Kirjallisuus ja kirjoittaminen on monen ihmisen harrastus.
Useammalla on myös haaveena kirjoittaa kirja.
Olet jo ehkä aloittanut, väsännyt rungon ja hahmotellut kirjan henkilöt.
Miettinyt oletko kertoja vai kirjoitatko kolmannessa persoonassa.
Aihekin pyörii mielessäsi. Muhii ja muuttuu.
Olisiko kirjasi elämänkertakirja, fantasiakertomus, dekkari, science fiction, nuortenkirja, lastenkirja, rakkausromaani, runoteos tai ehkä joku muu. Itse olen hahmotellut kirjaa, jossa kerron rakkauselämästäni. Nimikin on valmiina, mutta sen paljastan myöhemmin. Mistä aiheesta sinä kirjoittaisit kirjan?
Useammalla on myös haaveena kirjoittaa kirja.
Olet jo ehkä aloittanut, väsännyt rungon ja hahmotellut kirjan henkilöt.
Miettinyt oletko kertoja vai kirjoitatko kolmannessa persoonassa.
Aihekin pyörii mielessäsi. Muhii ja muuttuu.
Olisiko kirjasi elämänkertakirja, fantasiakertomus, dekkari, science fiction, nuortenkirja, lastenkirja, rakkausromaani, runoteos tai ehkä joku muu. Itse olen hahmotellut kirjaa, jossa kerron rakkauselämästäni. Nimikin on valmiina, mutta sen paljastan myöhemmin. Mistä aiheesta sinä kirjoittaisit kirjan?
Vastaukset 196
Vanhimmat
Minä tein saman alotuksen, jotain vuosi sitten.
Ei se ketään kiinnostanut, vaikka kirjoitin monta jaksoa.
H.
Sinulta voisi odottaa kirjaa.
Matkaopas suoleen tai Tästä on jo kirjoitettu.
"Kirjailijatar"
Älä kiukuttele, vaan ala kirjoittaa.
Annan sinulle alun:
Kuusi oli jo vanha, se oli paljon nähnyt isoja tuloja ja pieniä menoja.
Korppi huomasi kuusen.
Kevätaurinko paistoi oksien väliin
Eiköhän ala kuulua korpien kuiskintaa.
H.
Miksi plagioit?
"????"
Koska minulla ei ole omaa kieltä, ja parhaimman sain äidiltäni.
H.
Ei palsta ole Korpikirjailijan.
Tänne voi muutkin haamukirjailjat kirjoittaa.
Enkä usko, että korpilla olisi haluja
paljastaa seksielämämäänsä.
Vai olisiko?
Heh, aijjjaaaaa vai Seksielämäkirja.
No kyllä mää sellasen voisin.
Olis paljon kirjotettavaa.
Tartteepa funtsia. :)
Kirjani nimeksi tulee
Kaikki orgasmini.
Orgasmihan on harvinaista herkkua.
Luin, että 80 % naisista ei nauti seksistä.
Mielestäni ongelma on ratkaistavissa.
Ensimmäinen opetukseni.
Korvienväli on perusteellisesti tuuletettava.
"Kirjailijatar"
Sen minä huomasin heti, jo kirjoitus-tyylistä.
Ja siksi kirjoitin miten kirjoitin.
Seurataan jännityksellä jatkoa.
H.
Tai sitten partnerin korvienväli on tuuletettava tai vaihdettava korvat väleineen päivineen:) Minunhan korvien välissä ei ole tuuletettavaa tietenkään.
Mutta minun eka opetukseni olis semmonen, että on avattava Kaikki aistinsa.
Kuuloasti vaan vetelemään musiikkia, luonnonääniä ja hiljaisuutta niin suurina klimppeinä, että nautintovirtaus tuntuu ihanalta.
Kielennystyröitten aktivoiminen vastaaottamaan makuelämyksiä ja kiitollisena maiskutella vattunkupuruun:)
Silmien nautinnonhalu.
Tyytyväisyys kaikenkaikkiaan, niin johan sitä jo pakkaa sänkyynki halajamaan ja halaamaan.
"Kirjailijatar"
Hyvinpä taaskin aavistin, mitä tuleman pitää.
Keväällä sitä Kuuseen kurkoittaa monikin lintunen.
Kuinkahan kauan menee, kunnes iän tuomat vaivat avautuvat sivuille.
Heräsin aamulla poikkeuksellisen levottomana.
Mieheni oli mennyt liiterille klapuja hakkaamaan.
Hakkasi raivokkaasti.
Yleensä hän ei ole tehnyt sitä näin aikaisin aamulla.
Nousin ylös ja aloin täyttämään Suodatin-Kahvi-Pannua.
Salama iski minuun!
Minua ei oltu pantu!
Alkoiko se nyt?
Vanhuus....
Pannu kirposi kädestäni.
H.
Ei musiikkia.
Minulle riittää hiljaisuus.
Lempeiden kosketuksien aalto.
Hyväilyjen eteneminen.
Suljen silmäni.
Suljen tajuntani.
Siirryn kuvitelmieni maailmaan.
Juu, kirjoitetaan vaan.
Monta kymmentä vuotta olen jo aikonut kirjailijaksi.
Mutta kun en pääse prologia edemmäs.
Aihe on tarkkaan ja harkiten valittu; oman äitini elämänkerta.
Siihen mahtuu kaikki.
Kaikki elämän haaveet, aaveet, tullut, mennyt, ollut, loppu.
Ystäväni kerää aineistoa sukuromaaniinsa.
Hän raapii päätään tuon tuosta.
Suku on levittäytynyt maantieteellisesti häneltä ulottumattomiin.
Duunina kirjoittaminen.
Liian pitkä asia selvittää tarkemmin. Some osa asiaa, jopa suoli24. Mutta siis kirjoitan jatkuvasti, joku voisi muuten joskus lähettää sitä paljon puhuttua rahaakin.
Mutta pääduuni ollut tekeillä pitkään. Muistelmat. Alunperin terapiaprojekti ja muistiinpanoja, nyttemmin jonkinlainen kostotoimenpide. Toistaiseksi kirjoittanut kaiken anonyymisti, ilman tunnisteita, kasaamisvaiheessa lisätään nimet. Olen juu saanut tappouhkauksiakin jo asiasta, jotkut todellisuuskammoisia.
Kirjoitin nuorena aina jotain, sitten sattui pieni tapaturma, liipasinsormi viottui, eip pysynyt enää kynä kädessä._80luvulla tuli tietotekniikka ja kirjoittaminenkin helpottui. _90luvun lopussa sain hankittua internetin kotiin ja siitäpä koko homma sitten lähtikin. Mun kirjoituksia ei oikein mitään fyysisessä muodossa, hajautettu ympäri nettiä kaikenlaisille pilvipalvelimille ja erilaisille foorumeille. Joskus tsekkasin, suoli24 portaalista löytyi yli 11 000 kirjoitusta, muualla paljon enemmän yhteensä.
Kirjoittaminen mun tapa tavallaan ajatella. Joskus saa hyviä näkökantoja ajatuksiinsa, voi katsella asioita laajemmin tai ainakin saattaa huomata jotain, mitä ei aiemmin ole osannut ajatella. Siis ulkopuolisten kommenteista. Tällä palstalla saa hyvin laajennetttua ajatteluaan tuulipukuloispummien ajattelumaailman kautta.
Niin siis kirjoitan tavallaan dokkaria omasta elämästäni. Sitä tuskin ikinä julkaistaan printtimuodossa. Ensinnäkin materiaalin määrä on valtava, ei sellaiselle kirjasarjalle olisi kustantajaa, eikä ostajia. Toisekseen, kyllä kaikki julkaisut joka tapauksessa ovat tulevaisuudessa datana. Mua kiehtoo ajatus, vaikka olisi mitä kirjarovioita tai sensuuria, suuri osa datasta, säilyy bittivirtana jossain serveriviidakossa, ihmisten kotikoneilleen kirjoittamat ja sinne tallentamat kirjoitukset häbiävät muutamissa vuosissa, aivan samoin, kuin digikameroilla otetut kuvatkin. Mutta netti tavallaan itsekopioiva tietopankki. Hah, löysin muuten tutkailemalla vanhan kotisivustoni netistä, tuhosin sen ja lopetin sen ylläpitämisen noin kymmenen vuotta sitten,eikä domainkaan ole ollut sen jälkeen mun :DDDD
Lyhyesti, kirjoitan muistelmia, nehän ovat valmiit, vasta kun olen lopettanut kirjoittamisen.
=DW=
Poimin tekstistäsi ajatuksia, joihin voin helposti samaistua.
Olen myös kirjoittanut koko ikäni.
Koulussa opettajat kannustivat, sain palkintoja.
Netti on minulle ideapankki.
Luen mielelläni muiden kirjoituksia.
Kun kirjoitan pyrin oppimaan virheistäni.
Hymiöt sotkevat kirjoituksien sisältöä.
Pyrin välttämään niitä.
Usein ne ovat laitettu vääriin yhteyksiin.
Jonnekin nyt lenteli mun kommentti, jonka kiiruusti lähetin, kun puhelin soi ja piti kiiruhtaa vastaamaan.
Vastataaan nyt uudestaan.
Kirjoittakaa te vaan, jotka osaatte kirjoittaa kirjan. Minä sitten luen niitä.
Minulla ei ole aikaa keskittyä kirjoittamiseen. Oon sen tyyppinen, että tahdon kaikkeen keskittittyä 100%:sti ja jos en voi, niin sitten en pistä tikkua ristiin.
Heh ja JOS antaisin itselleni luvan ruveta kirjoittamaan ja muuraisin itseni johonkin erakkomökkiin, niin pelkäisin saavani niiiiin hurjan luovuuden hulluusrektion, että sieltä hulludesta en sitten palajaisi.
Hyi siis, pysytään nyt vaan iisisti ja hissunkissun vaapulavissun.
Jonkun satukirjan lapsille voisin väsätä jokseenkin helposti, mutta se ei oikeastaan niin kovin kiinnosta, joten se siitäkin kirjottamisesta.
Korjaus: Hulluusrektion = HulluusreAktion
Ajatuksesi ei ole hullumpi.
Mikäli haluaa paneutua sadalla prosentilla
kirjan kirjoittamiseen pitäisi kai sulkeutua erämökkiin.
Erämökki voisi sijaita nettiyhteyksien ulottumattomissa.
Ihmisvilinässä keskittymiskyky on koetuksella.
Minua ei kiinnosta lastenkirjat.
Naisen seksuaalielämä kiinnostaa.
Miehet voivat saada hulluuserektion.
Keskittyminen kirjoittamiseen on oma taiteen alalaji. Ostin muutama vuosi sitten pienen mökin metsänrajasta, aivan riittävästi kaupungin ulkopuolelta tarkoituksenani oli alkaa kirjoittamaan. No se siitä....mies tuli kuvaan ja kuviot muuttuivat, myin mökkini ja ostimme isomman talon jossa riittää huushollia ja puutarhatyötä, mutta periaatteessa jää myös aikaa kirjoittamiseen, kun annamme toisillemme mahdollisuuden riittävään omaan aikaan.
Minulla on myös kirjaprojekti tekeillä, on ollut jo kauan. Olen sitä vatvonut ja vatvonut viimeiset kaksi vuotta; muistikulla ehkä noin 50 sivua, mutta olen hyljännyt alkuperäisen idean kirjoittaa kolumbianvuosistani jälkipolvia varten, siis lapsilleni ja lastenlapsilleni. Lapseni tietävät jo kaiken ja ovat kuulleet tarinani moneen kertaan ja nähneet valokuvista ja itsekin vierailleet ja kuulleet loput tarinastani sitten sukulaistensa näkökulmasta. Minulta puuttuu nyt vainmotivaatiota kirjoittaa koska tunnen että ne joita varten kirjoittaisin eivät ole riittävän kiinnostuneita.
Eilen aloitin uuden projektin ja taisin jo heittää tänne nimiehdotuksen: Nostalgia on toinen nimeni. Ideana on kirjoittaa omaelämänkertaa fiktiivisesti, eli siis miten elämäni olisi kulkenut jos olisin valinnut toisin. Kirjasta tulisi kolmiosainen: jenkki-paloma, kolombia-paloma, suomi-paloma, kolme eri tarinaa jotka alkaisivat kaikki jossain elämäni käännekohdassa ja päätyisivät eri maanosiin, todennäköisesti kolmannessa persoonassa kerrottuna, joka vapauttaisi mielikuviteksini paremmin totuuden kahleista.
Olipa kiva aloitus ja juuri kun olen jutellut Lutusen kanssa projektistani koko aamun. Todennäköisesti blogaan myös novellinalkiostani.
Minä arvasin, että olet kirjailijatyyppi.
Kirjoitat sovinnollisesti,
olet impullsiivinen, rohkea,
pystyt kuvailemaan tunteitasi.
Omaat eri ulottuvuuksia.
Maailmankansalaisen taito, uskoisin.
Olen kirjoittanut elämänkertaluonnoksen.
Se hyppii lapsuudesta, keski-ikään.
Käyn läpi elämääni keski-ikäisen naisen silmin.
Elän edes takaisin molemmissa rooleissa.
Minä olen myöskin loistava kirjoittaja.
Jopa niin loistava että jos saisin tarpeeksi Porkkanaa ja pari vuotta aikaa
loisto-hotelli-olo-suhteissa, olisi kaappini päällä Nobel ja Finlandia.
Vanhan sanoma-lehti-kasan uusimman lehden alla möngersi mato.
Suloinen Sammakon-poikanen katseli matoa miettien
- Eipä ole tuon naama hääppönen.
Poikanen tunsi säälin tulvahtavan ylitseen.
Tuolla naamalla ollaan taatusti yksinäinen.
Sammakko levitti iloisimman hymynsä ja lausui:
- Hei! Minä olen Taku, kuka sinä olet?.....
- Minä olen Matias, olen eläkkeellä ja käytän nykyään hyväkseni toisten tekemiä
reikiä.
Sammakon-poikanen alkoi tuntea olonsa orvoksi.
Lievä vasten-mielisyyskin nousi poikasen mieleen.
- Noin vanha?
Mato katsoi poikaseen surullisesti ja huokaisi ymmärtäväisesti.
H.
Lyödäänkö vetoa että mun jossitteleva paloma-kirja on valmiina, 300 sivua ja painokunnossa ennenkuin sun saku-sammakkokirjasi.
"Paloma.se.co"
Oikeastaan tuo kirjani on tarkoitettu lapsen-mielistyneille vanhuksille.
Senlaisille, joilla on lapsen-lapsia.
Suunnittelen siitä hauskaa opetus-kirjaa myös neuvoloille ja nuoriso-
Psykiatreille.
Kyllä siihen seksiäkin tulee, koska on hoitsujakin.
Mutta, uskon sinun ehtivän ensin, koska sinulla on iki-oma arvostelija ja
kuulija kahvi-pöytäsi toisella puolella.
H.
Haaveissa vainko oot mun, laulaa moni "kirjailija".
Ite asiassa
Kirjoittaminen tosiaanj muttanut muotoaan. Enää ei tarvita pisnesneuvotteluja, managereita, kustannustoimittajia, kustantajia, kirjapainoja, paperikoneita tms. kirjoittamiseen. Kaikki liikkuu bittivirtoina.
Itsekin julkaisit juuri yhden kirjoituksen kommentissasi, jolla voi teoriassa olla miljardeja lukijoita. Tokikin suomen kieli ehkä rajoittaa lukijakuntaa, mutta hakukoneissa kyllä käännöskoneet suurelle määrälle eri kieliä, niinkin pieni kieli kuin suomenkieli on kieli, jolle saa karkean käännöksen monista muista kielistä
Joskus joutunut typerysten kanssa änkyttämään aiheesta. Kun multa joskus paperilla julkaistu jotain lehtijuttuja tai muuta painettua materiaalia, kaikki tutut kerää niitä. Mutta erittäin harva tietää, kuinka valtavasti olen julkaissut internetissä. Osa tutuista ei edes osaa kunnolla käyttää tietokonetta. Mutta moni osaa. En ole alkanut blokkaamaan, en tweettaamaan, en ole facebookissa. Mutta mun kirjoituksia julkaistaan päivittäin useissa suomalaisissa sanomalehdissä, nettilehdissä, ei paperilla.
Että jotkut elää menneessä, jotku tässä ajassa, jotkut jo tulevaisuudessa. Paperinen kirja voi palaa, internettiin kirjoitettu kirjoitus äärettömän isotöinen asia hävittää. Ja jos vaikka onnistukin kaiken netistä hävittämään, se voi olla tallennettuna kaikenmaailman muistitikuille vaikka kuinka monilla ihmisillä.
Kai muuten tiedät, muutamakin instanssi tallentanut internet sivustoja arkistoihin jo pitkät ajat. Itse tosiaan löysin kymmenen vuotta sitten lopettamani kotisivuston näkyviin arkistojen kautta. Net skannaa nettiä jatkuvasti ja tallentaa sivuja tiedostoihin. Ei kaikkea tietenkään, mutta niin paljon, kuin mahdollista kulloisenkin tekniikan mahdollisuuksilla. Orwelilaista, on toki, mutta todellisuutta. Että jos sattuu, sunkin äskeinen kommenttisi voi olla jenkkien tai kiinan tiedustelupalvelun tietokannassa, vaikka siinä ei mitään erityisemmän merkittävää sisältöä ollutkaan. Massa on valtava, mutta erilaisia työkaluja, seuloa sitä.
Mainiten muuten yks juttu. Suomen vankiloissa sallittu selleissa televisiot. Viranomaiset repivät sen takia hiuksia päästään. Kaikenlaisia yöchatteja, joissa ihmiset kirjoittelee ajankulukseen. Noio, vangit niitä kattelee ajankulukseen. Niinno, telkkarin kautta liikku yksinkertaisella, mutta hankalasti todistettavalla salakielellä tietoja, jotka suunnattu jollekin kiven sisällä istuvalle. Ei tämä ole mitää tieteiskirjallisuutta, asiasta ollut monet kerrat mediassakin.
Tietonliikkuminen, media, ne ovat tämän päivän valtiomahteja. Joka ne hallitsee, hallitsee kaikkea. Jenkit taitaa olla johdossa. Google kuvannut kuvausautoineen melkein koko suomen ja kaikki(melkein) on näkyvissä netissä.
=DW=
Kirjan kirjoittaminen valmiiseen printattuun asuun saakka ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nyt. Pienellä rahalla saat omakustannuskirjan tehtyä niin monella kopiolla kuin haluat. Olin vuosia sitten mukana keittokirjaprosessa joka sitten kaatui lopusuoralla rahoitukseen; kaikki halusivat että kirjoitan sen, mutta kukaan ei ollut halukas osallistumaan kustannuksiin ;) Tämä oli erään nettiyhteisön keskinäinen projekti.
Toisaalta mahdollisuus kirjoittaa kirja e-kirjan muotoon tai äänikirjana jonka voi ladata netistä ovat kiehtovia.
Tiedetään.
Printtauttaminen ja liimauttaminen pienelle painosmäärälle ei maksa juuri mitään. Sen voi tehdä itsekin. Mutta asiassa yksi näkökulma. Tarkoitin kirjan kustantamista ja nimenomaan painamista. Aivan eri asia. Kustantaa voi itsekin omakustanteen, harvalla varallisuutta painattaa se kirjapainossa. Printti ja kirjapaino ei ole sama asia. Ja kirjapainossa huomioidaan painotekniikan lisäksi mm. sellaisestakin seikasta, onko paperi happovapaata, vaiko mitä. Nykypäivän lasertulosteiden kestoikää ei tiedä kukaan, ei kokemusta. Mutta se tiedetään, tavallinen kopiopaperi,samaten suuri osa noin sadan vuoden sisään painetuista kirjoista tulee häviämään pölynä ilmaan. Joku Guttenbergin aikanaan alkeellisella kohopainotekniikalla luonnonmukaisesti valmistetulle paperille painetuista kirjoista ei mätäne itsestään.
Usko pois, olen asiantuntija näissä asioissa.
=DW=
"..."
Kuulehan teevee.
Olet poikennut aloituksen aiheesta.
Et ole yksin tosin.
Tarinasi on enemmän Wikiä kuin sinua.
Kirjoitahan haluamasi kirjan aloitus.
Etten pidä sinua asiaa-tuntemattomana.
Annan sinulle aloituksen, koska aloitus vaatii...
Nimi olkoon Puhtaaksi pesty
Veriset kädet vaivasivat häntä.
Saippuaa ei oltu saatu viikkoihin.
Hän ei ollut tavoittanut vielä Gutenbergiä, mutta hän oli tavoittanut monta
lento-lehtisten jakelijaa.
Vaikka hän ei ymmärtänyt tuotakaan termiä.
Hän vihasi kehitystä ilman oikeaa uskoa.
Hän oli varma että säilyisi kirkon arkistoissa ikuisesti.
H.
Joo uskon kyllä.
Siskon mies teki pinon käyntikortteja ja meinasi alkaa tekeen niitä myyntiin. Teksti oli vuoden päästä täysin poissa. Business meni nurin, kun kukaan ei halunnut ostaa.
Ohimennen.
Erittäin harvoin näkee käyntikortteja. Se nimittäin eri asia, kuin nämä mainoskortit, mitä kaikki jakelee. Käyntikortin alkuperäinen idea, jos menee jonnekin visiitille, hovimestarille annetaan käyntikortti, joka kiikutetaan sille, kenet haluaisi tavata. Ja toinen käyttötarkoitus, kun ollut kutsuilla, eteisessä kulho, minne pudotetaan käyntikortti muistoksi siitä, että on käynyt kutsuilla. Käyntikortti periaatteessa kuin kertakäyttöinen henkilöllisyystodistus.
Usko pois, minä olen suunnitellut ja valmistanut työkseni pisneskortteja, joita kutsutaan käyntikorteiksi koko ikäni. En tiedä, määrää, useita satoja jokatapauksessa. Se sellaista perusduunia aikanaan, muutamalle firmalle aamupäivästä kortit, sitten tärkeämpiin hommiin. Ite erikoistunut seripainomenetelmään. Maapallon vanhin painomenetelmä, eikä takuulla tekstit häviä. Kartongeissa valtavasti eroja, niitä älytön valikoima. Kartonki eri asia kuin pahvi.
Niin siis, ite olen suunnitellut eläissäni kai yhdenkäden sormilla laskettavan määrän käyntikortteja, ei niitä kukaan nykyaikana käytä. Mainoskortteja kyllä käytetään hurjat määrät. Ja sellainenkin. Käyntikortti, vaikka vilkaisulla on usein erittäin yksinkertaisen näköinen, sen suunnitteleminen on erittäin suuri haaste, mihin pitää perehtyä ja jota pitää miettiä syvällisesti. Kuulostaa ehkä kahelilta, mutta siinä tosiaan on valtavasti asioita, mitä pitää tutkia ja mitä ottaa huomioon. Pisneskortille se ja sama, kunhan firman logo on jossain kohti, nimi ja puhelinnumero oikein, se siitä.
=DW=
Olin toistakymmentä vuotta sitten elämäkertakirjoittamisen kurssilla. Lähdin siitä, että perustan kirjoittamiseni faktaan. Kun luin muutamia otteita kirjoittamastani, toinen kirjoittaja totesi: "en usko tuota, ei kenenkään elämä
ole voinut kulkea noin." Se "uskomaton osa" oli ankarasti arvostellen
ihan tavallista ihmissuhdemössöä.
Toisen kirjoittajan kanssa totesimme: täällä me tosissamme puurramme tekstiä ja luultavasti käy niin, ettei kukaan lue, EVVK..))
Mutta ihan tosissaan. Tänä päivänä kirjoittajia taitaa olla enemmän kuin lukijoita, enkä usko, että pystyisin sanomaan mitään sellaista, mitä ei ole jo nähty tai sanottu tuoreemmin ja selkeämmin kuin itse osaisin tehdä. Eli itseltäni puuttuu kyllä vahva motivaatio tähdätä mihinkään isompaan.
Mutta jos voimia ja lahjoja olisi enemmän voisin askarrella pienimuotoisen
tekstin parissa. Runojani on julkaistu joskus (lehdissä) ja mielipiteitä paljonkin, myös pikku novelleja, mutta tätä nykyä tämä palstakirjoittelu riittää minulle.
"Kuka sua uskoo".
Aika usein saanut tuollaista kommenttia, kun olen kertoillut elämästäni. Osa ihmisistä elää niin kapea-alaisesti ja niin pienissä kuvioissa, että itellä hankala puolestaan ymmärtää niitä. Joskus oikein raivostuttaa, jos erehtyy kertomaan jotain elämästään ja kaikki kuvittelevat, että olen keksinyt kertomani.
Vaan, ei pidä lannistua. Nykyaikana paljon asioita on dokumentoitu, ei enää olla suusanallisen perinnetiedon varassa, eikä kenenkään kertomaa voi kiistää, ellei löydä todisteita, että asia on valetta.
Sellainen havainto just. Paljon ihmisiä, joitten kanssa voi keskustella vaikka mistä asioista, vaikka nyt omasta elämästään, ihan sujuvasti ja asiallisesti. Sellaisia ihmisiä jotka "ovat nähneet maailmaa". Ja sitten on se porukka, joittan kanssa parempi keskustella tojota korollan venttiilivälyksistä. Valitettavasti kovin suuri osa ihmisistä kuuluu jälkimmäiseen ryhmään >:/
Ei pidä lannistua.
=DW=
Niin (DW). Joskus olen vähän ihmetellyt sitä, että monelta harrastajakirjoittajalta puuttuu se "kirjailijan elämä", eli aika suppean elämänkokemuksen ja -ymmärryksen perusteella tavoitellaan taivaita.
Mutta ehkä julkisen kirjoittamisen motiiviksi on tullut jotakin muuta kuin sanomisen pakko, vaikka julkisuus, menestys ja raha. Jos tietää, mikä myy, ja osaa kirjoittaa sujuvasti voi hyvin luoda julkaisukelpoisen teoksen, vaikka julkaisukynnys onkin korkea.
"demeter"
Hyvin kirjoitit, huomasit jopa Porkkananikin :)
Kirjoitanpa tähänkin pikkuisen kirja-alun.
Aloitus velvoittaa....
Nimi on Kuollut, kellastunut lehti
Kuukauden kahdeksas maksa-laatikko.
Äiti on ollut jo kauan lomalla.
Isä on sulkenut kännykkänsä.
Vein aamulla viimeiset inspiraationi lähteen jätteet kauppaan.
Niillä ostin tämän maksa-laatikon.
En selviä tästä, turva-verkkoni ovat kaikki kadonneet jonnekin.
11 Euroa on kännykkäni saldoa jäljellä.
Tiedän mitä sillä teen.
Otan pika-vipin ja ostan kerrankin jotain nautittavaa,
Onhan minullakin oikeus elää miten pystyn.
Mummoni ei kestä sitä.
Hän on muuttanut, enkä tiedä uutta osoitetta.
H.
Heh, hunksi. .)) Haluat kai nyt todistella, että olet elänyt "kirjailijan elämää", yksinäistähän se kuulemma on...
"demeter"
Hän tietää ihan hyvin että hippinä olen helkyttänyt herkkiä kieliä.
Myönnän kyllä, että on tullut kirjailtuakin kaiken-laisia kuvioita.
En voi kuitenkaan vahvistaa että se elämä on antanut minulle kirjailijan lahjan.
Mutta, se pakollinen kirjan alku...
Nimeksi sopii Unohtunut elämä.
Hän oli levoton, minä muissa maailmoissa.
Laskeuduin päällensä ja kuiskasin
- Tartu Mantraani ja hoe sitä.
Hän rauhoittui ja minä väänsin sätkän.
Katosin taas maailmoihini.
H.
"Toisen kirjoittajan kanssa totesimme: täällä me tosissamme puurramme tekstiä ja luultavasti käy niin, ettei kukaan lue, EVVK..))"
Näin olen minäkin sen ajatellut. Turhauttavaa.
Jää kaksi vaihtoehtoa: a) kirjoitat vain itsellesi.
b)kirjoitat sellaista tekstiä minkä tiedät kiinnostavan. Nykyaikana se olisi kait seksiä ja väkivaltaa. Mahdollisimman helppotajuista. Mahdollisimman kaupallista.
Minä taidan valita ensimmäisen vaihtoehdon. Kirjoitan sen kirjan ja sitten voin sanoa että siinä se on. Ei tartte kenenkään lukea.
Tää oli demeterille.
Ihmisen pitää uskoa itseensä.
Kirja ei myy tavallisella tarinalla.
Mikä on tavallinen tarina?
Ei kukaan ole kiinnostunut minun elämästäni.
Mutta moni on kiinnostunut seksuaalisuudestaan.
Jos kirjoitan seksuaalisista nautinnoistani.
Se herättää kiinnostuksen.
Ostaja haluaa tirkistää makuuhuoneeseeni.
Haluaa osallistua nautintoihini.
Eräs ystäväni kirjoitti kirjan.
Kirja kertoi hänen edesmenneestä veljestään.
Kirjan päähenkilö oli kuuluisa, erilainen henkilö.
Kaikille tuttu kuin naapurin vesa.
Kirja myi aikansa, mutta se ei ollut kultakaivos.
Kirjan päähenkilö ei voi olla mummuni.
Ketä kiinnostaa enää mummuni evakkotarina.
Kannattaisi varmaan tarjota novelleja Perjantai/Nyyrikki/Regina-tyyppisiin lehtiin, jos ne yleensä ilmestyvät enää, jos aiheesi on tuo.
Lue vielä kerran.
Ehkä löydät sanomani ytimen.
Minun ytimeni oli se, että sillä voisi mitata, kuinka hyvin taitosi punnitaan lukijoiden taholta.
Kyllä uskon löytäneeni viestisi villakoiran ytimet.
Juuri niin, Paloma. Seksi ja väkivalta myyvät, mutta kenellä on mitään uutta sanottavaa niistä ?
Erica Jong, Anais Nin, Henry Miller, Agnar Mykle eivät ymmärtääkseni kirjoittaneet lainkaan kaupallisessa hengessä, he olivat kumouksellisia, rikkoivat rajoja ja heistä tuli klassikoita siksi.
Meidän ajassa ei ole enää tabuja, rajoja mitä rikkoa. Kumouksellinen kirjailija
saattaisi nyt olla se joka rakentaa, eheyttää ihmistä.
Niin että kyllä KIrjailijattaren mainitsema mummon evakkotarina voisi olla
ainakin eettisesti oiva valinta.
"demeter"
Taisi kirjailijatar vain pilkata.
Muotia kun se on ollut viime-aikoina.
Tyttö oli hikinen ja hengästynyt.
Mutta ylpeä itsestään.
Viimeinenkin lehmä asteli kauniisti jonossa.
Hän katseli mietteliäästi tietä edessään.
Niin, tässä sitä nyt menevät jonossa, niin ihmiset kuin elukatkin.
Kotimaassa kotia kohti, kohti uutta maata ja kieltä?
Liekö se on rauhanmaa, jumalat vain sen tietävät.
H.
Niinpä taisi olla hunksi. Provo tai ei, tosikko vastaa aina luontonsa mukaisesti.
Puhun siis itsestäni. Vähän lattea runo sinulla tänään. Eiliset olivat aikasti hauskoja ja irtonaisia - paitsi tietysti ne matojutut...
"demeter"
Niinno, tuo oli vakava-mielinen evakko-tarina.
Ehkäpä minä tarvitsen lisää oppia Karjalaisesta iloisuudesta.
H.
Mummon evakkotarinasta tuli mieleen tätini joka kirjoitti myös kirjan evakkomatkastaan. No se tuli tietysti takaisin kustantajalta ja saattokirjeessä luki vain että ihan hyvin kirjoitettu, mutta me ei julkaista yhtään ainutta evakkotarinaa enää. Ihmiset ei enää osta, niitä on ollut liikaa.
Siis aihe oli heidän puolestaan loppuunkäsitelty.
Mietin vain kuinkahan monta hyvää kirjaa, kirjallista lahjakkuutta, tarinaa joiden olisi pitänyt päästä päivänvaloon kustantajat ovat kaupallisuuden nimissä tappaneet jo lähtöviivalla?
Elämme aikaa jolloin kaupalliset intressit eivät pysty enää kontrolloimaan sitä mitä ihmiset lukevat. Omakustannetut kirjat, nettikirjat, blogit jne. ovat avanneet aivan uudet mahdollisuudet ihmisille joilla on tarina kerrottavana.
@hunksz:
:))
Ei ollenkaan paha. Noin se voisi alkaa.
Sitten tulisivat pommikoneet idästä ja lensivat matalalla tien yli. Lehmien kuolinkiljahdukset sekoittuivat tytön tuskallisiin voihkaisuihin kun hänen elämänsä vuoti noroina ruskealle hiekalle
"Paloma.se.co"
Aidosti vakava kirja ei tarvitse elokuva-maisia mässäilyjä.
Jos tarinan kehittyminen vaatii kuolemaa ja verta, ne kuuluvat sivu-lauseisiin.
Uupunut tyttö nousi junaan, istui alas ja nukahti eväs-paketti sylissään.
Ajatuksissaan tieto, että kaikki kyläläiset eivät olleet laiturilla...
H.
Hyvä pointti, Paloma. Emme tosiaan ole enää kustantajien armoilla. Ainoastaan lukijoitten..)) Ja kuten sanottu, lukijoista taitaa tänä päivänä olla yhtä suuri pula kuin livessä kuunteilijoista...
Nettikirjoittelu on helppoa, ei tarvitse olla tyrkky, lukija on samalla kollega, vuoropuhelu - jos sitä on - käydään reaaliajassa....
Tietysti jos ambitiota on ja kritiikkiä hakee , se ei aina ole rakennukseksi,
mutta kai se jotenkin kuvastaa potentiaalisia markkinoita...
Mihin sä ne lehmät laitoit? Oliko niillä istumapaikka?
Evakkojunissa oli karjavaunut.
Tottakai tiesin, mutta en uskonut Hunkszin tienneen ;).
Hunkszhan tietää tai luulee tietävänsä kaiken.
"Nuori viipurilaisnainen seisoi asemalla. Hänelle oltiin vakuutettu että viimeinen juna ei ollut vielä lkähtenyt, mutta loppujen lopuksi hänelle oli tullut kiire. Hän oli vielä edellisenä päivänä käynyt Nuijamaalla, etsimässä vanhempiaan, mutte he olivat lähteneet jo ja kotimökin olivat omat vetäytyvät joukot polttaneet maan tasalle. Hän oli kävellyt maantietä 30 km. pieni kirkuva poikalapsi käsivarellaan, pieni matkalaukku toisessa kädessään."
Juna saapui pölläytellen höyryä asemalle ja nuori äiti nousi junaan, ilman eväspakettia, koska hän ei ollut ehtinyt tehdä eväitä eikä hänellä ollut rahaa millä ostaa mitään. Hänellä ei ollut edes maitoa lapselleen, joka matkan aikana imi hänen käsivartensa mustelmille nälissään."
Totta vai tarua?
Tapanani ei ole pilkata.
Provoilun useimmat jo osaa.
Tein aloituksen koska halusin tietää
ketkä aktiiviset palstakirjoittajat
haluaisivat kirjoittaa kirjan.
He, joilla osasin odottaa olevan
kykyjä ilmaisivat tahtonsa.
Ikä ei sido toteuttamasta haaveita.
En kirjoita kirjaa orgasmeistani.
Se oli vain esimerkki erilaisesta kirjasta.
Kirja, joka kiinnostaa ja närkästyttää.
Evakkotarinoiden aika on ohi.
Nuoret ovat kiinnostuneet extremestä.
Miksi ajattelit että sinun orgasmisi voisivat kiinnostaa ikääntyviä suuria ikäluokkia joita mekin täälä edustamme?No tai ehkä Hunkszia joka tekisi sinulle runoja madosta ja siilistä ;) Tai että vain nuoret (jotka ovat kiinostuneet extremestä) ostavat ja lukevat kirjoja?
Kirjailijoilla on usein omia kohderyhmiään mille he kirjoittavat: varmasti sinunkin aiheillesi naisen seksuaalisuudesta on oma nichensä, mutta epäilen että se emme ole me yli kuusikymppiset. Varsinkaan naiset.
Sekä kirjoittaminen että lukeminen ovat subjektiivisia tekoja ja elämyksiä. Makuja on yhtä monta kuin maistajaakin.
:):) Ei paha.
Vastauksista päätellen aloitus kehu itseäsi sarjaan kuuluva.
"pikilanka"
Niin mustakin tuntuu.
Kukaan ei edes yritä kirjoittaa mitään :)
Itsestään vain höpisevät kaiken-laista sekavaa.
H.
Sekavia saat höpistä itse :)
Mä katselen lätkää ja kirjoitan parastaikaa.
Blogiini ;)
Olet väärässä, pikilanka. Vastauksista päätellen täyttymättömien haaveiden kohtauspaikka Mutta vielä on aikaa. Kirjoittaminen ja siitä pitäminen ei ole itserakkautta, se on kutsumus, joka toisilla on, toisilla ei. Ikäpolvemme kaikki tarinat ei ole vielä kerrottu.
Lähinnä testasin kuka ensiksi ja ärhäkämmin reagoi.
En yllättynyt.
Palataan asiaan kun teillä on esittää jotain konkreettista näyttöä.
Ihmisellä on ikiolevuuden tarve.
Yksi sen täyttymys olisi itse kirjoitettu opus.
Saa lapsi, istuta puu, kirjoita kirja.
Melkein jokaisen haave.
Minäkin olen istuttanut puun. Yksi pyhästä kolminaisuudesta.
Minulta puuttuu nyt vain se kirja ;)
Minua parempi siis olet kuitenkin. :))
Parempi? Todennäkösesti sun puu on suurempi kun mun :))
Mukavasti täällä on aloituksia vanhuksista ja pöytä-laatikko-kirjailijoista.
Tulee ihan tunne että joku tavoittelee epä-toivoisesti lisää kirjoittajia tänne.
Nostamalla pintaan "vanhusten-mukaisia" jankutuksia.
Huvittavaa, mutta myös ymmärrettävääkin.
Nousi mieleeni sanan-laskujakin.
Tässä yhden kirjani alku, sen nimi on Lohduton suhde.
Kaunis, jakku-pukuinen nainen katseli ympäri pöytää.
Hänen katseensa pysähtyi hetkeksi jokaisen silmiin.
No niin, sanoi hän.
Jokaisella teillä on iso-vanhemmat.
Miksi vanhus-palstoillamme ei klikata?
Toisten silmät painuivat kohti pöytää.
Yksi heistä sanoi mumisten:
- Eihän me voida, häpeä sattuu.
Ulos! Huusi jakku-pukuinen, onko täällä järkevänpiä mieli-piteitä?
Huoneessa vallitsi hiljaisuus.
Mutta yhden alaisen silmät välähtivät.
Kokous on päättynyt, voitte poistua, sanoi jakku-pukuinen.
Hunksi, jäähän sinä hetkeksi....
Jakku-pukuinen ei tajunnut, kuinka suuren virheen hän oli tekemässä.
H.
Kerroin jossain ketjussa huomanneeni, että kun hunksz saapuu palstalle, saapuu perässäsi rekattujen naisnimimerkkejä.
Kerroitkin toisessa ketjussa (koska tuo poistettiin), että on tehtäväsi pitää vanhat kirjoittajat ja kiinnittää uudet tulijat palstalle.
Olen muutaman kerran käynyt katsomassa palstalla, en ole juurikaan nähnyt uusia tänne kiinnittyneitä kirjoittajia.
Esimerkkinä tämä ketju.
"niinhän sen sanoit"
Oikein huomioitu.
Yleensä jälkeeni tulee aina jonkin-paisumus.
Suonikin ohimolla joskus.
Ja mukavasti sinäkin pysyttelet mukana.
Uusistahan ei tiedä kukaan.
Olen kyllä ollut huomaavinani.
Ihmisen ajatuksen-juoksua on paha panna peruukilla piiloon, jos useammin
kirjoittaa.
Kyllä se kalju tuppaa aina alkaa paistamaan.
Minua ei kiinnosta väsytys, saati seksin kanssa pelleily.
Tai muu väkisin vedätys.
Jos ne ei ole taidolla tehtyjä ja fiksuja.
Tyylikkäästi fokusoituja.
Älykkyys on vaikea asia.
H.
Harmittaako? Yleensä hunksz vastaa ekana, joten pakosti muut tulevat jälkeensä.
Ei harmita, harmin paikka. Etsin vasta itselleni keskustelupalstaa mökki- ja eläkeaikaa varten. Ihan pieneen piiriin en halua, missä on sisäänpäin lämpiävyyttä. Missä saattaa joku/jotkut olla monella nikillä yhtäaikaa.
Katsotaan, sanoi lapamato kun ulos kurkisti.
Että ihan uusi oot, yllätyin;););) hyvin kuiteski osaat eppäillä moninikkisyydestä. Itelläni ei ollu tuollasesta mitään hajua palstoille tullessani.
Sanon vaikket pyytänyt, hunksz.
"Ja mukavasti sinäkin..." Palstalle en ole vielä kiinnittynyt. Onhan täällä muutama, joiden nimimerkkejä ketjuista hakee ja lukee, bessie, lusiina jne.
Väsy-tys ja seksiketjujen (?) vedätyksistä (?) en tiedä mitä hyötyä siitä on. Liittynee trollaukseen, josta tuolla näkyi olevan pitkä ketju esimerkkeinee
"niinhän sen sanoit"
Älä vaivu epä-toivoon.
Aina on ihmisellä mahdollisuus yrittää korjata ajatus-tapojaan.
Varsinkin jos on palstaammekin tutustunut.
Mutta, mutta...Lusikka ja kauha eivät voi olla tasa-vertaisia koskaan.
Jos nyt vanhaa vertausta tässä kopioin.
H.
Enhän minä niin sanonut, harmin paikka. Eihän se sitä tarkoita ettei atk-taitoja tai nettikäyttäytymistä ole jos tekee palstavertailuja. Kuten minä nyt sunnunpäivien ratoksi :)
Enhän minä toki vaivu epä-toivoon, hunksz, enkä sorru epäaitoon.
Lusikka ja kauha ovat molemmat varsin käyttökelvottomia vartensa katkenneena.
"niinhän sen sanoit"
Palstan puolesta kiitos että olet sentään perehtynyt.
Jätetäänpä kuitenkin nauraminen tähän.
H.
Joojoo ja höpöhöpö.
Kiitos välittämistäsi kiitoksista, hunksz!
Olenkin ollut huomaavinani pientä ärtymystä bessien tai lusiinan vastauksien myötä joidenkin puolelta.
No nyt sya harmittaa, harmin paikka.
Tämä nyt alkaa olla sun puolelta huonoa trollausta, joten päätetään tähän. Ei pilata hyvää ketjua.
Lopetetaan ettes enempää nolaa ittees ja paljasta lissää.
kumpi sä olet vaiko molemmat?
Tuskin kirjaa aikaan saisin, mutta joku kaverini on sanonut, että minun kannattaisi kirjoittaa kolumneja.
Mutta jos kirjoittaisin kirjan, se voisi olla puutarha-aiheinen, säpinää marjapuskissa ja vipinää kesäkurpitsoiden varjossa.
Kaikenlaista pientä mönkijää menisi ees ja taas...
:)
Noh, tämä jos mikä oli huumoria.
"Anceli"
Jotain tänlaista :)
"Vanhan sanoma-lehti-kasan uusimman lehden alla möngersi mato.
Suloinen Sammakon-poikanen katseli matoa miettien
- Eipä ole tuon naama hääppönen.
Poikanen tunsi säälin tulvahtavan ylitseen.
Tuolla naamalla ollaan taatusti yksinäinen.
Sammakko levitti iloisimman hymynsä ja lausui:
- Hei! Minä olen Taku, kuka sinä olet?.....
- Minä olen Matias, olen eläkkeellä ja käytän nykyään hyväkseni toisten tekemiä
reikiä.
Sammakon-poikanen alkoi tuntea olonsa orvoksi.
Lievä vasten-mielisyyskin nousi poikasen mieleen.
- Noin vanha?
Mato katsoi poikaseen surullisesti ja huokaisi ymmärtäväisesti.
YH.
Sinulla on aina nuo matoset mielessäsi, mistähän se kertoo.
Ajattelin jotain vähän säpäkämpää ja vauhdikkaampaa, mitään eläkeläismatoja huoli mukaan.
:)
Sitä paitsi luin tuon jo jostakin epämääräisestä kohdasta.
YP.
Samaa mieltä, Anceli, kolumneista. Sulta ei puutu kuin päätös. Ei tarvis edes opetella oikeinkirjoitusta, kuten monien meistä - tai pitäiskö puhua vain itsestään ?
"Anceli"
Puutarhassa kuhisi kauheasti.
Veren-pisarat pudotti kukkiaan
Ruohon seassa kiemursi urhea mato
sen selässä hytkyi Siili.
Saat jatkaa tästä, koska minä olen niin ujo.
YH.
Katsotaan nyt, jos sitten joskus eläkkeellä.
Hys, kohta tulee sapiskaa... :)
Painu helkkariin matoinesi ja siileinesi, voit jatkaa ihan itse hytkymisiäsi.
Minä olen siveä ihminen.. :)
YP.
:)) tää oli hauska kommentti.
Ai pelkäät että "hyvin itse ansaitsemasi eläkkeet" eivät riitä rahoitamaan loispummielämääsi?
Tosiasia on, monet alkavat kirjoittamaan vasta ennen kuolemaansa, aiemmin ei aikaa, ei motivaatiota. Kun joutilasta aikaa, on aikaa muistella menneitä, koska eteenpäin suuntautuvia mietintöjä ei paljoakaan ole. Selittää sukutukimuksen suuren suosion nykyaikoina.
Pakko mainita. Kun hikiällä naapurin potunviljelijän isä jäi eläkkeelle se kauhealla tohinalla ja melkskeellä lakoi tekemään sukututkimusta. Se nyt loppui siihen perinteiseen. Se ei löytänyt murhamiestä tai viinanpolttajaa esi-isistään, se törmäsi ukkomustilaiseen.
=DW=
"Anceli"
Naiselle ei sit riitä mikään säpikäs.
Tuskainen syksy
Karhu kaivoi kolonsa rinteeseen.
Sen lihavuus teki työstä tuskaisen.
Se kaivoi syvään, kuten äiti neuvoi.
Karhu laski ruhonsa levolle.
Sen alla oli Siili.
Karhu ampaisi ylös ja riuhtoi kaiken.
Repi puut, turpeet ja kannot.
Siili ymmärsi, vaihtoi paikkaa.
Tuli metsä-mies, katseli kaiken.
Hän ymmärsi mitä on täällä.
Työnsi keppinsä koloon, viritti aseen.
Ei Karhu kerinnyt karkuun.
Miksi kukaan muu ei kirjoita kirjoja?
Haukkuu aina vaa, eikä koskaa mitää.
YH.
No kun en pelkää, ihan huvin vuoksi ja ajankuluksi voisin kirjoittaa.
Ensimmäinen kolumni voisi käsitellä nettipalstan kiusanhenkiä.. :)
Sukututkimus on mielenkiintoista ja yllättävää, tiedä mitä paljastuu.
Äitini puolelta sukujuuret johtavat Saksaan, joku pappikin sieltä löytyi ja niin hieno
sukunimi, että luntata pitäisi jotta tulisi oikein kirjoitetuksi. Nimi vaihdettin 1935 suomenkieleen paremmin sopivaksi.
Olipa jännittävä eläintarina ihan nousi karvat pystyyn, että mitenkähän tuo päättyy.
Voisin kirjoittaa sinulle ihan oman kirjan, nimi voisi olla vaikkapa Hunsvotin ihmeelliset seikkailut... :)
Mutta olkoon nyt, ehkä pääset mukaan tuolla alempana mainitsemaani kolumniin.
Minä mitään hauku, hätistelin vain kauemmaksi.
YP.
Minulle tuli yllätyksenä tieto suvun vanhimmalta, joka tutkii isäni sukua. Isäni suku tulee venäjältä. Omaan siis venäläistä verta. Luulin kauan, että äitini suku tulee Karjalasta, mutta näin ei olekaan äitini suku on suomalaisperäinen.
Kaivoin arkistojeni kätköistä (lue julmettu sekasotku laatikossani) paperin, josta selviää äitini suvun tietoja.
Ensimmäiset tiedot ovat isonvihan jälkeen, jolloin suku on ilmestynyt Sääminkiin. Nykyisin pitäjä kuuluu Savonlinnaan.
Vuosi 1662 tai 1663 on suvun ensimmäisen sääminkiläisen syntymävuosi.
Kurkijoen kirkkoherra on ollut eräs suvun miehistä, taidan laulaa sen kunniaksi yhden virren.
Sivusta
Harvoin sukututkimukset menevät kauemmas, kuin 1600 luvulle. Syykin selkeä, väestörekisterin puuttuminen. Kun kristinusko valtasi suomen, ruotsalaiset alkoivat verojen takia pitämään väestörekisteriä kirkonkirjojen muodossa. Että se eräs syy uskonnon agressiiviselle valtaantulolle. Siis veronkanto, sitä hankala tehdä, jos ei ole luetteloita ihmisistä.
Joistain suvuista kyllä löytyy vanhaakin tietoa, mutta niitä ei ole kovin paljon suomessa, En muista tarkemmin, liittyy yleensä aatelissukuihin ja sitä kautta venäjään tai ruotsiin, suomi kun ennen itsenäistymistä oli aina jonkun muun maan osa. Ja kun suomessa alkuperäisiä asukkaita vain lapissa, väkiselläkin melkein kaikilla sukujuuret nykyisin ulkomaiksi kutsutuissa maissa.
=DW=
Näin juuri, luin joku aika sitten hyvän ja kattavan jutun tästä aiheesta.
Alkujaanhan olemme kaikki parista kylästä lähtöisin. Jos ottaa näytteen ja lähettää sen Amerikkaan tutkittavaksi, saa jopa tiedon, minkä puskan juuresta suku on ponnistanut.
Sukujuuria tutkittaessa on löytynyt tietoa 1500- luvulta.
Sotkamoahan pidetään ulkomaana. Ainakin eräässä naapurikaupungissa. :-)
En ainakaan rakkauselämästäni. ♥
Vanhempieni tarinan haluaisin kirjoittaa. Aina alun saisi kirjoitettua, mutta jatko olisi ainakin minulle paljon kivikkoisempaa.
Kummankin vanhempani elämä oli mielestäni tavallisuudesta poikkeavaa.
Mutta kun siellä on pimeitä pätkiä, joista haluaisin ottaa selvää, jos rohkeus riittäisi, ja tietolähteet alkavat olla jo nurmen alla.
Tai vaikenevat.
Minullakin on haave kirjoittaa runokirja. Olen kerran ottanut osaa kilpailuun ilman menestystä, mutta se kokemus opetti minua. Kuinka kerätä erilaisia runoja ja nivoa niitä jonkinasteiseksi kokonaisuudeksi. Kävin useita kertoja läpi tekstejäni ja huomasin, että parantamisen varaa on ja paljon. Täällä kirjoittamisen taito kohentuu.
Olen tallentanut satoja runoja salaisiin kansioihini. Joskus istun kokonaisen päivän lukien ja korjaillen sanamuotoja. Joskus saan voimakkaan inspiraation, ja jos tietsikka ei ole lähellä, kirjoitan kynällä ja kynä ikäänkuin työntää tekstiä eteenpäin ja ajatuksen tullessa perässä.
Novelleja ja tarinoita olen myös tallentanut netin syövereihin. DW kirjoitti hyvin netin käyttömahdollisuuksista omien tekstien säilytyseen. Tietokoneet ovat hauraita rikkoutumaan ja siksi on hyvä, että on mahdollisuus pistää hengentuotteet talteen.
"korpikirjailija"
Niin, teevee muisti hyvin, mitä minä jokunen vuosi sitten kirjoitin.
Muistaakseni oli kyse jostain kökköilystäni.
Totesin siihen, että uskon tulevaisuuden Psykohistorijoitsien ottavan minutkin
huomioon.
Pienenä siruna kaikkeudesta.
Ja sit se aloituksen vaatima kirja.
Nimenä olkoon Mömmön käärinliinat.
Huolellisen työn jälkeen vanha verkko-tietokone heräsi henkiin.
Sen 60200 Tb. muisti aukesi.
Muinainen maailma aukesi hänen pöytänsä ylle kolmi-ulotteisena.
Kirjallisuus-ohjelmansa loi eteensä yleisimmät sanat.
HTZ...HUNKSZ
Hän pyysi takanaan katselevan kauniin naisen lähemmäksi.
- Mitä sanot, mitä näet?
- Hän on ollut aikanaan oikea mies.
- Miksi punastut? Kysyi tutkija.
- Minä sain pään-säryn, sanoi nainen
Hän poistui kammiosta.
H.
Korpikirjailija.
Olen lukenut runojasi, jatka.
Rikastumaan et runokirjalla pääse,
mutta runot ovat kirjoittajalleen terapeuttisia.
Kirjoitan itsekin runoja.
En mitenkään halua tappaa kenenkään kirjallista intoa, mutta riittääkö kaikille muka oikeasti lukijoita? Sellaisia, joille jonkun tekeleen lukeminen ei ole pakkopullaa sukulaisuus- tai muun suhteen vuoksi? Luulen,että kiinnostuneita lukijoita ei riitä.
Olen kahlannut erinäisiä harrastajakirjoittajien ns. romaaneja aika ajoin. Karsittavaa olisi riittänyt melkein sen verran kuin sivujakin. Oppikaa tiivistämään. Ja se kirja kannattaa kirjoittaa monta kertaa. Yhdellä ulosannilla harva onnistuu.
Olisikohan tämä kirjallinen innostus suomalaisilla perua siitä,että osaamme vaieta elävässä elämässä kaikilla kielillä. Keskusteluahan ei juuri synny paitsi niitä, joissa haukutaan henkilökohtaisesti joku. Yleensä se, joka uskaltaa olla omaa mieltään. Hölötyksen sen sijaan osaamme mainiosti.
Miten kestätte tekstienne arvostelua, sillä sitä kyllä tulee, jos julkisuuteen on mielitte ? Harva näyttää kestävän yhtään mitään, saati sitten sitä,että oma käsitys tai mielipide ei ehkä olekaan ainoa. Harvoin on. Entä onko sanottavanne mielenkiintoista, siis voisiko se kiinnostaa oikeasti muutakin kuin itseänne? Osaatteko erottaa kritiikin ja lohtutaputtelun toisistaan?
En haaveile kirjan kirjoittamisesta enkä julkisuudesta tippaakaan. On niin paljon niitä, jotka ovat sanoneet kaiken ja senkin minua paremmin. Kyllähän moni iäkäs näkee elämänsä ihmeen merkillisenä ja kiinnostavana, mutta itsekritiikkiä pitää olla. Jos kustantamoon asti pääsette, kustannustoimittajaa kannattaa kuunnella tarkkaan ja ainakin tekstin tiivistämisen osalta noudattaa neuvoja. Kaikki yksityiskohdat eivät ole merkittäviä. Merkillisiä ne kyllä voivat olla.
Eikö tärkeintä ole olla yhteydessä muihin ihmisiin elävässä elämässä - siis tässä ja nyt ? Kirjallinen tuote on aina jälkijunaa eli elävä keskustelu on elämää aidoimmillaan. Silloin voi jopa kuulla muutakin kuin oman äänensä. kuinka tärkeä se oma ääni itse asiassa onkaan? Sillä tässä jutussa haiskahtaa aidon luomisen sijaan enemmän se,että minunkin on jätettävä jälkipolville oma jalanjälkeni kirjallisena ja vähintään satasivuisena? Onko?
Kissänhäntä
En sisäistä haluani kirjoittaa
jalanjälkeni jättämisenä.
Kirjoitan kirjoittamisen halusta
ja sen antamasta tyydytyksestä.
Juttutuokiot ystävieni kesken ovat päivittäistä elämääni.
Kun kirjoitan vetäydyn yksinäisyyteen.
Ehkä ihan kaikkea ei ole vielä sanottu, jokaisella, ja vaikka jokatoisella maapallon ihmisellä on erilainen elämä kuin "minulla", ja juuri se voi olla mielenkiintoista luettavaa.
Ehkä ihan kaikkea ei ole vielä sanottu, jokaisella, ja vaikka jokatoisella maapallon ihmisellä on erilainen elämä kuin "minulla", ja juuri se voi olla mielenkiintoista luettavaa.
@kissanhäntä yyylös,
onko sinulla työkokemusta alalta? Jaat mielelläsi asiantuntijaneuvoja miten kirjoittaa ja miten ei saisi kirjoittaa joten oletan sinun olevan tai olleen kustantamoalalla. Kustantamothan julkaisevat kirjoja joilla voisi olla myyntimenekkiä ja toimivat kaupallisuuden ehdoilla.
Omasta puolestani voin vain sanoa että en edes etsi julkisuutta tai kaupallista menestystä. Haluan vain kirjoittaa sen kirjan jota olen kauan suunnitellut. Minua ei kiinnosta pätkääkään se että se mistä haluan kirjoittaa ei ole kaupallisesti kiinnostavaa. Se kiinnostaa MINUA ja se riittää. Jos se kiinnostaisi jotain muuta voisin harkita annanko kenekään muun lukea sitä.
Kirjoittaminen on luomista samoin kuin maalaaminen, musiikki tai moni muu taiteen laji. Mahdollisesti en osaa kirjoittaa lainkaan tai kukaan meistä täällä ei osaa kirjoittaa kaupallisesti käypää tekstiä, mutta verrata luovaa kirjoittamista jälkijunassa elämiseen on aika kaukaa haettua.
Hieno kirjoitus: kissanhäntä...
Se kertoi paljon myös kirjoittavasta ihmisestä ja sai ainakin minut kysymään, onko kirjoittaminen kompensaatiota ja jos on, mitä ihmiseltä puuttuu?
.
.Nuori Pentti Saarikoski katsoi, että kirjoittaja etsii kirjoittamalla omaa identiteettiään, hakee vahvistusta sille.
Kuulostaa aika uskottavalta. koska hauraita ihmisiä kirjailijat ainakin elämäkerroista päätellen ovat.
demeter1, mie uskon että kirjailijalla on vain pakko kirjoittaa, niinkuin muunkin taiteen suunnan edustajilla, se kuuluisa sisäinen palo esim. maalata, laulaa, säveltää, kirjoittaa, ekä usko tuohon kompensaatio -teoriaan ensinkään, - on miun mielipiteeni.
Niin, Pirre, mutta mistä se pakko tulee ? Ettei vain identiteetin heikkoudesta, tyytymättömyydestä omaan osaan, halusta nousta tuntemattomuuden suosta ?
Kirjailijat ovat itsekin pohtineet tätä, ainakin ne, jotka eivät ole julkaisseet paljon.
Tuttu kirjailija haki kirjoillaan statusta (itse kertoi). Kirjailijoita on Suomessa vain muutama sata - onko sitäkään ? - hänen siviiliammattinsa edustajia kymmeniä tuhansia. Niin, että näkyyhän sitä paremmin pienessä joukossa..))
Mutta mitä väliä, mikä motiivi on, ja voihan niitä olla useitakin. Vain vahvin, tai itselle edullisin, tulee vain tiedostetuksi.
On paljon hauskempaa haaveilla kirjan kirjoittamisesta, kuin kirjoittaa limbo.
Monelle riittäisi lukea taitajien mestariteoksia.
Mutta haaveet, kaikki turhat haaveet.......
Oli kissan hännälle.
Semmoinen elämyskirja.
Nimeksi voisi laittaa "Kurjuutta ja kerjuuta Kainuun soppajonoissa"
Voisinhan toki erikoistua matkakertomuksiin. Tässä sinulle pieni näyte Hollantia esittelevästä kirjoituksestani. Blogista löytyy tämä matkakertomus kokonaisuudessaan.
Hollantia ristiin rastiin.
Puukengät, tuulimyllyt ja tulppaanit tuo yksipuolinen kansakoulun aikainen mielikuvani Hollannista on laajentunut neljän viimeisen vuoden aikana. Ennen minulle täysin tuntematon Neaderland on nyt toinen kotimaani. Nykyisin Hollanti yhdistetään mariuanaan ja kannabistuotteisiin yhtä vahvasti kuin eutanasiaankin.
Romattiset puiset tuulimyllyt eivät enää jauha energiaa eivätkä maanviljelijät kävele niituilla puukengissä, mutta tulppaanit kukkivat. Keveitä huumeita saa jos niitä lähtee täältä hakemaan ja eutanasiakin on todellisuutta, mutta tarkassa valvonnassa.
Olen asunut nyt neljä heräävää kevättä Haarlemin suurkaupungin kyljessä sijaitsevassa kauniissa Heemsteden kylässä, joka on tänä vuonna valittu Hollannin kolmanneksi kauneimmaksi kunnaksi, tämän arvostetun kunniamaininnan saavat kunnat, joiden pinta-alasta 50 % on viheraluetta.
Heemsteden kauniit puistoalueet kutsuvat kävelyretkille. Läheisen Groenendaalse Boss metsäalueen vapaana laiduntavat jykevät Scottich Highlander lehmät valtavine sarvineet ihastuttavat ohikulkevia. Viehättäviä yksityiskohtia metsissä ovat kaatuneet puut, jotka jätetään matumaan paikoilleen ikäänkuin luonnon veistämiksi taideteoksiksi.
Hollanti on pinta-alaltaan noin yksi kahdeksasosa Suomen pinta-alasta. Asukkainta tällä pienellä alueella on 16-miljoonaa. Amsterdamissa pistäytyneet ovat kokeneet tuon täyteen ahdetun muurahaiyhteiskunnan kuhinan, mutta sisemmälle maahan matkustavat löytävät rauhallisia lähes asuttamattomiakin seutuja. Amsterdamista junalla itään matkatessa ohi vilisee kanavien halkomia niittyjä sekä kauniita pieniä kyliä ja kaupunkeja. Keski- ja itäosassa maata sijaitsevat metsäalueet, joiden kätköistä löytyy riistaa metsämiehille mm. villisikoja, peuroja, jäniksiä ja fasaaneja.
Pohjois-Hollanti on maaviljelysseutua. Ojien halkoamia valtavia peltoja laiduntavat lampaat karitsoineen, lehmät, hevoset ja ponit. Laitumien keskellä on kauniita olkikattoisia maalaistaloja. Olki on vanha katon rakennusmateriaali, se on kallis, paloarka ja huoltoa vaativa kateratkaisu, mutta se pitää talvella sisätilat lämpiminä ja kesähelteillä viileinä.
Hollanti on myös tuhansien lintujen synnyin- ja kotimaa. Kanavissa ja niittyjen ojien suojissa asustelee erilaisia vesilintuja, kauniita, ylväitä joutsenia ja sorsia poikueineen, puissa ja pensaissa sirkuttelee pienempiä visertäjiä. Pulut huhuilevat puistoissa ja kirkkojen torneissa. Kurjet tepastelevat saalistamassa niituilla ja ojien matalikoissa arvokkaan hillitysti.
Vai että siellä pulutkin huhuilevat?
Taidan pysytellä kaukana koko ihmemaasta.
Parempi olisi ollut käyttää kesykyyhkyn ääntelyä kujellukseksi. Se on kyyhkyjen kevät ääntelyä, josta tykkään ja jota jään aina kaipaamaan kun palaan korpeen.
Metsäkyyhkyjen kujerrus on minullekin ääni jota jäin kaipaamaan kun muutin metsänreunasta joenrantaan. Mutta tänä aamuna kuulin tutun keväisen huhuilun talojen takaa,metsästä.
pälä pälä evvk
Hollannin keväästä kaipaan tuota kiehtovaa kujellusta. Kun matkustin ensi kertaa syksyllä äänet olivat vaijenneet. Luonnollisesti sillä kevät on lintumaailmassa kumppanin etsimisaikaa. Pääsääntöisesti nuo linnut pesivät tolojen kattoräystäiden alla sekä vanhoissa kirkon torneissa ja syvennyksissä.
Ikävä iskee, mutta olemme jo päättäneet seuraavan matkamme ajankohdan.
Ei sitä nyt sinne asti tartte mennä kujellusta kuuntelemaan. Samaa ääntä ne pitää Suomessakin.
Niin varmaan siellä Etelä-Suomessa saatte nauttia pulun kujelluksista. Meillä täällä Korvessa ei pulut viihdy. Niin, ja ei silti en minä sinne Hollantiin menen puluja bongailemaan. Helsingin kauppatorinrannassa toki näkee niitä tosi kesyjä.
Puluja löytyy korvestakin.
Oiskohan niin, että jollakin on vanhemmiten alkanut kuulo heikkenemään, sillä ainakin vielä Keski-Suomen tasalla kujeltelee kyyhkyset...
Tuolla keskustassahan noita puluja näkee ja kesäisin on jopa lähitienoilla pesineetkin.
Kyyhkyjen kailottaminen ärsyttää. Mökille ilmaantui muutamia vuosia sitten kyyhkysiä, elikkäs puluja. Tympeän kuuloisia elukoita. Mistä lie muuttaneet, ehkä citypuluja, jotka kyllästyneet syömään tupakintumppeja ja muuttaneet maalle syömään pottuja.
=DW=
Minä pidän kyyhkyn äänestä, mutta ikävä kyllä kujerrus usein tietää kylmenevää ilmaa..usko tai älä :) DW
Pottuja syö närhet. Syksyllä potun varsien leikkaamisen jälkeen pitää pottupelto peittää jollakin verkolla, muuten närhet lentelevät pottu nokassaan jonnekin kauemmas niitä syömään.
En ole koskaan nähnyt kyyhkyjen pottuja syövän.
Kyyhkyt kujertavat erittän paljon ainakin keväällä.
Sepelkyyhky ei ainakaan kujertele, se huhuilee.....
Mökillä siis sepelkyyhkyjä.
Vaikka jonkinlaisena luontoihmisenä itseäni pidänkin, en tunnista kuin yleisimmät linnut. Ne käytiin kyllä läpi koulussa, mutta hikiällä ei kovin montaa sorttia lintuja ole, Se harmittaa, mun aikana ei enää kerätty kasviota keskikoulussa. Vaikka nyt kasveja opetettiinkin, se nyt jäi teoriaksi suurelta osin. Vanhemmiten ostin mökille kasvikirjan ja useasti on pitänyt siitä tutkailla, kun alkanut ihmettelemään jotain rehua. Ötökkäkirja pitäisi vielä hommata, ötököitä allistyttävän monenlaisia ja ite tunnistan lähinnä muurahaisen ja leppäkertun.
=DW=
Sain 50-vuotisjuhlassani lahjaksi Suomen Linnut kirjan. Molemmat veljeni ovat lintubongareita. Soitan heille jos jotain erikoista mökilleni ilmaantuu. Saan heiltä tietoa harvinaisista vierailijoista. Itse en tunnista montaakaan lajia.
Räklät tunnistan ja yritän pitää huolen, että ne eivät pesi tontillani. Kerran heitin pesän maahan ja näin juuri kuoriutuvan poikasen. Tulin omantunnon tuskiin ja nostin poikasen ja kaksi munaa takaisin pesään. Ne selvisivät. Emo ei hylännyt niitä.
Hollannissa suosittu livertäjä mustarastas vieraili mökkini ruokaterassilla toissa kesänä. Sen koommin en ole lintua tavannut, mutta Petze on erottanut sen laulavan joskus läheisessä metsässä.
Pulut eivät viihdy rantani liepeillä ja hyvä niin, sillä niiden huhuilusta nautin Hollannin keväässä.
Linnuistakin syntyisi luontokirja jos se aihe on jollekin mieleinen ; ))
Onkohan näin:
"Kun lapsi kaatuu, Jumala tuo höyhenpatjan alle, kun vanhus kaatuu, piru tuo risukarhin"
Tull' väärään ketjuun.
Minä olen lukenut liian monta kirjaa alkaakseni kirjailijaksi. Kuvannut myös tarpeeksi kutsuakseni itseäni valokuvataiteilijaksi. Mutta ihan amatöörinä minulla vois olla jottain takataskussa jemmassa. ;)
En osaisi kirjoittaa kirjaa, myönnän sen ihan suosiolla, luen mieluummin valmista.
Kuin Mennään bussilla sarjassa, Stanin tyttökaveri kysäisi Stanin äidiltä, miksi itse viitsit leipoa, kun kaupasta saa parempaa ja halvemmalla.
Luulen että osaisit ainakin päiväkirjaa pitämään jos ois rääpyä sen tekemiseen.
Meiän pitäis kirjoittaa niin paljon kun ehditään , jotta perillisillä olisi googlattavaa.
Nykyaika tuottaa kaikkea liikaa. Kaatopaikat pullistelevat, ihmiset napsivat kuvia, joista ei jää mitään näkyvää 100 vuoden päähän.
Kirjoittamisen ihme tekee jokaisesta kirjailijan, vaikkei teksti kiinnostaisi ketään.
Liian paljon turhaa krääsää, ihmiset paisuvat ja halkeavat omahyväisyyteensä.
Tuo Paloman blogi herätti minut ajattelemaan sitä mikä mummolle on tärkeää.
Kertoa mistä tullaan ja minne ollaan menossa.
Siksi mietinkin että vastaanko viestiisi ollenkaan. ;) sulle ---- valle.
Juu, nykyisin vallitsee informaatiotulva, suut ja silmät täyteen kaikkea, eikä mieleen jää mikään.
Mikään ei ole enää mitään.
Vain äärimmäinen omahyväisyys palkitaan.
Kaikki tekosellainen on kunniassa, aitoja arvoja poljetaan kengän kannoilla varvikkoon.
En usko että mitään poljeta varvikkoon jos ei me itse sitä tehdä.
Minä valkkaan esille vain sen joka tukee omaa arvomaailmaani, muut laitan mietintään.
Me? Minä on minimaalinen osa meistä.
Kyllä minä yritän ottaa selvää kaikesta, en vain itseäni miellyttävästä.
Kaikesta oppii, vais mitä? :)
Ei tainnut avautua blogini idea sinulle. No ei se mitään, voit tehdä uuden yrityksen kunhan olen päässyt hieman pitemmälle.
:) anoppi varmaan tykkäs..
elämänkerta kirjan kirjoittaisin, en pystyisi muusta kirjoittamaan kuin omasta elämästä, erivaiheista,
siinä olisikin paljon kerrottavaa,
olen näes sodankynnyksellä syntyny, joten elämä on valtavasti muuttunu tänä seitenkymmentä vuoden aikana,
muutos on valtaisa,
tekniikan kehitys huikeaa,
seitsemänkymmentä vuotta sitten ei olisi voinu uneksiakkaan TV:stä
vielä vähemmä tietotekniikan seurauksista ja tuomasta valtavasta määrästä erilaisia hyödykkeitä puhelimesta alkaen tietokoneisiin, puhumattakaan avaruuden valloittamisesta,
autoliikenneki oli silloin harvinaista ja autot hyvin alkeelisia,
aivan naurattaa, polkypyöräki oli harvinaisuus kylällä,
mutta, vaitä, ihmisen elämä oli silloin paljona paljon viriketäyteisempää, kaikki piti tehdä itse aivan langasta kankaaseen asti, ensin viljellä kasvit joista saatiin lankaa, huhu, en jaksa selostaa enempää
maalla oli puuhaa aivan käsittämättömän paljon, kaikki oli omavaraista, ruoka saatiin omasta pelossa ja metsä antoi paljon monipuolista hyödykeitä, rakennustarvikkeista ruokaan,
elämä silloi oli rikasta lapsensilmin katsottuna,
ravustettiin, kalastettiin, siitä saatiin pientä rahaa tarpeisiin,
hevoset, lehmät kanat, lampaat, sikalat, kanit, kissat koirat kaikki kuulu maalais elämään, ja paljon paljon muuta,
Harva vanhus ihannoi niitä aikoja, se on ollut heille rankkaa aikaa, raatamista päivästä toiseen, - sitä en osaa sanoa olisiko ihminen onnellisempi hieman vaivalloisemmassa ajassa, liika elämän helppouskin käy voimille, hermoille..
Oi niitä aikoja
Totta puhut kyllä elämä oli paljon haasteellisempaa . Lapset teki lelutkin itse .
Piirsin itse paperinuket ja niille vaatteet ym.ym.
Kaikki ei ole hyväksi mitä nyt on . Silloin ollaan totuudessa kun sähköt katkeaa ja virta loppuu joka helvetin pömpelistä . Haavoittuvuus tänäpäivänä on ajan
heikkous .
Anne Frank oli 13-vuotis kun sai syntymäpäivälahjakseen päiväkirjan.
Ihan itse kirjoitti muistiinpanot, joista myöhemmin julkaistiin kirja. Sähköjä ei ollut.
Ihan aikuisten oikeasti kirjan kirjoittaminen on ihan eri asia, kuin kuvitelma siitä.
Kannattaisi kysyä, kuka on kirjoittanut kirjan, ja saiko sen julkaistua muuna kuin omakustanteena.
joskus lisää,,,
unelma kirjasta :
toden totta, tekstin saaminen kirjaksi onki paljon vaikeampaa ja työläämpää kuin osaa kuvitellakkaa,
minä " oi niitä aikoja " olen hyvin tietoinen kirjailian ominaisuudestani, sitä EI juurikaa ole,
mun kirjan pitäisi kirjoittaa aivan joku oikea kirjailija, en itse siihen kykenis, vaikka mielikuvitus, ja muistot onkin hyvin rikasta ja monivaiheista tapahtumaa täynnä,
joten en haaveilekkaa itse kirjan kirjoittamisesta,
runoja olen kyllä " rustannu " satoja jos ei peräti tuhat määrin, ei nekään ole julkaisemis kelpoisia,
mutta omapahan tullu tehtyä, ne kertovat omasta elämästä ja rakaudesta paljon, jonkinverran runoissa on myös fantasia täyteistä tekstiä,
runot on rakkauteni ja kertoo kaiken elämästäni,,,, myös suuresta surusta peloista tuskasta, ym.
Niin, meitä runojen rustaajia, sanojen sitojia, on pilvin pimein.
Minäkin isäukoltani lahjani saanut. Silti en purppuraisimmissanikaan päiväunelmissani kuvittelisi, että runokirjan synnyttäisin, poeetaksi pyrkisin.
Se tie on kivinen, ja harva sen tien päähän pääsee, saa mitään näkyvää, muille kelpaavaa.
Tykkäämme Petzen kanssa lukea ja katsoa Agatha Christie elokuvia. Tänä iltana katsoimme ensin Midsomerin murhat ja nyt loppuillasta Komisario Morse.
Moniko meistä hautoo murhaa. En usko, että monikaan, mutta nettimurha voi olla joidenkin mielessä, veretän henkinen murha.
Tossa alempana sulle korpikirjailija.
En haudo murhaa, mutta katselen itsekin mielelläni Midsomer Murders jne. brittiläisiä dekkarisarjoja tv:stä. Ruotsalaiset dekkarifilmit ja sarjat (kirjatkin) ovat ihan kelpoisia. Mankellin Wallander-sarja erinomainen, pohjoismaista cine noiria kuten brittikriitikot sanovat.
Kuinkahan moni meistä voisi todenpaikan edessä, tarpeeksi raivoissaan, tarpeeksi kauhuissaan, tarpeeksi pettyneenä, tarpeeksi kidutettuna henkisesti tai fyysisesti riistää toiselta ihmiseltä hengen?
Itseasiassa murhan voi tehdä tahattomasti. Kerran vuonna jotain 1968 Tukholmassa kotihipoissa suutuin yhdelle miehelle niin, että iskin häntä valurautapannulla päähän. Hän pakeni vessaan. Ja kun häntä ei alkanut kuulua pelästyimme ja mursimme vessan oven. Hän oli paennut vessan pienestä ikkunasta. Kun seuraavan kerran näin hänet hän sanoi minulle, en enää ikinä halua riidellä kanssasi. Olin onnellinen, että en tappanut häntä. Siis murha voi tapahtua hetken mielijohteesta, vihastuksesta, vahingossa.
Aikuistuttuani impulssiiviset vihanpurkaukset ovat jääneet ; )) Mutta mikä, että voisin toki kehitellä rikosromaaninkin.
"iskin hänä valurautapannulla päähän"
Tuosta olisi halutessaan voinut tehdä rikosilmoituksen pahoinpitelystä.
saruja lie hän taas luritellut
Etsä kuitenkaan kovin lujaa lyönyt kun se ei edes pökertynyt vaan pääsi karkuun :)
Huomentapäivää Paloma@
En kai kun hengissä selvis, mutta tuo juttu on vaivannut minua koko ikäni. Kuopukselle, joka on mun luontoinen olen varoittanut, että kun juhlitte hillitse kiivautesi.
Muuten noista sun evakkotarinoista tuli mieleen uudennettu versio tapahtumista jotka sijoitetaan fiktiiviin kaksituhatluvun maailmansodan tapahtumiin.
Mielikuvitusrikkaanan tein jo hahmotelman mummostasi lapsen kanssa jossain poltetun ja aution suurkaupungin laidalla, jossa sortuneiden talojen uumenissa lymyilee rikollisuus. Pakoon pitää päästä, ruokaa ei ole ja liikenneyhteydet poikki. .... jne.
Vai onko täsätkin jo liikaa tehty tarinoita. No jaa en tiedä, kun en lue, mutta joskus olen toisella silmällä katsonut näitä uusia elokuvia joissa kaikki on mahdollista tai mahdotonta.
Ei sinun, korppis tarvitse kirjaasi varten mielikuvitustasi rasittaa, eikä sijoittaa tapahtumia fiktiiviin 2000-luvun maailmansotaan sijoitettuna.
Keskuuteemme saapuu jatkuvalla syötöllä ihmisiä sodan keskeltä. Istut vain ja kuuntelet heidän kauhukertomuksiaan sodasta, pidätyksistä, tortyyristä, pakomatkasta... aina siihen asti, kun työntelevät niitä uusia lastenvaunuja Kajaanin kadulla, niin sinulla on fakta-aineistoa riittämiin paksuunkin puamettiin.
Jos minulla olisi kirjailijan taipumuksia, niin aineistosta ei ainakaan olisi pulaa, sillä siksi paljon olen työmaallani (älkää kertoko työnantajalleni) istunut pakolaisten tarinoita kuuntelemassa. Joskus tuntuu, että oksennus tulee, niin hirveitä saa kuulla. Ihmettelen, että kertojat lähellekään selväjärkisenä ovat selvinneet niitten kokemusten jälkeen tännen asti.
Olet joutunut pidättelemään oksennusta työssäsi. Kuulet pääkatkomisista, joukkoraiskauksista ja kirjoitat ja oksennat. Sellainenko olisi sinun fiktiivinen jännäri.
Ei olet käsittänyt väärin. En ikinä katso, en kuuntele tai lue julmuuksista. En yksinkertaisesti pysty siihen. Sinä olet voimakkaampi pysyt vaikka oksettaakin.
Tykkään esim. saksalaisista tv-dekkareista. Ne ovat jännäreitä, niissä ei mässäillä julmuuksilla ja veren lentämisellä, niissä käsitellään ihmisten välisiä vallan käytön konflikteja sivistyneemmin kuin yksinkertaisten ihmisten heiluttamilla viidakkoveitsillä ja partakoneen terän silppomilla lapsilla.
Kirjoitit jos sinulla olisi kirjailijan taipumuksia aineistoa olisi. Olisitko valmis sitä kirjaksi työstämään jos olisi aineistoa?
Kirjoitinhan, että aineistoa minulla olisi, mutta ei ole niitä kirjailijan taipumuksia. Johan sen todistaa tämäkin, että en saanut edes sinua ymmärtämään kirjoittamaani.
Kirjoita sitten mukava mielikuvitusjuttu paloman mummosta lapsen kanssa jossain poltetun suurkaupungin laitamilla, jos et kestä katsoa raakaa todellisuutta silmiin. Näe vain pakolaisäiti työntelemässä uusia lastenvaunuja Kajaanin kadulla, mutta älä ihmeessä ota selville, mikä hänen elämäntarinansa on, jos et kestä kuulla pahempia raakuuksia kuin sivistyneesti paistinpannulla päähän lyöminen.
Aineistoa sinulla on kirjoitin epähuomiossa jos sanan kun sanan sijaa.
Kirjoitan mieluummin Paloman mummosta uuden version. Kaikki mitä sinä kuulet ja yökit on jo luettu ja niihin tarinoihin on jo kyllästytty.
Toivottavasti ymmärrät, että on ihmisiä kuten minä, joita ei kiinnosta raakuus.
Uskon, että tulen kuulemaan tuosta valurautapaistinpannusta jatkossa. No, sellaista se oli kun oltiin nuoria ja huimia ja opeteltiin juomaan viinaa.
Viinan juonnistasikin on jo luettu kyllästymiseen asti.
Sanonkin sitten seuraavalle elämänkertansa kertojalle, että tuosta on jo luettu ja siihen on kyllästytty. Kertoisi mieluummin vaikka valurautapannulla päähän lyönnistä kotibileissä niin ei niinkään yököttäisi.
Jäikö sinulla moppi oven väliin? Etkö saa irti?
Vai ei muka raakuus kiinnosta?
Mitenkähän siinä mahtaa käydä ruokapöydän ääressä.
Hämmennellessään perunakeittokattilaa parkaisee "Pötzi" suureen ääneen:
Ei jumankekkula soikoon!Keittohan on ihan raakaa!
Silloinko sinä sanot ne maagiset sanat, että eipä mua pahemmin raakuus kiinnosta.
Ja jos ei puhe tule perille saakka, niin kohta alkaa valurautapannu heilua!
Älä kirjoita noin raakoja. Täällä saattaa olla herkkiäkin lukijoita.
Syön toki joskus raakaa lihaa. Paksuhko häränsisäfilepihvi on parasta valurautapannulla paistettuna noin minuutti puoliltaan. Kun siihen iskee veitsen veri tirkskuu lihan syistä.
Tuosta valurautapannu-episodista vielä:
Tuttu joutui kerran tilanteeseen, jossa tyttökaverin kimppuun käytiin. Uhri huusi apua ja kun ei tuttuni muuta keksinyt, hän nappasi käsiinsä klapin (oltiin uhrin kotona) ja iski sillä hyökkääjää päähän niin kovaa kuin ikina jaksoi. Mies ei menettänyt tajuntaansa vaan luikki kiireesti pakoon.
Vielä tänä päivänäkin tuttuni muistaa tapauksen ja kauhistelee sitä, miten pahasti olisi voinut käydä.
Kyseessä ei tietenkään olisi ollut murha, mutta kuolemantuottamus kuitenkin.
Tuttuni on äärettömän rauhantahtoinen ihminen ja oman reagoinnin rajuus
yllätti kai hänet itsensäkin.
Raakuuteen voi suhtautua ainakin kahdella tavalla: väistää tai kohdata sen.
Minäkin kannatan kohtaamista, siitä voi oppia paljon. Vaikka noita asioita, mitä siivoojaparka kuvasi.
Tämä ketju taitaa luisua pikku-hiljaa itse-tilityksiin ja kiittelyjen
etsimiseen.
Yhä enemmän alkaa minua huvittamaan.
Kirjoitetaanpa sitten kirja mummoni siskon miehen vaimosta.
Lievästi nyky-aikaistaen, ettei tule itku silmään vuodesta 1918.
Tultuaan suihkusta, laittoi nainen sateliitti-vastaan-ottimensa sähköt päälle.
Kuivateltuaan ja saatuaan vaatteet päällensä ja tukan järjestykseen, hän sytytti
savukkeen ja istahti vastaan-ottimen ääreen.
Pienestä lompakostaan hän otti sala-sana-lappunsa ja otti yhteyden Nordeaan,
Suomessa.
Tyytyväisenä hän totesi että 22 000 Dollarin suoritus oli tullut tilille.
Nielaistuaan kaksi pahoin-vointi-pilleriä, hän kiiruhti aamu-palaveriin.
Palaverin jälkeen hän oli tyytyväinen ja tilasi oman ambulanssinsa.
Tiedossa oli paljon uutta kuvattavaa dokumentteihin ja televisioon.
Hän tiesi olevansa niiden pää-osassa.
Valkoinen asu näyttää hyvältä verisenä.
Hänen silmänsä sädehtivät kuin pienen lapsen.
Kyllä taas roposet kilisevät lippaisiin ja kännyt käyvät.
H.
Ei kai dokumenttikuvaaja tarvitse muistilappua salasanoihinsa kun minäkään en vielä tällä ikään ole tarvinnut. Eikä salasanoja kannata pitää lompakossa yhdessä pankkikortin kanssa.
Tukka järjestykseen, kömpelö ilmaisu.
Kännyt käyvät - epäselvä ilmaisu
Minä olin ymmärtänyt että me keskustelemme siitä mitkä aiheet voisivat kiinnostaa tämän ikäluokan lukijoita. Todennäköisesti kansainvälistyvässä Suomessa, mutta miksei muuallakin.
Uskon että ikäpolvemme (seksuaalisesti kaikkein vapain ja valveutunein mitä historiamme tuntee) ei ole kiinnostunut vihjailevasta ja tunkkaisen tuntuisesta seksin kuvailusta. Meille seksi on yhtä luonnollista ja nautinnollista kuin kaikki muutkin fyysiset ja psyykiset elämän ilot, mutta luullisin että me olemme jo käyneet tabu-ja skandaalivaiheet ohi ja meitä lähinnä pitkästyttää ja hieman naurattaakin joidenkin pikkupornoilijoiden tyyppi Cyrus Milesin tai Britney Spearsin epätoivoinen huomionetsintä vajoten aina vain typerimpiin vulgäärisiin temppuihin jotta nuo dollarisuoritukset jatkuisivat tilille ja heidän huumehöyryinen elämäntapansa saisi jatkua.
Veri ja väkivalta on myös meidän osaltamme passé.Mitä minä hyödyn siitä että kuuntelen aina samoja tositarinoita miten ihmisiä voi raiskata, kiduttaa ja alentaa aina vain raaemmilla ja kehittyneimmillä tavoilla? TV ja filmit suoltavat raakuuksia ja verilöylyjä, mutta mitä me vanhemmat katsomme? Todellisuus on tarua ihmeellisempää, sanotaan, ja ihmisluonto turtuu sotaan ja raakuuteen. Minä en halua turtua.
Maailma (Suomi mukaan luettuna) on täynnä tarinoita jotka ansaitsevat päivänvalon ja perustuvat tosielämään. Ilman gimmickeitä.
"korppis"
Kirjani oli dramatisoitu kuvaus sukulaisestani.
Naisesta joka oli sairaan-hoitaja.
Hänet ammuttiin, syytös oli väärin-asennoituminen.
Viittasin myös järjestöistä: Puhelu maksaa 30€ ppm.
Ja lippaista, mihin myöskin kättä tarvitaan.
Pikkulompakko, oli pieni, lempeä irve naisille.
Kuten myös tukka.
Ja nainen ei ollut kuvaaja, vaan ambulanssin sairaan-hoitaja.
Kuvaus tarkoitti irvettä kaikille Auta nyt!- TV-gaaloille.
Miksi et ajattele enste?
Vai etkö tunne omaavasi siihen riittävää kykyä.
H.
"Paloma.se.co"
Otsikko on:
Kirjoitetaan kirja.
Kaipaan kirjasi alku-lukua.
H.
Olen aikonut pistäytyä maanantaina kirjastossa.
En valitse kirjaa kirjailjalta, jonka sanoma jää minulta saavuttamattomiin. En ole muuten koskaan lukenut kirjaa, jossa kirjailija kesken juonen, antaa lukijalle selityksin, siis mitä hän tarkoittaa...Ja, että toteaa lukijalle, että et ajattele eikä sinulla ole kykyjä ymmärtää tekstiä. Joo...että verinen valkea asu kuului ampulanssinkuljettajalle. Huhei ja silleen. Kirjasi pitää viihdyttää lukijaansa eikä sinua.
Eiköhän tämän ikäluokan lukijoita kiinnosta yhtä monenlaiset aiheet kuin muitakin ikäluokkia.
Minulle voit hyvästi kirjoittaa elämäntarinasi ja tulen lukemaan sen kiinnostuneena. Liekö sitten silkkaa suomalaista uteliaisuutta vai taipumusta toisten elämän tirkistelyyn, mutta minua kiinnostavat enemmän todellisuuteen pohjautuvat elämäkerrat kuin esim. salapoliisiromanit.
Viimeksi luin oikein mässäilemällä Åsa Linderborgin: Mig äger ingen. Siinä hän kertoo omasta lapsuudestaan vähän alkoholiin menevän yksinhuoltajaisänsä kanssa, joka parhaansa mukaan piti huolta lapsestaan. Huumoria ja vakavuutta, herkkiä kohtia, jotka saivat tipan silmään.
Se on jo olemassa, tosin ei vielä kokonaisena. Puuttuu n. 10 sivua :)
Minun kirjani ei perustu kenenkään elämänkertaan. Se sivuaa omaani, mutta vain tietyissä tienristeyksissä, jotka sijoitan eri aikakausiin omassa elämässäni. Eli käytän omia kokemuksiani sitomaan tarinan yhteen.
Se ei ala näin (vaikka olisi voinut alkaa):
"Vuoret näyttivat matalammilta mitä lähemmäksi he tulivat. Alarinteet olivat sakean havumetsän peitossa, vuorimänty, kataja ja douglaskuusi jättivät vain vähän tilaa aluskasvillisuudelle. Aurinko oli laskemassa Kalliovuorien taakse ja radioasema soitti kantria: Johnny Cashia, Glenn Campbellia ja Loretta Lynnia....
Ei verta, ei seksiä, ei väkivaltaa. Ei kukaan joka haluaisi lukea :))
Sain juuri luettua kirjailija Dan Brown engannikielisen trillerin Da Vinci -koodi.
Not bad, not at all.
Minä olen lukenut sitä vasta viisi vuotta, saapa nähdä, pääsenkö loppuun tässä elämässä.
Suomeksi.
Romaani olisi kyllä hieno saavutus , ei kaikilta synny , jos alkaa kirjoittamaan muu elämä ja velvollisuudet pitäisi unohtaa . Kirjailijan työ on yksin olemista .
Tietysti kokeneet konkarit kirjoittavat vaikka takaperin silmät ummessa , aloittajat
ovat väsääjiä . Luulen etten pysty vaikka halua olisi .
Olen kyllä monta vuotta harrastanut kirjoittamista päiväkirja tyylillä . Siitä on syntynyt
halu kirjoittaa jotain myös toisten luettavaksi . Aika näyttää , täällä ei vaan eletä ikuisesti , elämä on rajallista .
Minullakin on ollut mielessä kirjan kirjoittaminen. Kaikkein mieluiten tekisin dekkarin, mutta tarpeeksi vetävän juonen keksiminen on vaikeaa. Ihmisiä syntyy yllättäen ja pyytämättä vaikka kuinka paljon ja heidän välistään dialogia enemmän kuin yhteen kirjaan suosiolla mahtuu, mutta juoni ja ympäristö ovat heikoimpia puoliani.
Aion kyllä yrittää, kunhan kohta vapaa-aikaa tulee enemmän. Olen hahmotellut kahtakin tarinaa, jotka molemmat liittyvät lähihistoriaan. Toisella olisi todellisuuspohjaa sikäli, että siinä olisi mukana kotikaupungissani lukioaikanani opettajalleni sattunut tapaus. Toinen olisi enemmän mielikuvituksen tuotetta, mutta idean sain siihenkin todellisista tapahtumista. Siinä olisi pääaiheena aviottoman äidin kohtalo 50-luvun Suomessa.
Kuulostat olevan pitemmällä kun minä , olen myös miettinyt dekkariakin .
Olen myös ostanut Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi teoksen , ja on minulla muitakin ohjeita . Olen kokenut sellaista kun sanat alkavat tulla mieleen ja soljuvat kuin itsestään olen siitä innoissani . Jatkuva päiväkirjojen kirjoittaminen edistää
kykyä laittaa ajatuksia paperille . Tuli mitä tuli , kiva on kirjoittaa.
Ps . Todellinen tapahtuma on uskottava juoni , niin minäkin tekisin . Omassa elämässäkin on aiheita .
Yksi asia, joka heikentää tarinan uskottavuutta minun silmissäni, on kielenkäyttö. Jos tarina sijoittuu vaikkapa 1950- tai 1970-luvulle, pitää käyttää sellaisia sanoja, joita silloin käytettiin. Siinä pitääkin olla kirjoittaessa tarkkana, koska ei välttämättä tule ajatelleeksi, että jotakin sanaa ei vielä tarinan tapahtuma-aikana käytetty joko ollenkaan tai tietyssä merkityksessä.
Yksi esimerkki on verbi "sekstata". 1950-luvulla ja aika pitkään senkin jälkeen se tarkoitti viattomasti suutelemista (esimerkiksi Krokotiili-rokin "sekstaaminen" on suutelemista, ei sitä olisi voinut Ylessä soittaa, jos sillä viitattaisiin mihinkään muuhun). Nykyisinhän sillä tarkoitetaan paljon läheisempää kanssakäymistä.
Minua häiritsevät jopa "väärän ajan" nimet. Taannoin oli tv:ssä kotimainen sarja, jossa teini-ikäisten lasten nimet olivat Päivi ja Jari. Siltä tarinalta meni heti uskottavuus, koska elettiin nykyaikaa, ja lapset olivat syntyneet 90-luvulla. Silloin ei annettu tuollaisia nimiä, Jareista ja Päiveistä suurin osa on syntynyt 60-luvulla. 90-luvun lapsille luontevammat nimet olisivat olleet vaikkapa Ville ja Emilia.
"Kaupunkilainen"
Miksi et kirjoita ensimmäistä lukua?
Höpötät vain vanhaa huttua.
H.
Erittäin hyviä pointteja.
"Oikeet" kirjailijat ei kai koskaan kirjoita pelkästään muistista vaan tekevät jatkuvaa tutkimusta että faktat kolahtaa kohdalleen ja että kulttuurihistorialliset tienpylväät ovat oiken sijoitetut.
Millos Päivi Räsänen on syntynyt?
Parasta kirjoittaa tapahtumat oman elonsa aikaan . Harvalla Kaari Utrion tietoja .
Turvallisinta kai kirjoittaa omasta elämästään , muttei helpointa .
Olen kyllä ajatellut kirjoittaa elmästäni, paikkakuntani historiasta, suvustani. Kirja voisi olla ihan hyvin elämäkerta tai elämänkerrallinen romaami. Kyllä ainesta on kertynyt 1950-luvulta tähän päivään saakka.
Mikäli kirjaa en saa aikaiseksi, niin jonkinlaisen kirjoitelman jätän nuoremmalle polvelle.
Olen yhden "kirjoittanut".
Kyllä varmaan kävisi jos "Jallua" olisi matkassa se mistä kansat pitää.
Tai voisihan se olla Maria Magdaleenan elämä, sillä tänään kaikki asiaa tutkineet tietävät asian myös papit ja paavi.