Korkeakouluhaku uudistus

Hampipeikko

Onko tuota selvitetty millään tavalla, että miten alan vaihto onnistuu vuoden 2015 jälkeen niille joita ei katsota enää ensikertalaisiksi?

18

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eremi

      Tämän kevään 2014 valinnat jo vaikuttavat tulevaisuuteen. Viimeistään 2016 päävalinnan paikat varataan ensikertalaisille eli niille joilla ei ole korkea-asteen opinto-oikeutta tai tutkintoa. Alan vaihto on mahdollista tuolloinkin mutta paikkoja on kovin vähän verrattuna nykytilanteeseen jossa vaihtajat voivat päästä helpostikin päävalinnassa toiseen koulutusohjelmaan. Eli vaihto tulevaisuudessa mahdollista mutta hankalaa.

    • Työttömän vuodet

      Kannattaa miettiä myös varavaihtoehtoja.

      Ei ole kenenkään edun mukaista, että mennään vain johonkin mihin päästään ja vuodesta toiseen haetaan "siihen oikeaan, mihin kaikki muutkin haluavat" ja opinnot venyy ja venyy.

      Näillä päätöksillä pyritään selkeästi puuttumaan niihin, jotka hakevat vaikka 4 vuotta oikeustieteelliseen asenteella "musta tulee lakimies ja vain lakimies tai ei mitään muuta".

      • Hampipeikko

        No eikö tuo ensisijaisuus periaate nimenomaan suosi ikipyrkijöitä. "En ota tota paikkaa, koska se ei ole oikis", näin hakija pysyy ikuisesti ensikertalaisena. Varsinkin kun oikeustieteellisen aloituspaikkoja ollaan lisääämässä tuntuvasti, niin nimenomaan oikikiseen on kohta paljon helpompi päästä. Taitaa senkin alan "glamour" sulaa, kun kaikilla on pian OTM:n paperit.

        Ongelmani on etten tiedä mitä haluan. Jos otan nyt keväällä opintopaikan vastaan niin se ala voi osottautua painajaiseksi. Siksi mietin miten vaihtaminen lopulta sujuu, jos ei ole ensikertalainen.

      • Työttömän vuodet
        Hampipeikko kirjoitti:

        Siis nykyään esim. haetaan oikeustieteelliseen ja otetaan varavaihtoehdoksi AMK, johon mennään kun ei päästä mihin oikeasti haluaa. Siellä sitten kituutetaan eikä olla opiskelusta tai välttämättä edes koko alasta kiinnostuneita ja odotellaan vaan seuraavia pääsykokeita ja täten viedään sellaisen paikka, joka olisi oikeasti sinne AMK:hon halunnut.

        Jatkossa kun otat sen "varavaihtoehdon" vastaan, voikin sen "ykkösvaihtoehdon" unohtaa. Tätä tarkoitin.

        Jatkossa pitää punnita tarkasti myös varavaihtoehdot, koska minkä tahansa vaihtoehdon toteutuminen tarkoittaa ensikertalaisuuden menetystä.

        Siinä kun on sitten hakenut kolmena vuotena vain oikeustieteelliseen eikä ole päässyt pitää hyväksyä tosiasia, että elämästä on kolme vuotta kulunut työttömänä tai töissä ja jotain pitäisi alkaa opiskella.

      • Työttömän vuodet
        Työttömän vuodet kirjoitti:

        Lisäyksenä:

        Esimerkiksi työttömyyskorvauksen saaminen edellyttää hakemista vähintään kolmeen hakukohteeseen ja mihin tahansa niistä valituksi tuleminen tarkoittaa ensikertalaisuuden menetystä - riippumatta siitä, ottaako paikkaa vastaan vai ei.

      • Saulbiwkauyu

        Kouluun hakemista edellytetään vain alle 25-vuotiailta, jos ei ole ammatillista koulutusta.
        Joku näyttääkin korjanneen tuolla alempana, että vasta korkeakoulupaikan vastaanottaminen vie neitsyyden ( = siis sen sen jälkeen ei ole enää ensikertalainen hakija), ei pelkästään se, että tulee valituksi.

    • Eremi

      Juu kyllä nykyään joutuu tarkemmin harkitsemaan minne hakee ja mitä on varaa ottaa vastaan. Ne varavaihtoehdot kun vaikuttavat jatkoa ajatellen heikentävästi mahdollisuuteen päätyä sille alalle minne oikeasti haluaisi. Esim. yliopistoihin haluavat joutuvat tarkkaan pohtimaan kannattaako hakea ollenkaan ammattikorkeakouluihin kun sinne voi helposti päätyä.

      • Bröytsäilyä

        Mitä väliä sillä on, vaikka saisit AMK paikan ja muka "päädyt sinne vahingossa". Et yksinkertaisesti vain ota saamaasi paikkaa, ja hups olet seuraavassa haussa taas ensikertalainen kunhan et ota muutakaan paikkaa vastaan. Myös kauheaa kiristystä tämä hae vähintään 3:een paikkaan tai et voi saada työmarkkinatukea, jos et pääsekkään kouluun ja saa töitä. Sitten taas jos saat paikan, menetät oikeuden tukeen vaikket paikkaa ottaisikaan vastaan.

    • S. Latikko

      Vaikuttaako erillishaku millään tapaa yhteishakuun ja sen prioriteetteihin? Haluaisin hakea erillishaussa, mutta en uhrata sillä yhteishaun prioriteettipisteitä.

    • Hhh29

      Erillisvalinnoilla ei ole vaikutusta päävalintoihin ja sen pisteytyksiin. Myöskään yhden paikan säännös ei koske erllisvalinnoissa vastaanotettuja paikkoja. Ts. Erlillisvalinnoissa voi ottaa vaikka useamman paikan vastaan. Vastaanotettu paikka tänä vuonna tosin vaikuttaa tuleviin vuosiin eli henkilö ei ole enää ensikertalainen.

    • yuyuyu

      Mielestäni uudistus on melko pelottava viitateen omiin sekasotkuisiin kokemuksiin ni opintouran valintoihin liittyen. Nyt opiskelen yliopistossa, johon jouduin, kun en haluamalleni alalle amk:iin päässyt. Haaveenani oli hakea vielä joskus uudelleen, mutten taida enää..

      Onnistuneita valintoja (ja ps., inhopaikkakin voi osoittautua helmeksi, kuten nyt itselläni on käymässä.)

    • Oikeusturva

      Jos näette tämän uudistuksen huonona asiana, voitte tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille. Kantelu ei maksa mitään ja sen voi tehdä sähköpostitse. Ei ole väliä kummalle kantelun tekee. Niin ja muuten, päättäkää itse, haluatteko kantelun tehdä.

      Tässä linkit

      Eduskunnan oikeusasiamiehelle

      http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/index.htx

      Valtioneuvoston oikeuskanslerille

      http://www.okv.fi/fi/kantelu/

    • tietämätön

      Tiedättekö vaikuttaako tämä haku ainoastaan korkeakouluihin? Olen valmistunut ylioppilaaksi, mutta en tiedä varmaksi haluanko yliopistoon vai ammattikorkeaan. Molempiin on kuitenkin hakupaperit laitettu. Olisiko ammattikoulu parempi vaihtoehto jos haluaa säilyttää ensikertaisuuden tulevassa haussa? Ainakin ammattikoulussa pitää seuraavaan tutkintoon hakea aikuiskoulutukseen uudistuksen takia. En kuitenkaan työttömänä enää haluaisi jatkaa ja joku koulutus olisi kuitenkin hyvä aloittaa. :)

    • gawrgrha

      Onko kellään tietoa, että jos nyt lähden vetämään AMKista, joka ei ole alani niin haenko sitten ensikertalaisena seuraavassa haussa?

      • lääääkia

        Jos et ole valmistunut yliopistosta/amkista etkä ole ottanut vastaan yliopisto/amk paikkaa kevään 2014 haussa olet ensikertalainen syksyn 2014 haussa ja siitä eteenpäin. Näin olen itse ymmärtänyt.

      • amk???
        lääääkia kirjoitti:

        Jos et ole valmistunut yliopistosta/amkista etkä ole ottanut vastaan yliopisto/amk paikkaa kevään 2014 haussa olet ensikertalainen syksyn 2014 haussa ja siitä eteenpäin. Näin olen itse ymmärtänyt.

        Eli vielä ehtisi irtisanoutua?

    • Vielä tärppää

      En ottanut Karelia-amkin paikkaa vastaan koska haluan pitää mahdollisuudet päästä yliopistoon mahdollisimman avarina. Ehkä ensi keväänä ehtisi lukeakin valintakokeisiin. Jotenkin ajatus Joensuun amkkiin jämähtämisestä ei ole erityisen houkutteleva...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      93
      9022
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      49
      4790
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4481
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      49
      2765
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1326
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1266
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      40
      1187
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1140
    Aihe