Moi.
Voisinko taas suositella jotain poliittista jonka voisi toteuttaa. Onhan totta että kaikki mitä aaa-luokituksen eteen on voitu on tehty. nyt ollaan menossa liian pitkälle.
Mielestäni hallituksen pitäisi pelata koko homma siten että yksityis-sektorin osa pelataan toimivimmaksi mahdolliseksi tekijäksi, valtion olisi jo vielä aaa-luokitettuna maana otettava pallo haltuun jo nyt tilanteessa ettemme olekkaan aaa-maa vaan olemmekin jo menettäneet sen. on turha kaivaa itelle kuoppaa kun voimme täyttää jo kaivetutkin. hallituksen on osoitettava se onko he asein kansalaisia eli yksityissektoria vastaan valtion luokituksen takia vai onko hallitus valmis tekemään kansalaisten eli yksityissektorin eteen kaiken mahdollisen jonka takia meidän olisi pelattava tämä peli jo etukäteen eikä jäädä odottamaan tulevaa kun on jo tiedossa mihin tämä homma menee ja on jo mennyt. virheiden korjaus saisi jo alkaa ja eritoten valtio vallan olisi luovutettava tilanne nyt ja astuttava askel eteen päin eikä odottaa tulevaa. niin paljon jo tiedetään että olisi parempi olla jo tekemässä eikä leikkaamassa. mun mielestä olen itse valmis nousemaan barrikadeille jos yksityisten etu murretaan ja valtio vie oman etunsa kansalaisten edelle. se on venäjää sellainen. ei kehittyvää suomea. Suostukaa pelaamaan tilanne heti siihen ettemme olekkaan aaa-maa vaan ihan jotain muuta. siellä on vastaukset siihen miten toimitaan ja mitä pitää tehdä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.