Säästöjä on yhteensä n. 31 000e, varmoja lisäsäästöjä tiedossa lähikuukausina, ehkä noin 5000e Asp-ehdot täyttyvät nyt kesäkuussa, osa edellämainituista säästöistä on siellä ja kesäkuussa pääsisin hyötymään asp-lainan eduista.
Aloitan melko varmasti opiskelun syksyllä ammattikorkeakoulussa. Opiskelu kestää 4,5 vuotta. Asun toistaiseksi kotona mutta en halua asua koko opiskeluaikaa. En haluaisi muuttaa vuokrasuntoon, täällä Helsingissä haluamaltani alueelta vuokrat reilu 800euroa. Haluaisin ensiasunnokseni siis oman asunnon, mutta en saa mitenkään lainaa kesken opiskelujen, eli muutettava on siis kesällä tai opiskelujen jälkeen. Tällä hetkellä työskentelen oikeastaan 5-6 päivää viikossa. Nettotulot n. 1600euroa. Hyväkuntoisen asunnon, yksiön tai kaksion saisi n. 130-150 tonnilla. Mitään vanhaa ja huonokuntoista en halua ostaa.
Opiskelijallehan tulisi opintotuen lisäksi asumistuki, omistusasunnossa asuva saa asumistukea lainan korkokuluihin? Näin olen ymmärtänyt. Lisäksi tienata saa muistaakseni sen 660euroa kuussa. Siihen minulla on mahdollisuus. Lainaa voi olla myös lyhentämättä kolmen vuoden ajan. Makselis korkoja vaan. Kannattaisiko se etu käyttää heti syksyllä opiskelujen alettua? Vai vasta kun on aivan pakko? Vai kannattaako lainaa lyhentää esim aina kesälomilla? Muutos maksaa aina parisensataa euroa. Onko siis kannattavaa jos ei ota yhteen pötköön..
Yhtiövastiketta pitää myös toki maksaa. Tavoitteena löytää asunto, jossa n. 100-160e vastike. Siksi 60-70-luvun asunnot houkuttelevat vähemmän, vastikkeet joissain jopa 300euron luokkaa ja remontteja ja muutostöitä luvassa paljon. Vaikka asunto olisi kokonaan pintaremontoitu, myös asunnon arvon laskeminen huolettaisi, lähinnä sen iän takia..onko siihen aihetta?
Nopeasti laskeskeltuna lainanlyhennys korot vastike tulee halvemmaksi kuin vuokralla asuminen. Millaisia kokemuksia teillä on samaan aikaan opiskelusta ja asuntolainan maksamisesta?
Ja kyllä, tiedän että korot ovat epätavallisen alhaalla, olen tehnyt laskelman ns. kauhuskenaarion eli erittäin korkeiden korkojen tilanteessa JA asp-lainassa on se etu, että mikäli "lainan korko ylittää korkotukiaikana 3,8 %, valtio maksaa 70 % tämän tason ylittävästä korosta."
Onko tässä nyt jotain mitä en ole osannut ottaa huomioon? Lähinnä kiinnostaisi riskit liittyen tilanteeseen.
ja ps. Olen miettinyt myös ASO-asuntoa, koska joku kuitenkin kysyy. Haut on laitettu menemään.
Opiskelu ja omistusasunto
9
2751
Vastaukset
- kokenut gubbe...
Oli kyllä niin paljon mitä et ottanut huomioon joten erotan kommenttini ranskalaisin viivoin.
-Oman asunnon ostaminen kannattaa aina mikäli elämä, työ ja tulot kohdallaan. Pitää myös täyttää ansiosidonnaisen päivärahan saamisen työssä olo ehdot. Näin ei joudu ongelmiin lomautsten ja potkujen myötä heti
- 2000- luvun nuoret ovat innostuneet jo opiskeluaikana ostamaan oman asunnon vetäen samalla hirttosilmukan kaulaan. Sinä tekisit sen jo ennen opiskeluja.
- Ottaisit lainan viimeistään ennen opiskeluja kos opsikelijana et saisi. Mitä vastaat pankille kun kysyvät että onko opiskelu taikka työpaikan vaihtoajatuksia? Meinaatko valehdella. Se rangaistavaa velkojan erehdyttämistä. Minulta kysyttiin viime vuonna samoja asioita kun olin vaihtamassa perheen asuntoa. Tosin ei opiskeluista koska olen 47 vuotias. Myös sen että olenko oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen.
- Vaikka jollaina ilveellä onnistuisit neuvottelemaan 3 vuoden lyhennysvapaan niin todistat jos sillä että tiesit opiskeluistasi lainaa ottaessasi. Mitä jos et työllistykkään koulun jälkeen tai jouidut lomautetuksi heti työsuhteen alussa. Luuletko että pankki enää joustaa lyhennysvapaalla. Perustoimeen tulolla et maksa kyllä lyhennykisä vaikka Kela maksaisi vastikkeen ja koron.
- Kysyvät myös nykyisen työsuhteen laadun ja keston. Onko vakituina ja monta vuotta olet ollut töissä.
- Vaikka et menisi opiskelemaan niin ongelma on myös tulosi. Asumiseen ei saisi mennä enempää kuin 40% nettopalkasta ja elämiseen pitää jäädä rittävästi. Muutama satanen ei riitä pankille.
-Yksi vaihtoehto on mikäli haluat kasvattaa varallisuuttasi opiskelujen aikana on että ostat asunnon ja pistät vuokralle joka kuittaa kaikki laina ja vastikekulut. Näin sinulla olisi hyvin maksettu asunto kun valmistut. Opiskelujen aikana asuisit vanhempien luona (ilmaiseksi?) ta halvalla solussa mille asumistuet. Tämä ikävin mutta turvallisin vaihtoehto sinulle samalla vaurastuen.
- Aso iha´n hyvä ajatus mikäli käytät ASP säästösi. Ymmärtääkseni Asp lainan ehtoineen saa vain ensi asuntoon. Jos edes myöntävät muuhun kuin omistusasuntoon.'
- Hoida nyt mieluiten opiskelut pois ja varmistat vakituisen työpaikan ja sitten kun olet ollut töissä vuoden ja saman ajan työttömyyskassan jäsen olet valmis hankkimaan uutta.
Itse tein suuret virheet yli 20-vuotta sitten kun valmistuín. Ehdin olla töissä 1,5 vuotta enkä tajunnut liittyä mihinkään kassaan ja samalla mätkähti ensimmäiset opintolaina lyhennykset josta pankki ei neuvotellut. Ulosotto iski päälle ja seuraavat liki 10 vuotta meni pilalle.- Melkein maisteri?
Lisätään tuohon vielä muutama juttu:
- Valmistumisesta ei ole vielä mitään tietoa. Jos huomaat että ala olikin väärä tai opetus heikkoa, saattavat opinnot jäädä kesken. Viisi vuotta on pitkä aika jauhaa vastenmielisiä asioita ja maksaa samaan aikaan hanttihommien palkoilla asuntoa.
- Opiskelijoille on tavallista edullisempia asuntoja tarjolla. Kannattaa käyttää hyväksi. Omistavaa opiskelijaa lyödään aina päähän.
- Työpaikka voi aivan hyvin löytyä muualta kuin Helsingistä. Silloin asuntokin tulee olemaan rutkasti halvempi eikä sen hankkiminen tuota sellaista kärsimystä kuin nyt.
- Oman asunnon hankkiminen on tietenkin hyvä ja kannattava ajatus, mutta ajoituksesi on pahasti riskialtis. - kokenut gubbe...
""mikäli käytät ASP säästösi.""
Piti kyllä sanoa mikäli et käytä ASP säästöjäsi. Yksi vaihtoehto on mikäli haluat kasvattaa varallisuuttasi opiskelujen aikana on että ostat asunnon ja pistät vuokralle joka kuittaa kaikki laina ja vastikekulut."
Höpönlöpön. Jos haluaa ostaa asunnon noilla vaatimuksilla, niin asunnon arvo laskee nopeammin kun laina lyhenee. Jos haluaa sijoitta asuntoihin, niin maksat aina n. 50 % kuluista omasta taskusta (tosin silloin sijoitat alueelle jossa asuntojen haluttavuus on suuri).
P.S. ASP:ia ei voi käyttää sijoitusasunnon ostamiseen.
- Aloittaja1
Ja jos ostan ensimmäisen asunnon sijoitusasunnoksi, joudun myös maksamaan varainsiirtoveron. Ja olen laskeskellut, ei siinä välttämättä plussan puolelle jää juuri ollenkaan vaikka vanhempien luona asuu. Pitää kuitenkin myös maksaa vastike ja tietenkin 30% vero. Ja asp-lainaa ei tosiaan sijoitusasunnolle saa. Eikä valtio takaa lainaasi.
Tosiaan, olen neuvotellut lainapäätöksen itselleni ja jo nyt saisin enemmän kuin haluaisin erittäin kohtuullisella kuukausierällä. Ko. kuukausierä on sellainen, joka tulee HALVEMMAKSI kuin vuokralla asuminen. Tietysti ostaisin asunnon, jossa yhtiövastike on matala eikä lähiaikoina suuria nostoja ole luvassa. N. kuukauden kuluttua olisi mahdollista saada asp-laina. Ehdot vielä paremmat ja säästöt siinä vaiheessa taas isommat. Olen tehnyt rutkasti nyt keväällä töitä ja samaa pakerran kesälläkin. Tiedossa on myös perintoa n. muutamia tuhansia euroja. Joku kyseli työstäni, teen kahta eri työtä, ensimmäinen työ n. 5 vuoroa viikossa, ja saisin vielä lisääkin jos haluaisin. Työsopimus on jatkuva. Olen esimiestehtävissä, ollut kyseisessä paikassa reilut kaksi vuotta, sieltä minua ei kukaan lähetä pois. Saan jatkaa siellä myös opiskelujen ohessa, lomilla pystyn työskentelemään enemmän. Toinen työni on keikkaluontoisempaa mutta palkka erittäin korkea, teen tätä oman työni ohessa aina kuin kerkeän. Tässäkin tapauksessa työtarjontaa enemmän kuin voin ottaa vastaan.
Mitä opiskeluihin tulee, alasta olen varma ja työllistyminen erittäin korkea. Eikä aikeissa ole muuttaa Helsingistä pois.
Ja kyllä, kerroin pankissa aloittavani mahdollisesti opiskelut.
Onko todella vielä järkevämpää muuttaa vuokra-asuntoon kun kulut siinä ovat parisen sataa enemmän/kk ja rahat valuvat kankkulan kaivoon?- onnea vaan..
Älä unhohda vuokra asuntoon saatava asumistuki. Toki sen saa vissin myös koroille ja vastikkeelle. Mutta lyhennysosuutta varten sinulla pitää sitten olla säänölliset tulot koko opiskeluajan. No ihan sama mitä kirjoitan silä olet päättänyt ottaa riskin ja ostaa se oma.
- Jätä se opiskelu
Mitä ajattelit tavoitella pitkillä opinnoilla, jos sinulla on vakaa työpaikka ja urakehitystäkin on jo ollut? Osta asunto, tee töitä ja maksa asunto pois. 4,5 vuoden aikana ehdit tienata niin paljon, että AMK-opinnoilla ehkä saavutettava palkanlisä ei riitä ottamaan eroa kiinni elämäsi aikana. Lisäksi pääset nämä lähivuodet paljon helpommalla, sillä työn ohessa opiskelu on pirullista puuhaa.
- olipas neuvo...
Jätä se opiskelu kirjoitti:
Mitä ajattelit tavoitella pitkillä opinnoilla, jos sinulla on vakaa työpaikka ja urakehitystäkin on jo ollut? Osta asunto, tee töitä ja maksa asunto pois. 4,5 vuoden aikana ehdit tienata niin paljon, että AMK-opinnoilla ehkä saavutettava palkanlisä ei riitä ottamaan eroa kiinni elämäsi aikana. Lisäksi pääset nämä lähivuodet paljon helpommalla, sillä työn ohessa opiskelu on pirullista puuhaa.
Jeps ja kun nykyisessä työssä alkaa YT-neuvottelut josta potkut niin aloittajalla erittäin hankalaa saada työtä ilman ammattitutkintoa.
- Kumminparempi?
Hyvä pointti, tienaan kyllä nykyisessä duunissakin ihan hyvin mutta tämä ei ole todellakaan sellainen työ mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Nyt ennen valmistumista muutamat vuodet menee kyllä.
Lisäksi tuleva ammatti on palkattu paremmi, töitä on tarjolla varmemmin ja työajat mieluisemmat. Haluan kouluttautua ja haluan tehdä sen nuorena. Asunnon jää vaikka ostamatta jos se siitä on kiinni sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000588944124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?132405Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1911560Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja221317- 71960
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41897Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72814Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57812En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.41762Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75662