Turhaa

Te "toiset naiset ja miehet" täällä ikävöitte. Fakta on se, että olitte vain ja ainoastaan pientä piristystä petturin elämään. Kaikki ne kauniit sanat oli tarkoin harkittua, yhteen ainoaan päämäärään tähtäävää peliä. Nämä ihmiset pelailee, ei kiinnosta ketä satuttaa ja mitä toinen ihminen tuntee. "Onneton" suhde kotona on sekin pelkkä valhe. Kotona nämä sankarit peittävät pettämisen jäljet, eikä heillä ole aikomustakaan lähteä suhteesta mihinkään.
Älkää langetko nuihin! Ovat pirun taitavia ja uskottavia valehtelijoita!
35188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ai niinkö ? Noin sitä vain muutamalla sanalla tallataan lyttyyn toisen tunteet.
Joku kerran täällä kirjoitti, että älä anna tänne sydäntäsi ja sieluasi, olen nyt huomannut kuinka oikeassa hän oli. Mutta kun itse tietää, että on rehellinen, sen täytyy riittää. Loppu peleissä se on Aivan sama mitä muut täällä ajattelevat.
Suututit minut :(

Äänestä

eikä varmasti tyhmä.
Joku katkeroitunut kakkoseksi jäänyt aloituksen takana. Yleistäminen näissä, kuten muissakaan asioissa ihmisten tunteisiin, elämiin ja kohtaloihin on tyhmää.

Äänestä

Niin, jos on suhteessa kun tapaa ihmisen, johon ihastuu/rakastuu, jätetään silloin onneton suhde taakse ja jatketaan elämää ihanan uuden rakkaan kanssa. Jos ei näin käy, tiedät olevasi pelkkä hyödyke!

Äänestä
  • Tai herkullinen jäädyke tai make hyydyke

    Äänestä

  • olisin jättänyt vaimoni heti rakastamani naisen takia, mutta nainenkin on varattu eikä jätä miestään. Kuka on hyödyke tässä, minäkö? VÄitätkö ettei hän rakasta minua? Tiedän että rakastaa. Sä varmaan luulet että avioliitoissa on aina rakkautta kun ne jatkuvat ja sivusuhteissa sitä ei ole koska ne jatkuvat. Nuo yleistyksesi ei vaan osu kohdilleen millään tavoin.

    Äänestä

  • No ei se nyt noin aina mene. Ei kaikki ole niin mustavalkoista. Musta tuntuu että täällä on aika paljon kakkosen perään ikävöiviä. Eikä se aina mene niin, että pettäjä kyllästyy kakkoseen ja jatkaa perheonnea, toisinpäin käy varmasti yhtä usein.

    Äänestä

Mutta jos on hauskaa höpötellä, mikäs sitten, sinäkö poistat iloisuuden koko maailmasta?

Ja mitä pahaa sellaisessa on sitten jo, harmittomassa höpöttelyssä..

Äänestä
  • Pettäminen ei ole koskaan harmitonta höpöttelyä.

    Äänestä

  • Blääh kirjoitti:

    Pettäminen ei ole koskaan harmitonta höpöttelyä.

    Eli harmiton höpöttely ei ole pettämistä. Yes, sain synninpäästön ;)

    Äänestä

Huomaan että aloittaja on petetty aviovaimo. Täällä on tuhat ja yksi tarinaa, älä sanele mitä me muut koemme ja mitkä ovat motiiveinamme. Väitän että täällä on lähes yhtä paljon varattuja miehiä kuin naisiakin, ja me miehet emme hitto vie ole tyytyväisiä kotonamme. Mekin osaamme rakastaa, vaikka kohde onkin vaihtunut vuosien saatosta vaimosta johonkin toiseen ihmiseen. Katkeruus paistaa tekstisi läpi.

Äänestä
  • palstoilla enemmän naisia on, niin sinkkuja kuin varattujakin. Ehkä noin 90% teksteistä tai enemmänkin on naisten kirjoittamia.

    Äänestä

hyvin kiteytetty palstailijoiden persoonallisuus. jokseenkin tuollainen on ihmistyyppi täällä.

Äänestä
  • Siinä tapauksessa poikkean täälläkin massasta. Mutta se ei ole minulle uutta. Olen usein se joka poikkeaa..

    Äänestä

  • varattu tyhmä :( kirjoitti:

    Siinä tapauksessa poikkean täälläkin massasta. Mutta se ei ole minulle uutta. Olen usein se joka poikkeaa..

    niin erilaisia ole vaan hyvin yksinkertasia. samaa massaa kaikki täällä.

    Äänestä

  • ei ihmiset kirjoitti:

    niin erilaisia ole vaan hyvin yksinkertasia. samaa massaa kaikki täällä.

    No. olet oikeassa. Suututti aloitus, kun osui kipeään kohtaan. Olen eroamassa jne
    Mutta kiitos järkevästä kommentistasi, se palautti minut maan pinnalle. Mitä oikein vaahtoan, ihmisiähän me olemme kaikki. Tekstini oli rakkaudetonta :(

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    No. olet oikeassa. Suututti aloitus, kun osui kipeään kohtaan. Olen eroamassa jne
    Mutta kiitos järkevästä kommentistasi, se palautti minut maan pinnalle. Mitä oikein vaahtoan, ihmisiähän me olemme kaikki. Tekstini oli rakkaudetonta :(

    miksi olet eroamassa mutta jotenkin tuntuu että tämä palsta on ollut jonkinlaisessa roolissa siinäkin asiassa. tässä sen nyt taas näkee. mitä muuta voi sanoa kaikella kunnioituksella että täällä on huonoja ihmisiä. ettekö muka pysty parempaan?

    Äänestä

  • en tiedä kirjoitti:

    miksi olet eroamassa mutta jotenkin tuntuu että tämä palsta on ollut jonkinlaisessa roolissa siinäkin asiassa. tässä sen nyt taas näkee. mitä muuta voi sanoa kaikella kunnioituksella että täällä on huonoja ihmisiä. ettekö muka pysty parempaan?

    Huonoja ihmisiäkö ? Taisit kirjoittaa tuon tahalleen ;)
    Täällä on ennenkaikkea ihmisiä !!

    Äänestä

Sitäpaitsi, oletko itse langennut tuollaiseen tapaukseen. Täällähän on vaikka kuinka usein kirjoitettu siitä, ettei tämä ole mikään senssi palsta ja ettei näitä kannata ottaa tosissaan. Kenties olit palstaihastunut ja nyt pettynyt ?
Täällähän voi olla vaikka millaisia ihmisiä, niin rehellisiä kuin valehtelojoita, ei se sitä katso ovatko he varattuja tai ei. ei tämä ole mikään luostari, jonne on pääsy vain nunnilla ja munkeilla ei senkään vartaa ;)

Äänestä
  • Suurin osahan täällä kirjoittelee tuntemattomina toisille tuntemattomille. Eli kyllä ne tosielämän pettämiset tapahtuu ihan muualla kuin täällä.

    Äänestä

  • tää on keskustelupal kirjoitti:

    Suurin osahan täällä kirjoittelee tuntemattomina toisille tuntemattomille. Eli kyllä ne tosielämän pettämiset tapahtuu ihan muualla kuin täällä.

    Anteeksi, kirjoitin syyttävään sävyyn, kun hermostuin. Olet oikeassa.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Anteeksi, kirjoitin syyttävään sävyyn, kun hermostuin. Olet oikeassa.

    Älä nyt anteeksi pyytele :). En mä mitään syytöksenä ottanut, hiukan heitin vain realismia kehiin ;).

    Äänestä

  • tää on keskustelupal kirjoitti:

    Älä nyt anteeksi pyytele :). En mä mitään syytöksenä ottanut, hiukan heitin vain realismia kehiin ;).

    Totta. Hermostuin ja en muistanut ajatella realistisesti :)

    Äänestä

  • tää on keskustelupal kirjoitti:

    Älä nyt anteeksi pyytele :). En mä mitään syytöksenä ottanut, hiukan heitin vain realismia kehiin ;).

    Ei näitä palstahöpinöitä kannata tosissaan ottaa. Jos vaivaa niin siitä vain irl kysymään miten on. Pettämisestä sen verran, että tutkimusten mukaanhan naiset pettää yhtä paljon kuin miehet, mutta miesten pettäminen on useimmiten sellasta humalassa tai hetken mielijohteesta tapahtuvaa kun taas naisilla useammin on ihan tunteisiin perustuvia pidempiä sivusuhteita. Joten useammin ne taitaa naisia olla jotka täällä varattuna kaipaa.

    Äänestä

huhhu, on taas niin kapea näkökanta, kumpa tietäisit :(

Äänestä

Kaikki kakkoset ja kakkosten kanssa uskottomuutta harrastavat, on ressukkaraukkoja, jotka eivät, kestäisi, eivätkä haluaisi itselleen koskaan tehtävän sitä mitä itse tekee toisille.Tulkaahan kertomaan, mikäli tulette onnellisiksi siitä, että joku kolmaspyörä häärii suhteessanne kakkosena.Enkä tarkoita nyt mitään ryhmäseksinharrastajia.
Sellaiset pyöriköön omissa estottomissa piireissään.
Tarkoitan niitä kakkosia, jotka jopa vielä kehtaavat odottaa ja toivoa omissa parisuhteissaan olevan uskollisuutta.Mitä kylvät, sitä myös niität.

Äänestä

Joskus on vain niin hullusti, että rakastaa kahta. Pysyy sen ykkösen kanssa eikä petä, vaikka ajatukset joskus karkaileekin.

Äänestä
  • Aivan, pettäminen ei kannata. Siksi aloitus suuttuttaa, koska siitä saa kuvan, että kaikki varatut jotka sattuvat ihastumaan toiseen ovat pettureita ja pelureita. Suurin osa ei todellakaan petä. kuinkahan moni on suhteensa aikana ihastunut toiseen, veikkaan että aika moni. Pitkän iän eläneet tietävöt tämän. Ihastuminen ei vielä tarkoita sitä, että pettää kumppaniaan.
    ahdistaa tällaiset yleistykset

    Äänestä

  • varattu tyhmä :( kirjoitti:

    Aivan, pettäminen ei kannata. Siksi aloitus suuttuttaa, koska siitä saa kuvan, että kaikki varatut jotka sattuvat ihastumaan toiseen ovat pettureita ja pelureita. Suurin osa ei todellakaan petä. kuinkahan moni on suhteensa aikana ihastunut toiseen, veikkaan että aika moni. Pitkän iän eläneet tietävöt tämän. Ihastuminen ei vielä tarkoita sitä, että pettää kumppaniaan.
    ahdistaa tällaiset yleistykset

    Niin minäkin kuvittelin, ennen kuin omalle kohdalle osui, että jotain vikaa on ihmisissä, jotka varattuna ihastuvat tai vielä enemmän. Ei tätä ymmärrä muut kuin saman kokeneet. Totta, että pitkässä ja hyvässä liitossakin oleva voi ihastua, niin sanovat pariterapeutitkin ja ovat sitä mieltä, että se on jopa "normaalia". Se on siten eri asia, mitä siinä tilanteessa tekee.

    Äänestä

Aloittaja hei, eli Siedätkö itse?20..toi sun miehesi uskottomuusongelma ei parane sillä että mesoat täällä. Keskustele hänen ittensä kanssa, kukaan ei vie väkisin sitä miestä, jos se on häntäheikki, niin ei me muut sille mitään voida. Sun miehes menee vaikka maksullisiin jos on mennäkseen.

Äänestä
  • Mun mielestä aloittja kuulosti itse siltä kakkoselta.

    Äänestä

  • Brett.Kommenttisi on turhaa arvailun varassa vastaamista henkilölle, jonka tilanteen vain LUULET, OLETAT tietäväsi.Tosiasiassahan et sitä voi tietää.Joten, tälläisessä tapauksessa, jätä antamatta niitä ongelmanparantamis ohjeitasi.
    Vaikka aloittajan kalikka olisikin sinuun hieman kalahtanutkin.Älä arvaile koskaan näillä palstoilla toisten tilanteita, tai ongelmia.Mielestäni tuosssa kirjoituksessa, kirjoittaja ei tuo mitenkään selvästi esille, että hänen miehensä olisi uskoton, tai että hänellä olisi mitään ongelmaa.Ei hän mielestäni myöskään mesoa.
    Ehkä hän vain yleisesti halusi sanoa mielipiteensä asiasta täällä.

    Äänestä

Aloittaja tarkoittaa heitä, jotka parisuhteensa aikana harrastavat syrjähyypyjä ja antavat turhaa toivoa rakkaudennälkäisille, jotka odottavat suhteelta enemmän.
Jos kaikki eivät nyt ihan varsinaisesti pettämään ala.Mutta on heitäkin, jotka jatkuvasti harrastavat itseään viihdyttääkseen flirttiä muiden kanssa.Eli vaara lankeamiseen on näin koko ajan olemassa.
Monet ei välitä siitä, onko nämä flirttaajat , tai varsinaiset pettäjät varattuja.Rakkaudenjano ja seksinnälkä on niin suurta, että moraali unohtuu ja se toisten parisuhteiden kunnioittaminen.Kunhan vaan se oma päämäärä aina toteutuisi.
Itsekkyys siis rehottaa.
Siksi varatutkin pelleilee muiden kustannuksella ja muut ihastuu näihin varattuihin estoitta.
Sitten kun osuukin omaan nilkkaan ja joutuu maistamaan omaa lääkettään, sitten ollaan naamat mytryssä.Vaikka itse ollaan oltu ihan samanlaisia.

Äänestä

Mitäs ne toiset naiset ja miehet jotka tunkevat toisten liittoon joka aikaisemmin oli täydellinen? Pyrkivät rikkomaan liitoja ja mitä sitten. En mene lankaan enää

Äänestä

Piruako tämä palsta kenelle merkitsee, kuin tyhmä sitä saa olla.

Äänestä

Täydelliseen liittoon ei mahdu ulkopuolisia. Jos sinun mielestäsi liittonne on ollut täydellinen, miehesi mielestä se ei selvästikään ole ollut sitä. Rakkaus liitoissakin voi loppua ja syttyä johonkuhun toiseen. Sinä et sitä määrää etkä voi pitää miestäsi vankina. Varattuna ne, jotka leikkivät sinkkujen tunteilla ovat pahinta pohjasakkaa, jos oikeasti ovat rakastuneita, suotakoon heille onnensa jonkun toisen kanssa. Palstalla rehottaa nyt mustasukkaisuus ja epäluottamus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokenut tämänkin kirjoitti:

Te "toiset naiset ja miehet" täällä ikävöitte. Fakta on se, että olitte vain ja ainoastaan pientä piristystä petturin elämään. Kaikki ne kauniit sanat oli tarkoin harkittua, yhteen ainoaan päämäärään tähtäävää peliä. Nämä ihmiset pelailee, ei kiinnosta ketä satuttaa ja mitä toinen ihminen tuntee. "Onneton" suhde kotona on sekin pelkkä valhe. Kotona nämä sankarit peittävät pettämisen jäljet, eikä heillä ole aikomustakaan lähteä suhteesta mihinkään.
Älkää langetko nuihin! Ovat pirun taitavia ja uskottavia valehtelijoita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu