Iso lattiakukka

Mikä olisi hieno ja iso lattialle laitettava kukka?
5920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itselläni on iso limoviikuna, se on todella näyttävä esim. olohuoneessa!
Myöskin isoksi kasvanut tuuhea enkelinsiipi on jännä lattialla!
Monellahan on tietysti kaikenlaisia palmujakin, mutta mielestäni ne ovat aika persoonattomia...
Itse yritän tällä hetkellä löytää lattialleni kivaa köynnöskasvia jonka voisi kasvattaa kehikkoon, kasvaisi pensaan malliin...
Persoonallisen saa, kun käyttää mielikuvitusta. Esimerkiksi tuo köynnös on mahtavan näköinen, kannattaa valita jokin nopeakasvuinen...

Äänestä
  • Voi kauheaa, miten voit sanoa noin? Että palmut persoonattomia? Kunnioitan mielipidettäsi, mutta kerron kyllä omani. Kuvitelkaamme oikein iso palmu, jonka juurella luet vaikka kirjaa ja välillä ihailet niitä varjoja, joita jännittävät sulkakuviot luovat seinillesi lukuvalon loisteessa tai laskevan auringon valossa. Palmut ovat kiitollisia kasveja, oman vuoripalmuni kanssa ollaan kuin parhaita kavereita, ilahdutetaan toinen toisiamme!

    Äänestä

Itselläni on jättiläiskirjovehka lattiakasvina. Se on tällä hetkellä vielä poikanen, vasta 1,3m korkea, mutta se kasvaa hurjaa vauhtia. Lehdet ovat todella näyttävät ja suuret. Kirjovehka tarvitsee kuitenkin tukikepin taistellessaan omaa massaansa vastaan. Huono puoli kirjovehkassa on, että se on aika myrkyllinen, esim. lehdet kannattaa katkoa vain kumihanskat kädessä, ja pienten lasten kanssa kannattaa olla tarkkana etteivät pääse haukkaamaan.

Limoviikunasta olen kuullut, että se eritää ilmaan jotain pölyä tai nestettä, joka voi aiheuttaa allergisia oireita, kuten esim. nuhaa. Voi olla myös väärä tieto... Jos joku tietää paremmin niin tarkentakaa!

Äänestä
  • Mielestäni hyvin hoitunut, kauniinvihreä iso peikonlehti on aina kunnioitusta herättävä!

    Äänestä

Itse haaveilen myös kaikenlaisista isoista lattialle laitettavista kukista...Esimerkiksi suurista palmuista.
Minulla on Jukkapalmu, joka sopii hyvin lattialle kokonsa puolesta. Muita suuriksi kasvavia kasveja ovat esimerkiksi Taatelipalmu (helppo kasvattaa itsekin!) ja Kentiapalmu. Etsit vain kirjastosta viherkasvikirjan ja katsot mitä sieltä löytyy...Kukkakaupoissa kasvit ovat usein pieniä, mutta hyvin monista kasveista (etenkin juuri palmuista) tulee isoja jo parissa vuodessa! Kukkakauppiaat osaavat kyllä sanoa mikä kasvi kasvaa isoksi ja viihtyy lattialla ja mikä ei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr. Florist kirjoitti:

Mikä olisi hieno ja iso lattialle laitettava kukka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu