Erosin väkivaltaisesta, uskottomasta juoppomiehestäni nelisen vuotta sitten. Lapset, silloin 4kk, 4v ja 5v jäivät minulle. Ja heti eron jälkeen alkoi elämässäni henkinen nousukausi. Toki oli minullakin rankka erokriisi läpikäytävänä ja purin ulos sisälleni patoutunutta vihaa ja katkeruutta, jota olin kasvattanut sieluuni kauheina avioliitto-vuosinani. Ja pikkuhiljaa helpotti, elämä alkoi maistua. Ensimmäistä kertaa koko äitiyteni aikana jaksoin todella iloita lapsistani, kun elämä vihdoin oli niin paljon normaalimpaa. Ei enää tarvinnut pelätä ja sai hengitellä vapaasti.
Hoidin iloisin ja kiitollisin mielin elämäni kalleimpia aarteitani; lapsiani -ja siinä sivussa tein yksin kaikki omakoti-talon työtkin. Jaksoinpa vielä olla muille yh-äideille tukenakin ja kannustaa tuhoisassa avioliitossa eläviä naisia eroamaan. Mottoni oli: Onnellisempi yksinhuoltajana, kuin huonossa avioliitossa. Ja olen toki samaa mieltä vieläkin. Samoin kuin siitä, että myös lasten on parempi kasvaa yksinhuoltaja-perheessä, kuin sellaisessa kahden huoltajan taloudessa, jossa kuvioissa todella pahoja ongelmia, kuten esim väkivaltaa.
Ihmiset ympärilläni jaksoivat aina kehua, kuinka urhea ja reipas olen. Kuinka iloinen ja energinen. Ja kehuvat toki vieläkin. Hyvin kasvatetut lapset, kaunis koti, hyvä työntekijä jne...
Mutta enää en jaksa iloita yksinhuoltajuudestani. Tuntuu rankalta kantaa kaikesta vastuu yksin. Enkä jaksa useinkaan enää iloita lapsistani, äiti-kodinkone alkaa olla väsynyt ja kaipaisi omaakin aikaa. Lapseni eivät voi tavata isäänsä, eikä minulla asu ketään sukulaisiakaan lähialueilla, joten en voi jakaa vastuuta lapsista kenenkään kanssa.
Ja vaikka raaskisin palkata ulkopuolista lastenhoitoapua kotiimme, ei se vähentäisi vastuutani mitenkään. MINÄ AINOASTAAN olen se, jonka tulisi jaksaa tukea lapsia koulunkäynnissä (vanhemmalla pojallani luki-häiriö), organisoida aamutoimet, iltatoimet -ja tietysti siinä välissä "päivätoimetkin". Minä vain suren, jos lapsillani on suruja, minä yksin iloitsen, kun he onnistuvat, kukaan muu ei heistä välitä. Minä yksin hoidan kotityöt tai toimin siivoustyön ohjaajana, että saan lapset osallistumaan kotitöihin. Minä leikkaan nurmikon, maksan talolainan ja remontit jne.. Minä, minä vain...
Minun tulisi olla ehtymätön voimanpesäke, joka jaksaa aina rakastaa, vaikka kukaan ei rakasta minua.
Rakastavathan toki lapset minua, muttei lasten antama rakkaus voi korvata hyvää parisuhdetta.
En jaksa enää olla reipas yksinhuoltaja. En ole reipas. Kaipaisin rakkautta, parisuhdetta, arjen vastuun jakamista. Haluaisin olla muutakin kuin äiti. Haluaisin olla nainen
Miksikö en sitten etsi miestä itselleni? Etsisinhän minä, jos vain tietäisin, mistä voisi hyvän miehen etsiä! Mielestäni olen kärsinyt huonoa avioliittoa jo tarpeeksi ja siksi olenkin visusti päättänyt olla yksin niin kauan, kunnes HYVÄ mies löytyy. Älykäs, vastuuntuntoinen, hyvällä moraalilla varustettu..Onko liikaa vaadittu?
Tiedän, ettei minun olisi yhtään vaikeaa löytää miesseuraa ravintolasta tms menomestoista. Uskoisin, ettei seuran saaminen ainakaan ulkonäöstäni ole kiinni. Muttas kun olen aika varma siitä, että ravintoloista ei löydy kunnon miehiä, ainoastaan sänkyseuraa etsiviä idiootteja. (Olipas rumasti sanottu...)
Kertoisitteko ex-yksinhuoltajat, jotka olette löytäneet itsellenne hyvän puolison, että MISTÄ SELLAISIA LÖYTYY?
Hoidin iloisin ja kiitollisin mielin elämäni kalleimpia aarteitani; lapsiani -ja siinä sivussa tein yksin kaikki omakoti-talon työtkin. Jaksoinpa vielä olla muille yh-äideille tukenakin ja kannustaa tuhoisassa avioliitossa eläviä naisia eroamaan. Mottoni oli: Onnellisempi yksinhuoltajana, kuin huonossa avioliitossa. Ja olen toki samaa mieltä vieläkin. Samoin kuin siitä, että myös lasten on parempi kasvaa yksinhuoltaja-perheessä, kuin sellaisessa kahden huoltajan taloudessa, jossa kuvioissa todella pahoja ongelmia, kuten esim väkivaltaa.
Ihmiset ympärilläni jaksoivat aina kehua, kuinka urhea ja reipas olen. Kuinka iloinen ja energinen. Ja kehuvat toki vieläkin. Hyvin kasvatetut lapset, kaunis koti, hyvä työntekijä jne...
Mutta enää en jaksa iloita yksinhuoltajuudestani. Tuntuu rankalta kantaa kaikesta vastuu yksin. Enkä jaksa useinkaan enää iloita lapsistani, äiti-kodinkone alkaa olla väsynyt ja kaipaisi omaakin aikaa. Lapseni eivät voi tavata isäänsä, eikä minulla asu ketään sukulaisiakaan lähialueilla, joten en voi jakaa vastuuta lapsista kenenkään kanssa.
Ja vaikka raaskisin palkata ulkopuolista lastenhoitoapua kotiimme, ei se vähentäisi vastuutani mitenkään. MINÄ AINOASTAAN olen se, jonka tulisi jaksaa tukea lapsia koulunkäynnissä (vanhemmalla pojallani luki-häiriö), organisoida aamutoimet, iltatoimet -ja tietysti siinä välissä "päivätoimetkin". Minä vain suren, jos lapsillani on suruja, minä yksin iloitsen, kun he onnistuvat, kukaan muu ei heistä välitä. Minä yksin hoidan kotityöt tai toimin siivoustyön ohjaajana, että saan lapset osallistumaan kotitöihin. Minä leikkaan nurmikon, maksan talolainan ja remontit jne.. Minä, minä vain...
Minun tulisi olla ehtymätön voimanpesäke, joka jaksaa aina rakastaa, vaikka kukaan ei rakasta minua.
Rakastavathan toki lapset minua, muttei lasten antama rakkaus voi korvata hyvää parisuhdetta.
En jaksa enää olla reipas yksinhuoltaja. En ole reipas. Kaipaisin rakkautta, parisuhdetta, arjen vastuun jakamista. Haluaisin olla muutakin kuin äiti. Haluaisin olla nainen
Miksikö en sitten etsi miestä itselleni? Etsisinhän minä, jos vain tietäisin, mistä voisi hyvän miehen etsiä! Mielestäni olen kärsinyt huonoa avioliittoa jo tarpeeksi ja siksi olenkin visusti päättänyt olla yksin niin kauan, kunnes HYVÄ mies löytyy. Älykäs, vastuuntuntoinen, hyvällä moraalilla varustettu..Onko liikaa vaadittu?
Tiedän, ettei minun olisi yhtään vaikeaa löytää miesseuraa ravintolasta tms menomestoista. Uskoisin, ettei seuran saaminen ainakaan ulkonäöstäni ole kiinni. Muttas kun olen aika varma siitä, että ravintoloista ei löydy kunnon miehiä, ainoastaan sänkyseuraa etsiviä idiootteja. (Olipas rumasti sanottu...)
Kertoisitteko ex-yksinhuoltajat, jotka olette löytäneet itsellenne hyvän puolison, että MISTÄ SELLAISIA LÖYTYY?
Vastaukset 16
Vanhimmat
mutta kukaan muu ei kanna lapsistasi vastuuta kuin sinä: Sellaista prinssi Rohkeaa ei ole kuin unissa, sellaista joka jaksaisi kiinnostua jonkun muun miehen lapsista. Osa ei kiinnostu edes omistaan. Kunhan se aika tulee. kävelee se mies sinua vastaan kylänraitilla,mutta älä anna vastuuta lapsistasi hänen taskuunsa, kanna vastuu itse. anna vastuu puitten hakkaamisesta, pyörien korjaamisesta ja sen sellaisesta. kyllä se siitä.
Itse poltin siipeni tosi pahasti, enkä ole sen jälkeen edes katsonut miehiä sillä silmällä, mutta ehkä sitten kun lapsi muuttaa kotoa pois, parin vuoden kuluttua.
HYMYÄ ja tsemppiä sulle.
..mutta minä löysin nykyisen, aivan ihanan ja niin rakkaan mieheni netistä!!
Kyllä, ihan oikeasti.
Siitä on jo 2,5 v. aikaa ja nyt meille on tulossa yhteinen ensimmäinen lapsi.
Rakkaus senkun vaan vahvistuu päivä päivältä.
Ikinä en olisi uskonut netistä miestä löytäväni, mutta näin kävi.
Ja nyt.. olen äärettömän onnellinen.
Tsemppiä!!!! :)
Ja minä ihan vahingossa nelosen chatista! Nyt olemme olleet avoliitossa jo... odotas... kolme vuotta. 10-vuotias tyttäreni (ed. liitosta) on yhtä tärkeä ja arvokas kuin meidän yhteisemme. =D
Ehkä huono neuvo, mutta sattui toimimaan minulla. Minä olin etsinyt YH-äitinä seuraa netistä, rehellisesti kerroin jo ilmoituksen yhteydessä lapsista ja mainitsin, etten elättäjää etsi vaan parisuhdetta - jostain kumman syystä kun miehet luulevat, että YH:t ovat jotakin hyödyntavoitteilijoita. No muutama asiaton vastaus tuli - se siitä. Olin masentunut, tunsin, että olen pohjasakkaa. Niin - olepa siinä sitten iloinen ja reipas. Sitten päätin, että mitäs jos sen kertoisikaan lapsistani ilmoituksessani - epäeettistä ajattelin kuin Juudas kieltäisi Jeesuksen ja toisaalta henkistä pettämistä jo alusta alkaen mahdollista miesystävää kohtaan. Otin riskin tietoisesti. En kertonut. Sain paljon vastauksia fiksuilta miehiltä, muutamien kanssa lähettelin e-maileja ja sitten loppujen lopuksi oli vain yksi jäljellä kirjoittelemassa. Tapasimme ehkä noin kolme-neljä viikkoa ensimmäisen viestin jälkeen. Hänellä ei ollut lapsia, hän oli eronnut. En kertonut vielä ensimmäisillä treffeillä, koska halusin vielä nähdä ottaako mies minuun yhteyttä ja hän otti. Sitten toisilla treffeillä kerroin että minulla on lapset ja kerroin syyn miksi en kertonut heistä aikaisemmin. Hän ymmärsi. Tästä on aikaa vuosi ja olemme yhdessä yhä - emme asu yhdessä, mutta olemme sitoutuneet toisiimme ja ehkä joskus vielä muutamme saman katon alle. Näin on hyvä.
Samassa tilanteessa olen ollut. Nyt lapset aikuisia. Kun viimein löysin mukavan rakkaan ihmisen, osoittautui aika pian, että hän onkin alkoholisti. Ei väkivaltainen, eikä lapsille paha, mutta raskasta oli kun hänetkin oli pakko jättää.
Kaikella kokemuksella sanon, että miehen aika ei ole sinulla vielä. Jos on, hän tulee, mutta yritä saada lapsesi vähän vanhemmaksi. Voima tulee jostakin, päivän kerrallaan. Jos mies on löytyäkseen, hän löytyy, mutta älä etsi.Lapsesi saavat elää tasapainoisen elämän. Mahdollisuudet onnistua ovat vähäiset. Usko minua.
Aluksi toivon sinulle jaksamista. En halua loukata, mutta mitä kerroit antaa monelle miehelle kuvan sinusta aikamoisena aikapommina. Herättää epäilyksen, ettei sama tarina taas toistuisi, että kiva mies muuttuukin naisensa mielessä väkivältaiseksi, juopoksi, uskottomaksi ja mitä muuta tähän nyt tyypillisesti liitetään. Tai ettet peräti alitietoisesti tarvitse itsellesi tuollaista alistamisen ja toistuvan hylkäämisen kohdetta ja jopa yritä ajaa puolisoasi siihen.
Kysyn kysymyksen, millainen puoliso sinä olet miehellesi. Millaisen parisuhteen toisen puoliskon hänelle tarjoaisit. Oletko selvittänyt omat ongelmasi jottet löydä samaa tilannetta, uutta eroa pian taas edestäsi.
En tunne sinua ja toivon ettei mikään kirjoittamani pidä sinun kohdallasi paikkansa. Mutta liian monien kohdalla pitää. Parisuhde on suhde ja kahden ihmisen liitto jossa ei haeta vain jotakin itselle vaan annetaan myös toiselle, se on jakamista ja liian monet kaltaisiasi kertomuksia kertovat eivät tätä ymmärrä. Eivätkä rehellisesti kunnioita miehiä. Toivon toki että sinä teet niin. Ja toivon että olen kohdallasi väärässä. Kysymykseesi, hyviä miehiä liikkuu monessa paikassa.
onhan se tietysti noinkin, mutta tuollaisessa miehessä on todella vikaa. On vain olemassa tiettyjä yksilöitä joista ei saa kunnollista sitten millään. Oma exäni oli narsisti ja työnarkomaani, jotenkin onnistui kääntämään kaiken aina syykseni. Jos hän meni vieraisiin, se oli minun syyni, koska mulla oli liian íso perse.
Että sillee!!!
Mutta eivät silti kaikki miehet ole sikoja. Baareista ei todella saa kun yhden yön seuraa, mutta itsekin olen tuon nettideittailun kannalla.
Kerron pienestä pojastani, enkä ole juuri negatiivisia kommentteja saanut. Ehkä ne eivät edes vastaa, joita lapsi haittaa, se on sitten heidän ongelmansa.
On todella olemassa paljon miehiäkin joita ei moinen kertakäyttö suhde kiinnosta tai baarielämä. Kokeile vaikka tän suomi 24 sivujen treffejä.
Tsemppiä ja häntä pystyyn!!! Jos sulla on hyvä olla, niin on lapsillakin, ole välillä itsekäskin.
Monesti meidän äitien vika on että vaadimme itseltämme liikaa.....
Exäni ei muuttunut mielessäni väkivaltaiseksi tms vaan hän oli sitä oikeasti. Onpahan hän vielä eromme jälkeenkin uhkaillut paloittelevansa minut ja lapsemme kilon palasiksi. Ja vasta naimisissa ollessamme sain tietää, että hän oli ollut samanlainen prinssi kaikissa aikaisemmissakin suhteissaan. Joten aika rajuilta syyllistävät kysymyksesi tuntuvat. Kysyt kai seuraavaksi, mitenkä huonosti kasvatettuja lapsia meillä on, kun kiva isäukko heitä noin äityi uhkailemaan.
Ja millainenko puoliso olin miehelleni. En vissiin ihan kauhea akka kuitenkaan ollut, koskapa hän vieläkin parkuen pyytää saada palata perheeseemme ja hokee, että olin täydellinen vaimo. Kerran, naimisissa ollessamme, kun taas kerran hän oli palanut huorista, kysyin, mikä minussa on vikana, kun en riitä hänelle. Ja hän mietti todella kauan. Vastaukseksi sain kuulla, että pukeudun kuinlumppu-iita. Mitään muuta vikaa hän ei minusta keksinyt. (Ja miten ihmeessä olisin voinut pukeutua tyylikkäästi, kun mies otti lapsilisiä myöten kaikki rahamme. Minä saatoin pukeutua vain sukulaisiltani saamiin vanhoihin vaatteisiin...)
Kaikenlaisia kohteliaisuuksia olen kuullut, mutta aikapommiksi ei kukaan ole vielä kehunut. En varmasti etsi itseäni alistavaa tai hylkäävää puolisoa. Siksi kai olen ollutkin näin kauan yksin, kun olen pitänyt rimaa niin korkealla. Haluan hyvän miehen, mutta jos en sellaista löydä, olen yksin lopun elämäni.
Heips!
Tarinasi muistuttaa omaani aivan liikaa...
Melkein kaikki on samaa, paitsi omat lapseni ovat nyt 10 ja 13 v ja voin sanoa, että uskoakseni elämä kuitenkin helpottuu kokoajan sitämukaa kun lapsille kertyy ikää. On jo sitä omaa hengähdystaukoakin välillä, vaikka ne luksukset, joka-toinen-vkl -vapaat minultakin puuttuvat...
Ite oon tutustunut netin kautta fiksuihin miehiin, mutta täytyy myöntää, että se pelkkä fiksuus, hyvä asema tai muu ei saa syttymään, jos mies ei itsessään ole mun "makuuni". Koska kyllähän siihen onnistuneeseen parisuhteeseen vaaditaan myös sitä kemiaa...monella tavalla.
Uskon, että sen kyllä sitten tietää piankin jonkun tavattuaan, että "tässä se nyt on"!
En usko tuohon ikuiseen kliseeseen "ei ravintoloista mitään hyvää löydy". Miettikääs vaan, kuinka moni nytkin naimisissa olevista ovat tavanneet juuri ravintolassa. Ennen kun ei ollut nettiä, joka on kyllä hyvä keino ihmisiin tutustumiseen.
Yks palsta, jota suosittelisin on "9 yhdistää".
En olisi ennen uskonut, että siltä palstalta löytyy todella tasokkaita, sivistyneitä miehiä. Laita kuule ilmoitus sinne. Kuvaile rehellisesti itseäsi ja esitä toiveita... Mielestäni rehellisyys kuitenkin kannattaa näissäkin asioissa! Joku kertoi salanneensa alkuun lastensa olemassaolon kun oli tutustumassa mieheen. Mun mielestäni se on jonkinasteista huijaamista. Ja ainakin rehellisyys karsii "vääränlaiset" ehdokkaat vastaamasta sun ilmoitukseesi.
Tsemppiä sulle kuten meille muillekin, jotka toivomme hyvää parisuhdetta elämäämme sulostuttamaan!!
En usko että mies vaihtamalla paranee.
Tietty jos on ollut väkivaltainen juoppo-ukko niin eihän sellaista kenenkään tarvitse katsella.
Enpä juurikaan ole saanut sen parempaa vaikka olenkin ukkoa vaihtanut. Jokaisessa ihmisessä kun on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Niitten kanssa on vaan opittava elämään.
Joo, eivät ne naisetkaan siitä paljoa parane vaihtamalla. Parit odottavat liikaa toisiltaan ja ihmisiä tässä vaan ollaan. Ei kukaan voi toista tehdä onnelliseksi, kyllä se on itsestä lähdettävä. Se elämänilo.
Nimimerkki "kokemusta riittää".
Kiitos kaikille teille, jotka olette rohkaisseet mua. Ja kiitos netti-vinkistäkin; laitoin eilis-iltana ilmoituksen nettiin (jossa kerroin rehellisesti myös kolmesta lapsestani) ja olen jo saanut pari vastaustakin. Toinen tosin varatulta mieheltä (johon tietysti vastasin KIITOS EI) ja toinen vastaaja vaikuttaa olevan oikein fiksu tapaus...
Hienoa, että laitoit ilmon nettiin!
Siitä se kuule lähtee ja niitä hyviäkin tyyppejä sieltä varmastikin löytyy.
Tosin joutuuhan sitä varmasti muutaman tapaamaan ennen kuin "kolahtaa". Mutta kyllä se toivottavasti sit jossain vaiheessa sopivakin löytyy...
löysin netistä. Olin ollut 6 v yksinhuoltajana, kun vastasin ilmoitukseen Sinkut.netissä. Täytyy myöntää, että hän ei ollut ensimmäinen, jonka kanssa kirjoitin, mutta kun tapasimme, meillä natsasi heti. Asumme yhdessä ja meillä menee tosi hyvin. Tuntuu, että olen löytänyt sielunkumppanin. Meillä on yhteensä 4 lasta ja olen nauttinut joka hetkestä.
En eron jälkeen uskonut, että haluaisin koskaan enää ketään miestä vaivoikseni, mutta silloin en tiennyt, että on olemassa miehiä, jotka todella välittävät lapsista, osallistuvat kodinhoitoon ja vielä haluavat, että minä voin hyvin.
En ajatellutkaan, että ravintolasta löytäisin miehen itselleni. Siellä kiinnitetään huomiota ulkonäköön ja tuntuu, että sieltä haetaan vain seksiseuraa.
Löysin netistä aivan ihanan miehen! Todella vastuuntuntoisen, sielukkan ja kaiken lisäksi vieläpä komean! Kirjoittelen vielä teille jatkossa miten homma etenee!
Hauska lukea, että hyvin menee:)
Toivottelen kaikkea hyvää teille suhteeseenne sen vieläkin "syvällisempiin vesiin". Säilyköön onni toisistanne tulevinakin aikoina:)
Kiva, että kuullaan susta vielä:)