tyttö rukiin

Olen tässä suunnilleen kolme vuotta miettinyt enemmän tai vähemmän läpällä armeijaan lähtemistä. Viime syksynä sitten oikeasti päätin hakea naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Kutsunnat olisi 8.4. Olen kiinnostunut johtamisesta ja motivaationi perustuukin siihen että pääsisin AUK:kiin ja RUK:iin. Sitten ne linjat, niistä en taas itse ole perillä ollenkaan vaikka kuinka olen yrittänyt ottaa selvää. Osaisitteko selittää minulle hieman niistä ? Itse olen perusfiksu, ei mitään pitkää matikkaa tai erityisen hyvää kouluosaamista. Joissain tapauksissa jopa minulla on hieman pitkät piuhat. Olen kuitenkin sinnikäs ja omaan hyvän asenteen. Fyysinen puoli on minulle ehkä se valttikortti. Tykkään nimenomaan tehdä asioita ja rämpiä metsässä, rasittaa itseäni sekä kokeilla kaikkea uutta. Luonteeltani olen sitten positiivinen, sosiaalinen ja sellainen "ryhmähengen ylläpitäjä". Mikähän olisi minulle se sopivin aselaji/yksikkö? Ja mitä luulette, pärjäisinkö ali- tai reserviupseerikoulussa ? Kiitos, mikäli täällä on joku joka vaivautuu vastaamaan :P
132832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinne vaan! Asenteesta se on kiinni ja omasta käyttäytymisestä! Sano vetäjällesi tavoitteet ja osoita pätevyytesi - älä tosin muutu kusipääksi. RUKiin pääsy vaatii myös loistavaa kuntoa, että koita pysyä vähintääkin miesten tasolla.

Äänestä

"Olen kiinnostunut johtamisesta ja motivaationi perustuukin siihen että pääsisin AUK:kiin ja RUK:iin"


Saisinko udella, että jos olet kiinnostunut johtamisesta niin miksi sitten menet armeijaan? Ai niin, oppiihan siellä ainakin sen miten ei pidä missään nimessä johtaa, joten oppiahan se kaiketi sekin sitten.

Äänestä

Turhankin tarkka selitys itsestäsi. "sinne mennään, siellä tehdää, sieltä tullaan" on oikea asenne.

Äänestä

Mene jos todella haluat sotilas uran. Turha mennä muuten vaan koska hyödyt ovat todella pienet. Älä myöskään muutu kusipääksi siellä. Meillä oli yksi upseeri kokelas akka, mikä oli todella kova mäkättämään miehistölle. Loppujen lopuks kaikilta meni hermot ja alettiin perseillä ihan saatanasti. Onneksi kassun vänrikki oli sen verran viisas että ymmärsi että kyseinen akka oli väärässä paikassa ja oli meidän puolella eikä rankaissut meitä.

Äänestä
  • Joukkueenjohtajan ja ryhmänjohtajan tehtävänä ei ole tehostaa itseään, vaan pitää joukkonsa toimintakykyisenä.

    1Äänestä

Mene vain armeijaan. Melkein jokainen nainen saa vapaalipun AUK:iin tai RUK:iin. Naisia suositaan armeijassa tällä hetkellä jotta enemmän naisia lähtisi suorittamaan varusmiespalveluksen.

Äänestä
  • Taijeta suosia,niitä alkaa vain olla enemmän kuin pystyviä poikasia.

    Äänestä

Mene vain armeijaa. Pääset ylilautaan tissi ja perse kuvinesi. Jos satut lankeamaan lemmenleikkeihin koko kasarmi tietää keneltä sai.

Äänestä

Todella hienoa, että naiset käyvät armeijan. Osa pojista on pudonnut suoraan munattomina pikkuneitiluokkaan joka ei armeijaa pysty suorittamaan. Niin se on, että armeija kasvattaa pojista miehiä, tytöistä naisia ja vätyksistä takaisin äidille passitettavia pikkuneitejä.

1Äänestä
  • Olen edellisen kirjoittajan kanssa pääosin samaa mieltä. Kannatan sitä, että motivoituneet naiset käyvät armeijan ja myös sitä, että useampi nainen kuin nyt käy, kävisi armeijan. Olen ollut työelämässä hieman yli 30 vuotta (IT-ala) ja huomannut, että naiset ovat vähintään yhtä hyviä ja usein jopa parempia johtajia kuin miehet, kun kyseessä on tiimipäällikkötasoinen johtajataso. Sitä ylemmästä johtamistasosta en osaa sanoa.
    Moni armeijan käyvistä miehistä on erittäin huonosti motivoituneita. Itse kannatan varusmiesarmeijaa (en siis palkka-armeijaa) ja sitä, että mahdollisimman suuri osa Suomen kansalaisista kävisi armeijan.
    Itse olen käynyt RUK:n, enkä pidä sitä johtajakouluna erityisen hyvänä. Se kouluttaa johtajia armeijaan, mutta siviilielämän johtajakouluksi siitä ei ole. Koin kuitenkin itselleni olevan hyötyä RUKin käymisestä, lähinnä siitä syystä, että sen käyminen lisäsi itseluottamusta. Erittäin monet solmivat RUKissa läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita ja siellä solmitaan myös sellaisia suhteita, joista on hyötyä myös työelämässä. Ja kaikkienhan pitäisi tietää, että verkostoitumisesta on hyötyä, usein jopa enemmän kuin varsinaisista taidoista.
    Alkuperäiselle kysyjälle: mikäli motivaatiota ja halua riittää, mene armeijaan ja pyri AUK:iin ja RUK:iin. Jos haluat RUK:iin, muista haluta sinne koko ajan, alusta alkaen ja sano haluavasi sinne aina kun sitä kysytään. Varaudu pettymykseen, RUK:iin pääseminen vaatii tiettyjä taitoja, eikä kovinkaan motivaatio aina riitä.
    Itselläni ei ole kokemusta RUKin käyneistä naisista, mutta uskon, että naiset ovat ihan yhtä hyviä johtajia armeijassa kuin miehetkin. Johtamistaito on omanlaisensa taito. Sitä voi kehittää, mutta itse uskon, että iso osa siitä taidosta tulee geeneistä ja myös varhaiskasvatuksen mukana.
    Kuten todettua, johtamistaito armeijassa ja siviilissä ovat eri taitoja, niillä on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroavaisuuksia.

    Äänestä

RUK on perinteisesti ollut suurimpia gay-yhteisön kohtaamispaikkoja. Älä mene sinne naisena sekoittamaan poikien keskinäistä kemiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perus tyttö kirjoitti:

Olen tässä suunnilleen kolme vuotta miettinyt enemmän tai vähemmän läpällä armeijaan lähtemistä. Viime syksynä sitten oikeasti päätin hakea naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Kutsunnat olisi 8.4. Olen kiinnostunut johtamisesta ja motivaationi perustuukin siihen että pääsisin AUK:kiin ja RUK:iin. Sitten ne linjat, niistä en taas itse ole perillä ollenkaan vaikka kuinka olen yrittänyt ottaa selvää. Osaisitteko selittää minulle hieman niistä ? Itse olen perusfiksu, ei mitään pitkää matikkaa tai erityisen hyvää kouluosaamista. Joissain tapauksissa jopa minulla on hieman pitkät piuhat. Olen kuitenkin sinnikäs ja omaan hyvän asenteen. Fyysinen puoli on minulle ehkä se valttikortti. Tykkään nimenomaan tehdä asioita ja rämpiä metsässä, rasittaa itseäni sekä kokeilla kaikkea uutta. Luonteeltani olen sitten positiivinen, sosiaalinen ja sellainen "ryhmähengen ylläpitäjä". Mikähän olisi minulle se sopivin aselaji/yksikkö? Ja mitä luulette, pärjäisinkö ali- tai reserviupseerikoulussa ? Kiitos, mikäli täällä on joku joka vaivautuu vastaamaan :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu