I, Robot
On vuosi 2035 ja ensimmäinen täysin automaattinen perheapulainen NS-5 tulee markkinoille. Kaupallisen myyntitykin ”hyllyille” tuloa varjostaa kuitenkin firman pääsuunnittelijan (James Cromwell) mystinen kuolema. Kaikki paitsi Will Smithin esittämä etsivä Del Spooner pitävät ilmiselvänä, että suunnittelija Alfred Lanning on tehnyt itsemurhan.
Etsivä Spooner uskoo kuoleman takana olevan robotti. Kannatusta tälle ajatukselle muilta ihmisiltä ei kuitenkaan löydy. Sillä robootteihin asennetut kolme lakia estävät täysin ihmiseen kohdistuvan väkivallan, sen kaikissa muodoissa. Robotteihin ruuveihin asti koodattu laki ei kuitenkaan ilmene eräästä koneesta, joka löytyy piiloutuneena tri. Lanningin työhuoneesta.
Pullamössö
Isaac Asimovin kirjoihin löyhästi perustuva elokuva on valitettavasti höystetty hurjalla kaupallisella pullamössöllä, josta ei huippu leivonnaisia saa tekemälläkään. Hetkinä jolloin elokuva toimii erinomaisesti seilataan Asimoville ominaisilla teemoilla, joka ei toiminnalla juhli. Toisaalta kaupallisuuden ymmärtää, sillä kalliiksi tullut tehostepuoli leffassa vaati noita Hollywoodin klisheitä, jotta ihmisiä teatteriin kerääntyisi. Kansahan tunnetuisti rakastaa romantiikkaa, aseiden pauketta ja puisevia vitsejä.
Visuaalisesti elokuva on hieno. Robotit liikkuvat sulavasti ja Chicago, jonne elokuva sijoittuu näyttää hyvältä. Leffassa vilisee hauskoja ideoita tulevaisuudesta ja elo noin kolmenkymmenen vuoden päästä ei näytä niin epäuskottavalta. Allekirjoittanut ei kuitenkaan haluaisi nähdä katukuvaa noin paljon muuttunenaa vuonna 2035.
Klonkku ja Sonny
Will Smith elokuvan pääroolissa on ihan hyvä, mutta tekee sen saman suorituksen, mikä on ollut esillä koko hänen näyttelijäuransa ajan. Räppärinäkin vaikuttava Smith kuitenkin naurattaa ja on sangen uskottava. Naiskauneutta elokuvaan tuo Bridget Moynahan U. S. Roboticsin tohtorikaunottarena, joka on mukana huomaamassa ”koneiden varjon” Spoonerin kanssa. Hän on sangen hyvä roolissaan.
Spoonerin murhaepäillyksi joutunutta robottia ääninäyttelee Alan Tudyk. Taru Sormusten Herrassa nähty Klonkku ja I, Robotin Sonny on mallinnettu samaa tekniikkaa käyttäen valkokankaalle. Tudyk oli mukana kuvauksissa datapukuun sonnustautuneena. Jälkituotannossa erikoistehoste ryhmä loi Alan Tudykin tilalle Sonny-robotin käyttäen hyväkseen näyttelijän ilmeitä ja ruumiinkieltä animaatiohahmoa tehdessä.
Toimintaa draaman sijasta
Ohjaaja Alex Proyas hoitaa työnsä hyvin muttei pääse erottumaan massasta elokuvallaan, joka on pilattu turhalla toiminnalla. Tämä peittää alleen huipputarinan, josta olisi saanut laatu leffan aikaiseksi. Vaikka Proyas joutuikin tekemään elokuvasta draaman sijasta toimintaa hän pääsee silti väläyttämään parasta Asimovia, mistä kiitokset hänelle.
Kaikenkaikkiaan I, Robot on kelpo pätkä, joka kerta viihteenä toimii erinomaisesti. Tottakai näistä eväistä olisi pitänyt saada parempaa aikaiseksi, mutta kun ei niin ei. Kerran elokuvan katsottuaa se unohtuu, sillä mitään uutta se ei toimintagenreen pysty antamanan. Jos Asimovista pitää kannattaaa katsoa muita hänen kirjoihinsa perustuvia elokuvia, kuten esimerkiksi Chris Columbuksen Robotin elämää (1999).
Juha Nurmi
On vuosi 2035 ja ensimmäinen täysin automaattinen perheapulainen NS-5 tulee markkinoille. Kaupallisen myyntitykin ”hyllyille” tuloa varjostaa kuitenkin firman pääsuunnittelijan (James Cromwell) mystinen kuolema. Kaikki paitsi Will Smithin esittämä etsivä Del Spooner pitävät ilmiselvänä, että suunnittelija Alfred Lanning on tehnyt itsemurhan.
Etsivä Spooner uskoo kuoleman takana olevan robotti. Kannatusta tälle ajatukselle muilta ihmisiltä ei kuitenkaan löydy. Sillä robootteihin asennetut kolme lakia estävät täysin ihmiseen kohdistuvan väkivallan, sen kaikissa muodoissa. Robotteihin ruuveihin asti koodattu laki ei kuitenkaan ilmene eräästä koneesta, joka löytyy piiloutuneena tri. Lanningin työhuoneesta.
Pullamössö
Isaac Asimovin kirjoihin löyhästi perustuva elokuva on valitettavasti höystetty hurjalla kaupallisella pullamössöllä, josta ei huippu leivonnaisia saa tekemälläkään. Hetkinä jolloin elokuva toimii erinomaisesti seilataan Asimoville ominaisilla teemoilla, joka ei toiminnalla juhli. Toisaalta kaupallisuuden ymmärtää, sillä kalliiksi tullut tehostepuoli leffassa vaati noita Hollywoodin klisheitä, jotta ihmisiä teatteriin kerääntyisi. Kansahan tunnetuisti rakastaa romantiikkaa, aseiden pauketta ja puisevia vitsejä.
Visuaalisesti elokuva on hieno. Robotit liikkuvat sulavasti ja Chicago, jonne elokuva sijoittuu näyttää hyvältä. Leffassa vilisee hauskoja ideoita tulevaisuudesta ja elo noin kolmenkymmenen vuoden päästä ei näytä niin epäuskottavalta. Allekirjoittanut ei kuitenkaan haluaisi nähdä katukuvaa noin paljon muuttunenaa vuonna 2035.
Klonkku ja Sonny
Will Smith elokuvan pääroolissa on ihan hyvä, mutta tekee sen saman suorituksen, mikä on ollut esillä koko hänen näyttelijäuransa ajan. Räppärinäkin vaikuttava Smith kuitenkin naurattaa ja on sangen uskottava. Naiskauneutta elokuvaan tuo Bridget Moynahan U. S. Roboticsin tohtorikaunottarena, joka on mukana huomaamassa ”koneiden varjon” Spoonerin kanssa. Hän on sangen hyvä roolissaan.
Spoonerin murhaepäillyksi joutunutta robottia ääninäyttelee Alan Tudyk. Taru Sormusten Herrassa nähty Klonkku ja I, Robotin Sonny on mallinnettu samaa tekniikkaa käyttäen valkokankaalle. Tudyk oli mukana kuvauksissa datapukuun sonnustautuneena. Jälkituotannossa erikoistehoste ryhmä loi Alan Tudykin tilalle Sonny-robotin käyttäen hyväkseen näyttelijän ilmeitä ja ruumiinkieltä animaatiohahmoa tehdessä.
Toimintaa draaman sijasta
Ohjaaja Alex Proyas hoitaa työnsä hyvin muttei pääse erottumaan massasta elokuvallaan, joka on pilattu turhalla toiminnalla. Tämä peittää alleen huipputarinan, josta olisi saanut laatu leffan aikaiseksi. Vaikka Proyas joutuikin tekemään elokuvasta draaman sijasta toimintaa hän pääsee silti väläyttämään parasta Asimovia, mistä kiitokset hänelle.
Kaikenkaikkiaan I, Robot on kelpo pätkä, joka kerta viihteenä toimii erinomaisesti. Tottakai näistä eväistä olisi pitänyt saada parempaa aikaiseksi, mutta kun ei niin ei. Kerran elokuvan katsottuaa se unohtuu, sillä mitään uutta se ei toimintagenreen pysty antamanan. Jos Asimovista pitää kannattaaa katsoa muita hänen kirjoihinsa perustuvia elokuvia, kuten esimerkiksi Chris Columbuksen Robotin elämää (1999).
Juha Nurmi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Njaah, omasta mielestäni I, Robot onnistui aika hyvin Hollywood-leffaksi. Se onnistui välttämään tiettyjä kliseitä, kuten:
1) Romanssia päähenkilöiden välillä. Jumalauta kun näiden kanssa menee hermot, joten pakko sanoa, että tässä otettiin aika rohkea askel ja jätettiin se pois - onneksi.
2) Päähenkilön ylidraamallista taustaa. Spooner vihaa robotteja koska tietää, että ne tekevät sen mikä on loogisinta eivätkä sitä, mikä olisi kaikkein... tunteellisinta. Ne ovat liian loogisia. Moni muu Hollywood-ohjaaja olisi heittänyt tämän sijaan sen iänikuisen "robotit tappoivat siskoni/vaimoni/vanhempani"-repliikin.
3) Juonen minkä saattoi arvata saman tien. Eihän se nyt tietty mikään kirjoituksen riemuvoittokaan ollut, mutta yllättävämpi kuin moni muu. Esim. Minority Report, jonka juonta kehuttiin niin arvaamattomaksi kävi itselleni selväksi leffan puolivälissä. Dialogitkin oli vähemmän puisevia kuin yleensä.
Sen lisäksi Will Smith onnistui vihdoinkin pääsemään edes hiukan eroon siitä ylicoolista ja letkeästä hahmosta jota tuntuu aina näyttelevän (esim. MIB). Tällä kertaa hän sai näytellä jotain hieman vakavampaa ja kyynisempää hahmoa.
Sekin vielä, että niitä puisevia vitsejä oli vähemmän kuin useassa toimintaleffassa. Kyllähän tässäkin oli lipsuttu siihen vaaratilannekomiikkaan missä kuoleman lähestyessä on kivaa olla sarkastinen, mutta olipahan sitäkin vähemmän kuin suurimmassa osassa vastaavanlaisia alokuvia.
Olet kyllä oikeassa kun sanot, että parempaakin olisi pitänut saada aikaiseksi, mutta pahempaa olisi voinut odottaa. Aika hyvä poikkeus tämä leffa oli, joskaan ohjaaja ei luultavasti liikaa uskaltanut poiketa Hollywoodin kaavoista...
En ota kantaa aiheeseen enempää, sillä olen sen jutussani ilmaissut. Sen sijaan laitan NYT-liitteen I, Robot jutusta pienen pätkän, mikä oli hauskan kantaaottava mielestäni.
Nautinnollisia lukuhetkiä!
(NYT-liite)
I, Robotin ydin on klassista scifiä: siinä käsitellään suuryritysten valtaa, tekoälyn problematiikkaa ja vainoharhaa. Vaan sitten on markkinointiosasto pitänyt palaverin ja käskenyt sekoittaa mukaan myös kyttä- ja toimintaelokuvaa, jotta lippuluukulle syntyisi jono.
Tästä syystä I, Robot kiihdyttää silloin kun pitäisi pysähtyä, kiroilee silloin kun pitäisi runoilla ja myy silloin kun pitäisi antaa ilmaiseksi.
Visuaalisesti elokuva on toki mahdottoman komea, ja tulevaisuuden maailmaan on keksitty paljon oivia ideoita. Ja on mukana muutama hetki, jolloin tuntee kurkistavansa päähenkilön sieluun ja katsovansa oikeata ihmistä eikä näyttelijän mainossopimusta.
Mutta ajatelkaapa tätä: mustan miehen ja valkoisen naisen välille ei taaskaan voi syntyä romanssia. Kun kaunis tohtori Susan Calvin (Bridget Moynahan) koskettelee kytän kättä, hän ei purista sitä, saati itke, mutta Sonny-robotin kosketus saa hänen tunteensa pintaan.
Arvatkaa, minkä värinen on robotin keinoiho
Luen kyllä NYTiä. Mikko Pekka-Heikkinen kyllä petti tällä kertaa. Hän ylianalysoi: päähenkilä sattui olemaan tummaihoinen eikä saanut tyttöä: RASISMIA OMG!!!1!! Robottien iho on valkoinen: RASISMIA OMG!!11!!. Koska oikeastikin ihmisten iho on ihan vitivalkoinen.
Vaatii aikamoista mielikuvitusta että saa väitetyä leffaa jonka päähenkilö on tummaihoinen rasistiseksi.
Arvostelija ei tainnut ottaa huomioon sitäkään, että Sonny oli linkki Calvinin ja tämän kuolleen tohtoriystävänsä välillä, joten tietty sen tuhoaminen olisi merkinnyt vähän enemmän kuin Spoonerin käden hiplaaminen.
Vähän outoa, että Mikko Pekka-Heikkisenkin mielestä eri sukupuolta edustavien kuuluisi automaattisesti päätyä suhteeseen...
Minä olen ihminen, i robot on robot