En haluaisi kenellekkään tuottaa tuskaa tai loukata. Niin kuitenkin teen varsinkin heille jotka ovat minulle rakkaimpia ja tärkeimpiä.
Minusta ei oikeastaan koskaan ole ollut mihinkään, enkä tätä elämääni osaa elää hyväksyttävästi.
Tiedän, ettei mitkään anteeksipyynnöt enää auta mihinkään suuntaan.
Menetettyä ei saa takaisin ja edessä ei ole mitään, vain suurenevaa ahdistusta ja itse inhoa.
En halua olla tälläinen. Enkä yksinäinen. Minussa ei ole mitään hyvää.Siksi parasta mitä voin tehdä, on kuolla pois.Kukaan ei jää kaipaamaan .Läheisimmätkin varmasti hyväksyvät ratkaisuni ensi järkytyksestä toivuttuaan.
.
Minusta ei oikeastaan koskaan ole ollut mihinkään, enkä tätä elämääni osaa elää hyväksyttävästi.
Tiedän, ettei mitkään anteeksipyynnöt enää auta mihinkään suuntaan.
Menetettyä ei saa takaisin ja edessä ei ole mitään, vain suurenevaa ahdistusta ja itse inhoa.
En halua olla tälläinen. Enkä yksinäinen. Minussa ei ole mitään hyvää.Siksi parasta mitä voin tehdä, on kuolla pois.Kukaan ei jää kaipaamaan .Läheisimmätkin varmasti hyväksyvät ratkaisuni ensi järkytyksestä toivuttuaan.
.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä nyt ihan hulluja haasta.
Älä mieti sellaista. Elämää on arvoista itsestään! :)
Ei tosiaankaan ole minkään arvoista.
En vain pysty sietämään tätä elinikäistä kärsimystäni enää.
Se että sydämeni lyö ja hengitän ei riitä syyksi elää.
Mitä kärsimystä? Ihminen, jolla on vahva halu parantumaan, paranee. Ja pystyy elämään. Onko jokin muu syy?
Niin varmaan, taattuahan se paraneminen ei ole vaikka halua olisikin.
Miksi ihmimen ei saisi kuolla jos haluaa.
En näe enää mitään syytä miksi pitäisi elää.
Minulla ei ole elämälle mitään annettavaa eikä elämällä minulle.
Poistun nyt, nukkumaan.
Sen voin sanoa ettei tämä mikään hetken mielijohde ole.
Olen miettinyt sitä jo jonkin aikaa.
Punninnut vahtoehtoja, niitä vaan ei enää ole.
Olen kokenut ihan samoja ajatuksia kuin sä, kun tuntuu, ettei ole muuta kuin vain vastoinkäymistä toisen perään ja tuntuu ettei se ikinä helpota, mutta silti "jostain" tulee voimaa, että jaksaa taas seuraavaan päivään ja taas iltaan. Ei se loputtomiin jatku, sen tiedän ja uskon, että jossain vaiheessa se helpottaa. Sellaset ihmiset, jotka on kokeneet paljon kaikkee vastatuulta, on paljon vahvempia, kuin ne jotka on saaneet elää ja elävät kuin "pumpulissa". Useinkin mua ärsyttää ihmiset, jotka valittaa ja ruikuttaa täysin mitättömistä asioita, milloin missäkin ja kenellekin. TÄLLÄ EN TODELLAKAAN TARKOITA SUA., mutta on tutuissakin ihmisiä joille tekisi kirjaimellisesti mieli sanoa, että "pidä t..... kiinni", koska ne ei oikeesti ymmärrä mitään siitä, kun oikeesti on vaikeeta ja elämä lyö ja se lyö kovaa, ihan vasten kasvoja. Kyllä sä jaksat vielä elää, koska mäkin olen jaksanut, vaikka en sun tilannetta tiedäkään, toivon sulle voimaa jaksaa vielä. Ja kaikkea hyvää sulle. herään aina niin aikaisin, että mulla on jo kunnon yöunet takana, toivottavast sullakin on,muussa tapauksessa kannattaa kiireesti mennä nukkumaan, kello on jo yli viisi.
Aloittaja voi aina muuttaa elämänsä kulkua ja alkaa tekeä asioita jotka ilahduttavst rakkaita ja muita ihmisiä.
Kun alat tekemään hyviä asioita ja olet ystävällinen muille saat hyvää mieltä ja kauniiita hymyjä. :)
Itsemurha ei ole mikään ratkaisu ja masennukseen auttaa vaan juuri tekeminen ja mukavien / rakkaiden ihmisten näkeminen. Liikuntaakin voi suositella sillä siitäkin hyvää mieltä. Alkoholin käyttö kannattaa vähäksi aikaa lopettaa sillä se vain synkistää mieltä jos on maassa. Alkoholia ei pitäisi muutenkaan juoda kuin hyvällä fiiliksellä.
Katopa vielä viimesiks sellainen leffa kun hurmaava joukkoitsemurha. Luulisi herättävän paljon ajatuksia. Itse olen selviytynyt itsemurhakandinaatti vuosien takaa. Itse järkeilin lopulta tuskan ja ahdistuksen läpi samaan mihin tuo leffa. Kun ei ole enää mitään menetettävää ja pohjalla on vain voitettavaa. Kuolema on siellä. Se ei katoa mihinkään. Ei edes niiltä joilla elämänhalu on kaikkein vahvin. Mikä enää pidättelee uskaltamasta? Tekemästä jotain hyvää elämälleen? Lahjaksi itselle? Kävele vaikka jäämerelle niin kauan että kaiken kivun keskeltä syntyy jokin ajatus, unohtunut toive. Oletko sinä oikeasti yrittänyt kaikkesi? Se on paljon enemmän sinusta kiinni kuin nyt kuvittelet. Tarraudu kaikkeen mikä joskus mielestäsi oli oikein ja hyvää, mitä olisit halunnut elämääsi. Minä tiesin jo joskus että jos minulla on kysymykset niin minulla itselläni täytyy olla ne vastauksetkin. Muutos on hidasta. Mutta kun sen huomaa niin pikkuhiljaa valaistuu. :) Yksin olen minäkin. Ei se tapa. Olen tässä opetellut itsen arvostamista ja rakastamista. Se on rakkaussuhde siinä missä muutkin. :D
En ole yrittänyt enää mitään.
Mä olen niin loppu henkisesti kuin fyysisestikin.
Tämän päivän vielä tässä keikun jotenkuten.
Ehkä huomisenkin, muttei yhtään enempää.
Kiitän kuitekin kannustavista kijoituksistanne.