Kun joskus seuraan Maajussille morsian TV sarjaa, jään ihmettelemään. Mikä on syynä salskeiden isäntien ja mikä ettei emäntienkin yksin jääminen tiloille? Tiloille jotka useimmat vertailussa näyttäytyvät lähes tuotantolaitoksilta.
Asuinrakennusten koko ja kunto, on nykyajankin silmin nähtynä hyvin suunniteltuja ja kodikkaita tyttöehdokkaiden majoitustiloja myöten.
Ilmeistä on, että maatalousyrittäjän on ollut ens'alkuun velkaannuttava, saadakseen tilansa EU-kelpoiseksi. Siinä alkuvuodet sitten kuluvatkin rankassa työssä velasta selviämisessä.
Eipä siinä vaimoehdokkaita kovin laajalle yllä etsimään, kun lähiseudun tyttäret jo kouluttaneina ovat sijoittuneet etelään liikekeskusten palvelukseen ja avioituneet.
Kuitenkin on omavaraistalous eräs elämänmuoto, johon maailmalla monet perheet ovat palanneet. Elämänmuoto, jonka luonnonläheisyys on moninverroin palkitsevampi, kuin kokopäiväistuminen toimistossa, tai 8 tunnin sorvin äärellä työskentely melussa ja kiireessä.
Myönnettävä on, että ihailen nähdessäni pienyrittäjiä maaseudulla, joiden tila 10-15 ha ei täytä tämän ajan kokovaatimuksia, mutta ovat hyödyntäneet tilansa erikoistumalla.
On juustoloita, kotileipomoita, viinitiloja marjapensaineen sekä luomuviljelyä pienessä mittakaavassa. Ostajakuntakin koostuu lähialueelta, suoramyyntinä tilalta, ja muutamiin lähikauppoihin. Kesätorit ja markkinat ovat suorastaan runsaita lähialueen tuotteista.
Yleensä on emäntä palkannut pari apulaista kylältä yritystään pyörittämään, isännän hoidellessa omaa työsarkaansa
Kun maailmantalous yhä enemmän vaatii kilpailua työnsaannista, en voi olla uskomatta, että tulevaisuudessa palataan takaisin omavaraistuotantoon, hyödyntämään Suomessa tyhjentynyttä maaseutua pientilojenkin muodossa.
Ainakin toivon rohkeutta ja intoa nuorille yrittäjille, elämäntapa joka vaatii työtä ja viitseliäisyyttä, mutta palkitsee elämän täyteydellä, lastenkin saadessa kasvaa luonnon alkulähteillä, missä ravinto tuotetaan.
Asuinrakennusten koko ja kunto, on nykyajankin silmin nähtynä hyvin suunniteltuja ja kodikkaita tyttöehdokkaiden majoitustiloja myöten.
Ilmeistä on, että maatalousyrittäjän on ollut ens'alkuun velkaannuttava, saadakseen tilansa EU-kelpoiseksi. Siinä alkuvuodet sitten kuluvatkin rankassa työssä velasta selviämisessä.
Eipä siinä vaimoehdokkaita kovin laajalle yllä etsimään, kun lähiseudun tyttäret jo kouluttaneina ovat sijoittuneet etelään liikekeskusten palvelukseen ja avioituneet.
Kuitenkin on omavaraistalous eräs elämänmuoto, johon maailmalla monet perheet ovat palanneet. Elämänmuoto, jonka luonnonläheisyys on moninverroin palkitsevampi, kuin kokopäiväistuminen toimistossa, tai 8 tunnin sorvin äärellä työskentely melussa ja kiireessä.
Myönnettävä on, että ihailen nähdessäni pienyrittäjiä maaseudulla, joiden tila 10-15 ha ei täytä tämän ajan kokovaatimuksia, mutta ovat hyödyntäneet tilansa erikoistumalla.
On juustoloita, kotileipomoita, viinitiloja marjapensaineen sekä luomuviljelyä pienessä mittakaavassa. Ostajakuntakin koostuu lähialueelta, suoramyyntinä tilalta, ja muutamiin lähikauppoihin. Kesätorit ja markkinat ovat suorastaan runsaita lähialueen tuotteista.
Yleensä on emäntä palkannut pari apulaista kylältä yritystään pyörittämään, isännän hoidellessa omaa työsarkaansa
Kun maailmantalous yhä enemmän vaatii kilpailua työnsaannista, en voi olla uskomatta, että tulevaisuudessa palataan takaisin omavaraistuotantoon, hyödyntämään Suomessa tyhjentynyttä maaseutua pientilojenkin muodossa.
Ainakin toivon rohkeutta ja intoa nuorille yrittäjille, elämäntapa joka vaatii työtä ja viitseliäisyyttä, mutta palkitsee elämän täyteydellä, lastenkin saadessa kasvaa luonnon alkulähteillä, missä ravinto tuotetaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aloituksesta huokuu aito maahenkisyys, ja onhan Sini-sirkulla omaa kokemusta. Vaikka en maatilan elämää ole omakohtaisesti kokenut kuin vieraluilla, olen seurannut kolmen polven sukulaisteni elämää sukutilojensa hoitajina. Näillä tiloilla on monta rautaa tulessa, varsinkin metsätalous ja koneyrittäminen tuovat tuloja maanviljelyn ja karjanhoidon ohella. Nämä tuntemani emännät saavat pientä lisätuloa kuka pellavanviljelystä, kuka lampaankasvatuksesta , ponitallista tai maatilamatkailusta. Yksi tuttu emäntä käy kirkonkylällä töissä hammaslääkärinä, olikin kuulemma oikein mieluisa miniä. ;)
Lypsykarja sitoo valtavasti, onneksi on sentään lomittajat. Investoinnit rakennuksiin ja koneisiin ovat myös sitoumus, joka monia pelottaa. Ennen moni miniäehdokas kaikkosi pelosta joutua anopin kanssa samaan huusholliin. Työpaikasta ja -työajasta tuskin voi puhua, enemmänkin se on elämänmuoto. Maaseutuelämä voi näyttää pekältä idylliltä ja monen odotukset ovat epärealistisia. Mutta näkyyhän tuo maallepako yhtenä myönteisenä ajan ilmiönä, kekseliäisyys ja ahneus kaikelle työlle, ilahduttavaa kehitystä.
Itsekin olisin ehkä viihtynyt maatalon emäntänä...mene ja tiedä.
Niin, hymyilyttää tuo realismi, joka onkin tarpeen ikäisillämme:) Oman kokemukseni kautta voin tietenkin muistaa sen huolettoman minäni, joka otti vastaan kaiken sen ihanuuden minkä maallemuutto Helsingistä aikanaan toi!
Uutuuden ja luonnon kokemus, sopeutuminen ihan niinkuin vain nuorena voi, päivä kerrallaan, ja siitä vähitellen oman työuran lisäksi oppia ottamaan haltuun ne mahdollisuudet, mitä maatilalla voi hyödyntää.
Lampaat oli ensimmäinen ideani, helppoja tarhata, toimivat pihanurmen siistijöinä,...eikä aikaakaan niin kanat hanhet ja ankat löysivät paikkansa tuossa elämänmuodossa.
Jätän nyt luetteloinnin eläimääristä, kun ei romaania sentään viitsi, mutta nuorten innon uskoisin olevan yhteisen tekijän, alalle kuin alalle.
Tuo paluu omavaraistalouteen on pysyvä voimavara joka maassa, perheviljelykin etelässä oliivitiloilla. Ei se elanto tarvitse olla niin yltäkylläistä, mihin nykypyrkimys tähtää,...olemme eläneet nousukautta jonka myötä vaatimustaso nuorilla on itsestään selvyys.
Joskus iloitsen omien lapsieni osaavuudesta "luonnonmenetelmin" jonka oppivat maalla asuessamme. Nyt hyödyntävät sitäkin taitoa saaristossa kesäisin, ja jopa kerrostalon pihalle vanhin tyttäreni sai luvan laittaa pienen viljelypalstan yrtteineen, talon kukka-altaisiin.
Ihmeekseen vain totesi, ettei kiinnostusta ollut muilla sitä hoitaa ja hyödyntää:D Mutta rauhassa sai siinä kasvaa ilman ilkivaltaa kuitenkin.
Huvitti äsken kun ihmettelin mikä pihalla pensasta heiluttaa niin tehokkaasti, enkä päässyt näkemään oliko siellä jänisten vai siilien soidinmenot menossa! :D Hauskan terhakasta joka tapauksessa!
Mökkikansaahan suomalaiset ovat. Onko maailmassa moista vastaavaa kansaa. Toki kerrostaloissa asuvien vapaamman elin ja hengitystilan käsittää.
Kyllähän järvimaisemassa silmä lepää. Mökin kuistilla sanomisen jälkeen sitä tuntee elävänsä, nähdä lintujen kevätkiihkon, luonnon vähittäisen heräämisen suviasuunsa.
Itsellä ei kesämökki ole. Sellainen merkitsisi liikaa aikaa ja resursseja. Tosi mökkiläiset muuttavat kesän alussa, kääntävät postinsakin mökille.
Tulevat syksyn käydessä liikaa päälle taas taajama-asuntoihinsa.
En ole paljon katsellut tuota ohjelmaa, mutta tänä vuonna osallistujat ovat mielenkiintoisia ja katson sunnuntaisin uusinnan. Olen kahden maajussin leski, mutta valitsin toisen tien eli pidin oman hyvin palkatun työni. Olen realisti, näin maaseudun ilot ja surut lapsuudessani ja nuoruudessani. Näin jälkeenpäin ajatellen valitsin oikein, eläke on riittävä. Leskeneläkettä en saa, koska maatilalla usein pyörivät suurehkot summat, mutta puhdas tulo ei ole suuri. Juuri nyt omalla osallani on veroilmoitusten täyttö ja ALV:n takaisin maksaminen. Olen iloinen, kun saan ilmoitukset postiin ja veron maksuun. Omat nuoreni eivät valinneet maatalousyrittäjän uraa.
Joskus olen fantasioinut elämänjaksosta luonnon keskellä jka ihan omavaraistaloudesta ja hiljaisuudestakin erämaan keskellä ja metsäjärvestä ja
savusaunasta sen rannalla. Haaveiluksi on jäänyt.
Kaikella kunnioituksella ja arvonannolla matalousyrittäjiä kohtaan tunnustan, että pidän kuitenkin paljon enemmän urbanisoituneesta yhteiskunnasta, kaupungeista, ja olemisesta ja elämisestä siellä, missä kaikki tapahtuu!.
Saattaa olla, että 10 ensimmäistä vuotta ratkaisevat, tuleeko ihmisestä luonnon läheisyyttä kaipaava tyyppi.
Maaseudun rauhassa kasvaneelle kaupunkiin sopeutuminen on isompi kynnys. Kevät nostaa tuon kaipuun nähdä vettä, metsää ja luonnoneläimiä.
Jos minulla olisi kylliksi rahaa matkustelisin paikasta paikkaan, koska aina jossakin päin maapalloa on kevät.
Itse asuisin mieluiten Helsingissä, jos kaupungissa asuisin. Mutta haluaisin voida valita asuntoni vapaasti. Helsinki vaan on niin kallis, että lähdin sieltä 1970. En sinne kaipaa. Yksi lapsistani asuu siellä ja silloin tällöin piipahdan. Tämä nykyinen asunto pikkutaajamassa hyvien liikenneyhteyksien varrella on ihanteellinen paikka, mökki 3 km:n päässä.
Tuo maaseudun ihannoinnin perintö on itselläni ilmeisesti jo geeneissä talonpoikaissukuni juurista ja varhaiset kesät aina maalla niin Ruotsin vuosina, kuin myöhemmin farmariaikoinakin.
Liittyy se myös Tolstoilaisuuteen ja Maaemon lapsia teoksen vaikutuksiin kulttuurissamme. Tuusulajärven taiteilijoista Pekka Halonen heistä tunnetuin, joka loi ihania talvisia maisemia luonnostamme, samoin Aino Järnefeldt Sibeliuksen vaimo, toteutti Ainolassa sitä elämänmuotoa, joka antoi hänelle eniten.
Seistessäni aikanaan Aino Sibeliuksen keittiössä Ainolassa, ei voinut välttyä näkemästä erinomaisen osaavan ja monipuolisen perheenäidin työkentän tarvikkeineen:)
Helsingin ajoista saatan kaivata kaiken läheisyyttä ja moninaisia kulttuuritapahtumia, mutta en vaihtaisi tätä rauhaisaa asuntoaluettani silti. Luonto on läsnä täällä, järvi lähellä ja metsän puista voin nähdä korkeimmat ikkunoista talvisin.
Suurimman osan työelämästäni asuin maaseudun taajamassa tosi ihanassa paikassa. Siellä oli perhepäivähoitaja kilometrin päässä ja peruskoulun ala-asteelle oli 2 km. Jos olisin muuttanut mieheni maatilalle, tällaiset silloin tärkeät jutut olisivat olleet hankalampien matkojen päässä. Lasten harrastusmahdollisuudet olivat maksimissaan 10 km:n päässä, erityislukion voivat käydä kotoa käsin. Työpaikkaan oli matkaa 1 km, samoin kauppaan, pankkiin yms. Lapsuuteni vietin paljon kauempana palveluista enkä ihannoi sellaista maaseutua.
Maailma on muuttunu, ihmisistä on tullu itsekkäitä,
ei enään haluata elää oikeina pariskuntina vaan pitää tehdä ensin lakimiehellä paperit ettei vaan taloon tulija hyötyis mitenkään tekemästään työstä
kun on sattunu rakastumaan ja menny naimisiin isännän tai emännän kanssa, joka omistaa maatilan,
kun tiedetään että rakkaus kestää keskimäärin kaksi vuotta ja sitten elämä onkin pelkkää raatamista ja työntekoa,
nyky isännän tai emmännän joka omaistaa maatilan pitää saada puolison työvoima ja rakkaus aivan ilmaseksi,
jos riita tulee ei ku ukko tai akka tyhjinkäsin mierontiella,
joka on linvoimalla säädetty,
kuka hullu nykyään haluaa maalaistalon emännäksi tai isännäksi jos ei entiset lainsäädännöt enään pidäkkää paikkaansa,
tässä selitys miksi maalle ei enään saada puolisoita, siis ilmaistyövoimaa,