Voisiko joku vääntää ihan rautalangasta, että mitä aikuiskouluttaja käytännössä tekee? Nimensä mukaisesti kouluttaa, mutta ketä ja miten? Siis olettaen esimerkiksi, että on opiskellut pääaineena aikuiskasvatustiedettä ja suorittanut aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot. Milllaisissa paikoissa on mahdollista työskennellä ja mitä työ pitää sisällään?
Yliopistojen nettisivuilla mainitaan vaan opettajan pätevyys, mutta tuo ei kerro tällaiselle asioista tietämättömälle käytännössä paljonkaan siitä mitä nuo opinnot suorittanut voi opettaa, kenelle ja missä.
Aikuiskouluttajan työ
selvennystä
2
301
Vastaukset 2
- 3435
Up!
- tietäjä tietää
Voi olla esim. ammattikorkeakoulussa tai ammatillisissa oppilaitoksissa erilaisilla titteleillä (suunnittelija, koulutussuunnittelija, asiantuntija, lehtori, tuntiopettaja jne) ja homma sitten roolin mukaan.
Tämän lisäksi monilla muillakin instituutioilla on sisäiseen tai ulkoiseen koulutukseen liittyvää suunnittelu- ja opetustyötä. Esim. kirjastot, puolustusvoimat, poliisi, rajavartiolaitos, isot yritykset yms.
Eli käytännössä joko suunnittelee koulutuksia ja/tai toteuttaa niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706