Luokanvalvojan kanssa

Taina!?!

Olen tällä hetkellä kuumeessa kotona ja minulle tuli mieleen 3 vuotta sitten tapahtunut seksikokemus.

Olin siis opiskelemassa ommattikoulussa. Meillä oli luokanvalvoja "Kari", joka toimi myös liikunnan opettajana. Kari oli päälle 40 vuotias, varsin komea ja seksikäskin mies. Monesti tunnilla huomasin että tämä Kari pyöri mielessä myös seksuaalisella tasolla, kotona sormetellessa Kari pyöri myös mielessäni ja kuvittelin hänet sisälläni. Sitten ajatus valtaa pääni "karihan on samanikäinen kun oma isäni, yök". Ja ryhdyin ajattelemaan jotain "sopivampaa" henkilöä.

Kerran sitten piti soittaa aamulla karille etten pääse kouluun, "olen kipeänä". Kari kertoi että ylihuomenna on kokeet ja minun kirjani ja muu materiaali oli koulussa. Kari asui lähellä ja kysyi jos voisi tuoda kirjat minulle kun pääsee töistä, niin voisin valmistautua. Pidin sitä ystävällisenä tekona ja kerroin että se olisi mukavaa, kerroin tarkemman osoitteeni.

No kello lähestyi 4 ja tiesin että koulu loppuu pian ja Kari varmaan kohta tulisi tuomaan tavaroita. En tiedä miksi, mutta jotenkin jännitti että opettaja tulee käymään Kotonani joten päätin vähän siistiä sotkuista opiskelija yksiötäni ja vaihtaa vaatetta.

No aika kului ja kului, mietin että näinköhän Kari oli unohtanut koko asian. Oletin kun kello oli jo 8 ettei hän enää tulisi. Niinpä kävin suihkussa ja pistin päälle satiiniset sortsit(ilman pikkuhousuja) ja valkoisen kireän topin(ilman rintaliivejä) , nukkumisvaatteeni siis ja pujahdin sänkyyni peiton alle katselemaan leffaa.

Yhtäkkiä ovelta kuuluu hiljainen koputus!! Sykkeeni kohoaa, "ei kai se nyt ole meidän opettaja" näin myöhään.
Menen avaamaan oven ja karihan se siellä. "Pääsin vasta nyt tuomaan nämä kirjat, ole hyvä". otan kirjat ja samassa tajuan vaatetukseni ja kiittelen kovasti kirjoista, sanoin että nähdään koulussa ja lähdin takasin sänkyyn olettaen että Kari laittaa oven perässään kiinni.

Menee hetki joka tuntuu ikuisuudelta ja viimein ovi menee kiinni.
Mutta Kari ei lähtenytkään vaan kävelee asuntooni, " ompa kiva kämppä" hän sanoo. Istun peiton alla kirja kädessäni ja soperran vaivautuneena "kiitos".
Kari kävelee sänkyäni kohti ja istuu vierelleni jolloin nousen itsekkin istumaan. "Näytähän sitä kirjaa niin näytän mitä kannattaa lukea"
Olen vaivautunut koko tilanteesta, tunnen kuinka kovat nännini näkyy valkoisen paidan lävitse eikä tilannetta helpota,että huomaan Karin vilkuilevan niitä.
Kari kysyy"mites voit, onko vielä kipeä olo". Vastaan että vähän kuumetta ja hartiat ja pää olivat kipeinä. Kari pomppaa oitis taakseni ja alkaa hieroa hartioitani.
Tunnen heti kuinka tunnelma muuttuu hyvinkin seksuaaliseksi. Kari hieroo kovaa, suustani pääsee välillä pieniä voihkaisuja tahattomasti.

Yhtäkkiä tunnen selvästi kuinka Karin kovettunut penis painautuu selkääni vasten. "Tunnetko sen" Kari kysyy yllättäen. Vastaan ujona ja hämmentyneenä "joo" .
"Sinulla on aika sopusuhtainen vartalo" ja samalla hän vie sormensa sortsieni päälle ja alkaa hieroa sormillaan alapäätäni. Alan samantien tuntea kuonka kiihotun ja Kostun. "Sopiiko jos otetaan nämä housut pois" Kari kysyy, en pysty kun nyökkäämään vastaukseksi. Käyn makaamaan sängylle pimppi paljaana ja Kari oikein ahmii katseellaan suihkunpuhdasta karvatonta pimppiäni.
Sykkeeni kohoaa vielä ja taas hipii ajatus kuinka vanha itseeni verrattuna Kari oli.

Kari alkaa nyt hieroa kosteaa paljasta pilluani ja työntää samalla toisen sormen sisääni. "Olet täältäkin aika sopusuhtainen" Kari sanoo kiihottuneena.
Itsekkin kiihotun suuresti kun Karin kädet tekevät jo kovasti töitä alapääni kanssa. Voihin ja ulisen, tilanne on jotenkin niin härski ja kiihottava.
Pian Kari riisuu itsekkin housunsa ja esiin paljastuu pisin ja paksuin näkemäni penis, mietin ettei tuo kyllä mahdu sisääni!
Kari kysyy "haluatko tulla syliin istumaan".
Nyökkäsin ja istuin karin päälle. Karin kookas ja kuuma elin alkaa hieroa häpyhuuliani ja voihkin ja huudan kiihottuneena. Samalla Kari suutelee kaulaani ja kuiskii jotain tuhmaa korvaani, hänen kyrpänsä hieroo edelleen vain turvonneita häpyhuuliani. Pian tunnen kuinka jumalallisen kova orgasmi valtaa vartaloni ja suorastaan tärisen Karin sylissä!! "Nyt taidat olla tarpeeksi kostea" Kari kuiskii ja alkaa työntämään entistä turvonneempaa kyrpäänsä sisääni. Se täyttää minut täysin ja enemmänkin, huudan, ulisen, silmistäni valuu jopa kyyneleitä kun koskee niin paljon. Samalla tuntuu kuitenkin uskomattoman hyvälle iso kyrpä herkässä pimpassani!!!
Kari työntelee hitain vedoin ja ikäänkuin murisee nautinnosta!!!!
Se ei kuitenkaan kestä kauaa kun hän laukeaa sinääni,hänen mällinsä tuntuu kiehuvan kuumalta ja hän hieroo viimeiset vielä pakaroihini ja huokaisee "olisin kyllä pannut sinua mielellään vähän kauemmin"! Sitten hän pukee päälleen, vinkkaa silmää ja lähtee.... Huh huh... Olipas setti muistan miettineeni;)

Seuraavana päivänä muistan vielä että joku luokasta heitti että "opettaja on ihan saaneen näköinen"

9

13419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rodeli

      Tairat olla homo setämies

    • Tyttö16

      Ihanaa että tommoista tapahtuu. Haluaisin itsekin tätä Karin munaa jos mahdollisuus olisi , itsekkin ihan märkänä

    • Taina!?!

      Ohhoh! Ompa tätä luettu paljon!!! Taitaa olla suosittu palsta;)

      Niin ja nimiä ei ole muutettu että "Kari" jos tunnistit itsesi niin voisi ottaa uusiksi näiden vuosien jälkeen ?;)

      Oletkin pyörinyt paljon mielessäni kirjoitukseni jälkeen...

    • Nainen ei näin

      Tylsä juttu, voi miten onkaan...pedofiilin kirjoittama??

    • tamperelainen

      Taidat Taina olla tampereelta? ;)

      • tamperelainen

        Mun ammattikoulussa suht ok näköinen/kroppainen liikunnan opettaja nimeltä kari, opettaa myös terveystietoa ja liikuntaa... Katselee meitä nuoria tyttöjä vähän sillä silmällä ;)


    • Joo, opet on aika kivoja..... ;-))))

    • Kkari

      jaaha :)

      • nussikaa mua pliis

        Sormitin samalla ja sain orgasmin


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      170
      30502
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      238
      19621
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      405
      10225
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6465
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      26
      4438
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      194
      3903
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      63
      3462
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1547
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      68
      1358
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      50
      1329
    Aihe