Oikein säälittää sellaiset vanhemmat, jotka turvautuva väkivaltaan lapsen kasvatuksessa. Suomen laki yksiselitteisesti kieltää kaikenlaisen lapsen fyysisen pahoinpitelyn( jotkut käyttävät termiä rankaisu). Vanhemman alaikäiseen kohdistama fyysinen "rankaisu" on aina pahoinpitely, josta on rikoslaissa säädetty rangaistus.
Hae ajoissa apua vaikka lastensuojelusta, jos mielestäsi rajojen asettaminen tarkoittaa tai vaatii myös fyysisiä rangaistuskeinoja.
säälittäville vanhemmille
14
309
Vastaukset
- Ulkopuolista apua la
Yhdyn edelliseen viestiin!
Lisäksi varoitan vielä ns. "Jäähyrangaistuksen" käytöstä, jota edelleenkin käytetään joissakin lapsiperheissä. Jäähyrangaistuksessa lapsi hylätään "jäähypenkille" itkemään rangaistukseksi huonosta käytöksestä. Myös tämä rangaistusmuoto aiheuttaa lapselle vakavia tunne-elämän ongelmia myöhemmin elämässä, mm. masennusta, heikkoa itsetuntoa, aggressiivista käyttäytymistä (muita tai itseä kohtaan) ja syömishäiriöitä.
Vanhempien pitäisi aina joka tilanteessa käyttäytyä aikuismaisesti. Toki pienet kiukuttelevat lapset aiheuttavat vanhemmissa voimakkaita tunteita mutta vanhemmuuteen kuuluvat myös negatiiviset tunteet. Tärkeintä on, että tunteet pysyvät pääkopan sisällä eikä niitä laiteta käytäntöön esimerkiksi lasta tukistamalla tai lasta jäähypenkille viemällä.
Kuten edellinenkin kirjoittaja toteaa, lasta on lain mukaan kasvatettava rakastavassa ja ARVOSTAVASSA ilmapiirissä (lasten oikeuksien julistus). Oikeata vanhemmuutta on, että hakee ulkopuolista apua, jos huomaa, että omat voimat eivät riitä. - kkenkäsaapassandaali
Kyllä meillä käytetään jäähyä rangaistuksena huonosta käytöksestä! Jos lapsi tekee jotain väärää, häntä varoitetaan ensin: "Noin ei saa tehdä. Jos et lopeta, joudut jäähylle miettimään tekojasi". Jos se tekeminen silti jatkuu, lapsi viedään jäähylle (aina kotona sama paikka) ja selitetään rauhallisesti jäähyn syy. Kun jäähy on ohi, pyydetään anteeksi ja jatketaan leikkejä.
Lapsele ptää antaa omaa aikaa, se on tärkeintä! Lapselle pitää myös muistaa kertoa, että äiti/isä rakastaan häntä valtavasti, mutta ei tykkää ollenkaan siitä lapsen huonosta käytöksestä.
Ja niille lapsille pitää myös kertoa etukäteen, kun mennään uuteen paikkaan, että minkälaista käytöstä siellä odotetaan! Ja lapsia pitää viedä erilaisiin paikkoihin! Ei kai lasikopin sisällä voi tasapainoista lasta kasvaa?
Ihan milenkiinnosta kyselen, että jos jäähypenkki aiheuttaa muka masennusta tms, niin MITEN SITÄ LASTA PITÄÄ RANKAISTA?
Tunnen myös perheen, jossa 2-vuotias saa tehdä mitä haluaa, eikä vanhemmat juuri viitsi viettää aikaansa hänen kanssaan. Lasta ei uskalleta viedä kodin ulkopuolelle kun se voi alkaa huuta ja kiljua. Ja esimerkkinä; kun kotona saa rämpyttää valoja, ei lapsi ymmärrä, miksi juhlissa ei saa rämpyttää valoja, vaan suuttuu kun hänet ohjataan muuallle. Selitetään vaan muille, että "meidän kullannuppu tykkää sytyttää valoja"...
Meillä on siis 2 lsta jäähytetty, tuloksena 2 fiksua, hyvin käyttäytyvää lasta!- Jäähy tarumatisoi
Lapset eivät kaipaa rankaisua vaan rankaiseminen tyydyttää aikuisen omia tarpeita, eli kun lapsen käytös suututtaa, lyödään tai viedään lapsi "jäähypenkille". Lapsen huono käytös johtuu siitä, että hänen tietyt aivoalueet eivät ole vielä kehittyneet riittävästi, esim itsehillintään ja empatiaan liittyvät aivoalueet eivät ole vielä kehittyneet. Lasta siis rangaistaan siitä, että hänen aivonsa eivät ole kehittyneet eikä hän osaa vielä säädellä käyttäytymistään kuten aikuiset.
Jos jäähylle vienti tarkoittaa sitä, että lapsi jätetään itkemään yksikseen johonkin nurkkaan, lapselle jää traumoja tapahtumasta. Lapsi säikähtää tilanteesta ja yrittää jatkossa käyttäytyä niin, että vanhempi ei enää hylkää. Jäähyn käyttö on siis erittäin tehokas kasvatusmuoto!
En rankaisisi edes kouluikäistä lasta jäähyllä. Tietty jos lapsi käy niin paljon vanhemman hermoille, että vanhempi ei enää kykene hillitsemään itseään, on parempi laittaa lapsi jäähylle. Sellaisessa tilanteessa kannattaa kuitenkin ottaa arkena yhteyttä lastensuojeluun ja pyytää jonkinlaista apua arjen hallintaa.
Lapsia tulee kasvattaa rakkaudella. Lapsi tarvitsee rajoja, ohjausta ja suojelua.
Lapselle tulee kertoa mikä tekeminen on ei-hyväksyttävää kotona, kaupassa, kylässä. Lapsi ei ymmärrä, miksi lusikalla ei saa paukuttaa pöytää, lapsi ei ymmärrä, miksi kaupassa ei voi ottaa karkkeja hyllystä jne.
Lasta voi myös kasvattaa lämpimästi, ilman hylkäyskokemuksia.
Lapsen pitää saada tuntea, että tuhmanakin hän tervetullut äidin/isän syliin. Äidin/isän sylissä voi sitten opettaa, että lyöminen tai kiljuminen on tuhmaa.
- Sanaton
Voi jösses teidän kanssanne...
- ahaaaa
Kyllä lapsen saa viedä jäähylle kunhan lapsi on tarpeeksi iso ymmärtämään sen. Jäähyn jälkeen halataan ja jatketaan puuhia.
- krrr.
Joka päivä saa lukea lehdistä nykyisen kasvatuksen tuloksista.
Kyllähän lasta pitää saada rangaista tavalla, et lapsikin sen tuntee.
Ja se ei ole sitä että höpötettään joutavia.
Ei ennen penskat käyttäyttyny yhtä sikamaisesti,kuin nykyään. - Huoh!
Voi hyvää päivää…..luulenpa, että toinen puoli kirjoittajista nauttii kilteistä ja mukavista lapsita jotka ymmärtävät rajansa ja muutamalla muulla lasten tekemiä temppuja, kiukuttelua ja huonoa käytöstä kestetään koska lapsen ei millään haluta kokea mitään negatiivista tunnetta. Tai sitten kirjoittajien lapset ovat vielä niin pieniä, että todellisuus ei ole ehtinyt iskemään päin kasvoja.
Omat lapseni ovat jäähypenkkeilleet ja nyt parikymppisinä monesti ovat kiittäneet, että olen osannut kasvattaa heidät toisin kuin kaverinsa jotka kipuilevat käyttäytymisensä ja muiden kunnioittamisen kanssa vieläkin. Mitään traumoja eikä hylkäämisen pelkoja ei jäänyt vaan välimme ovat erittäin hyvät ja lämpimät.
Vinkkinä heille, joiden mielestä lapsia ei koskaan saa oikaista käyttäytymisessä tai kieltää tekemästä ikäviä asioita saati rangaista niistä: me omat lapsemme hyvin kasvattaneet joudumme selittämään omille lapsillemme jatkuvasti miksi muut saavat käyttäytyä huonosti vaikka he eivät.- jeps.
Olen täysin samaa mieltä! Minulla ei ole vielä omia lapsia ja olen kauan pohtinut tätä rankaisemisasiaa, sillä tuntuu että nykyään leimataan heti pahoinpitelijäksi yhden tukkapöllyn jälkeen. Minäkin olen saanut lapsena tukkapöllyjä ja luunappeja muutaman kerran ja ihan aiheesta! Muistan vieläkin että tahallani oikein koettelin vanhempieni hermoja ja parin varoituksen jälkeen sainkin ansaitun rangaistuksen. Voin sanoa että minulle ei ole jäänyt ollenkaan "traumoja", päinvastoin kunnioitan ja rakastan vanhempiani ja koti on ollut aina turvallinen ja kiva paikka. Ikinä en ole pelännyt tukkapöllyä tai luunappia, piiskaa en ole saanut kun pelkkä uhkaus riitti aina.
Onko kukaan ajatellut rankaisua luonnollisena kasvatuskeinona? Susiemokin näykkäisee pentuaan, jos käyttäytyy uhmakkaasti. Kyllä ihmislapsellekin saa osoittaa missä menee raja menee. Tottakai jokainen älykäs vanhempi ensin perustelee lapselleen mitä saa tehdä, mitä ei ja miksi.
Itse koen olevani hyvätapainen ja kunnioittavainen aikuisenalku vanhempieni ansiosta. En usko että olisin yhtä siisti suustani, jos ei olisi uhkailtu laittaa saippuavettä suuhun kiroillessa (ensin näytettiin isän kohalla miten siinä käy kun kiroilee).
Enkä väitä etteikö lasta voisi kasvattaa ilman "väkivaltaa" (tarkoitan siis näitä pahoinpitelyksi määriteltyjä rankaisumenetelmiä). Minusta on erittäin hienoa, jos jossain päin maailmaa on niin kärsivällisiä kasvattajia, että onnistuvat saamaan uhmakkaimmankin lapsen kuriin sanojen voimalla. Myönnän, että itsestäni ei olisi sellaiseen. - temperamentti vaihte
Varmasti lapsen temperamentti vaikuttaa lapsen kehitykseen. Joitakin lapsia on lähes mahdoton pilata: heitä on hakattu lapsena, poltettu tupakan tumpeilla ja silti heistä kasvaa kunnollisia, työssäkäyviä aikuisia, jotka rakastavat vanhempiaan ja antavat heille kaikki anteeksi. Käyvät hoitamassa heitä vanhainkodeissa jne.
Esim. oma äitini on tällainen pahoinpidelty lapsi, isäpuoli hakkasi häntä lähes koko lapsuuden ajan. Humalassa ollessaan mm. yritti tappaa äitini. Silti äitini opiskeli ja hankki hyvän ammatin. Äitini masennus alkoi ilmetä vasta 30 ikävuoden jälkeen, osasyynä oli varmaan tunnekylmä isäni, joka jatkoi äitini alistamista.
- rakkausontärkeintä
Niin se on:
väkivalta lasta kohtaan on rikos.
Sellainen ymmärrettävä ja yksinkertainen asia:
jos vanhempi ei itse tunnista oikeata väärästä,
kuinka hän voisi kasvattaa kunnollisen lapsen?
Ja tämä mitenkään syyttämättä.
Aattelepa ite.
Joten vanhempi,
jos aiot olla lapsistasi ylpeä vielä murrosiässäkin,
niin olisi varmaankin hyvä hankkia moraali.
Mistä perkeleestä päättelet,
että täysin tuntemattomat vieraat
ihmiset olisivat hyviä ihmisiä?
Viittaan tässä niin sanottuun lastensuojeluun.
Vain ilkeät ja välinpitämättömät ihmiset
luottavat vieraisiin ihmisiin,
silloin kun on kyse siitä,
minkä pitäisi olla vanhemmille rakkainta
eli lapsista.
Lapsi kaipaa rakastavia, ymmärtäviä vanhempia,
joilla on sisäinen moraali. - näin ...
Kaikista lapsista jotka ovat saaneet fyysistä kuritusta joskus ei kuitenkaan automaattisesti tule muiden hakkaajia tai säikkyjä pelkääjiä. Kaikkien mielenterveys ei saa kolausta tukistuksesta tai piiskasta. kasvatuksessa oleellista on kokonaisuus, ei jokin muutama kerta jotain kuritusta aina tarkoita lapsen elämän pilaamista pysyvästi, jota luultavasti kadutaan ja on äkkipikaistuksissa toimittu harkitsemattomasti.
Kuitenkin tajuamalla heti toimineensa väärin ja korjaamalla tapansa reagoida lapseen liian voimakkaasti, käyttäen fyysistä kuritusta.
Olen saanut joskus tukkapöllyä, luunappia ja remmistäkin kerran, risusta toisen kerran. Kuitenkin minun vanhemmat ovat mulle rakkaita enkä kanna kaunaa. He ovat toimineet pääasiassa aina minua rakastavalla tavalla opastaen eikä säännöllisesti kurittaen. Tekivät siis muutaman hairahduksen joskus väsyneenä, mutta eivät pitäneet tapana fyysistä kluirttamista.
Ei voida yleistää, ihmiset kestää ja selviää erilailla elämän kolhuista. vaikkei pidä hyväksyä kurittamista, ei pidä myöskään pitää sitä aina syynä kaikkeen kieroon kasvamiseen. Niin paljon enemmän kokonaisuus vaikuttaa siihen mitä lapsesta tulee. - Voi elämä
Noh kertokaapa sitten te "fiksut" mikä on sitten se oikea tapa rangaista lasta kun se jäähypenkkikin traumoja aiheuttaa??
- nimetö
minulla on kysymys olen itse teini....by the way
minun adobtiovanhempani lapsi vie minut tukistaen nurkkaan ja jos yritän estellä hän käyttäytyy vielä agressiivisemmin ja itse ei anna nuoremmalle lapsellensa oikeastaan mitään rajoja. olen monta kertaa yrittänyt puhua hänelle sen lopettamisesta ja hän vain mitätöi ne oudoilla tekosyillään kuten : molemmat osasyylliset pitää laittaa nurkkaan yms. ja sitten se antaa sen nuoremman lapsen lyödä kunnes se itse saa tarpeekseen ja jos itse puollustaudun häneltä hän laittaa minut siittäkin nurkkaan ja se nuorempi ei saa mitään nurkkaan laittoja. MITÄ TEEN TAI VOIN TEHDÄ ASIALLE!? - Pelokaslapsi
Vakava merkki kotona tapahtuvasta ruumiillisesta kurittamisesta on jo sekin kun lapsi avautuu siitä edes kautta rantain ulkopuoliselle. Vaikenemaan peloteltu lapsi saattaa ihan ohimennen heittää tietoa tästä luottamalleen ihmiselle. Pahinta on se kuitenkin että iso osa lapsista vaikenee aikuiseksi asti, ja tod.näk.jatkaa samaa linjaa. Perheväkivalta,kulissit ja perheen asioista ulospäin vaikeneminen kulkevat käsi kädessä. Puutu heti, kun huoli herää. Ihan sama mitä sontaa saat niskaasi,tod.näk.kuulet juoruja itsestäsi missä ei ole totuuden palastakaan ja sinun oma vanhemmuutesi lyödään keinolla millä hyvänsä alas. Mutta jonkun on välitettävä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768