Raiskauksen jälkeen, vartaistukea vailla

luonnoskirja

Etsin itelleeni vertaistukea ja neuvoja.Tässä on minun tarinani: Minut raiskattiin viimekesänä yksillä festareilla. Muistan tapahtumat hyvinkin vaikka olinkin käyttänyt alkoholia. Tekijä oli minulle täysin tuntematon. Hän raiskasi minut väkivalloin. Pääsin heti ensiapuun tapahtuman jälkeen ja sielrä soittivat poliisit. Poliisit veivät minut sairaalaan ja sieltä takasin festareiden leirintäalueelle. Seuraavana aamuna oli kuulustelu. Kuulustelun jälkeen lähdimme takasin kotikaupunkiimme. Kokoajan olen ollut kauhessa shokissa.
Kotikaupungissani pääsin kriisiapuun. Kriisiavun loputtua kävin juttelemassa omanlääkärin kanssa kunnes nyt tammikuussa alkoi kunnon terapia tapahtuneen johdosta. Kärsin edelleen PTSD:stä ja nään painajaisija ja ihmisten ilmoilla liikkuminen ahdistaa.. Joulukuussa minulla oli oikeudenkäynti mikä päättyi hyvin. Henkilö sain tuomion ja minulle määrättiin korvauksia. Henkilöllä ei ole mahdollisuutta maksaa korvauksia joten ne tulee valtiolta. Onko kenelläkään tietoja maksetaanko koko oikeuden määräämä korvaus vaiko vain siitä osa. Tammikuun alussa sain valtionkontorilta postia missä sanottiin käsittelyn kestävän 8-10kk.

Minulla olisi nyt suuri tarve saada keskustella tapahtuneesta jonkun kanssa jolla olisi hieman samanlaisia kokemuksia. Eli kaipaan vartaistukea, terapiassa käyn toki mutta auttais puhua myös jollekkin joka oikeasta ymmärtää.

1

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen pahoillani kokemuksestasi. Valtionkonttrori ottaa pienen osan korvaussummasta, mutta lähes kokonaan sen saat kuitenkin. Oletko käynyt katsomassa Tukinaisten sivustoa? Tukinainen tarjoaa mm. viikonlopputapaamisia, jotka on tarkoitettu seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneille. Näihin tapaamisiin tosin vaaditaan (tai ainakin ennen on vaadittu käynnissä oleva terapiasuhde), koska käsiteltävät asiat voivat palauttaa tunteita ja muistoja pintaan.
      Minkä ikäinen olet? Voit laittaa henk.kohtaista viestiä mulle, niin katsotaan.... Muistathan, että vaikka puhuminen on tärkeää, niin valikoi hieman, että kenelle ja missä paikassa puhua. Valitettavasti maailma on raadollinen joskus.
      - mimmiliini1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      84
      5969
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      290
      5271
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      48
      3322
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2796
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2713
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1665
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1585
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1470
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      32
      1449
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      177
      1058
    Aihe