Olen pitkään jo miettinyt itsemurhaa. En tapa itseäni koska olisin yksinäinen. En oikeastaan osaa sanoa yhtään varmaa syytä miksi. Tällä hetkellä ainoastaan pelko siitä että joudun kuolemani jälkeen helvettiin on estänyt minua toteuttamasta aikomuksiani.
Veikkaan että kuolemani tulee yllätyksenä monelle, sillä kaveri/tuttavapiirissäni olen usein se iloinen ja vitsaileva, joka kuuntelee muiden murheita. Minun murheitani sen sijaan ei kuuntele kukaan. Siksi varmaan päädyinkin kirjoittamaan tälle palstalle. Olen muutamaan otteeseen käynyt juttelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa, mutta huomasin että hänkään ei pidä minusta. Olen monesti miettinyt miksi minulla edes on kavereita, koska olen loppujenlopuksi aika kusipää.
Mutta kuitenkin. Haluaisin jättää muutamalle henkilölle viestin ja kiittää heidän ystävyydestään ja että en tee tätä heidän vuoksensa. Tiedän jo etukäteen että vanhempani ovat varmasti hyvin "suruissaan" ja esittävät muulle suvulle, kuinka eivät osanneet aavistaakaan miten sekaisin olen. Tosiasiassa inhoan molempia vanhempiani syvästi; isäni hakkasi minua pienestä pitäen ja äitini tiesi asiasta mutta ei tehnyt mitään. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä tätä ja haluaisinkin heidän saavan tietää tästä, jotta kukaan ei turhaan sääli vanhempiani. Veikkaan että jos lapsuuteni olisi ollut toisenlainen, en välttämättä nyt olisi tässä tilanteessa.
En tiedä miksi edes kirjoitan tänne, koska kukaan teistä ei tunne minua eikä jää kaipaamaan. Ihminen on sopeutuvainen ja muutaman vuoden päästä minua ei muista kukaan. Te, jotka tätä luette niin kunnioittakaa toisianne ja pitäkää huoli läheisistänne. Voi kuulostaa absurdilta minun suustani sanottuna, mutta "tehkää niinkuin minä sanon, älkää niinkuin itse teen".
Veikkaan että kuolemani tulee yllätyksenä monelle, sillä kaveri/tuttavapiirissäni olen usein se iloinen ja vitsaileva, joka kuuntelee muiden murheita. Minun murheitani sen sijaan ei kuuntele kukaan. Siksi varmaan päädyinkin kirjoittamaan tälle palstalle. Olen muutamaan otteeseen käynyt juttelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa, mutta huomasin että hänkään ei pidä minusta. Olen monesti miettinyt miksi minulla edes on kavereita, koska olen loppujenlopuksi aika kusipää.
Mutta kuitenkin. Haluaisin jättää muutamalle henkilölle viestin ja kiittää heidän ystävyydestään ja että en tee tätä heidän vuoksensa. Tiedän jo etukäteen että vanhempani ovat varmasti hyvin "suruissaan" ja esittävät muulle suvulle, kuinka eivät osanneet aavistaakaan miten sekaisin olen. Tosiasiassa inhoan molempia vanhempiani syvästi; isäni hakkasi minua pienestä pitäen ja äitini tiesi asiasta mutta ei tehnyt mitään. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä tätä ja haluaisinkin heidän saavan tietää tästä, jotta kukaan ei turhaan sääli vanhempiani. Veikkaan että jos lapsuuteni olisi ollut toisenlainen, en välttämättä nyt olisi tässä tilanteessa.
En tiedä miksi edes kirjoitan tänne, koska kukaan teistä ei tunne minua eikä jää kaipaamaan. Ihminen on sopeutuvainen ja muutaman vuoden päästä minua ei muista kukaan. Te, jotka tätä luette niin kunnioittakaa toisianne ja pitäkää huoli läheisistänne. Voi kuulostaa absurdilta minun suustani sanottuna, mutta "tehkää niinkuin minä sanon, älkää niinkuin itse teen".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olethan vielä täällä. Ei ihminen huvikseen kuolemaa suunnittele. itsekkin muistan ajan jolloin vain tuoma sama syy esti minua lähtemästä täältä. Ei ole tarkoitettu että päätämme päivämme oman käden kautta.
Sinun kannattaa nyt tosissaan hakeutua etsimäään apua. Myös avautuminen maallikoille auttaa. Ei kannata kantaa sisimmässä taakkoja. Lapsuuden traumat ovat suurin syy sinunkin pimeyteen.
Muista kyllä Luoja, joka on sinut tehnyt ja elämääsi tarkkaillut rähän pä'ivään asti, on voimallinen antamaan avun ja ulospääsyn.
Älä hyvä ystävä anna vielä periksi. Anna kuulua itsestäsi. Et sinä ole vastenmielinen ja huono ihminen, usko pois.
"kaveri/tuttavapiirissäni olen usein se iloinen ja vitsaileva, joka kuuntelee muiden murheita."
Toi kyllä kertoo jo et varmasti on ihan hyvä kaveri kyseessä. Itse olen oikeastaan juuri samanlainen kaveripiiristä. Saman ikäinenki viel :D
Mut joo mitää neuvoa en kyl osaa sanoa koska oon ite about samanlaisessa tilanteessa. Itsemurhaa tosin en oo ajatellut enkä kyl mitään itsetuhoisuuttakaan muutaku helvetisti alkoholin juontia.
kannattaisko hakea apua??
Tulee ihan minun elämä mieleen. Iskä pahoinpiteli ja myös äitini. Jos kuulisit minun tarinani, olisit varmaan todella ihmeissään.
En itsekkään enää jaksa tätä vanhempien salailua ja sitä mitä minulle on käynyt.
Olisi ollut paljon parempi, jos en olisi syntynyt.
Minua aina syytettiin, joten tunnen pienestä asiastakin syyllisyyttä.