Täytyy sanoa että hävettää suomalaisten puolesta. Sattumalta vilkaisin palstaa, enkä meinannut uskoa todeksi.
Uskokaa hyvät heimoveljet, että suomalaisten puolelta tänne on kerääntynyt meidän todellista pohjasakkaa. Älkää arvioiko meikäläisiä näiden ääliöiden pohjalta tai yleistäkö liikaa vodkaturistienkaan pohjalta.
Uskokaa hyvät heimoveljet, että suomalaisten puolelta tänne on kerääntynyt meidän todellista pohjasakkaa. Älkää arvioiko meikäläisiä näiden ääliöiden pohjalta tai yleistäkö liikaa vodkaturistienkaan pohjalta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
hur.rit täällä solvaa Virolaisia.
Niin, Vantaakin on muka "kaksikielinen", vaikka vironkielisiä taitaa olla siellä jo enemmän. Ehkä paapottu bättre folk -vähemmistö tuntee etuoikeuksiensa olevan uhattuna. Saamelaisethan saatiin jo historiassa aivan marginaaliin.
Suuri on suusi elätiksi ja suomalaisten ihossa roikkuvaksi loiseksi. Mitä jos te paskat painuisitte takaisin sinne Volgan mutkaan.
Kenelle lienee tuo kommentti tarkoitettu?
kaikille virolaisille ja heitä puolustaville tai heille, jotka kommentoivat virosta jotain neutraalia. Tuo on rasisti tyyppi tällä palstalla.
Onkos virolaisetkin Volgan mutkasta?
Minä kun olen oppinut että suomalaiset sieltä ovat tulleet, rippeet ovat sinne jääneet, nuo udmurtit sun muut heimolaisemme. Virolaiset veljemme ovat sentään lähellä.
No jospa aukaisit silmäsi niin ymmärtäisit! Virohan on maailman maista ainut joka
siirtänyt kaiken muiden maiden hoidettavaksi ja maksettavaksi, sosiaaliturvasta ilmavalvontaan muut maat hoitavat ja maksavat. En ihmettele, että jopa jotkut
suomalaiset ovat tämän loisiminen huomanneet. Viro on todennäköisesti maailman historian suurin pummi.
Viron lähihistoria on ollut raskaampi kuin meidän ja maa on pieni, eikä heillä ole resursseja kaikkeen ainakaan toistaiseksi. Islanninkin ilmavalvonnan ja puolustuksen hoitavat muut.
ei ole resursseja toistaiseksi!
milloinhan sitten teillä vironpummilla tämä "toistaiseksi" loppu?
Ilmeisesti luetun ymmärtämisessäsi on vikaa, kuten näyttää olevan ulosannissakin. Olen aivan suomalainen, kuten sanamuodosta ja kielen osaamisestakin voi päätellä. Luultavasti maksan verojakin sinua enemmän.
Oikeuttaako se, että eletään toisten kustannuksella?! Suomen historia on vielä raskaampi, me olemme maksaneet sotakorvaukset ja käyneet sodat. Virolaiset päästivät venäläiset maahansa ilman vastarintaa. Sen jälkeen venäläiset rakensivat
tälle kansalle teollisuuden ja muun infran ilmaiseksi. Viro on ollut aina vastaanottavana osapuolena, ikinä Virolta ei ole saatu mitään. Ei ihme, että suurta osaa suomalaisista tälläinen pummaus-menttaliteetti ottaa päähän.
Suomen historia ei todellakaan ole raskaampi. Viron yli jyräsi edestakaisin kaksi armeijaa ja maa miehitettiin. Venäjälle kyyditettiin sodan jälkeen kymmeniätuhansia. Viron vastarinnalla ei olisi ollut suurtakaan merkitystä lopputuloksen suhteen, virolaisia on ja oli vain miljoonan verran.
Meidän geopoliittinen asemamme on ollut vaikea, mutta ei sentään niin huono kuin Balttian mailla. Venäläisten rakentamaa infraa en menisi kehumaan, mutta ennen sotaa Viro oli aivan Suomen tasolla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen-pojat
Usko jo jokkex, tuo tyyppi jolle kommentoit, on tyhmin kommentoija ikinä. Se on mitä ilmeisimmin jää ilman muijaa, on jollain sairaseläkkeellä ja aivan sekopää. Kelaa keskusteluketjuja ni näet ett se kommentoi moninikkisenä itelleen jos ei saa muita provosoitumaan. Ihan asshole.
Ei sil oo palleja mut suuri suu on. Se on lisäks nii kommari ett ihailee Venäjää. Ottas varmaan niiden pressalta kernaasti suihin, sinne tuntuu mahtuvan ;)