Suomen lipun häpäisy?

Ei lippua vaatteeksi

29

5761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sakkorangaistus

      Lippuun ei saa kirjoittaa, eikä siihen saa kiinnittää tunnuskuvioita tai koristeita.
      Lippu ei myöskään saa olla likainen saati repaleinen.

      Suomen lipusta annetussa laissa säädetään julkisesta lipun turmelemisesta, epäkunnioittavasta käytöstä tai luvattomasta paikaltaan ottamisesta sakkorangaistus.

      Väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi säädetystä poikkeavia Suomen lippuja – olivat ne sitten lipun tai tarran muodossa.

      • Polttamalla hävitys

        Kun Suomen lippu on aikansa palvellut – esimerkiksi sen valkoinen osa kellertynyt ja sininen haalistunut tai sitä ei voi enää huoltaa siistiksi, tulee se hävittää kansallislipun arvon mukaisella tavalla. Lipun voi hävittää polttamalla tai leikkaamalla se pieniksi palasiksi ja poistamalla palat muutamassa erässä normaalin talousjätteen mukana. Tärkeintä on, ettei lippua voi palasista tunnistaa. Lippua ei saa haudata maahan eikä mereen.

        Käytöstä poistetulle Suomen lipulle ei saa keksiä uusia käyttötarkoituksia.

      • hankala änkyrä
        Polttamalla hävitys kirjoitti:

        Kyllä sen lipun voi hävittää ihan sellaisenaan tai heittää mereen tai tunkioonsa. Laki Suomen lipusta (26.5.1978/380) 8§: " 8 §
        Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. (21.4.1995/588)

        Joka oikeudettomasti käyttää tasavallan presidentin lippua tai muuta valtiolippua taikka käyttää sellaista Suomen lippua, johon vastoin 6 §:n säännöksiä on sijoitettu lisäkuvioita, tahi Suomen lippuna pitää kaupan sellaista lippua, joka väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi poikkeaa tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesta lipusta, on tuomittava Suomen lipusta annettujen säännösten rikkomisesta sakkoon."

        Nämä "lippu on pakko polttaa tai repiä" säännöt ovat urbaanilegendaa jonka joku on vain keksinyt omasta päästään. Huomatkaa sana "julkisesti", oman Suomen lippunsa saa vaikka liuottaa happoon tai käyttää käymälän siivoamiseen rätteinä, kunhan tekee sen omassa rauhassaan ilman yleisöä. Eipä näitä tämänkin turhan lain turhia rangaistusmääräyksiä juuri tarvitse noteerata normaalielämässä, lippulaki on hyvä esimerkki turhasta sääntelystä sääntelyn itsensä vuoksi.

      • Lippu on pyhä?

        Jos käyttää kotonaan Suomen lippua eteismattona voiko poliisi tehdä kotietsinnän, saa syytteen ja tuomion lipun häpäisystä? Entä jos käyttää lippua rättinä, saako siitäkin tuomion? Entä jos kirjoittaa lippuun nimensä ja jotain muutakin piirrustelee, laittaa kotinsa seinälle, tuomio tulee?

        Entä jos maalaan taulun jossa omakotitalon pihassa olevassa lipputangossa on Suomen lippu jossa hakaristi, siitäkin tulee sakot, taulu on laiton, se takavarikoidaan ja hävitetään?

      • itse olet turha
        hankala änkyrä kirjoitti:

        Kyllä sen lipun voi hävittää ihan sellaisenaan tai heittää mereen tai tunkioonsa. Laki Suomen lipusta (26.5.1978/380) 8§: " 8 §
        Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. (21.4.1995/588)

        Joka oikeudettomasti käyttää tasavallan presidentin lippua tai muuta valtiolippua taikka käyttää sellaista Suomen lippua, johon vastoin 6 §:n säännöksiä on sijoitettu lisäkuvioita, tahi Suomen lippuna pitää kaupan sellaista lippua, joka väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi poikkeaa tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesta lipusta, on tuomittava Suomen lipusta annettujen säännösten rikkomisesta sakkoon."

        Nämä "lippu on pakko polttaa tai repiä" säännöt ovat urbaanilegendaa jonka joku on vain keksinyt omasta päästään. Huomatkaa sana "julkisesti", oman Suomen lippunsa saa vaikka liuottaa happoon tai käyttää käymälän siivoamiseen rätteinä, kunhan tekee sen omassa rauhassaan ilman yleisöä. Eipä näitä tämänkin turhan lain turhia rangaistusmääräyksiä juuri tarvitse noteerata normaalielämässä, lippulaki on hyvä esimerkki turhasta sääntelystä sääntelyn itsensä vuoksi.

        Ehkä sinulle tuo säännös on turha, mutta usko tai älä: tässä maassa on tänäkin päiväänä ihmisiä, jotka ovat asettaneet henkensä alttiiksi Suomen vuoksi, Suomen lipun alla taistellen. Jos minusta olisi kiinni olisi ilman muuta sakkorangaistus sille, joka toiminnallaan saattaa lipun kaatopaikalle.

        Eihän se kankaanpala tiedä olevansa lippu, eikä välitä miten sitä itseään kohdellaan. Moni ihminen välittää, ja heidän vuokseen on lippulaki olemassa.

    • gjhjkkghjkhk

      Jos on lujasta polyesterlippukankaasta ommeltu lippu, eikä joku kiinalainen hämähäkinseitti, sen voi leikata suikaleiksi ja virkata siitä kynnysmatto. Näin käytän myös repaleiset lakanat, neulospaidat ja muut sopivat vaatteet.

      Tai voihan siitä tehdä vaikka halkokasseja. Silkkinen tai villainen lippu sopii kompostiinkin, mutta noita materiaaleja nykyään harvoin käytetään Suomen lippuun.

      Lipulla oli enemmän merkitystä ennen kuin itsenäisyytemme laittomasti luovutettiin EU:lle. Voisihan tästä, tai jostain uudesta, lipusta tulla Suomen itsenäisyyden palauttajille symboli.

    • tupakoitsija

      jos tulee tupakan täyskielto laitan heti suomen lipun koiranpaskaan

      • nygfds

        No silläpä onkin varmasti mitä suurin vaikutus tupakkalakiin ja lainsäätäjään.

        Ei voi kuin ihailla moista kekseliäisyyttä.

        Mitä arvelet, laukeaisitko tuolloin yhtä kovasti kun tänään laukesit saadessasi kirjoittaa tämän nollavastauksesi yli puoli vuotta sitten käytyyn keskusteluun?

      • Tämä pitää

        Jos Suomi liittyy Natoon kirjoitan Suomen lippuun isolla USA:n alamainen ja vedän salkoon. Tulkoot perkele sakot, niitä en maksa, vuokralla asun omakotitalossa. Lähdetään sitten lusimaan jonkun rätinpalan takia.

      • nygfds
        Tämä pitää kirjoitti:

        Kun noin hyvin asiasta olet perillä, niin kerrotko meille kaikille yhteisesti vielä miten esimerkiksi Virosta on tullut USA:n alamainen? Entäpä niistä pohjoismaista, jotka ovat jäseniä? Yli puolet pohjoismaista kun on NATO:n jäseniä...

        Ja kerrotko miten järjestö, jonka päämaja on Brysselissä, ja jonka pääsihteeri ("johtaja") ei milloinkaan järjestön historiassa ole ollut Yhdysvalloista, saa aikaan tällaisen alisteisen aseman yhdelle jäsenvaltiolle?

        Luultavasti tunnet myös NATO:n perustamissopimuksen, niin ehkä löydät viitteitä sieltä jostain mikä pakottaisi meidät USA:n alamaisuuteen jossain tilanteessa? Minä en löytänyt, mutta sinä tunnet sen ja tulkitset sitä varmaan paremmin....

        Nojoo, mitä lippuasiaasi tulee, niin et sinä minun verorahoillani mihinkään vankilaan pääse lomailemaan. Jos todella asut vuokralla omakotitalossa, niin et sinä ihan varaton voi olla, ja se taas tarkoittaa sitä, että sakko ulosmitataan sinulta. Ja siihenhän sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä, ellet sitten aio tuon asian takia hukata/piilottaa kaikkea omaisuuttasi.

      • lellitty olet

        Jaa. MIkäs logiikka tuossa nyt sitten on? Taidatkin olla näitä "Valtio on perseestä ja riistää minua, ja lisäksi miltä tiskiltä saan Kelan tuet kiitos!!"-tyyppejä. Hirveä kitinä kun ei mene asiat aina juuri oman pillin mukaan, mutta auta armias jos pitäisi itse osallistua mihinkään...

      • Tämä pitää
        nygfds kirjoitti:

        Kun noin hyvin asiasta olet perillä, niin kerrotko meille kaikille yhteisesti vielä miten esimerkiksi Virosta on tullut USA:n alamainen? Entäpä niistä pohjoismaista, jotka ovat jäseniä? Yli puolet pohjoismaista kun on NATO:n jäseniä...

        Ja kerrotko miten järjestö, jonka päämaja on Brysselissä, ja jonka pääsihteeri ("johtaja") ei milloinkaan järjestön historiassa ole ollut Yhdysvalloista, saa aikaan tällaisen alisteisen aseman yhdelle jäsenvaltiolle?

        Luultavasti tunnet myös NATO:n perustamissopimuksen, niin ehkä löydät viitteitä sieltä jostain mikä pakottaisi meidät USA:n alamaisuuteen jossain tilanteessa? Minä en löytänyt, mutta sinä tunnet sen ja tulkitset sitä varmaan paremmin....

        Nojoo, mitä lippuasiaasi tulee, niin et sinä minun verorahoillani mihinkään vankilaan pääse lomailemaan. Jos todella asut vuokralla omakotitalossa, niin et sinä ihan varaton voi olla, ja se taas tarkoittaa sitä, että sakko ulosmitataan sinulta. Ja siihenhän sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä, ellet sitten aio tuon asian takia hukata/piilottaa kaikkea omaisuuttasi.

        "Jos todella asut vuokralla omakotitalossa, niin et sinä ihan varaton voi olla, ja se taas tarkoittaa sitä, että sakko ulosmitataan sinulta."

        Olen työtön, ulosotossa varattomaksi todettu. Omakotitalo on vanha röttelö, sosiaalitoimisto maksaa vuokran. Oikeuden maksamat sakot menevät muuntoon. Tulee hyvää mainosta Suomelle kun jonkun kangaspalan "häpäisystä" joutuu vankilaan.

        "Tulee hyvää mainosta Suomelle kun jonkun kangaspalan "häpäisystä" joutuu vankilaan. "

        Eipä oikeastaan. Katsos kun kyse ei ole siitä, että sinä joutuisit kankaanpalan takia vankilaan vaan siitä, että sovitat sinulle rahamaksuna määrätyn rangaistuksen toisella tavalla.

        Eikä siitä muutenkaan tulisi, vaikka saisit suoraan vankeuttakin. Katsos kun jokseenkin kaikissa itsenäisissä maissa niitä sen maan symboleja pidetään jossain arvossa, eli se lippu on enemmän kuin kankaanpala. Se on vähän sama kuin rahan tuhoaminen. Sinun mielestäsi se epäilemättä on vain paperin tuhoamista, mutta kun sille paperille on painettu tiettyjä juttuja, niin siitä tulee enemmän kuin vain se paperi.

      • Anonyymi
        Tämä pitää kirjoitti:

        Jos Suomi liittyy Natoon kirjoitan Suomen lippuun isolla USA:n alamainen ja vedän salkoon. Tulkoot perkele sakot, niitä en maksa, vuokralla asun omakotitalossa. Lähdetään sitten lusimaan jonkun rätinpalan takia.

        Minulla on parempi idea mitä teet lipulle, jos Suomi liittyy Natoon: Ison-Britannian "merentakaisilla alueilla" valtioiden lipuissa on yläkulmassa pieni Ison-Britannian lippu osoituksena siitä, että kyseisten valtioiden päämies on Ison-Britannian monarkki. Eli hanki pieni USA:n lippu ja kiinnitä se Suomen lipun yläkulmaan. Sitten vedät lipun salkoon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Tämä pitää kirjoitti:

        Jos Suomi liittyy Natoon kirjoitan Suomen lippuun isolla USA:n alamainen ja vedän salkoon. Tulkoot perkele sakot, niitä en maksa, vuokralla asun omakotitalossa. Lähdetään sitten lusimaan jonkun rätinpalan takia.

        No miten kävi? Saitko sakot vai lähditkö linnaan?
        En ole nähnyt yhtään artikkelia että joku olisi tehnyt kuten uhosit tekeväsi, joten väitän että puhut paskaa.

    • liputtaja.

      Laki Suomen lipusta, 8§:

      "Joka julkisesti turmelee «Suomen» lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun «Suomen» lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. "

    • Epätietoinen103
    • Jormaliisa
    • hekohekp

      Suomen lippu on ihan jees muuta Kokoomus pilaa Suomen ja SDP ja RKP nuolevat Kokoomuksen persettä.
      Suomalaisilla on pakko nuolla ryssän persettä ja vaikka huorata Putelle!

    • Merkkinimi
    • Anonyymi

      Mä paskannan suomenlipun päälle kusen sen päälle ja työnnän sen wc-pönttöön. Niinkauankun persut on olemassa MINÄ TYÖNNÄN SUOMENLIPUN WC-PÖNTTÖÖN JA PASKANNAN SEN PÄÄLLE.

    • Anonyymi

      Tuo on kylläkin jotain joustavaa kangasta oleva vaatekappale. Sitäpaihti, lippukuvio ei myötäile muotoja, eli ettei nyt vaan oo oikein kunnolla mennyt kuvan muokkauskin pieleen.

    • Anonyymi

      AION PASKANTAA SUOMENLIPUN PÄÄLLE JA TYÖNTÄÄ SEN WC-PÖNTTÖÖN VIDEOIN TAPAHTUMAN.

    • Anonyymi

      PROTESTIKSI PERSUKYTTIEN OLEMASSAOLOLLE.

    • Anonyymi

      Kenellä on maailmanennätys suomenlipun polttamisessa ?

    • Anonyymi

      Suomenlipun voi häpäistä miljoonalla eri tavalla ja videoida kaiken vaikka joka päivä ja laittaa videoita jakoon ja valokuvia.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe