Pakko mikä pakko

Lavia jouduttaneen erittäin ripeästi siirtämään Porin kaupunkiin. Palvelujen ylläpitämiseksi on heti suoritettava järjestelyt. Pori on närkästynyt, miten rajoitetaan tai järjestetään Lavian toiminnat jatkossa. Entä sitten velkavastuun ottaminen. Lavian terveyskeskukselle ei ole enää varoja toiminnan jatkamiseksi. Onko ensin lähdettävä siitä, että valtuusto ja hallitus menettää toimintansa, tarpeettomana ja useat lautakunnat. Kunnanjohtajaa ei enää tarvita. Ylivelkaantunut Lavian kunta on yhtä kuin velkajärjestelyssä.
Luvian kunta tulee joutumaan perään velkavaikeuksiin. Heillä vielä toimii terveyskeskus palvelut. Eteen on tullut pahin tilanne Keskussairaalan palvelujen kanssa. Luvian kuntalaisilla ei ole enää palvelujen antaminen helppoa ja Nakkilan kautta pyrittää saamaan potilaita Keskussairaalaan. Keskussairaalan potilaiden maksuvastuu, alkanee ontua Luvialla. Luvia on osin rehennellyt maanviljely vero tuloilla, mutta varmasti ei enää. Valtiolla ei ole varaa tukea maanviljelyä ja vuosittain osuudet vähenee. Eräs Lavialta ilmoitti, että siirrytään vaikka Rovaniemen kaupunkiin. Seuraava heitti eräs takaisin, että otetaan Muoniosta velkaselvityksen talousjohto kuntaliitosten järjestelijäksi.
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hienoa tässä kaikessa on että aina kun tehdään liitos, tietty paskasakki saa pitää työnsä 5 vuotta liitoksen jälkeen oli tilanne mikä tahansa.Henkilöt jotka ovat kunnan ahtaalle ajaneet, saavat suojatyöpaikan 5 vuodeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pori maksumieheksi kirjoitti:

Lavia jouduttaneen erittäin ripeästi siirtämään Porin kaupunkiin. Palvelujen ylläpitämiseksi on heti suoritettava järjestelyt. Pori on närkästynyt, miten rajoitetaan tai järjestetään Lavian toiminnat jatkossa. Entä sitten velkavastuun ottaminen. Lavian terveyskeskukselle ei ole enää varoja toiminnan jatkamiseksi. Onko ensin lähdettävä siitä, että valtuusto ja hallitus menettää toimintansa, tarpeettomana ja useat lautakunnat. Kunnanjohtajaa ei enää tarvita. Ylivelkaantunut Lavian kunta on yhtä kuin velkajärjestelyssä.
Luvian kunta tulee joutumaan perään velkavaikeuksiin. Heillä vielä toimii terveyskeskus palvelut. Eteen on tullut pahin tilanne Keskussairaalan palvelujen kanssa. Luvian kuntalaisilla ei ole enää palvelujen antaminen helppoa ja Nakkilan kautta pyrittää saamaan potilaita Keskussairaalaan. Keskussairaalan potilaiden maksuvastuu, alkanee ontua Luvialla. Luvia on osin rehennellyt maanviljely vero tuloilla, mutta varmasti ei enää. Valtiolla ei ole varaa tukea maanviljelyä ja vuosittain osuudet vähenee. Eräs Lavialta ilmoitti, että siirrytään vaikka Rovaniemen kaupunkiin. Seuraava heitti eräs takaisin, että otetaan Muoniosta velkaselvityksen talousjohto kuntaliitosten järjestelijäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu