Joskus ihmiselle iskee halu kokeilla rajojaan. Miten sinä olet kokeillut, vai onko sellaisessa edes mitään järkeä?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Menin yliopistoon viisikymppisenä, kai se aika extremeä oli sekin...:)
Tarpeeksi jännitystä on ollut muutenkin.
Ukko olisi kerran halunnut tehdä benji-hypyn, mutta ylipaino esti sen.
Siitä on kohta, parin vuoden päästä, kymmenen vuotta, kun päätin ruveta rohkeasti levittelemään rajoja, kokeilemaan pystynkö, osaanko, selviänkö, saanko aiheessa mitään aikaiseksi, riittääkö rohkeus ...
Onneksi ryhdyin koitokseen, vaikka lunta ja ties mitä on tullut tupahan ja 'tuulimyllyjä' vastaan taisto on ollut turhaa, niin jollain tasolla ajateltuna kaikki kokemukset ovat olleet hyviä ja kannattavia. Olen yrittänyt, nähnyt, kokenut, oppinut, kasvanut, kehittynyt ... ja ennenkaikkea; voittanut itseni.
Päätepisteeseen tai lopulliseen täyttymykseen aiheessa en varmastikaan pääse (enää) koskaan, mutta olen silti päässyt pitemmälle kuin moni, jota estää milloin mikäkin tekosyy: ikä, ulkonäkö, raha, puoliso, oman mielen estot, sisäinen pelkuruus ja se kaikista raukkamaisin syy; mitä muut, toiset ihmiset, sanovat ja ajattelevat.
Sorry, että en sano, mikä aiheessa on 'se' extreme, mutta siinä on aina silloin tällöin sellainen kohokohta, joka nostaa arjen yläpuolelle, melkein taivaisiin ja tähtiin.
Sukulaiset ja ystävät ovat sanoneet, että minun koko elämäni on extremeä. Työ on vienyt alueille, kohteisiin, jonne ei monikaan mene, eikä halua tällaista työtä.
Extreme... Mitähän se oikein on? Miten aloittaja itse ymmärtää sen sanan?
Voiko pitää extremenä jotain sellaista kuin vaikkapa hiljentymistä, erakoitumista joksikin aikaa, taiteen harjoittamista (jos ei ole sellaista koskaan ennen tehnyt)?Vähän sellainen tunne on tullut että moni tykkää että extrem on vain ja ainoastaan fyysisesti ja henkiseti rankka kokemus, jotain huikeaa, kertaluontoista, jne.
Extreme, minusta se on kullekin omanlaista toimintaa, tai sen puutetta.
Jollekin äärimmäiselle räpätädille se voi olla viikon retriitti, jolloin ollaan täysin hiljaa.
Taas jollekin tuppisuulle, arkajalalle kokeilemaan rohkeutta ja puheliaisuutta.
Kelle mitäkin, jollekin osallistuminen triathloniin tai maratoniin.
Ajattelen niin, että extreme on sellaista toimintaa jossa saattaa olla vaara loukkaantua tai kuolla.
Ja sen lisäksi se on mielestäni pelkojen voittamista. Käsite on todella vähän epäselvä ja sitä käytetään monenlaisten asioiden yhteydessä, ja riippuu varmasti yksilöstäkin mikä kullekin on extremeä. Mutta vaara tai sen tunne ja siitä syntyvä adrenaliini on mielestäni se extremen pointti.
Onkohan extremellä ja rikollisuudella jotain yhteyttä toisiinsa ihmisen fysiikan ja psyyken kannalta katsoen?
Olet varmaan oikeassa tuossa alimmassa kappaleessa; jotain jännityksen tarvettahan se kriminaalius monille tuottaa. Vallanhimoa? Pätemistä? Pois alta alistamisen ikeen?
Kyllä extreme on varmaan enempi sitä hurjuutta kuin rauhoittumista tai hiljentymistä.
Paitsi jos menee hiljentymään jyrkän vuoren kielekkeelle....
Olen kokeillut. Menin naimisiin, eikä siinä todellakaan ole mitään järkeä.
Jep, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Eilen istahdin vaimon lempituoliin. Sattuihan se.
Voiko sellaisena pitää sitä, että minä, pian 60-vuotias, hankin töissä tänään lyhyen ajan sisällä toisen suullisen varoituksen. Aiempi tuli relluilusta kypärän käytössä, nyt kieltäytymisestä turhauttavasta työstä, jonka takia olisin lähtenyt talosta melko pian.
Samaan aikaan on ongelmana alamme kokeneiden puute. Ei minulla hätää ole, ja voinhan jo jäädä niin halutessani eläkettä odottelemaan.
Ei ole tullut halua kokeilla rajojani, en oikein käsitä koko määritelmää. Temperamentiltäni olen sähäkkä, rohkea ja avoin mutta extreme ei ole koskaan kiinnostanut. Miksi oliskaan??
Niinpä, siksihän se aloittaja kysyykin että oletko kokeillut extremeä. Ei kysynyt että miksi et ole kokeillut.
Minä koin extremenä aikoinaan merimieskoulun yhteydessä olevat sukellus- ja pelastusharjoitukset, olin jälkeenpäin tooooodella polleena että olinpahan rohkea. Syy: olin oppinut uimataidon vasta varsin myöhäisessä teini-iässä.
Jonkun mielestä ei ole minkäänlaista extremeä, tuokaan.
Menee vähän asian vierestä, mutta kerran telkkarissa kysyttiin eräältä lääkäriltä, tuleeko vastaanotoille nykyään paljon potilaita extreme-harrastusten vuoksi. Lääkäri vastasi, että kyllä suomalaisten extreme-laji on (edelleen) viinanjuonti, joka näkyy myös vastaanotoilla. Oikeassahan hän oli.
Kyllä minun extremet on tulleet ihan vain elämällä... sitä kautta tulee kyllä kokeiltua rajojaankin tai joutuu kokeilemaan.
50 vuotiailla on joku raja järjellä, siis ei ole ulottuvaisuutta---ex olla rehellinen muille, olla avoin kuin suku.
Tänä talvena olen kävellyt jäisellä polulla ilman nastoja. Talveksi pitäisi laittaa varmaan nastajalkinepakko ulkoilijoille.