Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisen ejakulaatio

haittaako seksi elämää,suuseksissä,naimisessa?
RFSU:n seksuaaliterapeutti vastaa nimimerkkien Nauttivainen ja Onko toivoa kysymyksiin.
Olen harrastanut seksiä 20-vuotiaasta. Seksielämä on ollut parisuhteessa todella kiihkeää, ja olen aina nauttinut seksistä. Olen saanut orgasmin lähes jokaisessa yhdynnässä. Minulla oli neljän vuoden tauko seksielämässä, koska olin todella pettynyt vastakkaiseen sukupuoleen. Muutin uudelle asuinseudulle ja täällä olen tutustunut mieheen, jonka kanssa seksi on yllättänyt minut. Olen aiemmin kokenut ilm. ejakulaation vain hieromasauvan kanssa. Tämän uuden miehen kanssa saan jatkuvia hiveleviä orgasmeja ja ejakuloin monta kertaa yhdynnän aikana. Mies ei ole asiasta millänsäkään, mutta itseäni nolottaa, kun kastelen lakanat litimäriksi. Olen jumpannut lantionpohjalihaksiani 30 vuotta ensimmäistä synnytyksestä lähtien. Käyn virtsaamassa ennen yhdyntää, eikä erite haise virtsalta. Miten voisin hillitä itseni?
Nimimerkki: Nauttivainen, nainen 52 vuotta

JA

Mitä voi tehdä runsaalle ejakuloinnille? Ejakulointia esiintyyy rakastellessa yksin tai yhdessa. Kyse ei ole virtsasta, sillä lakanat pysyvät valkoisina. Juomattomuus on tuonut lähinnä varmuuden siitä, ettei kyse ole virtsankarkailusta. Lantionpohjalihasten treenaamisen jälkeen saan voimakkaampia/useampia orgasmeja ja ongelma on lisääntynyt. Olen miettinyt mitä runsaalle ejakuloinnille voi tehdä. Miten sitä saa vähemmäksi ja miten sen kanssa voi tulla toimeen? Spontaani seksi pelottaa, koska sotkun määrä on hallitsematon ja saadessani ejakuloin ja monesti. Yksin se vielä menettelee, mutta toisen kanssa ei. Minua on alkanut seksi pelottamaan. Voiko runsaalle ejakuloinnille tehdä jotain?
Nimimerkki: Onko toivoa?, nainen 42 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Jos kyse ei ole virtsasta, on kyse ejakulaatiosta. Ejakulaation sisältämistä aineosista paljon puhutaan, eli se voi sisältää virtsaa tai virtsan aineosia mutta kyse ei siis kuitenkaan ole virtsaamisesta! Ejakulaatioon ei voi vaikuttaa. Jos kostumista on liikaa, ja se vaikuttaa nautintoon voi lähellä pitää pyyhettä tai paperia ja pyyhäistä seksin aikana esim. asentoa vaihdettaessa.

Nimimerkki Nauttivainen olet tutustunut mieheen joka antaa sinulle nautintoa, älä siis jää miettimään ejakulaatiota vaan nauti seksistä ja ota ilo irti tilanteesta. Keskittykää kumpikin nautinnolliseen seksiin, älkää jääkö miettimään ejakulaatiota. Liika miettiminen vie teiltä nautinnon seksiin.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

7+20 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu