ja perseestä. Ensin tapaat jokun ihanan, ihastutte, rakastutte, vuosia kuluu, teille syntyy, vaikka vaan vahingossa lapsi. Se teitä yhdistää vielä enemmän. Sen jälkeen päättätte mennä naimisiin, vietätte ihanat ja KALLIIT häät, paljon vieraita ja rakkautta ilmassa, kuuma hääyö ja vaikka häämatka(jos on varaa)..... Olette vuosia rakastuneita, kunnes tulee ilma jolloin tapaa sattumalta jonkun joka ei ole koskaan saanut aikaan vastaavaa, jos pelkällä olemassa olollaan, vieressä tuntuu, kuin sähkövirta menisi ja pistelisi ihoa. Haluat häntä ehkä enemmän, kuin puolisoasi tai kumppaniasi. Hän tuntuukin todella oikealta ja haluttavalta, mutta sitten onneksenne ette koskaan päätyneet sänkyyn asti, mutta tapaaminen kaihertaa teitä läpi elämän, koska mietitte kuka se oli ja miksi ja minne se meni... Sen jälkeen ette tunne, enää samaa vetoa kumppaniinne ja suhde alkaa rakoilla.
Eikö olekkin karua ajattelua, vaikka en koskaan ole edes seurustellut. :/
Eikö olekkin karua ajattelua, vaikka en koskaan ole edes seurustellut. :/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Surullista on. Tai miten sen nyt ottaa, riippuu mitä siitä seuraa. Ehkä se aiempi suhde ei ole ollut kohdillaan, riippuu ihmisistä.
Noinhan siinä voi käydä.
Moni menee yhteen sen ekan hyvältä tuntuvan tyypin kanssa. Ei edes osata kuvitella että voisi olla jotain parempaa, kun on kiire vaan saada joku suhde.
Kiinnostaa tietää miksi aloittaja pohtii tuollaisia jos ei ole koskaan edes seurustellut?
Siksi en koskaan rakastu. Kartan ihmisiä, enkä luota, muihin enkä itseeni.
Onko siis parempi jättää kokonaan rakastumatta, koska pelkää tulevansa satutetuksi?
Onko parempi olla tuntematta kuin tuntea koko tunteiden kirjo?
Mun mielestä aina kannattaa ottaa se riski ja rakastua, vaikka siinä kävisikin lopulta huonosti.
onko näin...se vielä kotona palautuu ennalleen.katso vaan.
Ai kato, aloittajahan se siinä.
Taas näitä. Ei mene läpi.