Onko "Kärsämäen "kuntajohto" tietoinen ja ajantasalla?, kuinka asioita virallisesti ja lakien mukaan käsitellään niin, ettei kuntalaiset havahdu" ja kerää "protesti- nimilistoja kuntajohdon menettelyä vastaan, nyt on alkaneet, jossakin "mättää"?
Todella?
Haisee!
4120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja pahasti!
ei komments!
Kyllä minä ymmärrän jos yksi pääsee karkaamaan hullujenhuoneelta mutta että kaksi ja yhtäaikaa..EIkä kummankaan kohdalla ole kyseessä ns. sisäsiisti yksilö vaan molemmat haisee jonka edellä myös julki tuovat.
Kj täyttää tänä vuonna 62v ja nyt pitäisi ketkuilla vielä vuosi,kaksi jotenkin. Eläkkeellehän hän pääsee kohta ja nyt kun Attendolle tarjotaan seitsemän vuoden sopimusta, jolloin ensimmäiset pari vuotta voi olla vaikka tappiollinen, mutta sitten kustannukset otetaan takaisin isolla korolla. Kj on kuitenkin jo silloin kaukana täältä ja vähät välittää koko kunnasta. Nämä meidän päättäjät ovat sen verran nuijia että ostavat kaiken, mitä kj heille esittää. Kj häviää täältä ja ketkä jäävät maksamaan laskua? Niin juuri, nämä PO:t, jotka eivät tajua mistään mitään.
On tämä surkeata,mutta näin se mielestäni menee.