Mä toivon, että suurin osa täällä kävijöistä ei oikeasti halua anorektikoksi. Se toive tosin taitaa olla turha. Itse olen sairastanut sitä yli 10 vuotta ja voin kertoo että sen kanssa eläminen on samaa kun helvetti. Siispä päätin kirjottaa tänne koska....Jos joku vähääkään tuntee haluavansa apua paranemiseen niin auttaisin mielelläni. Sinä joka sisimmässäsi haluaisit parantua niin pistä viestiä tänne. Katsotaan sitten yhteystiedot. Muistakaa, että jokaisella on mahdollisuus selvitä, mutta yksin se on melkeimpä mahdotonta.
Moikka
toivoa
257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voitko kertoo miten sä paranit? paljonko söit? kuinka nopeesti paino nousi? oliko liikuntakielto? kuinka alhasesta painosta lähdit liikkeelle ja mihin päädyit?
oon käymässä paranemisprosessia ja haluan vastauksia ja paljon paljon tietoo parantumisesta, kaloritarpeesta, painonnoususta, KAIKESTA!!
No moikka :)
Se on vähän vaikee sanoo miten paranin. Pääsin kerran maistaan millasta elämä vois olla niin siitä se sitten lähti. Nopeella tahdilla painon sain liki normi lukemiin, verikoearvot kaikki meni normaaleiks ja menkat alko. Lääkärit vähän ihmetteli. Lähdin paranemiseen 37kg painosta ja tällä hetkellä painan n.49-50kg. Paranemisprosessi alkoi kesällä pari vuotta sitten kesällä. Kaloreita pyrin syömään lähemmäs 2000 mutta en sitä niin aina laskenut. Liikuntaa vähensin paljon ja sain lisää puhtia perheestä ja ystävistä ja siitä että uskalsin tehdä normaaleita asioita. Olin eläny pienessä ympyrässäni enkä tiennyt mitä elämä voi olla. Jokainen hyvä kokemus elämästä sai mut haluun lisää parantua. Olihan se suurta opettelua kun niin kauan ollu poissa elämästä. Pelottavaakin se oli tulla uuteen maailmaan, mutta samalla jännittävää hyvällä tavalla. Painonnousu ei mua haitannut. Söin kaikenlaista ruokaa, toki söin aika tervellistä ruokaa ja ulkona syömässä käymiseen meni pitkä aika.
Kysy toki lisää jos jäi askarruttaan. Ihanaa, että olet päättänyt parantua.:)