Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mitä isompi, SEN ISOMPI!

Jokin aika sitten oli kuntosalilla, jossa on ns. "äijäosasto". Siellä oli pari kolmekymppistä miestä, jotka juttelivat joistakin viimeaikaisista naisseikkailuistaan, eivätkä välittäneet läsnäolostani lainkaan. Viime viikonlopun hoidolla oli tämän toisen tyypin mukaan kuulemma ollut isot tissit ja niistäkös hän jaksoi jauhaa suurella innolla. Oliko tuo nyt niin olennainen seikka siinä tarinassa?

Viime kesänä olin ystäväni kanssa terassilla, jossa juttelimme parin naisen kanssa. Keskustelu siirtyi seksiin ja toinen näistä kohtalaisen yksinkertaisista, mutta suorapuheisista naisista kysyi kummalla meistä on isompi ky*pä. Jätimme vastaamatta, mutta tilanne oli aika kiusallinen, sillä ystävälläni on aika pieni ja hän taitaa hieman potea alemmuutta sen takia. Oliko tuo nyt niin tärkeä kysymys, että se piti kysyä - huumorilla tai ei - vaikka riskinä on jonkun loukkaantuminen?

Naiset ottavat nykyään paineita siitä, onko heillä tarpeeksi isot tissit. Silikoneja otetaan yhä enemmän. Media nostaa esiin jatkuvasti uhkeita bikinimalleja tai muita turhuuksia, kunhan tissit on isot. Joka paikassa toitotetaan kuinka miehellä tulee olla iso mela. Muu ei kelpaa. Ei tarvitse kuin vähän aikaa surfata netissä, niin varmasti törmää johonkin peniksenkasvatuspillerimainoksiin, joissa selitetään että pitää olla iso, jotta voi tyydyttää naisen. Eikä tarvitse edes seikkailla "alan" sivuilla. Pornonäyttelijöillä tulee olla iso, muuten ketään ei kiinnosta. Kaikkialla muuallakin kuulee, kuinka iso on - ei pelkästään parempi - vaan se ainoa oikea.

Mistä kaikki isouden palvonta on alkanut? Ovatko isot ulokkeet oikeasti paremmat va onko media keksinyt koko jutun? Voiko media nyt iha hatusta vetää asioita, joita se nostaa esiin? Ehkä en ole sitten tissimies tai jotain, mutta en ole ikinä ymmärtänyt puhetta isoista tisseistä. Tai kyllähän minäkin niistä tykkään, mutta minä tykkään niistä muistakin. Jos pitäisi rakentaa ihannenainen omien mieltymysteni mukaan, en minä tiedä minkä kokoiset tissit tällä neidolla olisi. Varmaan aika tavalliset. Ihan sama vaikka olisivat pienetkin. Tai isot. Ihan sama.

Miksi miehet vertailevat penisten kokoa? Onko kyse oikeasti jostain miehekkyyden mittarista? Onhan miehen isot kädetkin olevinaan miehekkäät, mutta en minä muista että joku olisi ylpeänä esitellyt suuria sormiaan ja leveitä kämmeniään. Onko tähän joku muu selitys kuin se, että "miehet nyt vain ovat miehiä"? Oma vehkeeni menee sinne normaaliosastolle, enkä haluaisi edes kuulua mihinkään muuhun osastoon. Heterona asiaa on vaikeaa arvioida, mutta minusta semmoiset jättipenikset ovat vain omituisen näköisiä. Vähän niin kuin yli-iso nenä. Tietysti semmoiset ihan pienetkin näyttää vähän hölmöiltä. Vaikka hetero olenkin, niin osaan minäkin arvostaa sopusuhtaisuutta. Jos oma meisselini kasvaisi yhtäkkiä puolet isommaksi, en minä tiedä mihin sen tunkisin. En minä ainakaan paremmalta näyttäisi omasta mielestäni.

En nyt pohdi fyysistä yhteensopivuutta. Jättipeniksille voi löytyä jättipilluja, jotka osaavat arvostaa asiaa. Isoille käsille isot tissit ovat sopivan kokoiset puristeltaviksi. Mutta noin muuten, meneekö se niin että mitä isompi, sen parempi? Olenko vain tyhmä kun pidän oman vehjettäni hienon näköisenä, vaikka se ei sinne John Holmes -osastolle menekään? Onko naismakuni puutteellinen tai alkeellinen, kun en osaa arvostaa isoja tissejä sen enempää kuin pienempiäkään? Enkö ole tarpeeksi perillä naisten mieltymyksistä, kun halua itselleni jättipenistä? Jos saisin itse päättää minkä kokoisen ottaisin, niin ehkä sentin tai kaksi voisin ottaa pituuteen lisää. Tai sitten jättäisin sen tämmöiseksi. En oikeasti tiedä.

Vai onko se isous vain määritelmäkysymys? Jos joku puhuu isoista tisseistä, niin minulle tulee mielee Dolly Parton. Heh, nyt kaikki teini-ikäiset jotuvat googlaamaan. Minun kikkeliänikin on sanottu isoksi, kun naiset ovat tarranneet siihen kiinni ensimmäistä kertaa peiton alla. No, ainakin pari kertaa. Tilanne on ollut itselleni ainoastaan hämmentävä, koska minusta iso on semmoinen kuin Ron Jeremyllä. Ehkä naiset puhuvatkin isoista, vain tehdäkseen eron niihin aivan pieniin. Ja toisaalta, tissitkin tuntuvat minusta melekin aina isoilta kun niitä kokeilee paljain käsin. Ja semmoiset tosi isot taas tuntuvat niin jättimäisiltä siellä peiton alla, etten oikein saa minkäänlaista käsitystä mitä oikein puristelenkaan.
5146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä aloitus ja olisi kiva saada tähän naisilta nyt sitten oikeasti rehellisiä vastauksia eikä mitään "no ei koolla oo niin väliä" -tyylisiä miesten mielistelyjä mikäli ei oikeasti sitä tarkoiteta.

Äänestä
  • Kyllä naisten mieltymyksistäkin luen miekelläni, mutta mieluummin haluaisin lukea pohdintoja ilmiöstä kokonaisuutena. Palvotaanko "isoutta" oikeasti niin paljon vai onko kyseessä pelkkä kupla? Monet isotissiset naiset ylpeänä korostavat niitä rintojaan, vaikka se näkyvä ylikorostaminen on vain halvan näköistä. Jättimelan omistavat miehet taas ylpeänä esittelevät senttejään, vaikka semmoinen 25cm on KESKIMÄÄRIN huonompi vaihtoehto kuin vaikkapa 15cm. Siis seksin kannalta. Jos taas muuten vain haluavat toisilta miehiltä arvostusta peniksellään, niin se taas saa epäilemään tämän seksuaalista suuntautumista.

    Äänestä

Tuo on kyllä ainakin osittain totta jos puhutaan vain seksiseikkailuista. Todellisessa ihmissuhteissa noilla asioilla ei todellakaan ole väliä. Mutta myönnän tietysti, että mikäli miehellä on isompi ja kysessä on vain seksisuhde, se on kovin kiihottavaa. Mutta eihän se yksin riitä edes tuollaisessa suhteessa, miehen pitää olla kiinnostava muutenkin, en usko että kukaan (ainakaan tervejärkinen) juoksee tuollaisten asioiden perässä.

Äänestä
  • Eli isompi on parempi, löytyi se sitten randomin tai oman miehen housuista. Vaikkei koko ole listan kärkipäässä ihanneseurustelukumppania mietittäessä, missä menee raja, ettei seurustelukaan enää onnistu. Kelpaako muuten hyvä, mutta mikropeniksen omaava mies aviomieheksi?

    Äänestä

  • mnnmnmnmnmnmn kirjoitti:

    Eli isompi on parempi, löytyi se sitten randomin tai oman miehen housuista. Vaikkei koko ole listan kärkipäässä ihanneseurustelukumppania mietittäessä, missä menee raja, ettei seurustelukaan enää onnistu. Kelpaako muuten hyvä, mutta mikropeniksen omaava mies aviomieheksi?

    Iso kalu = pienet aivot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raapustelija kirjoitti:

Jokin aika sitten oli kuntosalilla, jossa on ns. "äijäosasto". Siellä oli pari kolmekymppistä miestä, jotka juttelivat joistakin viimeaikaisista naisseikkailuistaan, eivätkä välittäneet läsnäolostani lainkaan. Viime viikonlopun hoidolla oli tämän toisen tyypin mukaan kuulemma ollut isot tissit ja niistäkös hän jaksoi jauhaa suurella innolla. Oliko tuo nyt niin olennainen seikka siinä tarinassa?

Viime kesänä olin ystäväni kanssa terassilla, jossa juttelimme parin naisen kanssa. Keskustelu siirtyi seksiin ja toinen näistä kohtalaisen yksinkertaisista, mutta suorapuheisista naisista kysyi kummalla meistä on isompi ky*pä. Jätimme vastaamatta, mutta tilanne oli aika kiusallinen, sillä ystävälläni on aika pieni ja hän taitaa hieman potea alemmuutta sen takia. Oliko tuo nyt niin tärkeä kysymys, että se piti kysyä - huumorilla tai ei - vaikka riskinä on jonkun loukkaantuminen?

Naiset ottavat nykyään paineita siitä, onko heillä tarpeeksi isot tissit. Silikoneja otetaan yhä enemmän. Media nostaa esiin jatkuvasti uhkeita bikinimalleja tai muita turhuuksia, kunhan tissit on isot. Joka paikassa toitotetaan kuinka miehellä tulee olla iso mela. Muu ei kelpaa. Ei tarvitse kuin vähän aikaa surfata netissä, niin varmasti törmää johonkin peniksenkasvatuspillerimainoksiin, joissa selitetään että pitää olla iso, jotta voi tyydyttää naisen. Eikä tarvitse edes seikkailla "alan" sivuilla. Pornonäyttelijöillä tulee olla iso, muuten ketään ei kiinnosta. Kaikkialla muuallakin kuulee, kuinka iso on - ei pelkästään parempi - vaan se ainoa oikea.

Mistä kaikki isouden palvonta on alkanut? Ovatko isot ulokkeet oikeasti paremmat va onko media keksinyt koko jutun? Voiko media nyt iha hatusta vetää asioita, joita se nostaa esiin? Ehkä en ole sitten tissimies tai jotain, mutta en ole ikinä ymmärtänyt puhetta isoista tisseistä. Tai kyllähän minäkin niistä tykkään, mutta minä tykkään niistä muistakin. Jos pitäisi rakentaa ihannenainen omien mieltymysteni mukaan, en minä tiedä minkä kokoiset tissit tällä neidolla olisi. Varmaan aika tavalliset. Ihan sama vaikka olisivat pienetkin. Tai isot. Ihan sama.

Miksi miehet vertailevat penisten kokoa? Onko kyse oikeasti jostain miehekkyyden mittarista? Onhan miehen isot kädetkin olevinaan miehekkäät, mutta en minä muista että joku olisi ylpeänä esitellyt suuria sormiaan ja leveitä kämmeniään. Onko tähän joku muu selitys kuin se, että "miehet nyt vain ovat miehiä"? Oma vehkeeni menee sinne normaaliosastolle, enkä haluaisi edes kuulua mihinkään muuhun osastoon. Heterona asiaa on vaikeaa arvioida, mutta minusta semmoiset jättipenikset ovat vain omituisen näköisiä. Vähän niin kuin yli-iso nenä. Tietysti semmoiset ihan pienetkin näyttää vähän hölmöiltä. Vaikka hetero olenkin, niin osaan minäkin arvostaa sopusuhtaisuutta. Jos oma meisselini kasvaisi yhtäkkiä puolet isommaksi, en minä tiedä mihin sen tunkisin. En minä ainakaan paremmalta näyttäisi omasta mielestäni.

En nyt pohdi fyysistä yhteensopivuutta. Jättipeniksille voi löytyä jättipilluja, jotka osaavat arvostaa asiaa. Isoille käsille isot tissit ovat sopivan kokoiset puristeltaviksi. Mutta noin muuten, meneekö se niin että mitä isompi, sen parempi? Olenko vain tyhmä kun pidän oman vehjettäni hienon näköisenä, vaikka se ei sinne John Holmes -osastolle menekään? Onko naismakuni puutteellinen tai alkeellinen, kun en osaa arvostaa isoja tissejä sen enempää kuin pienempiäkään? Enkö ole tarpeeksi perillä naisten mieltymyksistä, kun halua itselleni jättipenistä? Jos saisin itse päättää minkä kokoisen ottaisin, niin ehkä sentin tai kaksi voisin ottaa pituuteen lisää. Tai sitten jättäisin sen tämmöiseksi. En oikeasti tiedä.

Vai onko se isous vain määritelmäkysymys? Jos joku puhuu isoista tisseistä, niin minulle tulee mielee Dolly Parton. Heh, nyt kaikki teini-ikäiset jotuvat googlaamaan. Minun kikkeliänikin on sanottu isoksi, kun naiset ovat tarranneet siihen kiinni ensimmäistä kertaa peiton alla. No, ainakin pari kertaa. Tilanne on ollut itselleni ainoastaan hämmentävä, koska minusta iso on semmoinen kuin Ron Jeremyllä. Ehkä naiset puhuvatkin isoista, vain tehdäkseen eron niihin aivan pieniin. Ja toisaalta, tissitkin tuntuvat minusta melekin aina isoilta kun niitä kokeilee paljain käsin. Ja semmoiset tosi isot taas tuntuvat niin jättimäisiltä siellä peiton alla, etten oikein saa minkäänlaista käsitystä mitä oikein puristelenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu