En olisi halunnut syntyä

Minä olen ajatellut enkä koskaan tee yhtään lasta tänne.

Itse olen vanhingossa syntynyt. Olen kuitenkin kiitollinen, että silloin 50-luvulla ei saanut aborttia. Elämäni on ollut välillä taistelua ja kärsimystä, mutta uskon että silti en ole syttynyt sattumalla tänne.
Itselläni ei ole lapsia: en olisi niitä saanutkaan. en ole koskaan halunut lapsia. On myös plajon niitä, jotka todella nauttivat elämästään.
Toivon sinua kohti unelmaa.

Oletko kuullut vauvakuumeesta? Ei siinä mietitä yhtään mitään, kuhan se söpö vauva sieltä saahaan. Enimmät ihmisistä on niin yksinkertaisen typeriä, että ne tekee lapsia, koska tekee mieli, vaikkei pysty niitä kasvattamaan, sitten ne kärsii, söpöstä vauvasta tulee uusi helvetillinen ihmisen tarina. Maailma on helvettiä, sehän on ihan faktaa.

Mikä on se unelma joka pitää sinut elossa?Vai haluatko kertoa?

Osaatko soittaa mitään instrumenttia?

EN MINÄKÄÄN,KOSKA JOS TEEN HYVÄÄ TAI PAHAA LASKETAAN KAIKKI PAHAKSI YKSINKERTAISTAEN.eLI EI KAI TÄÄLLÄ KANNATTAISI TEHDÄ MITÄÄN KUIN OLLA VAAN? JOS SITTEN KUKA ELÄTTÄÄ TAI EI,NIIN SILLOINHAN PÄÄSEE POIS TÄÄLTÄ ELLEI KUKAAN ELÄTTÄISI.eT SAA MAASSAMME MITÄÄN PUNAISIA TÄHTIÄ RINTAASI TYÖN SANKARIN MERKIKSI,VAAN VEROSI KANNETAAN KREIKAN JUPEILLE JA ITSE SAAT HAKEA VANHOJA VAATTEITA PÄÄLLESI JOSTAIN LIIKKEISTÄ TAIKKA SYÖDÄ MYÖHEMMIN VESIVELLIÄ VANHAINKODEISSA.eNNEN OLIVAT AUTOTKIN OMIOSTAJIEN OMIA,MUTTA NYT NE OMISTAVAT PANKIT JA VAKUUTUSYHTIÖT VAIKKA SANOTAANKIN POHJ. KARJALASSA ETTÄ MIE JA MIUN AUTOIN?pALJON HELPOMMIN PÄÄSISI TÄSTÄ VIRHEESTÄ KUN VETÄIS HENKEÄ SISISÄÄN JAHYPPÄISI KYLÄN KORKEIMMALTA TUNTURILTA ALAS PÄÄ EDELLÄ JA LAULAISI TITI TYY KUNNES SEKIN PÄÄTTYIS.

Jer. 20: 14-18

http://www.youtube.com/watch?v=lSi8-g6HEP0

Keskustelu lienee jo kuollut, mutten malta olla vastaamatta.

Lähes jokainen ketjuun tullut kommentti on kuin omasta suustani (tai näppäimistöltäni). Muutama vuosi sitten sisäistettyäni elämän mielettömyyden tein päätöksen, etten aio hankkia koskaan lapsia. Monet pitävät ajatustani naiivina. Saan kuulla jatkuvasti, että mieleni tulee vielä muuttumaan. "Nuorena sitä luulee olevansa niin viisas, niin viisas!" "Odota vain, kun biologinen kello alkaa tikittää!" Harva tuntuu tajuavan, ettei tässä nyt ole kyse mistään ohimenevästä mieltymyksestä. Kyse on moraalista.

Lasten hankkiminen on vastoin moraaliani. Vaikka myönnän oman tietämättömyyteni ja keskeneräisyyteni, tämä on asia, jossa toivoisin kaikkien maailman ihmisten olevan kanssani samaa mieltä. On huvittavaa, kuinka jotkut korostavat ihmisten oikeutta päättää omasta elämästään, mutta hankkivat kuitenkin lapsia. Eräskin bloggaaja kertoi vastustavansa kuolemanrangaistusta, koska "ihmisillä ei ole oikeutta päättää toisten elämästä". Aiemmissa postauksissaan hän oli kertonut haluavansa monta lasta. Kysyin, eikö hän näe asiassa minkäänlaista ristiriitaa. Vastausta ei koskaan tullut.

Vaikka pidän elämää mielettömänä, olen kuitenkin onnistunut tekemään omastani merkityksellisen. Haluatteko tietää, miten? Vaikkette haluaisikaan, kerron silti. Avainsana on vaikuttaminen. Ensin käytän runsaasti aikaa etsimiseen ja tutkimiseen, sen jälkeen tuon saamani tiedot julki. On varsin palkitsevaa huomata, kuinka työlläni on jonkinlainen vaikutus. Ihmiset pohtivat, kyselevät, harkitsevat ja – joskus, jos oikein hyvin käy – hyväksyvät. Silloin maailma on astetta lähempänä sitä, millainen haluaisin sen olevan.

Viestistäni saattaa saada sen kuvan, että pitäisin itseäni muita parempana kuvitellun rationaalisuuteni vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole. On paljon asioita, joita en hallitse. Ajatteluni on usein kepeää, katkonaista, ristiriitaista ja perusteetonta. Olen varmasti tietämättömämpi kuin tulen koskaan käsittämäänkään. Kuitenkin, kaikesta horjuvuudestani huolimatta, uskon, että mitä lapsien hankkimiseen tulee, minä ja kaltaiseni (eli te, jotka olette tähän ketjuun vastanneet) olemme oikeassa. Vaikka olemme selvästi vähemmistö, se ei tarkoita, että äänemme pitäisi hukkua kaikkien niiden lapsia havittelevien alle. Haluan antaa teille siis neuvon.

Teillä on asiasta selkeä mielipide. Koette lasten hankkimisen moraalittomaksi tai vähintäänkin arveluttavaksi. Kuitenkin annatte sen tapahtua. Katselette, kuinka tuttavienne vatsat pyöristyvät, kuinka postiluukustanne putoaa kutsu ristiäisiin, kuinka ystävänne kertoo kasvattavansa jälkikasvuaan vielä yhdellä. Tiedän varsin hyvin, kuinka kivuliasta on erota valtaväestöstä asiassa, joka on niin arkipäiväinen ja itsestään selvä kuin lisääntyminen. Historia on kuitenkin osoittanut, että monet uudet keksinnöt ja ajatukset ovat aluksi herättäneet suurta paheksuntaa, mutta ajan saatossa muodostuneet täysin hyväksyttäviksi, miltei normeiksi. Siispä: kertokaa ajatuksenne. Puhukaa, kirjoittakaa, laulakaa, maalatkaa, näytelkää. Siinä sivussa löydätte merkityksen myös omalle elämällenne.

Onnea matkallenne!

En ois halunnut syntyä minäkään.
Ja olen vielä siitä tyhmä, että olen mennyt lapsenkin tekemään tähän maailmaan.
Ei ollut järkeä nuorena sen vertaa. Sitä vielä siinä vaiheessa elämää yritti pysyä
oravanpyörässä mukana. Nyt olen hypännyt oravanpyörästä sairastuttuani uupumukseen ja masennukseen ja odottelen eläkepäiviä. En jaksa enää tätä rumbaa. Tekisi mieleni tappaa itseni, mutta jos pääsen eläkkeelle, yritän jatkaa tätä helvetillistä elmää. Mutta jos saan kielteisen eläkepäätöksen, tapan itseni, en enää jaksa tehdä töitä, olen liian masentunut enkä jaksa myöskään juosta lääkäriltä toiselle ja kertoa tätä paskaa elämäntarinaani aina uudestaan ja uudestaan. Elämäni on eläkelaitosen käsissä.

Mä olen vuosikausia yrittäny olla kavereille ystävällinen(tullakseni hyväksytyksi) olen myös ollu joskus oma itteni(pitäny puoliani) mutta mukään tyyli ei kelpaa..enää en edes halua"ystäviä" koska mua ei auteta takaisinpäin..Olen ruvennu erakoitumaan..kaikki ei voi aina olla minun syy...Ja olen jo elämää nähny 46v.

Minäkin olen usein ajatellut, että olisi ollut parempi olla syntymättä. Tunnen itseni arvottomaksi ja olemassaoloni merkityksettömäksi.

Myönnän avoimesti, että moniin muihin ihmisiin verrattuna minulla on asiat aivan kelvollisesti. Mutta se ei poista tuota tyhjyyttä mitä kuitenkin koen.

Hienoa, että aloittajalla on jokin unelma jonka toteutumista odottaa. Toivottavasti niin tulee käymään. Itsellänikin oli vielä taannoin eräs oma toive elämän suhteen, jonka eteen ponnistelin, mutta se ei ikävä kyllä toteutunut. Sen jälkeen on ollut tyhjä ja voimaton olo. Ajattelin, että jatkaisin töitä tämän haaveen toteuttamiseksi, mutta en kertakaikkiaan vain jaksa. Olen entistä pettyneempi itseeni.

Et ole ajatuksinesi yksin. En itse aio perustaa perhettä, koska en nää siinä mitään järkeä. Lapsena jaksoin innostua kaikesta ja oli jännä ajatella mikä minusta tulee isona. Musta on tullut yksinäinen kuolemaa toivova erakko, joka näkee miten ympäriltä kuolee yksitellen jokainen rakas läheinen pois. Vanhempieni jälkeen mun tärkein ihminen eli mun setä kuoli äskettäin. Haluaisin kuolla itte perässä.

Musta tuntuu siltä, että kaikki opiskeluni, ponnisteluni ja toiveeni ovat olleet ihan turhia. En ole mielestäni saavuttanut mitään. Minulla ei ole edes juuri rahaa,
Pakenen todellisuutta harrastuksiin ja musiikkiin.
Eniten mua ärsyttää elämässä just se ettei koe saavuttavansa mitään hienoa, minkä itse on asettanut päämääräksi. Pitäisi tehdä vaan työntekemisen takia jotain paskaduunia, jossa en kuitenkaan yhdessä paikassa kauaa jaksa, koska en ole sosiaalinen tyyppi vaan tykkään tehdä kaikki työt itsekseni.
Työelämässä rasittaa moni muukin asia, joita kaikkia en jaksa tähän luetella.

Mutta fakta on se, että en mä jaksa elää vanhaksi, kun vahemmistani aika jättää. Ongelma on se, että mun elämänkatsomustakin kyseenalaistetaan kaikkialla. En jaksa myöskään ottaa kontaktia samanhenkisiin ihmisiin netissä, koska en halua ihmissuhteeseen enkä missään tapauksessa halua lapsia. Keskusteluyhteys ei korvaa sitä, että eläisin ilman vanhempieni tukea yksin.

Koen, että kun jään yksin maailmaan, ei ole yhtäkään syytä enää yrittää yhtään mitään. En tule saavuttamaan missään tehtävissäni niin tärkeää ja merkittävää, että se olisi syy motivoitua jatkamaan.

Olisi tosi helppoa vaan kuolla pois. Uskovaisena tiedän ,että itsemurha on synti, mutta tiedän myös, että elämän jatkaminen tulee olemaan kärsimystä. Tietenkin uskon taivaaseen ja helvettin ja haluan pelastua, mutta tää elämän älyttömyys ja turhuus menetyksineen ja vastoinkäymisineen on liikaa ja siksi haluaisin päästä
pois. Tää maailman meno on niin täynnä syntiä ja muuta paskaa, että haluaisin vaihtaa planeettaa jonnekin missä Jumalan armo ja Jeesuksen ristinkuolema merkitsee ihmisille iankaikkista pelastusta!!

Jos olisin saanut valita ja nähnyt tulevan elämäni en olisi ikinä halunnut syntyä ihmiseksi. Tuntuuhan se älyttömältä rukoilla Jumalaa, että hän armahtaisi ja ottaisi minut luokseen etuajassa kun en vaan jaksa tätä elämää täällä. Ehkäpä mun sittenkin pitää vaan jaksaa eteenpäin keinolla millä hyvänsä.

Jos mun täytyisi valita viimeiset sanani maan päällä, niin olkoon ne nämä: Tunnustakaa syntinne Jumalle ja uskokaa ne anteeksi Jeesuksen ristinkuolaman tähden niin peritte iankaikkisen elämän taivaassa. Sanon näin koska olen varma ja tiedän, että sielun pelastus on tärkeintä ihmisen elämässä. Vaikkemme ymmärrä elämäntarkoitusta täällä lyhyessä elämässämme on Jumala aina puolellamme ja tahtoo meidän pelastuvan.

En olisi minäkään tänne halunnut syntyä ja nyt tämä on ollut 40 vuotta kamppailua jaksamisen kanssa täällä. Vanhempani eivät ole ajatelleet mitään kun lisääntyivät. Äitini vielä sanoi minulle kun olin lapsi "kun kasvat isoksi huomaat miten kova maailma on". Aivan kuin kostoksi minut olisi tänne väkisin väännetty, ihan vittuillessaan vaikka tiedossa on ollut maailman kylmyys ja kovuus. Lukuisia kertoja olen yrittänyt riistää itseltäni henkeä. Odotan eutanasiaa tai yritän saada jostain rahaa Belgiaan. Olen tehnyt 40 vuotta lujasti työtä jaksamisen eteen, kodinlaittoa, työtä, eläimiä ja kaikkea tätä paskaa. Mutta kokemukseni on että muuksi ei muutu, silti yritän koska minulle ei ole annettu muutakaan. Kukaan ei ymmärrä miten raskasta täällä on hoitaa pieniäkin asioita kun ei ole halua olla olemassakaan, miten rankkaa voi pelkkä jokapäiväinen ruuanlaitto olla koska siihen ei ole mitään järkevää selitystä. Laitan vaan ruokaa koska on nälkä ja elän jatkuvassa vitutuksessa. Sisällä oleva valkoinen raivo vaan kasvaa kuin mätä paise. Ammattiauttajat eivät osaa muuta kuin vähätellä, tyhmä haaskannut olen heihinkin isot summat ja hitosti aikaa ja vaivaa...enemmän jouduin vain suohon.

Perhe sinänsä on upea ja arvokas asia. Sääli että ihmiset eivät keskenään maailmassa tule toimeen ja että ihmiset raiskaavat itsekkyydellään maapallon. En aio hankkia lapsia vaikka joskus mieli tekisi... tiedostan liikaa ikäviä asioita enkä voi painaa niitä pois mielestäni. Omalta osalta yritän tehdä maailmasta paremman paikan esim. mietin kuluttamista, ympäristöhaittojen minimalisoimista jne.

okei

janikabansku.blogspot.fi

Sanoin jo yläasteella tuon lauseen En olisi halunnut koskaan syntyä. 13vuotiaana ensimmäiset itsetuhoajatukset. Siihen aikaan ei ollut nettiä. Jutuilleni naureskeltiin,vaikka nyt tajuan,että olin silloin jo masentunut. Kaoottinen lapsuudenkoti osasyy. Ei siitä sen enempää,mutta en saanut kunnollista apua. Kerran joku koulupsykologi jututti vaan. Olin myös koulukiusattu. Nykyään yli 40vuotiaana olen työtön . Koulutusta on,mutten saa aikaiseksi oikein mitään.

Minä itken,että ikinä tein lapsia,koska he syyttävät nyt aikuisina minua siitä,että ovat olemassa. Mikseivät isäänsä syytä.

Synnyin uskoville vanhemmille,elämä ollut kärsimystä,mutta en uskalla itsemurhaa,koska on peloteltu helvetillä. En sitten tiedä mikä tarkoitus olemassaolollani on. Kirkoista en ole saanut hyvää oloa. Avioliitto oli viiden tähden helvettiä. Pitkä parisuhde oli kusetusta. Syöminen ja paskominen kai ne pääasiat elämässä. Ja vittumainen työ🤣