Minä en koskaan ole saanut päivärahaa -siis työttömyys korvausta,. Koskaan en ole ollut työtön. Tuntuu onni on ollut mukanani, olen ollut siinä onnellisessa asemassa,että lapsenikin on työn alkeet opetelleet työpaikallani.
Mutta yksikään ei ole ryhtynyt yrittäläksi,joku on alkanut palvelualalle kuka mitäkin.
Mutta yksikään ei ole ryhtynyt yrittäläksi,joku on alkanut palvelualalle kuka mitäkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En ole koskaan ollut työtön.
Olen ollut työttömänä, laskentatavasta riippuen, 15 - 20 kertaa.
Tarkoitan kertoja jolloin olen joutunut työttömäksi vasten tahtoani konkurssin, määräaikaisuuden tai sopimattomien henkilökemioiden johdosta.
Silti en tunne itseäni onnettomaksi vaan oikeastaan päin vastoin onnekkaaksi koska joku muu kuin minä itse on päättänyt hakeutumisestani uusien haasteiden ja virikkeiden piiriin.
En päässyt ukkoutumaan enkä rakastumaan yhteen paikkakuntaan.
Ei ollut eläköitymiskynnystä.
Ainoa ikävä puoli on eläkkeeni pienuus.
27-työvuotta joiden joukossa on kaikki työsuhteeni. mukaan lukien alku- ja loppupään pienipalkkaiset, on johtanut nykyiseen tasoon.
Se ei ollut yllätys vaan aina pitemmän työpätkän päättyessä otin eläkelaskelman.
Minä en töissä koskaan käynyt mutta en korvaustakaan hakenut. Miehellä oli tosi isot tulot ja nyt on lesken eläke niin suuri että hyvin tulee toimeen kun jäi varallisuttakin minulle. Synnytin ja kasvatin 4 hyvää veronmaksajaa ja hoidin edustuskotia, tein siis töitä ilman palkkaa.
Työtön en ole ollut koskaan päinvastoin, töitä oli aina riittämiin ja hyvin usein paljon liikaakin.
Yöunet jäi joskus minimiin, mutta minulla oli taito nukahtaa hetkeksi istualtaan;-)), ja taas työ jatkui.
Lapset osasivat kodin koneiden käytön ja heistä oli suuri apu.
Elämä on varjoa ja valoa laulaa joku radiosta, sen allekirjoitan.
Kuten aloittajakin olin yrittäjä ja tunteja ei laskettu, vasta eläköidyttyä aloin kuuntelemaan itseäni ja niinpä sitten kävi kuinka kävi, kaikista selvitty.
Satamatyössä joskus ankarina jäätalvina työnsaanti oli kiinni jäänmurtajien avustamisista. Murtajia ei aina riittänyt; avustamista odottava saattue makasi jäissä
"rännissä" jossain Suomenlahdella.
Kun murtaja sitten vapautui edellisestä avustustyöstään, se tuli ja laivalitka pääsi määräsatamaansa.
Varustamoissa oltiin kuumina; miksi laivasuma seisoo ja tuottaa jokapäivä tappiota. Minkäs laivan päällystö tilanteelle mahtoi, ahtautunut jää esti heiikotehoisten laivojen kulun.
Me tilapäiset hampparit saimme työkonttorista leiman työttömyyskorttiin, tietenkin karenssipäivien jälkeen. Muutamista päivistä saatiin nimellispäiväraha.
Niin että varsinaista työttömyyttä siehen mailmanaikaan ei ollut, eikä sitten myöhemminkään. Uskalsin ottaa ison askeleen vakinaiseksi.
Kyllä Kukkahame on kulkenut yhtävaikeat polut,kuin minäkin.
Mut eikös kuitenkin ollut kivaa yhtään samanlaista päivää ei ollut,enkä yhtään vaihtais pois. Vaikeudet oli aina voitettavaksi...
No jaa, kyllä vielä vuosikymmenen jälkeen on tunne että muutama voisi olisi voinut olla olematta ja elämättä, samalla tulee ajatuksiin millaisia ne vaihtovuodet olisivatkaan olleet ehkä vieläkin hankalampia.
Nyt olen muistellut noita aikoja rikkaita ne kuitenkin olivat kaikessa, lomatkin piti viettää kaukana kotoa että pääsi edes hetkellisesti irti kaikesta ja sai kerättyä voimia "uusiin koetoksiin".
Muistoja ei puutu, ihme kyllä muuttuvat vanhetessaan jopa hassunkurisiksi
Kiitosta saavat vieläkin kun poikkeilen viikottain tervehtimässä ja rupattelemassa, missä mennään mikä vauhti.
Huomenta vaan ketkä jaksoivat lukea loppuun saakka.