Vammaisen kadehtiminen

väsynyt kumppani

Kumppanini vammautui neljä vuotta taaksepäin.Suuri joukko ystäviä ja kavereita muistivat häntä.Kumppanini kuntoutui ,mutta jäi pyörätuoliin lopuksi elämää.Jalat eivät kanna,sormet pelaavat heikosti.Virtsa täytyy katetroida ja ulostus toimii,miten milloinkin.Jäin hänen vierelleen ja hoidan häntä,rakkaudesta.Kaverit ja ystävät olivat tukena,kun hän kuntoutui siten,että ulkoilee sähköpyörätuolilla.Pystyy omin avuin sillä kulkemaan.Laitettiin uusi auto,kun entinen hajosi.Myöhemmin tuli moottorikelkka,traktorimönkijä ja uusia pienkoneita.Kodin kalusteita myös uusittiin.Kunta laittoi lumilingon,jolla pystyn pitämään pihan auki.Asutaan maalla omassa talossa.Naapurit kävivät toisinaan traktorilla linkoamassa.Se loppui,ilman selityksiä.Ystävät kaikkosivat.Kukaan ei enää käy kylässä.Viimevuoden puolella naapurit laittoivat kyläjuopon asialle.Minut haukuttiin,koska kumppanini ei "saa"polttaa kotonaan tupakkaa.Hän kulkee kylillä kerjäämässä tupakkaa.Olimme aivan ymmällämme tästä haukku- ja syyteryöpystäKumppanilleni oltiin kuuleman mukaan keräämässä lentolippuun rahaa,että hän saa hakea Thaimaasta itselleen naisen,joka ataa hänen polttaa.Olemme yhdessä pitkään miettineet,miksi ystävät kaikkosivat.Sehän selvisi kyläjuopon käynnin yhteydessä.Ystäville ja kavereille tuli valtava kateus,koska kumppani laittoi uusia koneita ja laitteita.Ne antoivat mahdollisuuden monipuolisempaan liikkumiseen.Nyt hän on todella masentunut.Ulkoilu on jäänyt hyvin vähälle.Emme enää käy missään.Välit kavereihin menivät lopullisesti.Emme voi käsittää,että kateus vammaista kohtaan on niin suurta,että täytyy ystävyyden loppua.Tuskin kukaan haluaa vapaa ehtoisesti asettua hänen asemaansa.Olla 24 tuntia vuorokaudessa muista riippuvainen.Muutaman tunnin päivässä voin kumppanin jättää yksikseen.Olen henkisesti aivan "tyhjä".En tiedä,kauanko jaksan tätä elämää,vammaisen hoitajana.Ilman tukea ja ystäviä.

10

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Prominent

      Eivät kadehtijat mitään ystäviä ole.
      Omalla kohdallani on käynyt jotakuinkin samoin.
      Haistatan hitot tuollaisille "ystäville"!
      Estäkää ensimäiseksi sen kyläjuopon ystävyystarjoukset, ei kannata ostaa ystävyyttä viinapullolla!
      Eniten minnua sieppaa vakisuhteessa elävänä avustajien, terveydenhoitajien, sairaanhoitajien umpityperä itseensä luuleva asenne.
      Olen jopa joutunut lemppaamaan pari henkilöä tästä syystä pihan puolelle.
      Kadehtijoille: Antakaa minulle toimivat jalat, satte vaihdossa auton, vanhan moottorikelman, mopomönkijän...

    • babysitter

      Jos kirjoittamasi tarina on tosi, olen todella pahoillani puolestanne.
      Mutta, mutta, kyllä jokainen ihminen ja perhe on oman onnensa seppä.
      Mitä väliä, jos ´´kaverit´´ jättävät tai kadehtivat ei ne tosiaankaa koskaa
      mitään keverita ole ollutkaan. Tekstistäsi voi rivien välistä lukea, että olet
      omasta mielestäsi uhrannut itsesi miehesi auttamiseen. Voi olla, että olen
      väärässä, mutta itse yli 20 vuotta vammautuneena ja parisuhteessa
      en ole koskaan kokenut mitään mistä kirjoitat. Ottakaapa nyt itseänne
      niskasta kiinni ja alkakaa elämään sitä OMAA elämää, eikä kannata
      ihmetellä toisten sanomisia tai tekemisiä, sillä pääsee pitkälle.

    • yrdydr

      "Väsynyt kumppani," ihan tuttu juttu. Mulla 100% vammaisuusaste kymmenisen vuotta sitten olleen aivoinfarktin takia. Kavereista isoin osa meni ja yks idiootti heitti selvänä päin naamaa, et "moni vois olla kateellinen." Vittu siitä vaan, vaihdetaan osia. Se kusipää tekis mun asemassa itsarin viikossa.

      Kaverit häipyny myös, mut siihen voi olla eri syitä, esim mulla ne oli pääosin työkavereita ja semmosia, joita näki radalla eli rafloissa, bileissä jne. Kun mua nykyisin näkyy harvemmin, suhteet ei pysy. Ja ilman muuta myös syrjinnällä on osuutensa. Mulkut varmaan pelkää, että vammaisuus tarttuu.

    • oopee,

      Luulenpa että moni "meistä" esim raajarikoista vaihtaisi jakkaran tai auton terveisiin kinttuihin. Tsemppiä ap.

    • Pt-nainen

      Yrittäkää muistaa, että suomalaisten esiin työntyvin luonteenpiirre on KATEUS! Ei auta, vaikka oikeasti heidän pitäisi tuntea myötätuntoa ja auttaa toisiaan, myös niitä vammautuneita ystäviään!
      Näm samat suomalaiset kadehtivat naapurin uudempaa autoa, lasten harrastuksia, perheenjäsenten hyvää keskinäistä suhdetta, isompaa oma- tai kotitalon tonttia eli kaikkea mahdollista, mitä ei itsellään ole!
      Ette siis ole ainoita kateellisten ihmisten kohteita :).

      Koska "terveet" (kuinkahan moni niistä onkaan psyykkisesti tai sosiaalisesti ongelmainen tai fyysisesti sairas!?) ystävänne ovat hävinneet, hakekaa itsellenne uusia, aitoja ystäviä vaikkapa toisista samanlaisista perheistä, josta löytyy vammautunut aikuinen tai lapsi. Saisitte paljon tietoa ja samalla vertaistukea.

      Ps. Kyllä terveetkin hankkivat uusia autoja, mönkkäreitä, lumilinkoja yms., joten ei muuta kuin nauttikaa nykyajan vempaimista :)! Heitä, joilla näitä laitteita on, kadehditaan aivan yhtä paljon kuin teitäkin!

    • ihmisten sokeus

      Kun elämään tulee suuri muutos joka mullistaa kaiken idylin ja silloin vasta arvostetaan elämää,kun siitä rytäkästä selvitään.(Elämän arvot menee uusiksi).
      Silloin huomaa miten raadolliset toiset ovat ja "hädässä" huomataan missä on todelliset ystävät.Voi olla monia syitä miksi silloin ihmiset kaikkovat. Esim.se että ihmiset kokevat,että he joutuvat tekemään toisen eteen jotain/auttamaan,kun toinen sitä pientä apua tarvitsee.Tämä maailma on mennyt sellaiseksi,että jokainen saa pärjätä itse.(Avun tarve voi myös sosiaalinen tarkoituskin).
      Ihmisellä kun menee lujaa niin silloin sokeutuu niin sonottu elämälle....ymmärtämättä/ajattelematta mitä elämä voi tuoda ikävää tullessaan.Ihminen on sellainen olento,että ei se edes välttämättä tajua elämän syviä tarkoitusta. Edes tiedä mitä IHMELLISYYS on......joten ihminen on sokea/ahne. Ja moni pakenee todellisuutta,kun se jollekin tutulle tapahtuu vakavia. Eli ympärillä olevat "pakenevat", omaa itseään. Ja kun pikkusen joutuu tekemään vaivaa toisen eteen niin silloin teko syitä löytyy,että ei tarvi tehdä toisen hyödyksi. Maailma opettaa ihmisiä olemaan röyhkeitä,ahneita,yms. Ja koskee myös niitä ihmisiä joilla on elämä kunnossa,mutta ikävän tapahtuman myötä ystävien,tuttujen todellinen luonne paljastuu.

    • kruisailija...

      Minä olen käyttänyt nuoresta lähtien pyörätuolia, enkä pääse kouluun loskakeleillä muuten kuin taksilla (koska rakas kuntamme ei hoida auraustöitä

    • pyörätuolillakuuhun

      Tässä muutamassa vuodessa jonka olen vammainen ollut, on ystävät käyneet vähiin,osa on vain kadonnut ja joidenkin olen käskenyt häipyä.Minullakin vanha auto,vanha vene ja vanha mönkijä,omilla rahoilla ostetut,mutta kun vammaisella ei saisi olla mitään.Pitäis vain nyhjöttää kotona ja pysyä pois kunnon ihmisten ilmoilta.Onneksi joitakin uusia ystäviä on löytynyt,laatu korvaa määrän.

    • lapinpoeka

      Hei! On mahdollista hakea asuinkunnaltanne avustajapalveluita. Siihen toki tarvitsette lääkärin todistuksen, mutta todennäköisesti sellaisen saa. Omaishoitajaryhmistä saa myös lisätietoa ja vertaistukea.

    • ATDT22

      Suuressa kaupungissa asumisen hyvä puoli on, ettei kukaan kyttää yhtä ihmistä niin tarkkaan.

      Kaupungissa ihmiset myös pääasiassa käyvät töissä, joten ei tarvitse tai ole edes aikaa kadehtia vammaisten apuvälineitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe