Tymppiksen uusi ongelma ja sen ratkaisu

Eräänä päivänä Tymppis astui perheensä eteen ja puhui näin: "rakas perheeni, minua vaivaa omituinen ongelma. Kyseessä lienee poikkeuksellisen voimakas ilmavaiva. Toisin sanoen kaasu luultavasti jää jumiin suolen mutkiin eikä kulje eteenpäin. Kun yritän vapauttaa kaasua, mitään ei tule ulos mutta vatsa paisuu kuin pullataikina. Tuntuu kuin suolessani olisi jokin tukos joka estää kaasun normaalin purkautumisen. Niinpä ajattelin, että sinä Irma voisit kurkata peräaukkooni taskulampun avulla ja tarkistaa näkyykö siellä mitään normaalista poikkeavaa."

Tämän sanottuaan Tymppis ojensi Irmalle taskulampun ja tempaisi housut nilkkoihin. Hän asettui kumaraan jotta Irma saattoi kurkistaa hänen pimeään peräreikäänsä. Irma valaisi suolen synkeitä sopukoita ja pian hän huomasikin jotain omituista. Jokin kokkare tai kimpale oli suolen tukkeena, pirullisesti juuri suolen mutkassa jumissa. Irma oli lukenut lääketiedettä avoimessa yliopistossa ja huomasi toisenkin ongelman. "Rakkaani, sinulla on melko vakava anaalifissuura. Tai oikeastaan montakin." Tymppis ei yllättynyt. Hän oli kärsinyt haavaumista jo pitkään obstipaation takia. "Keskitytään nyt tähän tukosasiaan" Tymppis kehotti ja Irma oli samaa mieltä mutta vilkuili silti visvaa tihkuvia haavaumia huolestuneena.

Irma teki mitä Tymppis pyysi ja työnsi kätensä syvälle rakkaimpansa anukseen. Siellä hän haparoi hetken kunnes kourapohjaan osui se kimpale. "Vedäpä nyt se möhkäle ulos sieltä" Tymppis komensi ja Irma teki mitä pyydettiin. Hän riuhtaisi voimalla ja katso: möhkäle irtosi ja samalla vapautui Tymppiksen suolesta suunnaton määrä kaasua. Se tuli niin paineella, että Irma sinkoutui monta metriä taaksepäin ja oli vähällä lyödä päänsä kovaan kiviseinään. Purkaus jatkui ainakin 10 minuuttia kunnes vihdoin laantui ja kellariin laskeutui hiljaisuus. Irma istui hämmentyneenä lattialla pidelleen kädessään jotain kovaa kokkaretta. Mikä ihme se oli? Tymppis meni katsomaan ja huomasi: sehän oli kivenmurikka, ilmeisesti tunkeutunut peräsuoleen räjähdyksen yhteydessä.

Tymppis katseli murikkaa mietteliäänä. "Tämä siis oli suoleni tukkeena. Kaikenlaista sitä sattuukin" Hän hämmästeli. Se oli loppu Tymppiksen ilmavaivoille ja anaalifissuurakin parani aikanaan. Ei siis ihme, että tyrmässä järjestettiin sinä iltana riemujuhlat.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ukkoshuuli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu