Somaleille Lieksaan muutto ei ole ongelma.

Somalit toivoisivat, ettei heidän omaisuuttaan rikottaisi jatkuvasti. Monet somalit ovat tuoneet esille paikallisten yhteistyökyvyttömyyden ja paikallisten halun pitää etäisyyttä. Somalit toivoisivat avointa kanssakäymistä paikallisten kanssa ja ystäviä paikallisista, koska ovat hyvin kotiutuneet lieksalaisiin tapoihin ja alueelle.
40507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

koska palaavat kotimaahansa?

Äänestä
  • Jukka Poika lauloi Kylmästä lämpimään jne jne. Antakaa Somaliasta puolet suomelle siirtomaaksi. Saisimme sinne aurinkorannat ja talviajaksi mökit.

    Sitten siellä pätee vain suomen laki ja järjästys. Islamin uskonnon naisten syrjintä poistetaan ensiksi. Ukot töihin

    Äänestä

  • Toni pysyy nyt vaan siellä Lapinlahdella

    Äänestä

Ne joilla on oleskelulupa tulevat jäämään Lieksaan. Noin 100 perheenyhdistämissomalia tulee lisäksi seuraavan puolen vuoden sisällä.

Äänestä
  • Eli somali ei välitä työnteosta. Sieltä se totuus tulee esiin kuukkahatun omasta pikku suusta.

    Äänestä

Osaako kukaan sanoa mikä maa maailmassa on suvaitsevaisin kaukana kotimaansa jättäneille kotoutujille.
Jossa otetaan kaikki avosyin vastaan.

Äänestä
  • Lisäys vielä, missä muussa maassa on yhtä antelias sosiaaliturva. Päivääkään ei tarvitse tehdä töitä.

    10 mamunuorta hoitamassa 13 suomalaista.

    Äänestä

Lieksaan on muodostumassa reipas ja elinvoimainen somaliyhteisö. Luonnollinen lisääntyminen ylittää hävikin.

Äänestä
  • Joka todistaa ettei somali halua tehdä töitä.

    Äänestä

  • kun viihtyvät kirjoitti:

    Joka todistaa ettei somali halua tehdä töitä.

    Lieksan somalit haluavat työllistyä.

    Äänestä

  • kukkis1 kirjoitti:

    Lieksan somalit haluavat työllistyä.

    Ha haa haahaahaaa!

    Äänestä

No sanohan niille somaleille,että naiset ensin riisuu ne kaapunsa ja huivinsa että naamankin erottaa.

Tässä maassa kun ei ole tapana että naiset kulkevat säkki päällä ja naama peitossa,näiden peittävinen huivien,burkhien ja nigabien käyttö juuri kertoo sen että ei ole haluttu sopeutua Suomeen.

Äänestä

Kunhan ovat kaikki töissä sitten kutsun kylään ja tarkoitan tuottavassa työssä, eikä kulttuuritulkkina toisilleen.

Äänestä

Tähän kotiutumiseen ja paikallisiin tapoihin täällä, ei kyllä sattumoisin kuulu se, että sanotaan. Minä haluan, Minä haluan. Tämä osa-alue on ainoastaan kotouttamisessa onnistuneesti saatu aikaan.
Kuinkahan monta vuotta menee, että oppisivat sanan, voisitko, olisiko mahdollista, voitko auttaa, tms.
Ja yksi mikä on varmaa. Maahanmuuttajilla ei ole itsellään haluakaan olla tekemisissä kantaväestön kanssa syvällisemmin. Miksikö ei. He eivät saa siitä taloudellista etuutta.
Tuolla alkulauseessa kuuluisi olla. Somalit toivoisivat avointa kukkaroa ja kanssakäymistä paikallisten kanssa ja ystäviä paikallisista, jotka huolehtisivat heidän jokapäiväisestä toimeentulostaan ja mikä vielä parempaa, toisivat ruuat heidän kotiinsa. Ja hoitaisvat heidän arkiaskareensa.

Äänestä

Somalit ovat enemmistö Lieksassa 30v sisällä, joten alahan löytämään pikkuhiljaa sitä rispektiä mamuja kohtaan. Somaleilla on pitkä muisti jos kohtelet huonosti, se kostaa jälkipolvellesi.

Äänestä
  • Sama laki se on somaleillekin, jos alkavat uhota niin virkavalta laittaa hilut kinttuun.

    Äänestä

Mina sanota sinule Lieksa poika. Älä sinä rikko meidän auto tai me viedä Esko oikeudet.

Äänestä

Turha provota.

Äänestä

Hyvä Nadif, kannattaa pitää puolensa.

Äänestä

Vaihdetaan Lieksa Viipuriin

Äänestä

Eikä mitään vaihtoa kun luovutetaan jos vaan suostuvat ottamaan.

Äänestä
  • Turhaan te somaleita morkkaatte, hehän ovat myös jo lieksalaisia. Eli omianne haukutte. Perheet asuvat siellä koko ikänsä, koittakaahan tottua erilaisiin ihmisiin eikä pelkkiin juntteihin.

    Äänestä

  • älytöntä haukkua kirjoitti:

    Turhaan te somaleita morkkaatte, hehän ovat myös jo lieksalaisia. Eli omianne haukutte. Perheet asuvat siellä koko ikänsä, koittakaahan tottua erilaisiin ihmisiin eikä pelkkiin juntteihin.

    Asiaa!

    Äänestä

  • älytöntä haukkua kirjoitti:

    Turhaan te somaleita morkkaatte, hehän ovat myös jo lieksalaisia. Eli omianne haukutte. Perheet asuvat siellä koko ikänsä, koittakaahan tottua erilaisiin ihmisiin eikä pelkkiin juntteihin.

    Somalit eivät ole lieksalaisia, eivät ole koskaan olleet eivätkä tule koskaan olemaan. Eivät ole myöskään suomalaisia.

    Äänestä

  • älytöntä haukkua kirjoitti:

    Turhaan te somaleita morkkaatte, hehän ovat myös jo lieksalaisia. Eli omianne haukutte. Perheet asuvat siellä koko ikänsä, koittakaahan tottua erilaisiin ihmisiin eikä pelkkiin juntteihin.

    jep.

    Äänestä

  • älytöntä haukkua kirjoitti:

    Turhaan te somaleita morkkaatte, hehän ovat myös jo lieksalaisia. Eli omianne haukutte. Perheet asuvat siellä koko ikänsä, koittakaahan tottua erilaisiin ihmisiin eikä pelkkiin juntteihin.

    Ei kissasta tule hevosta vaikka se syntyy tallissa.

    Äänestä

  • Eipäs sotketa kirjoitti:

    Somalit eivät ole lieksalaisia, eivät ole koskaan olleet eivätkä tule koskaan olemaan. Eivät ole myöskään suomalaisia.

    Kyllä ovat. Suomalaisia heistä tulee kun saavat suomen kansalaisuuden. Lieksalaisia heistä,on tullut silloin kun Lieksasta on tullut heidän kotikunta.

    Äänestä

  • Renki lieksasta kirjoitti:

    Ei kissasta tule hevosta vaikka se syntyy tallissa.

    Ei lieksalaisesta tule avarakatseista vaikka sekin saisi auton, rahaa taikaseinästä ja kännykän.

    Äänestä

  • Nuija mi nuija kirjoitti:

    Ei lieksalaisesta tule avarakatseista vaikka sekin saisi auton, rahaa taikaseinästä ja kännykän.

    Siis tarkoitit ettei kaikista tule hyysäriä.

    Äänestä

  • khih kirjoitti:

    Siis tarkoitit ettei kaikista tule hyysäriä.

    Siis tarkoitin ettei kaikista tule ihmistä.

    Äänestä

Kannattaisi varmaan alkaa totuttelemaan ajatukseen, että olette yhdessä elämänne loppuun asti. Somaliväestö tulee lisääntymään ja ylittämään paikallisten määrän verrattain lyhyessä ajassa.

Äänestä
  • Together forever and ever and ever

    Äänestä

Somali pride, world wide. Me olla Lieksa kuningas nyt!

Äänestä

Provo ja trolli, älä syyllisty kiihottamiseen kansanryhmää vastaan!!

Äänestä

Somput kotoutuu hyvää vauhtia kun ei ole rasistista väkivaltaa enää.

Äänestä

Ennenkuulumatonta typeryyttä väittää, että maahanmuuttajat eivät ole lieksalaisia, vaikka ovat Lieksa on heidän kotikuntansa. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että minä olen yhä lieksalainen, vaikka kotikuntani on nykyään toinen? Voi tätä häpeän taakkaa.

Äänestä
  • Juurihan Lehton ja Soilen suusta tuli ulos, että he eivät ole lieksalaisia, koska ovat syntyneet muualla.

    Äänestä

Meidän perhe muutti Joensuuhun aikaa sitten. Ei haluta millään tavalla leimautua Lieksaan. Joensuulaisia ollaan ja ylpeitä siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Somali1 kirjoitti:

Somalit toivoisivat, ettei heidän omaisuuttaan rikottaisi jatkuvasti. Monet somalit ovat tuoneet esille paikallisten yhteistyökyvyttömyyden ja paikallisten halun pitää etäisyyttä. Somalit toivoisivat avointa kanssakäymistä paikallisten kanssa ja ystäviä paikallisista, koska ovat hyvin kotiutuneet lieksalaisiin tapoihin ja alueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu