Ivalosta pois muuttaneena, ja tuon SEITAN alkukestästä aloittaman keskusteluketjun innoittamana, päätin minäkin muistella hieman entistä Ivaloa, varsinkin sen väritkkäitä juomapaikkoja.
TL-GRILLI (yhdystie)
Tänne piti vääntyä sinä päivänä kun täytin 18v. Kalja maksoi muistaakseni 2.95 ja viiminen kalja maksettiin 5 pennisillä. Paikasta jäi mielleen myös jukeboksi jota ahkerasti soitettii. Yksi tarina kertoo että Juice Leskinen esintyi Laanihovissa muistaakeseni vuonna -75, hänkin seurueinne poikkesi tähän legendaariseen baariin. Alkuilta meni ihan hyvin, mutta kun jukeboksista alkoi kuulua jo kymmenenen kerran Jyrki Boy, meni taiteilijaltakin hermot.
HAARIKKA (takalapin vieressä)
Täältä sai tiukkaa viinaa, Sinistäenkeliä ja Vodkaa puolukkamehulla. Kun tulin Haarikkaan toisen kerran, niin portsari ( joku rajan kurvari) ilmoitti kylmän rauhallisesti, että minulla on ko paikkaan porttikielto. Asia selvisi, joku oli laittanut miesten vessan paskasi.Kaverin jäätyä kiinni oli hän kylmän rauhalliseti ilmoittanut nimekseen minun nimen ja täydestä meni, että tälleen.
IVALON HOTELLI (vanha)
En muista koska uusi hotelli rakennettiin, mutta sen ollessa jo auki ja ennenkuin Backman osti tämän vanhan hotllin, oli tässäkin joku keskiolut paikka. Muistaako kukaan ?
TL GRILLI (vanha apteekki)
Tässä se oli todellinen menometa, keskiolut kuppila jonka M.A Numminenkin rankkasi jossain kirjassa suomen 10 parhaimman kuppilan joukkoon (korjatkaa jos olen väärässä). Paikassa oli jopa viikonloppusin portsari. Muistikuva se ajan solidaarisuudesta oli, että aina silloin tällöin kesken iltaa huudettiin, että TASATAAN . Jokaisen tuopit keskelle pöytää ja ei muuta kun juomat tastan , se jolla oli vähän sai ja se jolla oli paljon joitui anto puolelle.
HAARIKKA (linjaauto asema)
Ja tännehän sitä tultiin Tellun jälkeen. Portsarit ja DJ:t osasivat hommansa (Wiwo, Muikku ja Tomi) Bändejäkin kävi esiintymässä, nämä äistä jäivät mieleen etnenkin Honey B ja Siekkarit. Siekkareden keikka oli USKOMATON.
IVALON HOTELLI (nykyinen)
Tämähän ole se parempien paikka, portsaritkin tekivät ison tilin kravatteja myydessään, ilman sitä ei ollut asiaa ainakaan paremmalle puolle.
Jätkän puolella ei istuttu kovinaan usein en oiken edes muista koska se olisi siihen remontoitu ?
Sittehän tuli kultahippu yökerhoineen. Restelli meni sen Haarikansa kanssa jotenki metsään, mutta ne on toisten sukupolvien juttuja ne.
Sen minäkin muistan,että kun kapakit meni jo kiinni kello yksi, niin pölkyllä oli todella paljon porukkaa. Parhaat bileet alkoivatkin vasta sitten jonkun kotona.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos oli helevetin nautinnollinen kuvaus Ivalon tarjonnasta. HYVÄ!