Olen vielä hoitovapaalla 2v kanssa. Viikot sujuu omalla rutiinilla. Viikonloput alkaa käymään hermoille ja etenkin mieheni. Ongelmani on ehkä itse aiheutettua koska olen aina hoitanut kodin. Miehellä yritys, autoremppaa, taloremppaa tms. eli ei nyt ihan laiskana. Viikonloppuisin makaa sohvalla ja tekee kun käsken. Myös jos sillä on jotain omia remppahommiaan joudun sanomaan, että nyt voit mennä. Yleensä kaikki niin viiveellä, että mulla palaa käämi. Siis viikonloput menee kahden kakaran kanssa. 2v tekee kyllä ihan käskemättä. Olen puhunut asiasta joka viikonloppu joko huutaen tai ystävällisesti minä muodossa. Eipä tähän varmaan mikään auta, ehkä tänne vinkuminen vähän. Nyt pitäisi jonkun olla muksun kanssa ulkona, mutta tuolla ne kattelee yhdessä puuha-peteä
viikonloput
kypsä
13207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinun kannattaa mennä töihin, niin saat tasa-arvoisuutta perhe-elämäänne.
Ja siis ongelma oli mikä? Miehellä paljon töitä, sinä kotona yhden lapsen kanssa.
Jospa et nalkuttaisi ja antaisit miehen levähtää ja onhan sekin yhdessäoloa, jos katsovat yhdessä puuhapeteä. Voithan sinä lähteä vaikka ulos.
En yhtään ihmettele, että miehesi makaa sohvalla, kun noin paljon hommaa. kyllähän ne kotihommat tulee hoidettua tunnissa max. 2.
Hahhahhhaaaa
Kuinka helvatassa kukaan 2v tai vastaavan ikäsen lapsen omaava henkilö saa kotihommat tehtyä alta 2tunnissa :D
Itsellä on 1,5v muksu ja voin sanoa että samaa tahtia kun siivoan niin lapsi sotkee, kun imuroit yhtähuonetta ni pahimmassa tapauksessa toukka kaataa kukan lattialle (multaa jokapaikassa siis) huoneess jonka just imuroit puhtaaks :D
Tiskaus vie tunnin koska lapsi a) haluaa osallistua b) kiskoo vähä väliä pois tiskauksesta syystä tai toisesta (vessaan, satutti itsensä kaatumalla ymsyms jotai vastaavaa mihin kannattaa reagoinda että pääsee vähemmällä).
Jos vain järjestelet tavaroita niin samalla kun laitat lattialta tavarat paikoilleen käy lapsi sirottelemassa toiset lelut lattialle.
Siihenkun vielä ottaa ruuanlaiton, aamupuuhat, syömiset (jotka ei suju vartissa) ja kaiken muun vastaavan kuten ulkoilut niin voin sanoa että tämä äiti istuu sohvalla tasan tunnin vuorokaudessa jos ehtii.. Hereilläolo aika menee jalkeilla lapsen kanssa ja loppuaika onn sitä aikaa kun koitetaan nuklkua (toivotaan ettei lapsi näe painajaisia ja varsinkin että hän pysyisi kokoyön kiltisti omassa sängyssään..
Oma mies lähti kun lapsi syntyi, ei ymmärtänyt miksi en jaksa katsella yöleffaa hänen kanssaan vaikka olen VAIN kotona. No ehkäpä omaan jaksamiseen vaikutti se että yöllä hoidon lasta 3tunnin välein vähintään (eli uniaikaa itsellä 2-3* 2tuntia hyvällä tuurilla) ja päivät olin hereillä hoitaen kaikki kodin työt, kantaen sairastelevaa lasta ja tehden ruuat ja pesten pyykit. Nyt on helpottunut kun voi itse istua sen tunnin lapsen nukkuessa edes 2-3kertaa viikossa :)
Mutta en valita, äitiys on minusta ihanaa vaikka jotku luulee että se on yhtä lusmuilua ja laiskottelua :D
Aloittajalle voin sanoa että työn määrä puolittu kun mies lähti, ei tarvinnu enää hoitaa taaperon lisäksi äikuista kakaraa!
Mies saa kyllä ihan varmasti leponsa. Ja täällä landella siihen kodinhoitoon kuuluu piha ja puuhommat, ihan mielelläni kyllä niitä teen. Ja noi sen hommat on puoliksi harrastuksia. Mies on lapsen isä ja vanhempana pitäisi seistä mun rinnalla. Ei siis partaansakaan aja ilman mun pyyntöä. Hakkaan vaan päätäni seinään. Tosi mielelläni palaisin töihin. Ennen raskautta säästin rahaa ja päätin, että lapsi saa olla kotona kolmivuotiaaksi. Mulle kävisi kyllä tosi mainiosti, että isä olisi kotona ja minä töissä. Mun palkka olis sentään säännöllinen ja isompi. Yrittäjä ei vaan voi olla päivääkään pois. Näissä tarinoinneissa tulee tietysti päästettyä paineita, eikä esitetty positiivisia puolia.
Ja oikeesti ne kotihommat uhmaikäisen kanssa:) Ehkä jos olisi sisarus voisivat tapella keskenään. Imuroidessa lapsi roikkuu letkussa. Lattioiden pesu, ikkunoiden pesu, heh. Enkä mä vaadi liikoja sitä omaa aikaa ja mielelläni teen kotihommat. Sitä vain, että mies ottaisi vastuuta. Jos meinaa mennä lapsen kanssa ulos niin menisi tai sanoisi, että mene. Se vaan odottaa kunnes mulla nousee savu korvista. Eikä varmaan edes laiskottelu mielessä. Ei vaan osaa/tajua.
Eipä se sillä töihinmenolla parane, jos herralta puuttuu kyky auttaa. Ei ainakaan meillä. Tottunu hyvälle minun kotona ollessani, kun kaikki on valmiiksi passattu ja nyt kun töissä kuljen, odottaa kotona kaaos äitiä siivoamaan. Ei ole auttanut hyvä, eikä paha puhe. Jotain pikku siivouksia (ts. siivoaa olohuoneen lattian ja lämmittää takan) tekee jos olen pois, mutta heti kun ovi avautuu, hän siirtyy koneelle/salille/telkkarille eikä inaha vaikka mitä tekisi. Olen yrittäny jättää tekemättäkin asiat. Sitten nuo syö päivä tolkulla pelkkää kanamunaa ja nakkeja, sotkut on sitä luokkaa, että järki lähtee viikon päästä...
Ku olis joku järkinappi mitä painaa... Tuntuu, että mimmosen miehen sitä on ristikseen ottanu, kun ei tajua, vaikka se mitä pyydän on, että käyttäs lapset ulkona 1xvko (edes), että saisin siivota, hoitais edes osan kotihommista ja ruokahommista, kaupassakäynneistä ja antais edes kerran kahdessa viikossa mun nukkua pitkään ja heräis itse lasten kans. PAH. Nykysellään ei jaksa enää edes valittaa sille, siinä se hengailee omaa elämää meidän perhe-elämän sivussa, tulee ja menee miten tykkää.
Olet kontrollifriikki. Mikset anna miehesi olla sellainen kuin on, muuta omaa asennettasi. Pitääkö kodin olla sellainen kuin sinä haluat, pitääkö perheen elää niin kuin sinä haluat? Miksi??
Näkisin sen näin: Teillä perheen työnjako on että mies käy töissä, yrittäjänä varmaan aika pitkää vastuullista päivää, ja tekee remppahommia lisäksi. Sinun osuutesi on hoitaa kotia ja lasta. Näin se on mennyt meilläkin ja on mielestäni toiminut hyvin. Työ ja vapaa-aika ei aina osu molemmilla samaan aikaan, vaan voi olla että mies lepää kun minä siivoan, tai minä lepään kun mies puskee autorempan kimpussa. Ei millään voi laskea, kumman osa on raskaampi tai tekeekö toinen enemmän kuin tioinen. Eikä sillä ole väliä, vaan riittää kunhan työt tulevat tehdyksi.
Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja teilläkin miehesi kanssa erilainen käsitys, miten viikonloppua vietetään. Raskaan työviikon jälkeen haluaa ottaa rennommin, kun taas kotityöt jatkuvat aika samanlaisina arjet ja pyhät. Antaisit hänen päättää itse miten viikonlopun kuluttaa ja sinä päätät itse omista tekemisistäsi - et hänen. Miehesi aloitekyvyttömyys voi olla ylenmääräistä väsymystä tai jopa masennusta. Hän sentään katselee lapsen kanssa lastenohjelmia, ja tekee varmaan muutakin mitä sinä et arvosta, vaikka sekin on hyödyllistä.
Ehdotan että annat hänen elää omalla tavallaan ja sinä elät omalla tavallasi, ei kaiken tarvitse mennä niin kuin sinä tahdot. Jos kumpikin osallistuu perheen huoltoon voimiensa ja kykyjensä mukaan, se riittää eikä sitä kannata kauhean tarkkaan vertailla ja laskelmoida. Molempien ei tarvitse tehdä kaikkea, vaan voitte sopia työnjaosta entistä selkeämmin.
Minä hoidan kotihommat ja ihan mielelläni. Ei ole kysymys kuka imuroi. Vaan siitä, että mies odottaa passiivisesti ohjeita. Kuten mainitsin, niin mies saa kyllä leponsa. Ehkä noista teksteistä saa sen käsityksen, että olen kotrollifriikki, siihen on jouduttu koska mies ei ole oma-aloitteinen. Töihin joudun patistamaan, aamulla potkimaan sängystä ylös, siis lähes kaiken mitä tekee kotona tekee vasta kun sanon(wc toiminnot sujuu ilman;) Syy saattaa olla Se, että töissä joutuu olemaan pomo, kotona sitten ei. Itse valittaa, että työntekijöitään joutuu jatkuvasti patistamaan, totesin vaan, että sama juttu. Koen vaan, että on väärin kun joudun olemaan yksinvaltiaana, paino sanalla joudun, en halua. Miten oikeesti voi kenenkään mielestä olla ok, että miehen ainoa "kotityö" on katsella lastenohjelmia?
Meille tuli ero justiinsa noista syistä,kun työ vei kaiken puhdin ja oli niin tärkee.Eks mieheni ei ole pomo,mutta silti jonkinlainen vastuunkantaja.No se johti sit siihen et sain kaikesta sanoa,eikä edes tehnyt oikeestaan mitään muuta kun tamppas matot.Aloin sanomaan että mies on masentunut että hakis lomaa,mutta ei.Istui vaan sohvalla tv:tä vahdaten tai pelaten.Hermo eikä innostus riittänyt edes lapsien kanssa oloon.Poika olisi todella tarvinnut isänsä läsnäoloa.
No tilanne kärjistyi siihen että otti oman asunnon ja muutti pois.
Shokkihan se oli.Toisaalta on ihanaa et ei tarvi enää ketään käskeä,vaan hommat hoituu miten hoituu.Mutta silti kaipaan sitä miestä joka illalla istui sohvalla kun tulin lapsia nukuttamasta.Olisin toivonut että olisi minulle puhunut.
Olisikon sinun miehesi lähellä burn outia?Voisiko töissä miettiä onko työntekijät tarpeeksi motivoituneita..?Mieti omaa jaksamistasi.Olisiko mahdollista palkata joku talotalkkari,joka vaikka tekis ne ulkohommat ja näin helpottais teidän elämää.Nyt kannattaa miettiä ihan kaikki apu ennenkuin teette mitään päätöksiä,koska ei ole kenenkään etu jos perhe voi huonosti.Sen jälkeen kun olette jotenkin nousseet hieman jaloillenne niin puhukaa ja puhukaa.
Itse mietin sitä näin että meillä vanhin lapsi on 10v ja se on pitkä aika ihmisen elämässä.Toisaalta en ihmettele että mieheni ei jaksanut ja lähti,mutta silti olen katkera,koska yhdessä me nämä lapset tehtiin.Eikö muuta vaihtoehtoa ollut?Mietin sitäkin että jos on masennusta,niin sehän ei pelkällä erolla perheestä hoidu,koska nyt meillä on taas toisenlaiset ongelmat mitä eks mieheni ei hallitse,mutta on vaan selviydyttävä niistä ja nyt oltava erilailla aikuinen.
Jos viikonloput miehellä on kuitenkin kokonaan vapaata niin ei tietystikään ole ok, että hän vain katselee lasten ohjelmia. Mutta eihän se ole ihan ainoa hänen kotityö vaan hän teki niitä remppahommiakin. Vai viikollako vain tekee niitä ja makaa sohvalla tosiaan ihan koko viikonlopun?
Ehkä sun täytyy nyt vaan hyväksyä se, että joudut vähän patistelemaan. Patistelemalla ilmeisesti kuitenkin tekee jotain?
Isket vaan imurin käteen tai kysyt, että meetkö lapsen kanssa ulos vai imuroitko? Pesetkö ikkunat vai vessan. Annat jotkut vaihtoehdot tai teet jopa jonkun siivouskalenterin ja työnjaon.
Kuten joku jo totesikin, niin kyse voi olla myös masennuksesta. Silloinhan voi olla, että mikään ei huvita ja vaan makaa sohvalla tai nukkuu tms.
Toisaalta sun mies ottaa jotenkin vastaan edes niitä käskyjä. Meillä ei miestä käsketä (tai pyydetä). Mieheltä palaa käämi ja tulee riita jos erehdyn sanomaan jostain. Joten mun on vaan oltava hiljaa ja toivottava, että mies itse ymmärtäisi tehdä toivomallani tavalla. Taidan olla ihan tossun alla.
Olisiko mies taas vähän sun tossun alla... Miksi joudut sanomaan, että nyt voit mennä remppahommiisi? Jos hän jotenkin odottaa sun lupaa. Pelkää, että tulee muutoin sanomista ja sulta palaa käämit.
Mies katselee lapsen kanssa kuitenkin Puuha Peteä. Voisiko mies itse päättää päivän kulun lasten kanssa? Jos olet tottunut viemään lapsen ulos tiettynä kellon lyömänä niin pitääkö miehen tehdä ihan samoin?
Vaikka ymmärrän, että jos ovat sisällä ovat tiellä siivotessa. Mulla menee pelkkään yhden kerroksen imurointiin jo vähintään 30 min. Ehkä lähemmäksi 45 min. Johtuen siitä kyllä, että varsinkin olkkarissa täytyy keräillä leluja ensiksi pois tieltä. Miten kotihommat hoitaa muka tunnissa? Tietysti jos niitä jakaa useammalle päivälle. Putsaa vessan yhtenä, toisen toisena jne.
Onhan Se tossun alla Joo, mutta miten Se saadaan sieltä pois. Remppahommia Se tekee kyllä viikonloppuisinkin, olen yrittänyt, että menisi aamusta hommiinsa (harrastuksiin verrattavia autotalli projekteja) ja hoitaisi sitten illalla vanhemman velvollisuuksiaan. Jos on alle 3v muksu, ei noi aikataulut voi ihan tunteja venyä. Jos on tottunut 12 päiväunille ja laitetaankin nukkuun kahden jälkeen. Nukkumaan sit puolilta öin jos en puutu asiaan. Aikataulun korjaaminen viikolla on sit taas mun homma. Lapselle nää rytmit on käsittääkseni tärkeitä. Telkkaa ei katsella liikaa ja ulkona ainakin pari tuntia. Varmasti on stressiä työstä. Loppuunpalamista ehkäisee sohvaa paremmin mukava touhu lapsen kanssa ja ulkoilu?? Olis vaan kiva tietää miten mies vedetään tossun alta. Ja olen koittanut olla puuttumatta, mutta jos mitään ei tapahdu, niin kyllä jonkun täytyy Se vastuu kantaa. Eikä kyse ole edelleenkään villakoirista nurkissa. Mä lopetan nyt tähän, vaikeaa on tänne antaa oikeaa kuvaa asioista. Ehkä Se terapia tekis hyvää:) Onneks on taas maanantai.