Vammaisen kadehtiminen

Eivät kadehtijat mitään ystäviä ole.
Omalla kohdallani on käynyt jotakuinkin samoin.
Haistatan hitot tuollaisille "ystäville"!
Estäkää ensimäiseksi sen kyläjuopon ystävyystarjoukset, ei kannata ostaa ystävyyttä viinapullolla!
Eniten minnua sieppaa vakisuhteessa elävänä avustajien, terveydenhoitajien, sairaanhoitajien umpityperä itseensä luuleva asenne.
Olen jopa joutunut lemppaamaan pari henkilöä tästä syystä pihan puolelle.
Kadehtijoille: Antakaa minulle toimivat jalat, satte vaihdossa auton, vanhan moottorikelman, mopomönkijän...

Jos kirjoittamasi tarina on tosi, olen todella pahoillani puolestanne.
Mutta, mutta, kyllä jokainen ihminen ja perhe on oman onnensa seppä.
Mitä väliä, jos ´´kaverit´´ jättävät tai kadehtivat ei ne tosiaankaa koskaa
mitään keverita ole ollutkaan. Tekstistäsi voi rivien välistä lukea, että olet
omasta mielestäsi uhrannut itsesi miehesi auttamiseen. Voi olla, että olen
väärässä, mutta itse yli 20 vuotta vammautuneena ja parisuhteessa
en ole koskaan kokenut mitään mistä kirjoitat. Ottakaapa nyt itseänne
niskasta kiinni ja alkakaa elämään sitä OMAA elämää, eikä kannata
ihmetellä toisten sanomisia tai tekemisiä, sillä pääsee pitkälle.

"Väsynyt kumppani," ihan tuttu juttu. Mulla 100% vammaisuusaste kymmenisen vuotta sitten olleen aivoinfarktin takia. Kavereista isoin osa meni ja yks idiootti heitti selvänä päin naamaa, et "moni vois olla kateellinen." Vittu siitä vaan, vaihdetaan osia. Se kusipää tekis mun asemassa itsarin viikossa.

Kaverit häipyny myös, mut siihen voi olla eri syitä, esim mulla ne oli pääosin työkavereita ja semmosia, joita näki radalla eli rafloissa, bileissä jne. Kun mua nykyisin näkyy harvemmin, suhteet ei pysy. Ja ilman muuta myös syrjinnällä on osuutensa. Mulkut varmaan pelkää, että vammaisuus tarttuu.

Luulenpa että moni "meistä" esim raajarikoista vaihtaisi jakkaran tai auton terveisiin kinttuihin. Tsemppiä ap.

Yrittäkää muistaa, että suomalaisten esiin työntyvin luonteenpiirre on KATEUS! Ei auta, vaikka oikeasti heidän pitäisi tuntea myötätuntoa ja auttaa toisiaan, myös niitä vammautuneita ystäviään!
Näm samat suomalaiset kadehtivat naapurin uudempaa autoa, lasten harrastuksia, perheenjäsenten hyvää keskinäistä suhdetta, isompaa oma- tai kotitalon tonttia eli kaikkea mahdollista, mitä ei itsellään ole!
Ette siis ole ainoita kateellisten ihmisten kohteita :).

Koska "terveet" (kuinkahan moni niistä onkaan psyykkisesti tai sosiaalisesti ongelmainen tai fyysisesti sairas!?) ystävänne ovat hävinneet, hakekaa itsellenne uusia, aitoja ystäviä vaikkapa toisista samanlaisista perheistä, josta löytyy vammautunut aikuinen tai lapsi. Saisitte paljon tietoa ja samalla vertaistukea.

Ps. Kyllä terveetkin hankkivat uusia autoja, mönkkäreitä, lumilinkoja yms., joten ei muuta kuin nauttikaa nykyajan vempaimista :)! Heitä, joilla näitä laitteita on, kadehditaan aivan yhtä paljon kuin teitäkin!

Kun elämään tulee suuri muutos joka mullistaa kaiken idylin ja silloin vasta arvostetaan elämää,kun siitä rytäkästä selvitään.(Elämän arvot menee uusiksi).
Silloin huomaa miten raadolliset toiset ovat ja "hädässä" huomataan missä on todelliset ystävät.Voi olla monia syitä miksi silloin ihmiset kaikkovat. Esim.se että ihmiset kokevat,että he joutuvat tekemään toisen eteen jotain/auttamaan,kun toinen sitä pientä apua tarvitsee.Tämä maailma on mennyt sellaiseksi,että jokainen saa pärjätä itse.(Avun tarve voi myös sosiaalinen tarkoituskin).
Ihmisellä kun menee lujaa niin silloin sokeutuu niin sonottu elämälle....ymmärtämättä/ajattelematta mitä elämä voi tuoda ikävää tullessaan.Ihminen on sellainen olento,että ei se edes välttämättä tajua elämän syviä tarkoitusta. Edes tiedä mitä IHMELLISYYS on......joten ihminen on sokea/ahne. Ja moni pakenee todellisuutta,kun se jollekin tutulle tapahtuu vakavia. Eli ympärillä olevat "pakenevat", omaa itseään. Ja kun pikkusen joutuu tekemään vaivaa toisen eteen niin silloin teko syitä löytyy,että ei tarvi tehdä toisen hyödyksi. Maailma opettaa ihmisiä olemaan röyhkeitä,ahneita,yms. Ja koskee myös niitä ihmisiä joilla on elämä kunnossa,mutta ikävän tapahtuman myötä ystävien,tuttujen todellinen luonne paljastuu.

Minä olen käyttänyt nuoresta lähtien pyörätuolia, enkä pääse kouluun loskakeleillä muuten kuin taksilla (koska rakas kuntamme ei hoida auraustöitä

Tässä muutamassa vuodessa jonka olen vammainen ollut, on ystävät käyneet vähiin,osa on vain kadonnut ja joidenkin olen käskenyt häipyä.Minullakin vanha auto,vanha vene ja vanha mönkijä,omilla rahoilla ostetut,mutta kun vammaisella ei saisi olla mitään.Pitäis vain nyhjöttää kotona ja pysyä pois kunnon ihmisten ilmoilta.Onneksi joitakin uusia ystäviä on löytynyt,laatu korvaa määrän.

Hei! On mahdollista hakea asuinkunnaltanne avustajapalveluita. Siihen toki tarvitsette lääkärin todistuksen, mutta todennäköisesti sellaisen saa. Omaishoitajaryhmistä saa myös lisätietoa ja vertaistukea.

Suuressa kaupungissa asumisen hyvä puoli on, ettei kukaan kyttää yhtä ihmistä niin tarkkaan.

Kaupungissa ihmiset myös pääasiassa käyvät töissä, joten ei tarvitse tai ole edes aikaa kadehtia vammaisten apuvälineitä.