Tiedostatko sen, että joskus ärsyttää joku toisen ihmisen heikkous, esimerkiksi huono keskittymiskyky, käsien heiluttelu puhuessa tai mikä tahansa tällainen? Oletko mahdollisesti miettinyt, että miksi olet niin täynnä tällaista ärsyyntymistä ja jopa vihaa, ja tullut siihen lopputulokseen, ettet tiedä?
Itselläni oli monta vuotta tällainen kriisi, mutta nyt olen päässyt jaloilleni. Parantumisen alkusysäyksenä toimi se, että löysin ystävän joka sai minut huomaamaan kuinka epäoikeudenmukaisesti, dominoivasti ja ylimielisesti isäni kohtelee äitiäni.
Pian huomasin myös sen, että kaikki ne pienet asiat joita minua oli koskaan ärsyttänyt olivat äitini piirteitä.
Tein ihan mutu-menetelmällä johtopäätöksen, että olin oppinut lapsuuteni ja nuoruuteni varrella väheksymään äitiäni. Miten ketään sellaista voisi nimittäin pitää auktoriteettina, joka jatkuvasti joutuu toisen määräiltäväksi? Ja sitten huomasin, että pikkuhiljaa itseinho alkoi kaikota ja samalla itsetunto puolestaan kasvaa.
Kannattaa oikeasti kokeilla siis sitä, että jollain tavalla pyritte selittämään oman itse/ihmisinhon tunteenne sillä, että vanhempienne suhde on ollut jollain tapaa aina epäterve ja on sitä edelleen. Itse sain melko kattavan selityksen sille, että mistä kaikki se sisällä kytevä ärtymys ja itseinho oikein kumpusi.
Mutta sen sijaan, että menisitte nyt haukkumaan dominoivan vanhempanne pystyyn, niin kannattaa kokeilla sellaista vihanpurkaus-menetelmää, että pyritte itse olemaan erilainen. Se on kaikkein tervein tapa purkaa oikeutettua suuttumusta, että pyrkii muuttamaan itseään. Siinä viha muuttuu rakkaudeksi.
Tietysti nämä ovat vain jonkun kirjoittamia sanoja jossain "hemmetin" netissä, ja tosiasiassa moni huonon itsetunnon omaava nuori tarvitsee terapiaa, ystäviä tai mahdollisesti seurustelukumppanin. Toivottavasti tämä viesti voisi kuitenkin toimia edes jollekin jonkinlaisena etärakkautena joka ajaa eteenpäin ja kannustaa. Vaatii nimittäin todella paljon puhtia, että jaksaa päivästä toiseen kestää oman vanhemman epäoikeudenmukaisuutta ja yrittää itse samalla muuttua parempaan suuntaan.
Itselläni oli monta vuotta tällainen kriisi, mutta nyt olen päässyt jaloilleni. Parantumisen alkusysäyksenä toimi se, että löysin ystävän joka sai minut huomaamaan kuinka epäoikeudenmukaisesti, dominoivasti ja ylimielisesti isäni kohtelee äitiäni.
Pian huomasin myös sen, että kaikki ne pienet asiat joita minua oli koskaan ärsyttänyt olivat äitini piirteitä.
Tein ihan mutu-menetelmällä johtopäätöksen, että olin oppinut lapsuuteni ja nuoruuteni varrella väheksymään äitiäni. Miten ketään sellaista voisi nimittäin pitää auktoriteettina, joka jatkuvasti joutuu toisen määräiltäväksi? Ja sitten huomasin, että pikkuhiljaa itseinho alkoi kaikota ja samalla itsetunto puolestaan kasvaa.
Kannattaa oikeasti kokeilla siis sitä, että jollain tavalla pyritte selittämään oman itse/ihmisinhon tunteenne sillä, että vanhempienne suhde on ollut jollain tapaa aina epäterve ja on sitä edelleen. Itse sain melko kattavan selityksen sille, että mistä kaikki se sisällä kytevä ärtymys ja itseinho oikein kumpusi.
Mutta sen sijaan, että menisitte nyt haukkumaan dominoivan vanhempanne pystyyn, niin kannattaa kokeilla sellaista vihanpurkaus-menetelmää, että pyritte itse olemaan erilainen. Se on kaikkein tervein tapa purkaa oikeutettua suuttumusta, että pyrkii muuttamaan itseään. Siinä viha muuttuu rakkaudeksi.
Tietysti nämä ovat vain jonkun kirjoittamia sanoja jossain "hemmetin" netissä, ja tosiasiassa moni huonon itsetunnon omaava nuori tarvitsee terapiaa, ystäviä tai mahdollisesti seurustelukumppanin. Toivottavasti tämä viesti voisi kuitenkin toimia edes jollekin jonkinlaisena etärakkautena joka ajaa eteenpäin ja kannustaa. Vaatii nimittäin todella paljon puhtia, että jaksaa päivästä toiseen kestää oman vanhemman epäoikeudenmukaisuutta ja yrittää itse samalla muuttua parempaan suuntaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.