enne?
Kuuluuko milestänne tällaisissa tapauksissa lastenne osallistua rahallisesti uuden kotinne hankintaan?
Kuuluuko milestänne tällaisissa tapauksissa lastenne osallistua rahallisesti uuden kotinne hankintaan?
Oletteko ostaneet tai rakentaneet vanhemmalla iällä kotia itsell
tiiina¤%
15109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei lain mukaan kuulu, enkä usko että kukaan odottaisi sellaista itsestäänselvyytenä.
Eiköhän se ole molemminpuolisen sopimuksen varassa, jos niin päätetään tehdä.
No en tarkoitakaan mitään lakeja. Vaan miten nämä yleensä tavataan tehdä nämä asia.
Taitaa noin päin olla harvinaisempaa. Tavallisemmin vanhemmat auttavat lastensa kodin hankinnassa. Kyllä lapset muuten olen nähnyt iäkkäiden vanhempiensa asumisjärjestelyihin osallistuvan, kun vanhukset eivät enää siitä yksin selviä kun eivät entisessä asunnossa pärjää. Hyvä on että auttavat, ellei siihen ole resursseja meillä yhteiskunta tulee toistaiseksi vielä apuun.
Mutta kyllähän lapset voivat ostaa vanhemmilleen vaikka talon, näin on joku formula-kuski tehnykin.
Ei kuulu.
Niinkö meinaat?
No hyvä niin.
Mutta joku saattaa moittia nuorta polevea siitä, että "ette ole osallistuneet rahallisesti tämän talon hankintaan.
Tällaistakin tapahtuu, elävässä elämässä.
tiiNa.
Kuka joku?
Saitkin jo hyviä vastauksia ja itsekin ajattelin kirjoittaa tuon ytimekkään vastauksen, että ei ole, mutta luettuani op-jollan vastauksen, jossa hän viittasi formulakuskeihin, joiden vanhemmat ovat edesauttaneet nuorta pääsemään uralleen, niin on luonnollista, että he auttavat vanhempiaan. Sekin on vapaaehtoista, sanoipa tämä "joku" mitä hyvänsä.
Onhan tätä nuorta polvea, jotka unohtavat vanhempansa heti, kun vain jalat "kynnelle kykenee" ja onhan sellaisesta sanontakin.
"Äidin sydän lapsessa, lapsen kivessä ja kannossa".
Kun ajattelen omia ruuhkavuosiani, omaa asuntovelkaa, useamman ihmisen taloutta, lapsien menoja jne. niin en olisi voinut avustaa vanhempiani pennilläkään. Totta kai , jos he olisivat joutuneet kodittomiksi tai joku katastrofi olisi heihin iskenyt, olisi tilanne pitänyt tarkistaa. Tietenkin.
Mutta jos he olisivat rakentaneet omakotitaloa, olisin voinut tulla jelppimään ja kantaman lautoja, maalaamaan seiniä ja keittämään talkookahveja.
Mutta jokainen elää varojensa ja menojensa mukaan, ja niihin menoihin on aikanaan kuulunut huollettavat lapset.
Kun he ovat lähteneet pesästä, eivät he ole kotiin mitään velkaa.
Elävässä elämässä en voisi kuvitellakaan rakentavani itselleni asuntoa lasteni rahoilla.
Joku vanhempi. Jonkun vanhempi. Isä tahi äiti.
Vai miltä ajatus teistä tuntuu?
Makriina
Aloittajalle pitäisi ilmeisesti vastata, eikä siirtyä sinne tuttuun "aidanseipäiseen", mutta kun on niin tuttua tuo kirjoittamasi.
Jokaisella on oma "historiansa", mistä lähtökohdista lähdetään? Minulla ei ollut velvoitetta vanhempiini, koska veljeni sen sai.
Meillä mieheni kanssa ei ollut mitään perintöjä, mutta omatoimisesti kuitenkin saimme rakennettua talon Espooseen.
Oliko meidän onni, että toinen lapsistamme asuu avoliitossa lastensa kanssa, mutta toinen, saatuaan tätinsä perinnön, jämähti ulkomaille, "vanhaksipiiaksi"?
Ei kuulu mutta minä hullu osallistuin.
Opiskellessani minulle myönnettiin yhtenä vuotena liittoni takaama opintolaina.
Kun vanhempani saivat tiedon niin minulle ilmoitettiin, että he tarvitsevat koko vuodelle tarkoitetun summan oman asuntolainansa korkoihin ja lyhennyksiin.
Molemmat vanhempani olivat töissä eikä heillä ollut huollettavia.
Minä hullu annoin rahat ja valmistuttuani tietenkin maksoin lainan pois.
Pienet korot maksoin laina-aikana myös itse.
Omalla kohdallamme tuo ei olisi tullut kuuloonkaan eikä kyllä tarvinnutkaan.
Vaihdoimme velattomasta, 26:n vuoden ikäisestä, 163m2:n rinnetalosta 1963 valmistuneeseen kerrostalon kolmioon joten raha liikkui toiseen suuntaan.
Onpa hassu ajatus. Luulisi vanhemmille riittävän, että nuorempi polvi saa omat asuntonsa, hoitaa perheensä ja lapsensa.
Meillä aikoinaan vanhemmat auttoivat meitä saamaan ensiasuntomme.
Ei niinkään rahoituksella, vaan vaikkapa minä sain opintojeni lomassa ansaitut kesäansiot laittaa sellaisenaan pankkiin.
Ihmetellä täytyy, että nyt saa ensiasuntoon lainaa jopa 90%.
Mutta jokaisella on oma elämänsä, jokaisella omanlaisensa.
Itselle ostettiin vanha ok-talo. Sitä on remontoitu omalla ja lainarahalla. Lapset olivat alun alkaen isoja remontteja vastaan, siitä ei saa omiaan pois myymällä.
Sen verran on järki pidetty päässä, ettei vanhasta ole alettu uutta tekemään.
Lapset eivät jää jälkeemme lainojamme makselemaan. Kiinteistön hinta kattaa 30 tonnin lainojen arvon.
Muutto uuteen oli hyvin raskas, vaikka rahaa oli osataa täysin velaton aivan uusi rakenteella oleva asunto,
muuttoon liittyy paljon paljon erilaisia vaiheita, entisen asunnon myynti, vanhan irtaimiston hävittäminen, se oli todella suuri työ, siinäki käytin ulkopuolisita työvoimaa kunten kierrätyskeskuksen palveluita,
sukulaisilta emme saneet apua muutossa ollenkaa,
joten jouduin käyttämän erilaisia firmoja apuna,
vieläki kaihertaa se muuton raskaus, vanhana muutto omatoimisesti on paljon vaikeampaa kuin nuorena jolloin elämä vielä on edessä,
vanhan ihmisen voimat hiipuvat joten kaikki uusi on hyvin vaikeaa ilman omaisten apua,
nyt puoliso on nukkunu pois, kaipaan häntä ikuisesti niitä aikoja jolloin hän oli vielä terve,
tämä vanhan yksinäisen elämä ei ole elämisen arvoista,
itsekki olen vakavasti sairas, joten uutta elämänkumppania en jaksa edes ajatella,
onneksi olen saanu lapsenlapsistani paljon iloa, he jopa pitävät huolta selviytymisestäni vaikeista lääkärireisuilla,
kaikesta olen elämälle kiitollinen,
toivon vain että saisin nukkua äkkiä pois,
sillä oman elämäni olen jo eläny,
minusta ei ole enään kenellekkää hyötyä,
olen vain tuleva rasite yhteiskunnalle jos omatoimisuus loppuu,
edelliseen lisäys,
lapsemme EI osallistunu rahallisesti mitenkää eikä fyysisesti työlläänkään muutoamme, he elivät täysin omaa elämäänsä, heillä oli omat työkiireensä ja työpaineensa, heistä ei ollu minkäänlaista apua muutossa,
mutta perinnön he tulee saamaan melko muhkean kaikesta huolimatta,
olen vain iloinen jos he selviytyvät omasta elämstään kunnialla,