Yksityinen perhepäivähoitaja Pohjois-Espoo

Moikka!

Olen kahden pienen pojan (1 ja 3v) kanssa kotona ja olen ryhtymässä yksityiseksi perhepäivähoitajaksi elokuussa 2014. Mieluiten tekisin noin 25-30h/viikossa eli 3-tai 4-päiväistä viikkoa. Nyt keväälläkin mahdollisuus aloittaa tarpeen mukaan. :) Koulutukseltani olen Sosionomi/lastentarhaopettaja. Minulla on vakipaikka päiväkodissa, jonne palaan kun pojat ovat isompia. Asumme Pohjois-Espoossa.

Olen kohta 27-vuotias iloinen ja touhukas nainen ja työ lasten parissa on kutsumusammattini. Nyt kun haluan olla poikien kanssa vielä kotona niin olisi unelma löytää mukavat hoitolapset tänne kavereiksi veljeksille. smiling smiley Arjessamme on selkeät rytmit, ulkoilemme myös päivittäin. Ihan tien toiselle puolelle on juuri valmistunut asukaspuisto, jossa mahdollista käydä myös leikkimässä. Välillä tietenkin askarellaan, leivotaan ja käydään esimerkiksi kirjastossa.

Osaan ottaa lapset hyvin huomioon yksilöinä ja tukea näin ollen lapsen kehitystä oikeilla keinoilla. Työskentelen lapsilähtöisesti ja minulle on tärkeää positiivinen ote kasvatukseen, unohtamatta rajojen asettamista. Meiltä löydät mukavan ja lämminhenkisen hoitopaikan!

Ystävällisin terveisin,

Tea
[email protected]
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


team kirjoitti:

Moikka!

Olen kahden pienen pojan (1 ja 3v) kanssa kotona ja olen ryhtymässä yksityiseksi perhepäivähoitajaksi elokuussa 2014. Mieluiten tekisin noin 25-30h/viikossa eli 3-tai 4-päiväistä viikkoa. Nyt keväälläkin mahdollisuus aloittaa tarpeen mukaan. :) Koulutukseltani olen Sosionomi/lastentarhaopettaja. Minulla on vakipaikka päiväkodissa, jonne palaan kun pojat ovat isompia. Asumme Pohjois-Espoossa.

Olen kohta 27-vuotias iloinen ja touhukas nainen ja työ lasten parissa on kutsumusammattini. Nyt kun haluan olla poikien kanssa vielä kotona niin olisi unelma löytää mukavat hoitolapset tänne kavereiksi veljeksille. smiling smiley Arjessamme on selkeät rytmit, ulkoilemme myös päivittäin. Ihan tien toiselle puolelle on juuri valmistunut asukaspuisto, jossa mahdollista käydä myös leikkimässä. Välillä tietenkin askarellaan, leivotaan ja käydään esimerkiksi kirjastossa.

Osaan ottaa lapset hyvin huomioon yksilöinä ja tukea näin ollen lapsen kehitystä oikeilla keinoilla. Työskentelen lapsilähtöisesti ja minulle on tärkeää positiivinen ote kasvatukseen, unohtamatta rajojen asettamista. Meiltä löydät mukavan ja lämminhenkisen hoitopaikan!

Ystävällisin terveisin,

Tea
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu