viikonlopun aikana - pitkästä, todella pitkästä aikaa: kävin ry:llä viimeksi vuosi sitten. Kirkossa pidetyissä seuroissa olen käynyt muutaman kerran. Huomasin, kuinka kuivaksi ja vähäiseksi uskoni oli päässyt. Ja kuinka surkeaan tilaan olin itseni ajanut.
Se, etten ole ruokkinut sieluani Jumalan sanalla, on johtunut monestakin asiasta. Ensinnäkin, kotona ei käyty seuroissa kuin pari kertaa vuodessa (asuimme niin syrjässä), joten sanan kuuleminen ei ole tuntunut tärkeältä; toiseksi, olen miltei täysin yksin, ja kolmanneksi: depressio ja sosiaaliset pelot ovat kahlinneet minut entistä voimakkaammin yksinäisyyteen.
Sain pientä virvoitusta, ja vahvistusta hyvin heikolle uskolleni. Niin kuin ennenkin, puhujan sanat kärsimyksestä ja matkan päässä odottavasta vapautuksesta liikuttivat. Voi kun minun ei tarvitsisi pitää ulospäin niin kovaa kuorta... saisin näyttää tunteeni (tämä ei siis johdu yhteisöstä, vaan omista ongelmistani). Vaikka monesti on tuntunut, etten jaksa elää edes seuraavaan päivään, olen sentään saanut pysyä hengissä. Vaikka on ollut hyvin raskasta, voimat ovat riittäneet - juuri ja juuri.
Mikä tärkeintä, sain seuroissa pienen aavistuksen siitä, mikä on oikea ilo. Se on ollut minulta vuosia kateissa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mukavaa kuultavaa, että olet rohkaistunut seuroihin.
Oli ilo lukea tuota: Kiitos!
On meillä kaikilla ongelmamme, minulla kanssa seuroissa käynnin vähäisyys ja tuttini ja kaverini ovat toisuskoisia, ja rakennu nyt siinä sitten hengellisesti...
Kylläpäs hupaisa kirjoitusvirhe sattui sinulle :-)
;)(;
Olipa ihana kuulla että rohkaistut lähtemään seuroihin. Lähtö voi tuntua monestakin syystä vaikealta, mutta seuroista saa aina lähteä pois virvoittuneena. Itsekkin sain olla eilen seuroissa ja Taivaanisä tarjosi sitä mannaa mitä sielumme tarvitsee. Rukoillaan että jaksat toistenkin lähteä.
On helppoa mennä seuroihin, jos siellä ei ole tuttuja, jotka alkais kyseleen:"Missäs on miestä pidetty, kun ei ole aikapäiviin näkynyt ?"
Onkait se melko koville ottanut, jos vuosi on päässyt vierähtämään. Oletko virvoittunut ollenkaan täällä keskustelupalstalla ?
Ei sitä oikein voi olla yksikseen uskomassa.
"YKSIKSESKÖS ISTUSKELET" = hauska suomalainen sanamuoto.
Kyllä sinun tarttis löytää samanhenkisen porukan seuraa, sillä ei siellä seuroissa käynti pitemmän päälle huvita, jos menet yksin, olet yksin ja lähdet yksin sieltä.
SRK. tarttis alkaa järjestämään yksinäisille miehille ja naisille leirejä, sillä tämä yksinäisten joukko on huomattava.