Olen ollut aina niitä "maan hiljaisia". Minun on vaikea ottaa tilaa itselleni keskustelussa toisten kanssa, joudun helposti kuuntelijan rooliin. Itsestään puhuminen ei ole helppoa.
Olen aika yksinäinen, joskus soitellaan miesvainaan siskojen kanssa. Ovat kovia puhumaan, karjalaista sukujuurta. Paljon puhuvat, mutta kuuntelemisen taitoa on vähemmän. Pitävät minua varmaan vähän tylsänä ihmisenä, kun puhun niin vähän itsestäni ja muistakin asioita. Olo jää aika tyhjäksi.
Siskonkin kanssa puhutaan joskus puhelimessa, hän on parempi kuuntelemaan. Vanhemmiten olen alkanut ymmärtää ja kaivata sisartani enemmän.
Muutama päivä sitten tapasin kadulla entisen työkaverin, ehdittiin vaihtaa bussipysäkillä vain muutama sana. Siitä jäi kuitenkin hyvä mieli pitkäksi aikaa, jo muutamassa sanassa voi välittyä jotain syvällisempääkin.
Olen aika yksinäinen, joskus soitellaan miesvainaan siskojen kanssa. Ovat kovia puhumaan, karjalaista sukujuurta. Paljon puhuvat, mutta kuuntelemisen taitoa on vähemmän. Pitävät minua varmaan vähän tylsänä ihmisenä, kun puhun niin vähän itsestäni ja muistakin asioita. Olo jää aika tyhjäksi.
Siskonkin kanssa puhutaan joskus puhelimessa, hän on parempi kuuntelemaan. Vanhemmiten olen alkanut ymmärtää ja kaivata sisartani enemmän.
Muutama päivä sitten tapasin kadulla entisen työkaverin, ehdittiin vaihtaa bussipysäkillä vain muutama sana. Siitä jäi kuitenkin hyvä mieli pitkäksi aikaa, jo muutamassa sanassa voi välittyä jotain syvällisempääkin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toiset osaa rupatella ja toiset ei.
Mitä sitten? Kyllä semmosia kavereita jututtaa jotka siitä tykkää.
Noi joilla menee hermot, niitä kierrän kaukaa :)
Rupattelu on kyllä aika paljon eri asia, kuin syvällinen keskustelu.
Eilen kävi isäni tuttu meillä.
Vähän juttelin, mutten paljoa.
Jännitän ja oon ujo.
Mut kyllä mä jotain saan sanotuksi.
Ujous ja jännittäminen yleensä onneksi vähenevät ainakin jonkin verran iän myötä, sen olen minäkin saanut huomata.
Niinpä. Hyvin kirjoitat. Usein ihmisillä, itsellänikin on kiire kertoa omat asiat eikä kuunnella oikeasti toista. Työssäkin huomaan kun puhun eräälle ihmiselle että kun sanoin jotain hän vain vaihtoi aihetta ja selvitti omia menojaan.
No ehkä jotkut ihmiset kehittyy kun jonkin verran on lehdissäkin juttua tietoisesta läsnäolosta. Itse toivon että voisin olla tietoisesti läsnä elämässäni. Tietoisesti olla läsnä kun joku puhuu minulle, tietoisesti oikein kuunnella toista ja hänen sanomaansa. Vain silloin kohtaaminen on aito. Etten vain olisi puheripulikone tai kohde jonka päälle joku tyhjentää viikonlopun aikana kertyneet asiansa.
itsestäni ajattelen että jos puhun niin voi kun puhuisin edes asiaa! Jotain rakentavaa ja osaisin pitää suuni kiinni ja olla vaikka hiljaa jos minulla ei ole mitään rakentavaa ja hyödyllistä sanottavaa. ihmiset pelkää hiljaisuutta. Hiljaisuudessa joutuu ajattelemaan...ja mieleen voi tulla ikäviä ajatuksia.. Siksi hiljaiset hetket täytyy täyttää puheella, tekemisellä, informaatiotulvalla ja viihteellä.
Mutta tosiaan tuosta bussipysäkin kohtaamisestasi tuli mieleen että usein tuollainen jonkun ihmisen muutama sana jääkin mieleen paremmin. Itseltäni menee voimat kun joku puheripuloi kaiken tietotulvansa päälleni. Ainahan sitä voi tietysti tällaisessa tilanteessa vain nyökytellä ja sanoa että: ja,. niin, sepä mukavaa. Voi kyllä joutua hassuun tilanteeseen jos yllättäen ripuloija kysyykin jotain.