En oikein tiennyt miten olisin tämän otsikoinut. Ihmetyttää, kun olen hirveän herkkä kaikelle mahdolliselle ja kaikki kokemukset jättävät minuun hirveän vahvat jäljet. Esimerkiksi elokuvat pyörivät minulla päässä päiväkausia, samoin unet. Musiikkiakin kuuntelen todella harvakseltaan, koska se tuntuu vaikuttavan niin voimallisesti, enkä voisi kuvitellakaan pystyväni keskittymään samanaikaisesti mihinkään muuhun. Radiota en voi kuunnella, koska musiikki tuntuu jotenkin ylitsepursuavalta kuohulta. Jos esim. jossakin odotusaulassa soi radio, koetan hengitellä rauhallisesti ja olla ajattelematta musiikkia.
Romaanien lukemisesta minulle jää myöskin kummallinen olo. En oikein tahdo ymmärtää, etten enää koskaan "kuule" kirjan henkilöistä ja olo tuntuu haikealta ja jotenkin epätodelliselta.
Samalla tavalla olen herkkä myös toisten sanomisille. Jos pidän jostain asiasta ja joku sattuu haukkumaan tällaista asiaa, alan nähdä sen ikään kuin toisen silmin enkä kykene enää nauttimaan siitä. Tämä toimii myöskin päinvastoin: jos joku kehuu vaikkapa jotain TV-ohjelmaa, mielessäni pyörii sitä katsoessa vain tämän ihmisen kommentit enkä osaa suhtautua siihen enää neutraalisti. Analysoin koko ajan sitä, oliko tämä ihminen mielestäni oikeassa ja miksi hän pitää juuri tästä ohjelmasta.
Hulluksi tässä tulisi, ellei olisi jo. Onko muita samalla tavalla herkkiä ja mistä ajattelette sen johtuvan?
Romaanien lukemisesta minulle jää myöskin kummallinen olo. En oikein tahdo ymmärtää, etten enää koskaan "kuule" kirjan henkilöistä ja olo tuntuu haikealta ja jotenkin epätodelliselta.
Samalla tavalla olen herkkä myös toisten sanomisille. Jos pidän jostain asiasta ja joku sattuu haukkumaan tällaista asiaa, alan nähdä sen ikään kuin toisen silmin enkä kykene enää nauttimaan siitä. Tämä toimii myöskin päinvastoin: jos joku kehuu vaikkapa jotain TV-ohjelmaa, mielessäni pyörii sitä katsoessa vain tämän ihmisen kommentit enkä osaa suhtautua siihen enää neutraalisti. Analysoin koko ajan sitä, oliko tämä ihminen mielestäni oikeassa ja miksi hän pitää juuri tästä ohjelmasta.
Hulluksi tässä tulisi, ellei olisi jo. Onko muita samalla tavalla herkkiä ja mistä ajattelette sen johtuvan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla on vastaavanlaisia kokemuksia. Olen jättänyt musiikin kokonaan pois. Nytkin mieleni takoo yhtä kappaletta, kun pitäisi nukkua. Olen aina ollut herkkä mielipiteillä ja luulen sen olevan osa persoonaa. Tietysti sairaudellani voi olla yliherkkyyden kanssa jotain tekemistä. Olin viime kesänä sairaalassa psykoosin takia. Luulen, että erityisesti tämän tapahtuman jälkeen en ole kyennyt kuuntelemaan musiikkia.
Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen
Itsellänikin on joskus lukiessa jotain kirjaa pitkään mielessä kirjan maailma. Luulen että tuo ikävän tunne liittyy voimakkaasit "lapsen eroahdistukseen" kun joutuu vasten tahtoa jäämään eroon vanhemmistaan.
Itse kuvittelen että liittyy sisäiseen turvattomuuteen.
Sinun ongelma on että olet liian voimakkaasti ulkoaohjautuva, sinulta puuttuu oma vahva minuus ja et uskalla elää oman käsityksen, mielikuvasi mukaan. Et ole varma itsestäsi. Sinua on ehkä hemmoteltu liikaa, tai päinvastoin.
Kannattaa lukea itsehoitokirjallisuutta. Myös juttelu psykologin kanssa voisi auttaa.
Kiitos vastauksista! Palstaa seurailevalle: käyn kyllä terapiassa, muttei kukaan terapeutti oikein osaa ottaa kantaa tuollaisiin asioihin. Tuntuu, että heti kun kerron jostain todella "kummallisesta" ja keskiverrosta poikkeavasta käyttäytymisestä, nämä vaihtavat puheenaihetta. Hetkeä myöhemmin terapeutti saattaa esimerkiksi kysyä, auttaisiko ahdistukseen esimerkiksi musiikin kuunteleminen. Huoh. Tuntuu, että kun kertoo riittävän poikkeavia asioita, ne eivät edes tallennu terapeuttien ja lääkäreiden mieleen. Siksi kai tästä mielenterveyspalstasta on tullut jonkinlainen henkireikä.
Minulla on ollut omituinen lapsuus. Molemmat vanhemmat olivat alkoholisteja, ns. kaappijuoppoja, eli ulospäin näyteltiin kunnollista, mutta kotona ryypättiin aamuun asti, kunnes sammuiltiin pitkin lattioita. Äiti oli pahempi. Minulta ei oikein hirveästi vaadittu mitään, mutten myöskään saanut koskaan positiivista palautetta. Jos isä joskus yritti kehaista, äiti mitätöi sen kyllä nopeasti.
Selvinpäinkin vanhemmat olivat valtaosan ajasta pahantuulisia. Olin pienenä ylikiltti, hirveän herkkä, loistin koulussa ja ajattelin aina, että minun pitää olla helppo ja mukautuva, jotten lisää vanhempien taakkaa. Ja jotta kelpaisin.
Kaipa se terve minuus tuossa pyörityksessä jäi aikalailla muotoutumatta.