Noh..

Jokos se sun häiriintynyt naises on tehnyt sen itsemurhan minkä uhkasi? Joko uskot että mun kanssa ei leikitä sillä en ole kuin sinun riippuvaisuuteeni taipuvainen epätoivoisesti sinussa roikkuva naikkonen. Luu jää käteen kun liikaa leikkii. näin naises ja pakko sanoa että aika ruma nainen sulla. ei ihme että sussa niin epätoivoisena roikuu! ei muita saa. Jos vieläpä sellainen luonne kun sanot sen olevan.
13179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

♥

Äänestä

Ei se mitään mussa roikkunut, pikemminkin ei päästänyt lähelleen ollenkaan...

P.S. Kertoo vähän huonosta arvostelukyvystä ja tavoista toisten ulkonäön arvioiminen :(

Äänestä

Sinähän vaikutat olevan oikein onnellisesti ja tasapainoisesti rakastunut, lupaavassa suhteessa.

Äänestä

shitti koko teksti.

Äänestä

mustasukkaisen vaimon provo.

Äänestä

Voi herranjestas mikä susi siellä ulvoo.

Olisit pysynyt naimisissa tahollasi niin ei tarvis täällä määkiä. Ai joo, sä oot hieman ööh epätasapainoinen hlö, niin eihän sulla onnistu parisuhteet kenenk kaa.

Äänestä

että ap:lle jää se luu käteen. Häviäjäthän on niitä jotka uhkailee ja provosoi jonkun ihmisen ulkoisella habituksella, joten taitaa vain ja ainoastaan olla sinussa tuo kauneuden katoama ollu jo synnynnäisenä piirteenä.

Äänestä

Mieti mitä kirjoittelet? Mikä mahtoi olla oma osuutesi?

Oletko nyt luonut tuosta ko. naisesta kuvan vain miehen tarinoiden perusteella ja mahdollisesti värittänyt niitä omassa mielessäsi? Oletko itse henkilökohtaisesti jutellut tämän naisen kanssa?

Näkee, että nyt on paha olla, mutta se olo ei ainakaan parane haukkumalla mahdollisesti tuntematonta ihmistä. Oikaise toki jos olen väärässä.

Äänestä
  • nainen kuulemma on väkivaltainen miestään kohtaan, mies yrittänyt jättää hänet. nainen kiristää miehen jäämään luokseen itsemurhalla uhkaamalla. mies pelkää naisen itsemurhaa ja jää. mulle mies selittää että rakastaa minua ja mun pitäisi odottaa jotta heillä ero selvä. mies mustasukkainen minusta kun vapaana tapailen myös muita. minä kyllästyin lopulta odotteleen tätä miestä ja laitoin välit ukkomieheen poikki.

    sattumalta kaupassa näin tämän miehen vaimonsa kanssa. nainen käskytti ja valitti miehelleen kaikesta. oli ruma ja haukkui miehensä äänekkäästi väärän maidon takia. en ole itse jutellut mutta kuullu olen tarpeeksi.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    nainen kuulemma on väkivaltainen miestään kohtaan, mies yrittänyt jättää hänet. nainen kiristää miehen jäämään luokseen itsemurhalla uhkaamalla. mies pelkää naisen itsemurhaa ja jää. mulle mies selittää että rakastaa minua ja mun pitäisi odottaa jotta heillä ero selvä. mies mustasukkainen minusta kun vapaana tapailen myös muita. minä kyllästyin lopulta odotteleen tätä miestä ja laitoin välit ukkomieheen poikki.

    sattumalta kaupassa näin tämän miehen vaimonsa kanssa. nainen käskytti ja valitti miehelleen kaikesta. oli ruma ja haukkui miehensä äänekkäästi väärän maidon takia. en ole itse jutellut mutta kuullu olen tarpeeksi.

    Miten koko asia sitten enää liikuttaa sinua, jos välit olet poikki pannut?

    Mustasukkainen mies ei tuosta parane, eikä se olisi yhtään sen helpompaa kanssasi, tekstisi perusteella jopa vaikeampaa.

    Mene eteenpäin ja unohda mokoma mies.

    Äänestä

  • hae apua kirjoitti:

    eli mun syy että ukkomiestä kiristetään itsemurhalla ja hakataan? ja mun syy että ukkomies on rakastunut toiseen naiseen kuin vaimoonsa mutta ei pysty jättään ja minä en halunnut sekaantua enempää vaan laitoin välit poikki mutta puolustaudun kun minua vastaan hyökätään mustasukkaisuudella kun jatkan elämää? MINUN SIIS KUULUU HAKEA APUA??

    haetaan mutta en usko että ongelma ratkeaa silä että minä sitä apua haen!

    Oletko nähnyt tämän miehen mustelmat?

    Äänestä

  • hae apua kirjoitti:

    Miten koko asia sitten enää liikuttaa sinua, jos välit olet poikki pannut?

    Mustasukkainen mies ei tuosta parane, eikä se olisi yhtään sen helpompaa kanssasi, tekstisi perusteella jopa vaikeampaa.

    Mene eteenpäin ja unohda mokoma mies.

    Ihmettyttää ap:n tilanteessa se, että aviossa elävä mies sanelee ettet saa vapaana ollessasi tapailla muita! Noh, huhhuh!!

    Olet vapaa ja saat tehä mitä haluat et ole tilivelvollinen hänelle. Halu hallita sinua johtunee siitä, että mies ei voi hallita omassa liitossaan. Se, että hänen rakkaansa uhkailee itsemurhalla on sairasta ja pakonomaista läheisriippuvuutta.

    Älä ota siihen yhteyttä enään. Ansaitset parempaa kuin sairaassa naisessaan roikkuvan miehen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toinen nainen kirjoitti:

Jokos se sun häiriintynyt naises on tehnyt sen itsemurhan minkä uhkasi? Joko uskot että mun kanssa ei leikitä sillä en ole kuin sinun riippuvaisuuteeni taipuvainen epätoivoisesti sinussa roikkuva naikkonen. Luu jää käteen kun liikaa leikkii. näin naises ja pakko sanoa että aika ruma nainen sulla. ei ihme että sussa niin epätoivoisena roikuu! ei muita saa. Jos vieläpä sellainen luonne kun sanot sen olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu