Kuinka oppisin puhumaan lujempaa

suullinen

Minulla on mennyt jo aikalailla hermot itseeni kun en saa suutani auki. Oikeastaan kaikissa tilanteissa minulta kysytään aina että "ai mitä". Vielä sellaisella hiljaisella ja kannustavalla äänellä, ikäänkuin olisin joku todella avuton ja yliherkkä tuppisuu. Minulla olisi kuitenkin paljon asiaa ja omassa päässäni näen itseni jopa kovaäänisenä ja johdonmukaisena puhujana. Sitten kun täytyy ihmisille jotain sanoa, niin se ääni tulee ihan vikisten ja mumisten ja en oikeastaan ajattele edes mitä sanon, koska pidän itsestään selvänä ettei minua kuunnella. Joskus hämmästyn kun toinen onkin hiljaa ja on jatkanut sitä kuuntelemista, sitten yleensä saan koottua itseni ja pystyn selittää ihan hyvin. Toinen vaihtoehto on, että mietin jossain tilanteessa että mitä olisi nyt hyvä sanoa, ja se puhe tuleekin sitten todella teennäisesti ulos. Niin että se kuulostaa siltä, että harjoittelisin jotain roolisuoritusta. Tai sitten joka toinen sana tulee kovaa ja joka toinen hiljaa. Ja usein kun olen sanonut jotain, mietin että miksi noin sanoin, enhän oikeasti ajattele edes noin. Kai yritän vain sanoa jotain sellaista, mitä siihen tilanteeseen oppikirjojen mukaan kuuluisi sanoa. Kaikkeista pahinta on jos vaikka pitää töissä huutaa jotain täysin arkipäiväistä, esim. "menen nyt, heippa", saatan miettiä vaikka 2 minuuttia vessassa istuen että kuinka sanoisin tuollaisenkin asian niin, että se kuulostaisi jotenkin spontaanilta. Lopputulos onkin sitten täysi katastrofi.

1

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Say aaa!

      No menet peilin eteen ja alat harjoitelemaan puhumista. :)
      Voit rauhassa huutakin ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1070
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      847
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe