan! Sä et pysty syöpään vaikuttamaan, mutta masennus lähtee pois! Mä ainakin olen kyllästynyt siihen nyt lopullisesti!!! Tahdon siitä eroon!
Menkää ulos, nauttikaa auringon rippeistä.. Maailma on oikeasti parempi paikka ja siellä on parempia ihmisiä, te ette ole yksin. Jos haluatte jutella, etsikää ulkoa ihmisiä, järjestäkää omia tapaamisia palstan välityksellä (varoivaisuus hyvä muistaa) löytäkää valo elämään! Mäkin olen kaatunut tuhansia kertoja ja tulen vielä kaatumaan mutta elämä on aina täynnä ylä ja alamäkiä. Mun polvet saa olla verillään vaikka kuinka monta kertaa, koska maailmassa on ystäviä laittamassa laastareita, tsemppiä teille! :)
Masennus ei ole mikään krooninen sairaus johon ei voisi vaikuttaa vaan päin vastoin! Se on päässä ja kukaan muu ei saa sitä pois kuin henkilö itse! Jos on niin helppo sortua suruun niin miksei myös sitten voisi iloita useammin, loppujen lopuksi se ei ole vaikeampaa!
Masennusta tod pidetään pirun yleisenä ja kaikki tuntuvat potevan sitä ja suurin osa jää siihen kierteeseen kiinni eikä halua pääsät pois! Minulle se on sitä jos sanoo että se on vaikea sairaus ja se seuraa koko ajan mukana, tarkoittaa sitä että sen ei haluakkaan loppuvan. olen nähnyt mielettömästi porukkaa joka on tällaista mutta kukaan ei tunnu tajuavan että siitä pääsee eroon!!
Mikään lääke siinä ei oikeasti auta, se vaan viivyttää oireita mutta ei sun ajatukset mihinkään katoa, joudut syomään lääkkeitä koko loppu elämäs! Siis ajattele, sä loit ne ajatukset, ei kukaan muu ja sä myös pääset niistä eroon jos haluat! Arvaa suositteleeko psykat sulle tollasta hoitoa, ei! Ne haluaa vaan rahat kun käyt puhumassa ja uusimassa reseptiä, aina kun vaan ajattelet "juu, mulla on aika taas ens viikolla, masennus jatkuu vielä silloinkin", sä et saa sitä lähtemään pois!
Uskokaa mua, me pystytään vaikuttamaan meidän ajatuksiin itse, ei lääkkeet... Masennus ei ole sairaus, jos sen ottaa niin, siitä ei pääse eroon, koska sairauksien ajatellaan jatkuvan! Sä et pysty syöpään vaikuttamaan, mutta masennus lähtee pois! Mä ainakin olen kyllästynyt siihen nyt lopullisesti!!! Tahdon siitä eroon!
Menkää ulos, nauttikaa auringon rippeistä.. Maailma on oikeasti parempi paikka ja siellä on parempia ihmisiä, te ette ole yksin. Jos haluatte jutella, etsikää ulkoa ihmisiä, järjestäkää omia tapaamisia palstan välityksellä (varoivaisuus hyvä muistaa) löytäkää valo elämään! Mäkin olen kaatunut tuhansia kertoja ja tulen vielä kaatumaan mutta elämä on aina täynnä ylä ja alamäkiä. Mun polvet saa olla verillään vaikka kuinka monta kertaa, koska maailmassa on ystäviä laittamassa laastareita, tsemppiä teille! :)
Vastaukset 29
Vanhimmat
hyvää syksyä ja tulevaa talvee sullekin!
oikeestaan mikään ei oo sairautta.
kaikki mitä täällä on niin on luonnollista.
kokekaa mitä haluatte kokea,
nauttikaa mitä haluatte nauttia,
kamppailkaa koko elämänne jos haluatte ja vaikka ette haluaiskaan.
se on teidän oma päätös.
ihmettelen kyllä suuresti miks jotkut ihmiset luo päähänsä maailman ja ajattelutapoja joista ei edes ite pidä ja jos näistä ajatuksista eroon pääsy korvien välissä käy liian hankalaksi niin
sitten ollaankin jo hankkiutumassa eroon itsestään tappamalla itsensä.
me ollaan sitä mikskä meiät ollaan tehty.
minkäs teet?
Asiahan on niin, että ajatuskuviot ja tottumukset on itse luotu, tai niihin on ajauduttu, mutta niistä pääseminen ja ajatustapojen muuttaminen ei välttämättä ole niin helppoa. Minulla on sellainen käsitys, että juuri näissä asioissa, näitä tilanteita varten on olemassa psykologit ja psykiatrit. Olen samaa mieltä siitä, että lääkkeet eivät pelkästään auta muuttamaan elämäntilanteita tai joitain hankalia ajatuskuvioita. Siinä tarvitaan myös paljon keskustelua ja työtä väärien tottumusten muuttamiseksi. Aina sitä valoa ei ole niin helppo löytää vaikka aurinko paistaisi. Jokainen ihminen on erilainen ja monimutkainen olento, että mitään kaikkeen toimivaa ratkaisua tuskin on olemassa.
Kun aloitit kirjoituksesi -ettet kirjoita sitä kaikkitietävänä- ihmettelen miksi ylipäätään kirjoitit. Ei kaikkea voi yleistää. Jokaisella on oma henkilökohtainen elämä, siihen kuuluvat sairaudet, masennukset ym. Ei meille kaikille sovi samat lääkkeet, samat ajatukset. Lennokas tekstisi sai minut epäilemään, onkohan sinunkaan diagnoosisi kohdallaan.
Olen sairastanut masennusta useita vuosikymmeniä, käynyt hakemassa apua aina kun masennus kävi niin ylivoimaiseksi että en pärjännyt yksin. Tätä kierrettä kesti lähes kaksikymmentä vuotta. Tänä kesänä, kun vahdoin paikkakuntaa, pääsin niin hyvään hoitosuhteeseen että minut otettiin kokonaisena ihmisenä huomioon. Masennukseni olikin ollut vain puolet sairauttani, olen maanisdepressiivinen. Arvaa vaan olenko käynyt läpi helvetin. Maaniset vaiheeni sekoittivat elämäni ja menetin taloudellisesti paljon ja ihmissuhteissa vielä enemmän. Onneksi nyt on asiat paremmin, kiitos hyvän psykiatrin, psykologin, vertaisryhmän, lääkkeiden ja ennen kaikkea mahtavan puolisoni joka jaksaa vierelläni.
On aika typerää ja edesvastuutonta kirjoitella tänne - nauttikaa auringosta- jos on niin väsynyt elämään ettei jaksa avata ikkunaverhoja. Mietipä, jos joku luettuaan tekstisi jättää lääkkeet syömättä ja sairastuu vielä pahemmin ja tekee itsemurhan.
Jos tosiaan olet kokenut masennuksen, sen oikean, et kirjoittaisi tuollaisia typeryyksiä. Anna kaikkien kukkien kukkia ja ihmisten elää elämäänsä ilman sinun 'ohjeitasi', kiitos.
Alkuperäinen kirjoittaja puhukoon todellakin ihan vaan omasta puolestaan. Jokaisen tilanne, tausta, sairaus ja siihen vaikuttavat tekijät ovat erilaisia.
Ainakaan vaikeasta depressiosta ko. kirjoittaja ei tiedä yhtään mitään. Se on hengenvaarallinen sairaus, johon 20 % sairastuneista kuolee.
Siis mä en oikeasti ymmärrä teitä. Haluatteko te "sairaudestanne" eroon vai ette. Mä yritin vain auttaa teitä ja näyttää asian toista puolta ja te iskette heti takaisin että "ei teitä voi auttaa" sanomalla noin ja niin pois päin. En mä nyt ole niin tyhmä etten tajua että kaikki on erilaisia, mutta masentuneilla ihmisillä on tää kamala vika turvautua lääkkeisiin! On olemassa parempiakin hoiti keinoja, masennuslääkkeet eivät paranne masennusta, ainoastaan vievät pahan olon hetkeksi pois ja se voi tulla takas kun lopetat lääkkeiden syömisen. Minusta ihmisten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja avata ne verhot aamuisin jotta näkisi auringon. En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti, meinasin vain että asioista löytyy iloisia puolia, masentuneiden on oltava rohkeita ja opittava kestäämään vastoinkäymisiä. Heistä tulee vahvempia kuin niistä jotka eivät ole kokeneet samaa.
Ja mitä järkeä tämän palstan on olla täällä jos ihmisten pitäisi oikein varoa suunsa avaamista täällä, minä yritin vain auttaa!
Ja kiitos, minusta taas on todella lapsellista kirjoittaa "jos olisit kokenut sen oikeanlaisen masennuksen..", miten masennuksesta voi sanoa että minulla on oikeanlainen ja sinulla ei? Periaatteessa en kyllä halua enää sanoa että minulla on masennus koska aion ajaa sen tiehensä tahdonvoimalla, sinäkin pystyt siihen jos oikein haluat. Minulla ei ole masennusta jos uskon siihen.
Voi että kun asiat olisivatkin noin yksinkertaisia.
Odotan mielenkiinnolla kirjoittajalta lisää viisasta tarinaa.
Joskus sairaus, nimeltä masennus tai hallitsemattomat mielialamuutokset ym. mielenterveydenhäiriöt johtuvat yksinomaan jonkin aivojen kemiallisen aineen epätasapainosta tai toimintähäiriöstä. Tällöin on ihan aiheellista saada lääkitys, jolla tuo häiriö saadaan balanssiin.
Lääkkeitä - riippuen toki lääkkeestä - syödään sitten oireiden (masennuksen) poistuttua vielä joskus puolisenkin vuotta uusiutumisriskin pienentämiseksi. Moni on saanut avun näin, kun kyseessä ei ole traumpaperäinen masennus. Sopinee myäs miettiä, vaikuttaako masennus itsessään aivojen 'kemikaalien' tasapainotilaan sekoittaen sitä, vai päin vastoin... Molemmat kaiketi mahdollisia.
Tahdonvoimaakin tarvitaa, sitä en kiellä, ja halua parantua, mutta ne tavallisesti tulevatkin sitten, kun masennus hieman alkaa hellittää otetta. Asioiden olemassaolon kieltäminen ei sen sijaan kuulosta kovin terveeltä. Masennus ei ole mikään riippuvuus (kuten esim. jokin päideriippuvuus), josta voidaan parantua yksinomaan tahdonvoimalla.
Tietenkin jokainen haluaa eroon ja "normaaliin" elämään (paitsi joku marginaaliporukka). Kaikki ovat yrittäneet piristyä, ryhdistäytyä. On aivan eri asia, jos ihmisellä on huono olla, elämähän ei ole ruusuilla tanssimista, kuin jos on sairaus nimeltä masennus. Siihen kyllä tarvitaan lääkitystä ja muutakin apua.
"Masennus ei ole mikään riippuvuus (kuten esim. jokin päideriippuvuus), josta voidaan parantua yksinomaan tahdonvoimalla."
Loistava kommentti. Yhtä hyvin syöpäsairastakin voitaisiin käskeä heittämään lääkkeet nurkkaan ja ottamaan itseään niskasta kiinni...
nii just.
aivopesua ja lääkkeitä vaan että ihmiset sopisivat tähän yhteiskuntaan.
Ymmärrän sen, että sinulla on halu auttaa muita ja se on hyvä asia. Hyvä asia on myös se jos jaksaa mennä ulos ja auringon paisteeseen, mutta kaikki ei jaksa edes sitä tai ei saa siitä masennukseensa kuin
ehkä millin apua. Vaikea masennus on vaikea masennus ja vaatii useimmiten pitkäaikaista hoitoa, ymmärtäväistä terapeuttia, jne. Lääkkeistä en tiedä.
Olen käyttänyt melkein kuukauden Cipralexia enkä ole vielä huomannut vaikutusta. Sitä vastoin kävin tänään eka kertaa psykologilla ja olo vähän toivekkaampi. On hyvä asia, että olet löytänyt ja löydät itsellesi niitä parhaimpia hoitokeinoja masennukseesi. Luulen, että masentunut tarvii usein ennemmin hyvää kuuntelijaa ja ymmärtäjää kuin hyviä neuvoja. Saa tänne kirjoittaa, mutta samalla kannattaa aina varautua kritiikkiin. Hyvää
syksyä sullekin!
Kysymys ei todellakaan ole mistään "yhteiskuntaan sopeutumisesta". Et ilmeisesti tajua sitä, että vaikea masennus on niin tuskallinen sairaus että siitä tuskasta päästäkseen olisi valmis syömään vaikka rotanmyrkkyä.
Masentuneista 20 % tekee itsemurhan. Sairaus on niin sietämätön, että moni valitsee ennemmin kuoleman. Ja sinä haluaisit ettei heille suotaisi edes lääkitystä????
Esittämäsi prosenttiluku on aivan liian korkea.
Ei yksi viidestä masentuneesta tapa itseään.
Suhdeluku on huomattavasti tätä alhaisempi. Joskus lähes noin korkeita lukuja on esitetty (15 %), mutta silloin vertailukohtana on ollut vakava-asteinen (psykiatrista sairaala- tai avohoitoa hoitoa vaatinut) masennus ja tutkimus on jo aika vanha.Silti depressio on toki keskeisin itsemurhakuolleisuutta selittävä tekijä.
Tutkimus ei suinkaan ole vanha. Sitä siteerattiin noin kaksi viikkoa sitten sekä Ajankohtainen kakkonen-ohjelmassa että Helsingin sanomissa.
Tämä itsemurha-aihe oli vain sivuasia... Pointtinihan oli se, että masennus on niin hirvittävä sairaus, että on käsittämätöntä miksi jotkut haluavat kieltää masentuneelta jopa lääkityksen.
no sori...
aivopesua ja lääkkeitä vaan että ihmiset olisivat tyytyväisiä itseensä
Jos terapia mielestäsi on aivopesua (näin ymmärsin - korjaa toki, jos olen väärässä), niin joko olet todella tietämätön aiheesta tai sitten muuten vain niin heikko psyykeltäsi, että sinuun (ja tapaasi ajatella) voi vaikuttaa millä tavalla tahansa (tuolla 'logiikalla' ajateltuna päivälehdetkin yrittävät aivopestä ihmisiä ja riistää oman järjenkäytön ja harkinnan).
Mitää taas tulee lääkkeisiin, niin miksi juuri masennusta ei saisi hoitaa myös lääkkeillä, mutta muita sairauksia ilmeisesti mielestäsi saa tai pidät niitä hyväksyttävämpänä?
diiih voe voe voe juuuuh ku otetaa niin tosissaan
en oo missään sanonu etteikö sais. tehkää mitä huvittaa.
en pysty tuomitseen ketään enkä haluaiskaan.
minähän kehoitin
Kauheeta, kun oli taas viisas kommentti. Diu diu, joillekkin ei tekis pahaa kevyt opiskelu tai muu aivotoiminnan kehittäminen
Ongelma on täsmälleen siinä, mitä itse sanot.
"Siis mä en oikeasti ymmärrä teitä. Haluatteko te "sairaudestanne" eroon vai ette..."
Myönnät, ettet ymmärrä masentuneita, ja silti solkotat täällä. Eikö ongelmien korjaaminen ylipäätään edellytä, että se ymmärretään? Sinähän olet kuin renkaanpaikkaaja, joka korjaa renkaan tuhat kertaa, muttei ikinä siirrä sitä naulaa, joka sen gummin aina puhkaisee.
Tämä arvostelun jälkeen voin sanoa, että olen tavallaan samoilla jäljillä sinun kanssa siinä, että joskus masentunut ei halua parantua. Kyse ei ole siitä, etteikö hän haluaisi hyvän olon palaavan tai elämänsä muuttuvan kutakuinkin normaaliksi. Ongelma on siinä, että ainakin minulle masennuksesta on tullut kiusallisen hyvä tekosyy olla tekemättä asioita. Ei jaksa, koska ei jaksa. Tästä siis seuraa itseään ruokkiva kierre.
Mutta jos tosiaan kuvittelet, että vuosia ja vuosikymmeniä syventyneen kierteen voi katkaista lääkekuurilla ja parilla positiivisella ajatuksella, erehdyt pahasti. Ajattele: joku on masennuksensa vuoksi ajautunut taloudelliseen ja sosiaaliseen ahdinkoon. Ihmissuhteiden ja ystäväpiirin luominen vie terveeltäkin ihmiseltä vuosia. Taluodellinen ahdinko voi jatkua ikuisesti. Ulosottomies ei diagnooseja kysele, eikä oikeus päästä velkasaneeraukseen kuin erittäin hyvin perustein.
Sanotaanko vaikka niin, että jos ihminen joka on masennellut 15- vuotiaasta 25-vuotiaaksi, alkaa nyt oitis saada hyvää apua, hänellä on jonkinmoiset uudet, pysyväluontoiset sosiaaliset kuviot parin vuoden päästä. Jos hän on mämmännyt raha-asiansa, hän saattaa vapautua veloistaan kolmekymppisenä. Silloin hän on kuitenkin ikänsä takia syrjäytymisvaarassa työelämästä. Jos hänellä on velkoja, eikä hän pääse saneeraukseen, hän on neljän kymmenen (!) vapautuessaan veloistaan. 25 vuotta, eli noin kolmannes koko odotettavissa olevan elämän kestosta menee siihen masenteluun ja sen seurausten hoitoon. Kirjoitustyylistäsi olen saanut sellaisen kuvan, että itse olet enintään 25-vuotias, joten tällainen ajanjakso on sinulle yhtä pitkä kuin koko elämä. Hyvällä tahdolla voi sanoa, että se on pisin ajanjakso, jonka tosiaan pystyt hahmottamaan jotenkin. Tämänvertaisia asioita sinä hoitelisit sarasvuomaisin konstein.
Masennukseen ja sen hoitoon mielestäni tosiaan liittyy aivopesua ja vippaskonsteja. Mutta haluan painottaa sitä, että moraalinen taakka tässä ei lepää masentuneen harteilla.
Masentuneiden on usein vaikea sopeutua yhteiskuntaan, mutta näemmä suljetaan silmät sujuvasti siltä, että yhteiskunta aiheuttaa masennusta.
Miksi vallan kahvassa olevat haluaisivat muuttaa yhteiskuntaa? Heillehän nykyinen meno tarjoaa makeaa elämää. Heille on edullisempaa syöttää kivenä kengässä oleville lääkkeitä, jotka turruttavat epäkohdista viestinä olevan pahan olon.
Jos nykyisen yhteiskunnan kilpailumentaliteettia hiukan kevennettäisiin, ei pyrittäisi yhä hurjempaan kasvuun kaikilla elämänaloilla ja ylipäätään oltaisiin valmiita jakamaan omasta, väitän, että monilla olisi parempi olo.
On kuitenkin muistettava, että masennus tai ainakin alttius masennukseen johtuu osin ihmisen ja yksilön fyysisistä seikoista ja lienee vielä perinnöllinenkin. Tällaista alttiutta ei voi hoitaa pelkästään niin, että kevennetään potilaan elämää. Myös itse sairauteen on puututtava tarpeen tullen. Siihen lääkkeet ja terapia ovat osoittautuneet toimiviksi keinoiksi.
Niin muodoin, jos tässä yhteiskunnassa tosiaan haluttaisiin päästä nopeasti eroon laajasta masennuksesta, olisi ensihätään pyrittävä korjaamaan erinäisiä yhteiskunnallisia ongelmia vaikka sitten kansainvälisen kilpailukyvyn kustannuksilla (Ihanko oikeasti matopeli- ja kamerakännykät ja isot autot yms. statussymbolit ovat meille tärkeämpiä kuin läheisten hyvinvointi?). Sen lisäksi olisi edelleen huolehdittava sairastuneiden hoidosta ja jopa kehitettävä sitä. Nykyäänhän masentunut pistetään lääkekuurille ja häntä pidetään jonkin aikaa avohoidossa, jos kotikunnalla on siihen varaa. Vaikka toipumista tapahtuiskin, ongelmien uudelleenpuhkeamista vastaan yhteiskunnalla ei nykyisellään juuri ole keinoja. Mutta kuten sanottu, sellaiset keinot eivät ole lääketehtaiden eikä vallan kahvassa heiluvien välittömän edun mukaisia.
Ei masentuneella ole pakosti velkaa tai talousvaikeuksia, mutta pitkittyessään masennus kyllä aiheuttaa pakostakin syrjäytymistä ja elintason laskua.
Odottavatkohan ne jotka eivät halua parantua vaan sopivaa hetkeä tehdä itsemurha? Itse kuulun mielestäni tällä hetkellä juuri tuohon ryhmään. Elämänhalut ovat taas aika lailla vähissä ja tuntuu kuin tässä odottelisi vain kuolemaa.
Saahan sitä olla vaikka mitä mieltä, mutta jokainen itse kai lopulta päättää mihin hoitoon suostuu.
Itse olen lukuisten lääkkeettömien kokeilujen kautta hyväksynyt, että tarvitsen lääkityksen. Sen ohella olen tietoisesti yrittänyt muuttaa elämän asennettani ja suhtautumistani asioihin positiivisempaan suuntaa.
Tämä yhdistelmä toimii kohdallani. Ei jokaisen kohdalla toimi sama asia, mutta kokeilemalla ja hyväksymällä oman "tilanteensa" löytyy myös se pieni elämän ilo, joka puuttuu masentuneelta ihmiseltä. Tyttäreni sanoja lainaten "Sä olet äiti iloinen masentunut"
>>Menkää ulos, nauttikaa auringon rippeistä.. Maailma on oikeasti parempi paikka ja siellä on parempia ihmisiä, te ette ole yksin.>>
Maailma oikeasti parempi paikka? No on pikkasen vaikea enää uskoa tuohon kun on ollut koko elämänsä alkoholistivanhempien ainoa traumaattinen lapsi, kokenut väkivaltaa ja kaikenlaista pervoa omien vanhempien taholta, ollut ikuisesti pätkätyötön, huijattu yritystoiminnassa omien yhtiökumppaneiden taholta, nähnyt omaisten itsemurhayrityksiä, nähnyt omaisten kuolevan syöpään ja rimpuillut tässä saatanan hyvinvointiyhteiskunnan oravanpyörässä koko ikänsä, tuntien aina kerta toisensa jälkeen epäonnistuvansa joka asiassa. Että tunne on loppujen lopuksi sellainen kuin sanonnassa, että "Lisää vaan hiekkaa isännän silmille, että loppukin näkö lähtee - antaa tulla lunta tupaan, ovista ja ikkunoista". Piste. Sitten seurasi loppuunpalaminen ja totaalinen elimistön romahdus, ja vakava depressio ja masennus. Tulos = kävelevä zombie.
Minä sain mielialalääkityksen, ihan viimeisillä hetkillä. Vaikutusta en vielä tiedä, olen vasta aloittanut lääkkeen ottamisen. En edes ensin tajunnut kuinka vakavasti masentunut olen, kunnes sitten havahduin siihen, että olenpa maannut jo muutaman päivän sängyssä, sieltä nousematta ylös ja puhun pehmoisia puolisolleni.
Kyse ei minun tapauksessani ole mistään lyhytaikaisesta masennuksesta tosiaankaan, vaan alkaa jo tuolta lapsuudesta asti tämän tarinan synty, ja sanoisin sitä jo krooniseksi, vaikka oirehtiminen on alkanut pikkuhiljaa vasta myöhemmin kouluiässä. Jossain vaiheessa vaan tilanne räjähtää käsiin totaalisesti, vaikka kuinka vahvaa leikkisi omasta mielestään. Yksinkertaisesti ei enää jaksa. Ei pysty, ei kykene. Rajansa kaikella.
En minäkään tunnusta mielelläni vieläkään itselleni, etten olekkaan niin vahva kuin aina olen lapsesta asti kuvitellut. Vaikea tunnustaa, että on ihan loppu. Mutta se on pakko, koska elimistö ja mieli alkaa sanoa työehtosopimustaan irti nyt lopullisesti. Minusta tuli myös erakko, pysyn mielelläni erossa kaikista ihmisistä, paitsi aivan lähimmäisistäni, jotka ovat minulle tärkeitä. Vaikeaa myöntää itselleen, että on myös kaiken kukkuraksi ihmisvihaaja. En luota kehenkään ja sen on saanut aikaan niin moni asia elämässäni.
Sinä väität viestissäsi, että pystymme vaikuttamaan ajatuksiimme itse, ei lääkkeet. Tuota en missään tapauksessa allekirjoita. Minulla ei ole enää mitään mahdollisuutta vaikuttaa itse siihen miten kääntäisin ajatukseni elämästäni itse positiivisemmiksi enää tässä pisteessä, mihin elämäni on mennyt. Lääkkeisiin yritän luottaa, että ne auttavat minua muuttamaan ajattelutapaani myönteisemmäksi. Senkin uskon vasta sitten kun näen muutaman viikon päästä, miten ne ovat vaikuttaneet. Ilman lääkkeitä ja terapiaa en missään tapauksessa enää selviä, myönnettävä on.
Joten mieti nyt hyvä ihminen vähän, kun väität, että me itse nämä depressiiviset ajatukset päähämme luomme. Minulla on ainakin helvetin huono mielikuvitus, ettei onnistu luomaan näitä ajatuksia itse omaan päähäni, jotka olen elämässä osakseni saanut. Kyllä ne ajatukset on ihan muiden asioiden ja tekijöiden luomia, eikä mitään omakeksimiä juttuja. Niin masokisti ei kukaan voisi olla itselleen.
monenlaisia ihmisiä ja heillä monenlaisia (mielen)sairauksia.olisi tietenki hyvä jos kaikki jaksais ajatella ja vielä toimia loogisesti matkalla parempaan mutta näinhän ei ole:kun voimat on pois nii on,henkisen tuskan vielä riepoessa omaa maailmaa kohti vieläkin syvempää reikää.
lääkkeillä on minun kokemuksen mukaan saatu apua tai edes lievennystä tuskaan.ei lääkkeet silti ole mikään apuautomaatti,ihmisten ongelmat on erilaisia,kokeilemalla oppinee parhaiten.sitten ehkä jo itsekin pystyy muodostamaan asioistaan käsityksen ja tietää mikä on parhaaksi nyt ja pitkälläkin tähtäimellä.vaikeaa se on kuitenkin.jos jollekin asiat on selviä niin hyvähän se on,oikein hyvä.
hyviä pyrkimyksiä kaikille.
Ei tarvitse heittää hanskoja tiskiin, vaikka sulle kovia kritiikkejä tulikin. Saattaa olla, että jollekin sinun viestistäs oli hyötyäkin. Etkä ole ainoa joka niin ajattelee.:)
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että omista ajatuksista on tosi paljon kiinni. Ajatukset ovat luovia ja ne toteutuvat käytännössä. Siis olet sitä mitä ajattelet. Enkä tarkoita mitään pika-ajatuksia, että vähän aikaa hoetaan -oon ilonen, oon terve, vaan myös ne ajatukset joita ei huomaa ees ajattelevansa, kuten noiden edellisten lomiin heitetyt -hahha tästäkö muka ois hyötyä, ei varmaan toimi, miten tää nyt muka auttais, mua ei kyl mikään auta etc. Tuhansia ajatuksia päivittäin...Sen huomaa sitten, kun yrittää olla vaan hiljaa ajattelematta mitään, niin nauhuri pyörii koko ajan! Upeita kirjoja on kirjoittanut Norman Vincent Peale. Suosittelen lämpimästi.
Ja myös ajatusten kirjoittamista paperille. Kun asiat saa siihen niitä ei tarvi kelata päässä koko ajan sellasina hahmottomina pahanolon möykkyinä.
Elämä se pysäyttää meidät itsekunkin täällä miten kenenkin. Miksi sinä olet siinä tilanteessa kuin olet? Miksi sinun piti pysähtyä? Sairaudella on sinulle viesti.
Varmaan kynsi meni poikki ja masensi....
On ollut niin paljon kiireitä viime aikoina enkä ole ehtinyt vastailemaan muille tai mitään... Sinun viestisi lämmitti, kiitos. On ihanaa että lämpimiä ihmisiä on olemassa eikä kaikki ole aina niin harmaata vaan joku oikeasti kiittää. Kiitos. Sinä toit auringon pilkette tähän kylmään päivään...
En aio lannistua muiden posteista, kyllä minulla energiaa riittää vielä!
Kirjoitit todella ihanasti kun sanoit että "Miksi sinun piti pysähtyä? Sairaudella on sinulle viesti." Se kuulosti eräältä läheiseltäni, jota en enää ikävä kyllä voi nähdä. Olet oikeassa ja olen itsekkin joskus ajatellut samaa, herätit ajatuksen uudestaan eloon :) Minusta kaikilla tapahtumilla on jokin syy ja niin on myös masennuksella. Jos sen viestin löytää, pääsee siitä myös eroon. Ei ehkä ainiaaksi joidenkin mielestä mutta minusta kyllä koska itsehän minä tämän maailmankuvani luon ajatuksillani ja kaikki mihin haluan uskoa, on totta. Haluan kovasti löytää sen viiestin mitä paha oloni keroo minulle, toivottavasti löydän sen pian. Kun olen löytänyt sen, olen taas paljon vahvempi. Kiitos sinulle :)
Onhan tuossa pointtia, mutta masennus voi olla myös fyysisistä kivuista aiheutuvaa..sillon ei auta ajatella positiivisesti, paska fiilis pukkaa päälle koko ajan vaikka mitä ajattelisi. Sillon varsinkin on paha asia, jos ei tajuta, että masennus onkin kivuista aiheutuvaa..jos vaikka jokin hermo selkärangassa tai niskassa on jotenkin puristuksissa, ja siitä aiheutuu jotain ahdistusta tai piilokipuja, niin varmasti masis iskee päälle...
Sit masennushan voi olla aivojenkemiastakin johtuvaa, siis aivan alusta pitäen, eikä siihen vaikuta välttämättä mikään.