Olen aikanaan sairastanut masennusta ja sittemmin "parantunut". Söin useita lääkkeitä, viimeisin oli aika hyvä, mutta minun kohdallani kyllä jokainen lääke aiheutti zombi-ilmiön. Ei tuntunut mikään miltään, ei pahalta mutta ei hyvältäkään. Kyllä se tietysti tarpeen oli, selvisi sen pahimman yli.
Nyt olen alkanut taas oireilla, hieman eri tavoin kuin ennen. Nyt on enemmänkin ahdistusta, mutta ei kuitenkaan selvää ahdistuneisuushäiriötä. Minulla ei siis ole mitään diagnoosia eikä oirekuva sovi mihinkään raameihin. Tämä lienee yleinen ongelma mielenterveyspuolella. Hain kuitenkin apua kuten valveutuneen ja itsestään huolehtivan yksilön kuuluu. Kävin kerran juttelemassa hoitajan kanssa joka sitten siirsi minut psykologille. Jo hoitajakäynnillä oli puhetta että täytyisi mennä lääkäriin keskustelemaan lääkityksen aloittamisesta. Lupasin mennä mutta viikonlopun yli asiaa ajateltuani tulin siihen tulokseen etten halua tai edes tarvitse lääkkeitä. Tiedän kyllä että lääkkeet auttavat, mutta niillä on myös niin paljon huonoja puolia, ettei halua ottaa niitä ellei ole aivan pakko. Minä kuitenkin pärjään ilman, käyn töissä ja harrastan.
Psykologi oli ensin sitä mieltä, että jos olen päätökseni tehnyt niin asia on sillä selvä. Seuraavalla kerralla kelkka oli jostain syystä kääntynyt ja puhe ajautui useasti lääkitykseen. Joka kerta toistin, etten halua tai tarvitse lääkkeitä. Tiedän millaista on ollut masentunut, enkä ole sitä nyt. Haluaisin vain puhua jollekin mieltäni painavista asioista. Tapaaminen päättyi siihen, että uusi aika varattiin viiden viikon päähän ja sain kehotuksen kuitenkin varata aika lääkäriin. Rivien välistä oli luettavissa, että jos lääkehoito ei kelpaa niin tänne ei tarvi sitten enää tulla vinkumaan. Eikä ne sitäkään aikaa olisi halunneet antaa, vaan ehdottivat että soitan sitten jos tilanne muuttuu. Eli siis sitten kun silmukka kiristelee kaulan ympärillä niin sitten saa soittaa.
Tuntui aika pahalta, että kun on kerrankin saanut itsestään irti sen verran, että nöyrtyy ja myöntää olevansa heikko ja huono, niin sitten torjutaan.
Nyt olen alkanut taas oireilla, hieman eri tavoin kuin ennen. Nyt on enemmänkin ahdistusta, mutta ei kuitenkaan selvää ahdistuneisuushäiriötä. Minulla ei siis ole mitään diagnoosia eikä oirekuva sovi mihinkään raameihin. Tämä lienee yleinen ongelma mielenterveyspuolella. Hain kuitenkin apua kuten valveutuneen ja itsestään huolehtivan yksilön kuuluu. Kävin kerran juttelemassa hoitajan kanssa joka sitten siirsi minut psykologille. Jo hoitajakäynnillä oli puhetta että täytyisi mennä lääkäriin keskustelemaan lääkityksen aloittamisesta. Lupasin mennä mutta viikonlopun yli asiaa ajateltuani tulin siihen tulokseen etten halua tai edes tarvitse lääkkeitä. Tiedän kyllä että lääkkeet auttavat, mutta niillä on myös niin paljon huonoja puolia, ettei halua ottaa niitä ellei ole aivan pakko. Minä kuitenkin pärjään ilman, käyn töissä ja harrastan.
Psykologi oli ensin sitä mieltä, että jos olen päätökseni tehnyt niin asia on sillä selvä. Seuraavalla kerralla kelkka oli jostain syystä kääntynyt ja puhe ajautui useasti lääkitykseen. Joka kerta toistin, etten halua tai tarvitse lääkkeitä. Tiedän millaista on ollut masentunut, enkä ole sitä nyt. Haluaisin vain puhua jollekin mieltäni painavista asioista. Tapaaminen päättyi siihen, että uusi aika varattiin viiden viikon päähän ja sain kehotuksen kuitenkin varata aika lääkäriin. Rivien välistä oli luettavissa, että jos lääkehoito ei kelpaa niin tänne ei tarvi sitten enää tulla vinkumaan. Eikä ne sitäkään aikaa olisi halunneet antaa, vaan ehdottivat että soitan sitten jos tilanne muuttuu. Eli siis sitten kun silmukka kiristelee kaulan ympärillä niin sitten saa soittaa.
Tuntui aika pahalta, että kun on kerrankin saanut itsestään irti sen verran, että nöyrtyy ja myöntää olevansa heikko ja huono, niin sitten torjutaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Lääkeansaan olet vajonnut ja vajoat syvemmälle mitä enemmän niitä myrkkyjä menet ottamaan. Lopeta, kun ehkä vielä voit ja hakeudu terapiaan. Ne kusipäät tahtovat vain myydä lääkkeitä, ei niitä sinun mielipiteesi tai hyvinvointisi kiinnosta. Kieltäydy lääkkeistä, jos sinusta se on oikeampi tie, itse kieltäytyisin ehdottomasti. Psykiatria on alistamista ja käskyttämistä, ei yhteistyötä tai auttamista.
Terapia olisi hieno juttu, mutta ei duunarilla ole varaa. Kelan tarjoama terapia on käytetty, mitään muuta ei ole tarjolla.
Etsi sellainen psykiatri/lääkäri, joka on psykoterapeutti, niin saat sv-korvauksen yksityiseltäkin lääkäriltä.
Oletko muuten tarkastellut elämääsi?Ihmissuhteet? Työn sopivuus ja sen ilmapiiri? Harrastukset? jne.
Ammatillista kuntoutusta voi saada työpaikan /ammatin vaihtamiseen.
Miksi Kela ei maksa eläkkeellä olevien psykoterapiaa? Onko syynä se,että he eivät tuota mitään olemalla työelämässä? Tulee se kalliiksi yhteiskunnalle sekin,kun neurolepteissä olevaa ihmistä täytyy auttaa kotitöissä ja muussa itsestä huolehtimisessa. Jos ihmiset saavat olla ilman neuroleptejä,he selviävät pitkälle vanhuuteen itsenäisesti ja toimintakykyisinä. Se tulee yhteiskunnalle pidemmän päälle halvemmaksi, kuin pitää heitä neuroleptilääkityksessä.
Siinäkään tapauksessa lääkkeet eivät ole suositeltavia. Lääkkeet eivät ole koskaan ratkaisu elämänongelmiin. Miksi KELA ei enää tukisi? Oletko jo useamman vuoden ehtinyt käydä? Oliko terapiasta hyötyä? Lääkkeillä nimitttäin ainoastaan lamataan aivot tunteettomuuteen, jotta mikään ei enää tunnu miltään. Katoaa ilo kuin ahdistuskin ja sitten olet pulassa, ellei ole ilot jo kadonnut.
Psyk. polin jengi ei halua muuta kuin lääkitä ihmiset kanveesiin. Se on heidän käsitys auttamisesta.
Itse syön hiilihydraatti himoon Seronil 15mg päivässä. Se on auttanut, ei niin paljon syötätä. Sivuvaikutuksia on, lamaa normaalia sex draivia, ei iloa eikä surua jne. Mietin että voiko sivuvaikutukset jäädä pysyviksi jos syön lääkettä vuosikausia?
"Mietin että voiko sivuvaikutukset jäädä pysyviksi jos syön lääkettä vuosikausia?"
Helppo vastaus. Kyllä voivat.
Syynä on nimenomaan se etteivät eläkeläiset tuota mitään. Tuo kuntouttavan psykoterapian yhtenä ehtonahan on se, että psyykkinen sairaus uhkaa selviytymistä töissä tai opiskeluissa. Eli nimen omaan sillä halutaan pitää ihmiset tuottavina. Väliäkös eläkeläisillä tai esimerkiksi pitkäaikaistyöttömillä.
Hiilihydraattihimoon SSRI-lääkettä?? Tuohon voisi auttaa paremmin vaikka mennä kunnon low carb (karppaus) -linjalle. Todella monet sanovat, että alkuhankaluuden jälkeen tavallaan katoaa himo sokeriin ja hiilareihin.
Joo, tuo on toinen asia mikä on aivan käsittämätöntä. Kuka vajukki psykiatri antaa SSRI-aineita sokerin himoon?!? Lääkärinoikeudet, ja vähintään reseptikirjoitusoikeudet pois välittömästi näiltä puoskareilta.
Kelan kuntoutuspsykoterapian tavoitteena on palauttaa tai ylläpitää työ- tai opiskelukyky, siksi eläkeläisille ei ole sitä tarjolla. Kunnan tehtävä on kuitenkin tarjota psykoterapiahoitoa kaikille.
Työttömillä on mahdollisuus kuntoutuspsykoterapiaan ja kuntoutustukilaisilla ja sairausölomalaisialla. Ja ehkä se voisi olla mahdollista, jos haluaa hakeutua työkyvyttöämyyseläkkeeltä takaisin töihin. Vanhuuseläkeläinen ei sitä saa.
Minkä verran sv-korvausta voi terapiasta saada? Ja mistä siitä löytäisi tietoa? Olen siis käynyt vuoden Kelan tukemassa kuntoutuspsykoterapiassa: http://www.kela.fi/tyoikaisille_kuntoutuspsykoterapia. Vuoden jälkeen olin sen verran hyvässä kunnossa että terapia lopetettiin. Tätä Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterpiaa voi saada uudestaan viiden vuoden päästä edellisen kuntoutuksen loppumisesta. Eli tällä hetkellä en voi sitä vielä saada. Olen nyt ollut siinä uskossa että muutoin Kela ei psykoterapiasta myönnä korvauksia. Mutta korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä, Kelan sivuilta en löytänyt etsimääni.
Ei siitä kauheasti saa. Pääkaupunkiseudlla hinnat ovat korkeat, jopa 100 euroa laakia. Täällä kauempana pääsee halvemmalla 60-70 euroa kerta.
Korvaus on 24-31.50 euroa 45-60 min.
101D
Vastaanottokäynti, enintään 45 min
Erikoislääkäri /psykiatri
24,00
0101E
Vastaanottokäynti, enintään 60 min
Erikoislääkäri/psykiatri
31,50
http://www.kela.fi/documents/10180/0/taksa 010114.pdf/5e19987d-3551-4261-a042-dc45f9597e5a
Joo soitin kanssa juuri Kelaan ja näinhän se tosiaan on, että korvausta voi saada. Harmi juttu että korvaus maksetaan vain jos terapiaa antava on laillistettu psykoterapeutti sekä lääkäri. Psykologi ei siis käy. Toisaalta, psykologi saattaa hyvin olla tuon korvauksen verran halvempi kuin lääkäri.
Mistäköhän oot hakenu noi hinnat?
Käyn ite psykoterapiassa ja saan siihen Kelan kuntoutustukea, joka on 37e per kerta. Jäähän siitä vielä itelle paljon maksettavaa, mutta eiköhän se jossain vaiheessa näytä hyötynsä.
Ja mun psykoterapeutti on ammatiltaan psykologi, joka on laillistettu psykoterapeutti.
kela maksaa,
Sekoitat asioita.
Jos saa psykoterapiatukea kuntoutuksena sitä maksetaan myös psykologin terapiasta ja tuki on ihan toista luokkaa kuin lääkärin sv-korvaukset.
Jos menee lääkärille, mille tahansa, siinä on omat sv-korvaukset.
Niin kun nythän oli tosiaan puhe siitä että mitäs sitten kun se kuntoutustuki (jota sinäkin tällä hetkellä saat) on käytetty. Silloin kun sain tätä kuntoutustukea niin munkin terapeutti on koulutukseltaan psykologi ja tietysti psykoterapeutti