Hei.
Olen ujo. Tosi ujo. En halua paljastaa oikeaa nimeäni joten kutsukaa minua Joonakseksi. Tai voitte kutsua myös Janinaksi. Jaan teidän kanssa pienen tarinan joka teki minusta sen mikä olen nykypäivänä.
Olin ala-asteella huippuoppilas ja jollain tavalla liian viisas käymään tavallista koulua. Minulla ei ollut kavereita joten loin mielessäni Voltramonin. Voltramon oli paras kaverini ja Voltramonin avulla jaksoin päivästä toiseen. Mutta Voltramonilla oli huono vaikutus minuun. Voltramon käski minua tekemään asioita jotka olivat epämukavia. Voltramon käski minun kosketella häntä ja rakastella hänen kanssaan. Eräänä päivänä Voltramon vain katosi enkä nähnyt häntä enää ikinä.
Näiden tapahtumien takia en ole kehittynyt sosiaalisesti juurikaan ja minun on vaikea ystävystyä toisiin humanoideihin, saati sitten olla seksuaalisesti jonkun kanssa. Onko teillä mitään neuvoja minulle?

Vastaukset 6
Vanhimmat
On.Mene skitsofrenia-palstalle.
Mee juttelemaan lääkärin kanssa, kyllä se siitä järjestyy.
Jos on vaikeeta, niin moni muukin keksii tekoystävän.
Selvitä tilanne, kyllä se siitä!
Ujous on tuttua mulle.
Otan osaa.
Pärjäile hyvä ihminen!
Monesti juuri huippulahjakkaat ja älykkäät eristäytyvät omaan mielikuvitusmaailmaansa, koska eivät koe olevansa samalla aaltopituudella tavisten kanssa.
Kaksi mahdollisuutta, mikä sinua vaivaa: Olet psyykkisesti sairas ja olet yhteydessä mielikuvituksesi kanssa fantasiaolentoon tai sitten olet kommunikoinut demonhengen kanssa. Mitään humanoideja ei ole olemassa: jos on, ovat vain valhepukuisia riivajaahenkiä.
Käänny uskossa Jumalan puoleen ja etsi apua mielenterveysammatilaisilta.
Osa älykkäitä, osa lahjattomia niistä yksinäisistä erakoista.
Suurin osa kai älykköjä, jotka ei tuu toimeen tavisten kaa.
No niin mt-hoitsu,skitsofrenia-palstalle kuin olis jo.Olen odottanut sinua jo päiviä.Pitääkö minun suuttua,tiedät mitä siitä seuraa.Meillä on puhuttavaa!