Erosin vähän aikaa sitten miehestä, jolla oli sen kokoinen vehje, että kaikki miehet olisivat olleet kateellisia. Minä en tosin ikinä ole ymmärtänyt tätä pakkomiellettä isoihin peniksiin. Nyt kun en enää seurustele, voin myöntää itsellenikin että exäni vehje oli ällöttävä. Aina sai varoa, ettei satu. Erektio ei ikinä ollut ihan kova ja senkin aikaansaaminen kesti pienen ikuisuuden. Ja sitten sitä piti koko ajan esitellä ja puhua siitä.
Seksistä puuttui tietynlainen läheisyys. Ei sen takia etteikö mies olisi halunnut sitä tarjota, vaan sen takia että piti koko ajan olla varovainen, eikä mies muutenkaan voinut olla ihan ihossa kiinni. Ainoa etu oli se että lusikka-asento onnistui helposti. Mutta se oli hyvin pieni plussaa kokonaisuudessa. Onneksi tuommoisia ei tule usein vastaan. Ajatus jättimelasta jopa ällöttää. Tosin semmoiset ihan pienetkin varmaan on huonoja.
En siis oikein ymmärrä miksi miehet haluavat itselleen jättimäisen peniksen. Luonto on ymmärtänyt että normaali on paras. Itsekin kun olen alapäästä varmaankin sitä normaalitasoa. Miehet voisivat olla kateellisia enemmänkin niille miehille, joilla on taitoa ja kiinnostusta naista kohtaan. Tämä tosin on vähän vaikeaa mitata viivottimella.
Tämä on jotenkin terapeuttista sanoa tämä ääneen, joten vielä kerran: isot penikset - yök.
Vihaan isoja peniksiä - olenko outo?
385
34004
Vastaukset
- janne.von.blah
"En siis oikein ymmärrä miksi miehet haluavat itselleen jättimäisen peniksen."
Mistä tällainen käsitys? Suhteuta asiaa siihen, kuinka moni nainen haluaa jättimäiset tissit. Luultavasti suhdeluku on aikalailla sama. Itse en ole koskaan haaveillut omaavani jättipenistä. Oma 20cm on itselleni mielestä riittänyt hyvin.- harri vm 76
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet hiljaa "ihanan iso kyrpä",joten eiköhän suurin osa tykkää isommista
- 12+19
Kyllä 20cm on jo iso! Vähän samanlaista tekopyhyyttä, kuin jos itse sanoisin, että en haaveile todella isoista rinnoista, vaan olen tyytyväinen näihin E-F-kuppeihini. (Oikeasti en muuten ole, haluaisin pienemmät.)
- janne.von.blah
12+19 kirjoitti:
Kyllä 20cm on jo iso! Vähän samanlaista tekopyhyyttä, kuin jos itse sanoisin, että en haaveile todella isoista rinnoista, vaan olen tyytyväinen näihin E-F-kuppeihini. (Oikeasti en muuten ole, haluaisin pienemmät.)
Heh, piti ihan miettiä, miksi toin oman pituuteni esille. :D
Tiedän kyllä, että omaan _hieman_ normaalia kookkaamman, mutten nyt vielä isoksi alkaisi kehumaan. Parmminkin sopisi kuppikokovertaus C-D
Pointti, mitä yritin hakea, ettei minulla - tai varmasti kovin monella muullakaan - ole halua omata _valtavaa_ elintä. En muista koskaan kenenkään sanoneen haluavansa kantaa yli 30cm jormaa housuissaan.
(En ole koskaan itse mitannut vehettäni. Ne kaikki kolme kertaa on nainen mittauksen suorittanut. Siksi pistikin epäilyksen häivä, olisiko mitassa pari-kolme senttiä kohteliaisuuslisää? lol) - antitrolli
janne.von.blah kirjoitti:
Heh, piti ihan miettiä, miksi toin oman pituuteni esille. :D
Tiedän kyllä, että omaan _hieman_ normaalia kookkaamman, mutten nyt vielä isoksi alkaisi kehumaan. Parmminkin sopisi kuppikokovertaus C-D
Pointti, mitä yritin hakea, ettei minulla - tai varmasti kovin monella muullakaan - ole halua omata _valtavaa_ elintä. En muista koskaan kenenkään sanoneen haluavansa kantaa yli 30cm jormaa housuissaan.
(En ole koskaan itse mitannut vehettäni. Ne kaikki kolme kertaa on nainen mittauksen suorittanut. Siksi pistikin epäilyksen häivä, olisiko mitassa pari-kolme senttiä kohteliaisuuslisää? lol)Olet pelkkä trolli. Eikä ketään kiinnosta trollin sentit.
- halalala
antitrolli kirjoitti:
Olet pelkkä trolli. Eikä ketään kiinnosta trollin sentit.
kateellisen panettelua :D Päteeköhän siis miesten kesken sama kuin naisilla: iso rintaiset tahtoo pienet rinnat ja toiste päin, ison peniksen omaavat miehet tahtovat siis tietenkin pienen peniksen???? menikö oikein???? :D Täälläkin puhuu tosiaan F kupin omaava, mutta tyytyväinen itsensää joten en nyt vertaa omaa kroppaani tähän :D
- antitrolli
halalala kirjoitti:
kateellisen panettelua :D Päteeköhän siis miesten kesken sama kuin naisilla: iso rintaiset tahtoo pienet rinnat ja toiste päin, ison peniksen omaavat miehet tahtovat siis tietenkin pienen peniksen???? menikö oikein???? :D Täälläkin puhuu tosiaan F kupin omaava, mutta tyytyväinen itsensää joten en nyt vertaa omaa kroppaani tähän :D
Isopeniksiset tuskin haluavat pientä penistä. Isorintaiset tuskin haluavat pieniä rintoja. Ensinnäkin, kokoja on olemassa muitakin kuin iso ja pieni, rintojen pienennys ei tee automaattisesti rinnoista pieniä, ainoastaan pienemmät. Toiseksi, ihanteellista peniksen kokoa ei ole olemassa. Iso sopii joillekin, pienempi toisille. Siihen väliinkin mahtuu monta eri kokoa.
Itselläni on normaalikokoinen, enkä haluaisi kakskytäsenttistä edes omistaa. Pärjään tällä kuustoistasenttisellä uskoakseni paremmin. - Niinkintoisenlainen
antitrolli kirjoitti:
Isopeniksiset tuskin haluavat pientä penistä. Isorintaiset tuskin haluavat pieniä rintoja. Ensinnäkin, kokoja on olemassa muitakin kuin iso ja pieni, rintojen pienennys ei tee automaattisesti rinnoista pieniä, ainoastaan pienemmät. Toiseksi, ihanteellista peniksen kokoa ei ole olemassa. Iso sopii joillekin, pienempi toisille. Siihen väliinkin mahtuu monta eri kokoa.
Itselläni on normaalikokoinen, enkä haluaisi kakskytäsenttistä edes omistaa. Pärjään tällä kuustoistasenttisellä uskoakseni paremmin.Kyllä haluaisin pienemmät rinnat. Näistä ei oo kun harmia ja hartiakipua. Ja mitä peniksen kokoon tulee - en tykkää liian isosta - se ei ole kenenkään onni. Ne ei edes kovetu kunnolla, puolilöysää -joo. Korsi se on joka kutittaa, eikä mikään halko.
- Liian iso mukamas
harri vm 76 kirjoitti:
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet hiljaa "ihanan iso kyrpä",joten eiköhän suurin osa tykkää isommista
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista. - Naisten kaataja
12+19 kirjoitti:
Kyllä 20cm on jo iso! Vähän samanlaista tekopyhyyttä, kuin jos itse sanoisin, että en haaveile todella isoista rinnoista, vaan olen tyytyväinen näihin E-F-kuppeihini. (Oikeasti en muuten ole, haluaisin pienemmät.)
No mulla on juhlakunnossa 21 cm, mutta naiset on sanoneet, että se mutteri on paras, se on 4,5 cm halkaisijaltaan ja kuulemma juuri sopiva. Kyllä naiset järjestään tykkäävät lähinnä paksusta kalusta, pituus varmaan riittää vaikka se 17 cm, mutta joku 10 cm tappi ei tunnu kuulemma miltään:) Yksi nainen taas sanoi mulle, että pääasia on, että se on KIVIKOVA ! Kunnolla kun nuolee ensin naisen märäksi, niin paksukin kalu solahtaa mukavasti sisään!
- 20cm
antitrolli kirjoitti:
Isopeniksiset tuskin haluavat pientä penistä. Isorintaiset tuskin haluavat pieniä rintoja. Ensinnäkin, kokoja on olemassa muitakin kuin iso ja pieni, rintojen pienennys ei tee automaattisesti rinnoista pieniä, ainoastaan pienemmät. Toiseksi, ihanteellista peniksen kokoa ei ole olemassa. Iso sopii joillekin, pienempi toisille. Siihen väliinkin mahtuu monta eri kokoa.
Itselläni on normaalikokoinen, enkä haluaisi kakskytäsenttistä edes omistaa. Pärjään tällä kuustoistasenttisellä uskoakseni paremmin.Viimeinen lause jäi ihmetyttämään, mutta pannaan stereotypioiden piikkiin.
- 20cm
Liian iso mukamas kirjoitti:
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista.Taas jäi viimeinen lause ihmetyttämään. Olisit varmasti ensimmäinen pienennysleikkauksessa. Voithan harrastaa seksiä synnyttäneiden naisten kanssa.
Monella menee helposti nyrkkikin käsivartta myöten, joten en näe ongelmaa. - matkamamma1
Naisten kaataja kirjoitti:
No mulla on juhlakunnossa 21 cm, mutta naiset on sanoneet, että se mutteri on paras, se on 4,5 cm halkaisijaltaan ja kuulemma juuri sopiva. Kyllä naiset järjestään tykkäävät lähinnä paksusta kalusta, pituus varmaan riittää vaikka se 17 cm, mutta joku 10 cm tappi ei tunnu kuulemma miltään:) Yksi nainen taas sanoi mulle, että pääasia on, että se on KIVIKOVA ! Kunnolla kun nuolee ensin naisen märäksi, niin paksukin kalu solahtaa mukavasti sisään!
Just joo, tärkeintä on se, että on kivikova. Isokaan löysä muna ei tunnu missään. Sain entiseltä kumppanilta alle kymmensenttistä mutta normaalin paksuista hirmuisen kovaa. Tuntui kuin kaikki se verimäärä, jonka pitäisi pakkautua normaalin mittaiseen olisi tunkeutunut siihen pikkuiseen. Ei kiihottava katsella sellaista tynkää mutta vau, miten hyvältä sen raudankovuus tuntui.
- stella.p
20cm kirjoitti:
Taas jäi viimeinen lause ihmetyttämään. Olisit varmasti ensimmäinen pienennysleikkauksessa. Voithan harrastaa seksiä synnyttäneiden naisten kanssa.
Monella menee helposti nyrkkikin käsivartta myöten, joten en näe ongelmaa.Äläpä yleistä synnyttäneitä naisia. Kyllä paikat palautuvat synnytyksen jälkeen. Itse olen kaksi lasta synnyttänyt ja tiukalta kuulemma tuntuu, ihan ns. normaalikokoiselle kalulle...
- 37köö
harri vm 76 kirjoitti:
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet hiljaa "ihanan iso kyrpä",joten eiköhän suurin osa tykkää isommista
Samaa ne naiset voihkii varmaan kaikille :D mun n.14-15centtiselle on melkein jokainen voihkinu kovaan ääneen samaa.. :D useimmille todennu, et joo ei oo iso kyl,mut kiitti :) pornoleffamiehiin verrattuna ihan pikkukalu paksuudenki puolesta, mut sitte ku kattoo jossain AS. miesten vehkeitä, niin on siellä pioenempiäki ja varsinkin ohuempia vehkeitä monella. Ei sillä, et miesten kuvia kattelisin, mut pakkohan niitä on vahingossa nähdä,ku naiset poseeraa ukkojen sa kans :)
mut joo teini-iän ja seksikokemusten karttuessa peniskateus on kadonnu täysin! mä olen kuitenki innokas kielimies ja hyvä siinä, kestäväkin vielä..
Pippelin koolla ei ole mitään väliä kunhan ei ole liian pieni ja ohut tai liian iso. Ne taidot ja asenne. Estottomuudestakaan ei ole haittaa, siis sellasesta positiivisesta eli seksiä selvinpäin ja siel missä sattuu mieli tekee.. ;) - höpöhöpö.
stella.p kirjoitti:
Äläpä yleistä synnyttäneitä naisia. Kyllä paikat palautuvat synnytyksen jälkeen. Itse olen kaksi lasta synnyttänyt ja tiukalta kuulemma tuntuu, ihan ns. normaalikokoiselle kalulle...
niinhän ne väittää..
- 5-20cm kokemuksella
Niinkintoisenlainen kirjoitti:
Kyllä haluaisin pienemmät rinnat. Näistä ei oo kun harmia ja hartiakipua. Ja mitä peniksen kokoon tulee - en tykkää liian isosta - se ei ole kenenkään onni. Ne ei edes kovetu kunnolla, puolilöysää -joo. Korsi se on joka kutittaa, eikä mikään halko.
Tästä edellisestä olen samaa mieltä,
mutta muuten en ymmärrä, miten isot rinnat / iso penis kompensoivat toisiaan?
Itse tykkään isoista, mutta liian isojakin on tullut vastaan. On kyllä käyttäjästä (ja vastaanottajasta) kiinni, miten homma toimii. Miehet ymmärtävät jopa puhetta, jos heille kertoo, mitä ja miten haluaa...
Ehkä nuorilla naisilla ongelmia, mikäli eivät halua/ uskalla kertoa miehelle, miten toimitaan. Seksikin on aika yksilökohtaista.
Naisen ei tarvitse tyytyä pikajyystäjiin, asioita voi hoitaa muutenkin,
koosta riippumatta. - hehehe..
höpöhöpö. kirjoitti:
niinhän ne väittää..
Neitsyelläkin voi olla löysempi kuin monta lasta synnyttäneellä. Et taida olla kovin montaa naista kokeillut.Naiset on hyvin erilaisia, kuten miehetkin.
- JHÖ
Liian iso mukamas kirjoitti:
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista.Asiaa puhut. Saa varoa et ei vahingossa pohjaan työnnä.
- Mika-38.
höpöhöpö. kirjoitti:
niinhän ne väittää..
No minulla on vain 15 cm ja ei liian iso mitä olen kuullut. Eikös suomen keskimitta ole jotain 13,50 paikkeilla joten itsellä ei siis ole pienin mutta ei kukaan ole juossut karkuun ainakaan.
- Liika on liikaa
20cm kirjoitti:
Taas jäi viimeinen lause ihmetyttämään. Olisit varmasti ensimmäinen pienennysleikkauksessa. Voithan harrastaa seksiä synnyttäneiden naisten kanssa.
Monella menee helposti nyrkkikin käsivartta myöten, joten en näe ongelmaa.Älypää, ei se emättimen pituus muutu, vaikka olis kuinka monta lasta ja liian iso/pitkä sattuu yleensä kun paukuttaa takaseinään!!!
- rape55
harri vm 76 kirjoitti:
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet hiljaa "ihanan iso kyrpä",joten eiköhän suurin osa tykkää isommista
väljävittuset haluaa hevosta!
- Mies Etelä-Suomi
Liian iso mukamas kirjoitti:
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista.Minulla taitaa olla sopiva kun kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä kun naiset on kehuneet kilpaa. Kohottaa itsetuntoa jota ei nuorena ollut. Nyt jo vuosia myöhemmin olen kehuihin tottunut mutta aina tuntuu hyvältä kun saa kehuja.
Sinkkuna kun olen tässä muutaman vuoden ollut niin kyllä siitä voi jotain päätellä että jos nainen sanoo että muut ei siihen sitten kajoa sillä välin kun olen poissa. Olen kuitenkin menevää sorttia nykyään joten kaikille innokkaille ei ole aikaa riittänyt. Sellaista hyvää naista, itselleni sopivaa naista ei taida olla olemassakaan joka täyttäisi sydämeni.
Tykkään jokseenkin olla vaan nykyään ja reissata maailmalla eikä vakiintua, ottaa riippakiveä vaikka joku haluaa ns. varata minut munani kanssa omaan käyttöönsä.
Itsensä jakaminen ei oikein enää tunnu henkisesti niin hyvältä. Sitä tulee vain enemmän ja enemmän vietettyä omien mieliharrastusten parissa eikä niinkään enää naisten kanssa kuin ennen.
Jos nyt joku ihana nainen sanoisi että lähdetäänkö, ehkä lähtisin jos olisi joku todella hyvä nainen mutta aniharva on oikeasti hyvä, todella harva. Ehkä yksi nainen sadasta on hyväm ehkä jos sitäkään. Nyt en tässä tarkemmin halua sanoa mitä on mielestäni hyvä nainen koska jokainen määrittäää sen omassa mielessää. Makuasia on yksilöllistä. Makuasioista ei voi kiistellä. - 15+8
Liika on liikaa kirjoitti:
Älypää, ei se emättimen pituus muutu, vaikka olis kuinka monta lasta ja liian iso/pitkä sattuu yleensä kun paukuttaa takaseinään!!!
Liika on liikaa, mutta yleensä liian isopippeliset osaavat varoa.
- DD-kuppi ei kivaa
"Suhteuta asiaa siihen, kuinka moni nainen haluaa jättimäiset tissit"
Tässä asiassa olen samaa mieltä. Luonto on luonut minulle isot rinnat enkä ole yhtään tyytyväinen asiasta. Jatkuva niska- ja selkäsärky (enkä nyt tarkoita niiden johtuvan vain ja ainoastaan rinnoista). Ne ovat aina tiellä, sopivan kokoisia paitoja vaikea löytää ja monesti joudunkin tyytymään joko miesten vaatteisiin tai naisten isoihin paitoihin. Omistan tosi vähän ihonmyötäisiä paitoja jotka tuovat rintani esiin liiankin hyvin. Olen muuten normaalikokoinen, joten ei johdu edes ylipainosta, kuten joillakin - Hyvä Beba
rape55 kirjoitti:
väljävittuset haluaa hevosta!
sanoo mies olla on 10cm :)
- kpo78
harri vm 76 kirjoitti:
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet hiljaa "ihanan iso kyrpä",joten eiköhän suurin osa tykkää isommista
miten nii suurin osa :D ai sä oot ollu kymmenien tuhansien naisten kaa, just joo hahah:D
- Mittaatko perseestä?
20cm kirjoitti:
Taas jäi viimeinen lause ihmetyttämään. Olisit varmasti ensimmäinen pienennysleikkauksessa. Voithan harrastaa seksiä synnyttäneiden naisten kanssa.
Monella menee helposti nyrkkikin käsivartta myöten, joten en näe ongelmaa.Synnyttäneen naisen pimppi ei ole sen isompi kuin synnyttämättönkään. Kuivempi voi olla ja matalampi, johtuen kohdunlaskeumasta.
Pojankloppi katsonut liikaa pornoa Juha saanut vääristyneen kuvan ja mittaa siksi munansa annelista asti :) - jepsjepsjoojoo
höpöhöpö. kirjoitti:
niinhän ne väittää..
No naisethan ovat yksilöllisiä. Ja kyllä paikat palautuvat NORMAALISTI synnytyksen jälkeen, mutta poikkeuksiahan on. SE mikä vaikuttaa on IKÄ eli ainakin mitä itse olen aiheesta lukenut niin se on se ykköskriteeri mikä vaikuttaa. Eli synnyttänyt tai et, paikat voi "väljähtyä" kun 30 on ylitetty. Mutta tätäkin voi treenata, jos istut löhöät sohvalla kaiket päivät kyllä se alamäki häämöttää jalkovälissäkin. Mutta onneksi asialle voi tehdä jotain! Eikä ole edes vaikeaa. Lantionpohjanlihakset ovat lihaksia siinä missä muutkin eli jos niitä ei harjoita niin...
- cdfrdfghygfyifyi
37köö kirjoitti:
Samaa ne naiset voihkii varmaan kaikille :D mun n.14-15centtiselle on melkein jokainen voihkinu kovaan ääneen samaa.. :D useimmille todennu, et joo ei oo iso kyl,mut kiitti :) pornoleffamiehiin verrattuna ihan pikkukalu paksuudenki puolesta, mut sitte ku kattoo jossain AS. miesten vehkeitä, niin on siellä pioenempiäki ja varsinkin ohuempia vehkeitä monella. Ei sillä, et miesten kuvia kattelisin, mut pakkohan niitä on vahingossa nähdä,ku naiset poseeraa ukkojen sa kans :)
mut joo teini-iän ja seksikokemusten karttuessa peniskateus on kadonnu täysin! mä olen kuitenki innokas kielimies ja hyvä siinä, kestäväkin vielä..
Pippelin koolla ei ole mitään väliä kunhan ei ole liian pieni ja ohut tai liian iso. Ne taidot ja asenne. Estottomuudestakaan ei ole haittaa, siis sellasesta positiivisesta eli seksiä selvinpäin ja siel missä sattuu mieli tekee.. ;)mullpa onkin 16 euroa. kovin on pikkanen, kun on vaan CENTTEJÄ. Kyllä EUROT olla pitää...
Toswiasiassa aloittakjan ns. "poikakaveri" on oikea egoisti, joka elää vain krvälleen! Äijä ei osaa käyttää wehettä muuhun kuin omin-käsin-onneen. Mnien jatkuva kaivelu ja esittely on poikkeavaa sexuaalisuuskäytöstä. On äijällä vielä paaaljon opiskjeltavaa, ennenkuin siitä tulee mestari sängyssä.
Zori-vaa. Mä ainakin jättäsin tollaset reunoistarepijät ja lähtisin lätkimään alta aikayxikön. kaivelkoot ja esitelkööt vaa. menkööt ens kesänä maatalousnäyttelyyn sonniosastolle "esittelemään" oikeille roikuttimiaan! HYIHYIHYIHYIHYIHYYYYIIIII! - Voi pikkupoikaa
janne.von.blah kirjoitti:
Heh, piti ihan miettiä, miksi toin oman pituuteni esille. :D
Tiedän kyllä, että omaan _hieman_ normaalia kookkaamman, mutten nyt vielä isoksi alkaisi kehumaan. Parmminkin sopisi kuppikokovertaus C-D
Pointti, mitä yritin hakea, ettei minulla - tai varmasti kovin monella muullakaan - ole halua omata _valtavaa_ elintä. En muista koskaan kenenkään sanoneen haluavansa kantaa yli 30cm jormaa housuissaan.
(En ole koskaan itse mitannut vehettäni. Ne kaikki kolme kertaa on nainen mittauksen suorittanut. Siksi pistikin epäilyksen häivä, olisiko mitassa pari-kolme senttiä kohteliaisuuslisää? lol)Naiset mittaa väärin kihteliaisuussyistä. Ja ei sinulta ole muut mitanneet kuin oma nyrkkikyllikkisi. 20cm sinullakaan ei ole.
Runkku! - Pehtoori torkki
hehehe.. kirjoitti:
Neitsyelläkin voi olla löysempi kuin monta lasta synnyttäneellä. Et taida olla kovin montaa naista kokeillut.Naiset on hyvin erilaisia, kuten miehetkin.
Tuo on täysin totta!
Naisen "tiukkuutta" ei voi mitenkään päätellä ulos päin tai useasta synnyttämisestä.
Ainut asia minkä olen huomannut, niin paljon liikkuvat naiset ovat tiukimmat eikä tarvitse olla siltikään urheilija.
Eikä tässä vielä kaikki, kun sama nainenkin voi olla eri päivinä erilainen. Se on hyvin eläväinen kapistus naisilla. - 335mm.
rape55 kirjoitti:
väljävittuset haluaa hevosta!
ja vajaavaiset tietoa suomi24 palstalta! säälittävää
- Liian iso mukamas
15+8 kirjoitti:
Liika on liikaa, mutta yleensä liian isopippeliset osaavat varoa.
Jep, mutta sepä sen seksin sitten, jos nyt ei aivan pilaa, niin huonontaa merkittävästi kun kokoajan pitää varoa ja jokaliikkeen olla hillitty kuin pommia purkaessa. Ei vaan voi mennä täysillä mukaan :(
- Tämmöisiä kysymyksiä
DD-kuppi ei kivaa kirjoitti:
"Suhteuta asiaa siihen, kuinka moni nainen haluaa jättimäiset tissit"
Tässä asiassa olen samaa mieltä. Luonto on luonut minulle isot rinnat enkä ole yhtään tyytyväinen asiasta. Jatkuva niska- ja selkäsärky (enkä nyt tarkoita niiden johtuvan vain ja ainoastaan rinnoista). Ne ovat aina tiellä, sopivan kokoisia paitoja vaikea löytää ja monesti joudunkin tyytymään joko miesten vaatteisiin tai naisten isoihin paitoihin. Omistan tosi vähän ihonmyötäisiä paitoja jotka tuovat rintani esiin liiankin hyvin. Olen muuten normaalikokoinen, joten ei johdu edes ylipainosta, kuten joillakinMites oletkos tsekannut että rintsikat on varmasti oikeaa kokoa? Liikutko miten useasti? Tai oletko kokeillut tehdä selkälihasliikkeitä? Sitten kannattaa kanssa huolehtia että ryhdistäänkin että sekin pysyy ok.
- itsetuntoa he ha he
Mies Etelä-Suomi kirjoitti:
Minulla taitaa olla sopiva kun kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä kun naiset on kehuneet kilpaa. Kohottaa itsetuntoa jota ei nuorena ollut. Nyt jo vuosia myöhemmin olen kehuihin tottunut mutta aina tuntuu hyvältä kun saa kehuja.
Sinkkuna kun olen tässä muutaman vuoden ollut niin kyllä siitä voi jotain päätellä että jos nainen sanoo että muut ei siihen sitten kajoa sillä välin kun olen poissa. Olen kuitenkin menevää sorttia nykyään joten kaikille innokkaille ei ole aikaa riittänyt. Sellaista hyvää naista, itselleni sopivaa naista ei taida olla olemassakaan joka täyttäisi sydämeni.
Tykkään jokseenkin olla vaan nykyään ja reissata maailmalla eikä vakiintua, ottaa riippakiveä vaikka joku haluaa ns. varata minut munani kanssa omaan käyttöönsä.
Itsensä jakaminen ei oikein enää tunnu henkisesti niin hyvältä. Sitä tulee vain enemmän ja enemmän vietettyä omien mieliharrastusten parissa eikä niinkään enää naisten kanssa kuin ennen.
Jos nyt joku ihana nainen sanoisi että lähdetäänkö, ehkä lähtisin jos olisi joku todella hyvä nainen mutta aniharva on oikeasti hyvä, todella harva. Ehkä yksi nainen sadasta on hyväm ehkä jos sitäkään. Nyt en tässä tarkemmin halua sanoa mitä on mielestäni hyvä nainen koska jokainen määrittäää sen omassa mielessää. Makuasia on yksilöllistä. Makuasioista ei voi kiistellä.Opettele kirjoittamaan.
- he he he
Naisten kaataja kirjoitti:
No mulla on juhlakunnossa 21 cm, mutta naiset on sanoneet, että se mutteri on paras, se on 4,5 cm halkaisijaltaan ja kuulemma juuri sopiva. Kyllä naiset järjestään tykkäävät lähinnä paksusta kalusta, pituus varmaan riittää vaikka se 17 cm, mutta joku 10 cm tappi ei tunnu kuulemma miltään:) Yksi nainen taas sanoi mulle, että pääasia on, että se on KIVIKOVA ! Kunnolla kun nuolee ensin naisen märäksi, niin paksukin kalu solahtaa mukavasti sisään!
Mullaki on viisimetrinen. Usot sie.
- haaauu-uuuuuukotus!!
itsetuntoa he ha he kirjoitti:
Opettele kirjoittamaan.
Just mietin samaa, käytti vain neljää pilkkua tuossa pitkäveteisessä litaniassaan.
- Älypää
Liika on liikaa kirjoitti:
Älypää, ei se emättimen pituus muutu, vaikka olis kuinka monta lasta ja liian iso/pitkä sattuu yleensä kun paukuttaa takaseinään!!!
Kyllä se vähän avartaa paikkoja, kun lykkää tuollaisen 5 kiloa 60 cm maailmaan.
- Älypää
Mittaatko perseestä? kirjoitti:
Synnyttäneen naisen pimppi ei ole sen isompi kuin synnyttämättönkään. Kuivempi voi olla ja matalampi, johtuen kohdunlaskeumasta.
Pojankloppi katsonut liikaa pornoa Juha saanut vääristyneen kuvan ja mittaa siksi munansa annelista asti :)Peniskateellisen homofantasioita taas kerran.
- Musta Nuoli
Kullin pituudella leveily netissä paljastaa usein paljon kirjoittajastaan, varsinkin tietoinen muka-vähättely, jolla yritetään luoda valheellista mielikuvaa omasta väitetystä mahtikullista. No, kerrotaanhan niitä kalajuttujakin. Juuri toissa viikolla tuli metrinen hauki ja edellisviikolla tappajahai Aurajoesta. Se kymmenmetrinen ja karjuva tappajahai suoraan Tappajahai nelosesta.
Niin kuin varmasti hyvin tiedät (kukapa mies ei olisi aiheeseen liittyviä tutkimuksia sun muita netistä ja tietokirjoista selannut verratakseen oman mulkkunsa kokoa keskiarvoihin), niin keskivertomitta "kovana" ei suinkaan ole mitään 20 senttiä vaan se on kutakuinkin 12,9 - 15 cm. Peräti 95% maailman kaikista miehistä jöpöttää vaihteluvälillä 10,7cm - 19,1 cm.
Asiasta on tutkimuksia yksi jos toinenkin, tutkimustuloksiin on linkit esim. enkku-wikin artikkelissa "human penis size", siellä on myös jos jonkinlaista käyrää ja käppyrää aiheesta, joita voi tutkia jos parisuhde tai yksinäinen sinkkuelämä on sillä mallilla, että lauantai-iltana klo 20 ei ole muutakaan tekemistä, ei ainakaan mitään naisiin empiirisesti liittyvää tekemistä (siksipä minäkin tähän ketjuun kirjoitan).
Eli jos kertoo omistavansa "kakskytäsenttisen", niin on joko armoitettu valehtelija tai sitten kuuluu tähän pituudella siunattuun viiden prosentin eliittiin, jolla jo pääsee pornotähdeksikin mukavasti. Mahtimies Ron Jeremynkin vehje on alle 25 cm pitkä, ja tämäkin mitta perustuu miehen omaan ilmoitukseen, ei mihinkään mittaukseen. Jos on 20cm pituutta, niin vaimonkin luulisi olevan niin ikionnellinen, ettei tarvitse vaimolta saada erikseen joululahjaksi pimperoa.
En halua tätä asiaa kuitenkaan esim. janne.von.blahin tapauksessa tietää suuntaan tai toiseen, sillä en ole toisten miesten mulkuista kiinnostunut. Omasta varustuksesta sen verran, että on mukavampi kuulua keskikastiin kuin omistaa mikään mikropenis saatika metrinen holmes, johon ei verenkierto edes riittäisi pitämään sitä taistelukunnossa.
Nimittäin jos on yli 30cm, niin mulkku ei luultavasti enää edes seiso kunnolla kuin harvoin. Ei se Holmesillakaan kunnolla seissyt kuin silloin tällöin ja uran lopulla vielä harvemmin. Eräs naispornotähti kuvaili Holmesin kanssa panemista, että oli kuin hänen sisäänsä olisi yritetty survoa lusikalla taipuisaa vaahtomuoviputkea.
Naisten enemmistöllehän koolla ei ole normaalisti väliä, jos näissä mitoissa pysytään mitä 95% miehistä omistaa. Sen alle voivat olla liian pieniä ja sen yli voivat olla liian isoja, mikä aiheuttaa naisille monesti epämukavuutta ellei ole kyseessä ns. puhki porattu onkalo, jolloin tietysti voi kaivatakin massiivisempaa täytettä.
Toki osa nykynaisistakin kaipailee isoja vehkeitä ja hehkuttaa kuinka jollain partnerilla oli sen ja sen mittainen temmi, mutta väitän, että nämä arviot vain osoittavat silmännäkijähavaintojen epäluotettavuuden ja ovat mitä sattuu. Naisten avaruudellinen hahmotuskyky on muutenkin miehiä huonompi, ja väitän, että ei yksikään nainen pysty oikeasti sanomaan kumppaninsa mitoista eksaktia lukemaa varsinkin jos kyseessä on känninen pano, usein pimeässä ja kiihkon sumentamin aistein. Tuskin naisillakaan on mittanauhaa mukana panohommissa. Jos homma tuntuu hyvältä, kerskaillaan sitten tyttökavereille, että "sillä oli varmaan kaksikymmentäsenttinen", ja jos taas ei tunnu, niin sitten kerrotaan samoille tyttökavereille, että "sillä oli aika pieni kulli, ei tuntunut miltään".
Naisten ilmoittamiin mittoihin lukemattomien partneriensa eri mitoista voi luottaa vain jos näistä mitoista on saatavana vähintäänkin viivoittimella mitattu, luotettavissa tutkimusolosuhteissa toteutettu useamman mittauskerran keskiarvo. Muuten väitän, että moni nainen ei ole niin isoa vehjettä saanut kuin väittää saaneensa tai kuvittelee saaneensa. Tietysti isolla varustuksella pääsee todennäköisemmin hommiin eli viiden prosentin isokullinen vähemmistö saa useammin naisia, mutta eivät hekään ehdi sataa prosenttia naisista läpi käymään. - synnyttänyt
jepsjepsjoojoo kirjoitti:
No naisethan ovat yksilöllisiä. Ja kyllä paikat palautuvat NORMAALISTI synnytyksen jälkeen, mutta poikkeuksiahan on. SE mikä vaikuttaa on IKÄ eli ainakin mitä itse olen aiheesta lukenut niin se on se ykköskriteeri mikä vaikuttaa. Eli synnyttänyt tai et, paikat voi "väljähtyä" kun 30 on ylitetty. Mutta tätäkin voi treenata, jos istut löhöät sohvalla kaiket päivät kyllä se alamäki häämöttää jalkovälissäkin. Mutta onneksi asialle voi tehdä jotain! Eikä ole edes vaikeaa. Lantionpohjanlihakset ovat lihaksia siinä missä muutkin eli jos niitä ei harjoita niin...
Huoh - sinulla on vielä ihana elämä edessä, kun huomaat, miten ihmiset ikääntyvät.
Olen itse 52 v kaksi lasta synnyttänyt nainen. Kuvittelin aikoinaan, että seksielämäni olisi ohi.
Nyt tiedän, miten väärässä olin. ... Viimeinkin olen ihan vilpittömän aidosti tilanteessa, jossa voin hymyillä nuoremmille - Ette totisesti tiedä, miten hienoa teillä on vielä yli viiskymppisinä, jos asenteenne pidätte kunnossa. - no huhhuh
20cm kirjoitti:
Taas jäi viimeinen lause ihmetyttämään. Olisit varmasti ensimmäinen pienennysleikkauksessa. Voithan harrastaa seksiä synnyttäneiden naisten kanssa.
Monella menee helposti nyrkkikin käsivartta myöten, joten en näe ongelmaa.mitä se synnyttys asiaan vaikuttaa? liiraako sinulla päässä? olen synnyttäny, mut ku minulla tiukka???
- no huhhuu
Mies Etelä-Suomi kirjoitti:
Minulla taitaa olla sopiva kun kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä kun naiset on kehuneet kilpaa. Kohottaa itsetuntoa jota ei nuorena ollut. Nyt jo vuosia myöhemmin olen kehuihin tottunut mutta aina tuntuu hyvältä kun saa kehuja.
Sinkkuna kun olen tässä muutaman vuoden ollut niin kyllä siitä voi jotain päätellä että jos nainen sanoo että muut ei siihen sitten kajoa sillä välin kun olen poissa. Olen kuitenkin menevää sorttia nykyään joten kaikille innokkaille ei ole aikaa riittänyt. Sellaista hyvää naista, itselleni sopivaa naista ei taida olla olemassakaan joka täyttäisi sydämeni.
Tykkään jokseenkin olla vaan nykyään ja reissata maailmalla eikä vakiintua, ottaa riippakiveä vaikka joku haluaa ns. varata minut munani kanssa omaan käyttöönsä.
Itsensä jakaminen ei oikein enää tunnu henkisesti niin hyvältä. Sitä tulee vain enemmän ja enemmän vietettyä omien mieliharrastusten parissa eikä niinkään enää naisten kanssa kuin ennen.
Jos nyt joku ihana nainen sanoisi että lähdetäänkö, ehkä lähtisin jos olisi joku todella hyvä nainen mutta aniharva on oikeasti hyvä, todella harva. Ehkä yksi nainen sadasta on hyväm ehkä jos sitäkään. Nyt en tässä tarkemmin halua sanoa mitä on mielestäni hyvä nainen koska jokainen määrittäää sen omassa mielessää. Makuasia on yksilöllistä. Makuasioista ei voi kiistellä.mikä määritys on hyvä? kaiken a&o on rakkaus ja toisen kunnioitus , lämpö ja läheisyys
- Tiukkis
Älypää kirjoitti:
Kyllä se vähän avartaa paikkoja, kun lykkää tuollaisen 5 kiloa 60 cm maailmaan.
No entä jos vaavi onkin syntynyt sektiolla? :)
- lyhennys ohennus
Liian iso mukamas kirjoitti:
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista.kyllä on totta.isosta ei ole kuin haittaa toisilla on kohtu alempana ja penis jää tyvestä käyttämättä.kivekset ei edes pääse lähellekkään klitorista joka tuottaa naiselle suurta nautintoa.on kuin hankaisi lahoa venettä kun paras tyvijää ulos jopa 5-8 senttiä.ei sellainen ole mitään yhdyntää kun täytyy varoa koko ajan.olenkin tilannut ajan peniksen lyhennyt ja ohennusleikkaukseen etelässä sen saa jo 24000 eurolla.
- isoo xxl mimmi
kokeileppa työntää sormi korvaan,tai kutitappa heinällä kumpi tuntuu paremmalle.
- Naiset on ihania..
stella.p kirjoitti:
Äläpä yleistä synnyttäneitä naisia. Kyllä paikat palautuvat synnytyksen jälkeen. Itse olen kaksi lasta synnyttänyt ja tiukalta kuulemma tuntuu, ihan ns. normaalikokoiselle kalulle...
Pieni huomautus et vaikka kuin ison ja mahtavan jötikän omistaa niin sillä ei tee mitään kun yleensä ei osaa sitä edes käyttää muuta kuin ees taas es taas ja siinä se olikin vaikka tunnin kaksi hinkkaa. Mutta se ei olekaan sitä.
Siinä täytyy olla muutakin. On siitä miehestä kiinni osaako se asiansa. Ensiksi kunnollinen kiusoitteleva kosketteleva piiiitkä esileikki, härnäys ja kun sitä jaksaa vain tehdä niin nainen saa jo melki siitä. Ei tarvi kuin pikkasen antaa huulien ja kielen, käsien vaeltaa paikkoja missä... niin ei siihen jötikkää ole vielä tarvinut kun nainen on jo saanut niin monta ettei jaksa enää...
Sitten hetken päästä voi alkaa leikkiä sillä normaali kokoisella.
Iso jötikkä ei tee ikinä sellaista miestä joka ottaisi naisen huomioon vaan luotetaan liikaa siihen kokoon.
Se lähtee ihan siitä itsestä miehestä kuink se arvostaa sitä naistaan. Eikä ajattele vain itseään.. ja jötikkäänsä. - Hei "älypää"
Älypää kirjoitti:
Kyllä se vähän avartaa paikkoja, kun lykkää tuollaisen 5 kiloa 60 cm maailmaan.
Tiedätkös, että raskausaikana hormonit tekevät tilavammiksi, mm lantioluut liikkuu.
Ei tän palstan pennut tiedä mistään mitään. - Missähän kohtaa
lyhennys ohennus kirjoitti:
kyllä on totta.isosta ei ole kuin haittaa toisilla on kohtu alempana ja penis jää tyvestä käyttämättä.kivekset ei edes pääse lähellekkään klitorista joka tuottaa naiselle suurta nautintoa.on kuin hankaisi lahoa venettä kun paras tyvijää ulos jopa 5-8 senttiä.ei sellainen ole mitään yhdyntää kun täytyy varoa koko ajan.olenkin tilannut ajan peniksen lyhennyt ja ohennusleikkaukseen etelässä sen saa jo 24000 eurolla.
sinun naisten klitoris oikein on? Vai onko sun kivekset kikkelin yläpuolella?
- Minj...
Liian iso mukamas kirjoitti:
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista.Kyllä se on kuulkaas aivan ihanaa kun valtava, lihaksikas musta ghanalainen tulee sisään 27-senttisellä elimellään! Siinä pyörii tytöllä silmät päässä ja sarjaorkku seuraa sarjaorkkua!
- dap1
Liian iso mukamas kirjoitti:
No ei tuo 17cm nyt mikää iso vielä ole, eiköhän ole aika normaalikokoa?
Itse omaan vissii vähän tavallista suuremman peniksen ja ongelma on tosiaan juurikin tuo että naisiin sattuu ja koko ajan pitää varoa satuttamasta ja seksistä tulee sellaista teknistä suorittamista koska ei voi olla täysillä mukana koska joka liikkeen pitää olla hallittu.
Ihan turhaan miehet kärsii ns peniskateudesta, itse vaihtaisin vehkeeni kokoa pienempään jos se olisi mahdollista.Ymmärrän sinua, naisena tiedän että isossa ei ole mitään hienoa, varsinkaan jos kipuja tulee. Omalla miehelläni on normaali ja olen todella tyytyväinen siihen varsinkin kun häneltä löytyy taitoa käyttää sitä. Minulla ei oo mitään tarvetta toivoa isompaa vaikka mies siitä joskus on maininnutkin että isompi olis kiva, mutta niinhän melkein kaikki miehet.
Miksi te miehet ette oo tyytyväisiä siihen mitä teillä on ?
ja sinä 20 cm siinä alapuolella- turpa kii, ei taida vehkees olla häävi kun toisia arvostelet. - phppdf
Mika-38. kirjoitti:
No minulla on vain 15 cm ja ei liian iso mitä olen kuullut. Eikös suomen keskimitta ole jotain 13,50 paikkeilla joten itsellä ei siis ole pienin mutta ei kukaan ole juossut karkuun ainakaan.
- t. nainen
20 cm ja myös 17 cm ovat ainakin minun mielestäni isoja! Normaalikoko on siinä 13-15 cm, ainakin tilastollisesti tuon kokoisia on eniten.
- valoakansalle
Missähän kohtaa kirjoitti:
sinun naisten klitoris oikein on? Vai onko sun kivekset kikkelin yläpuolella?
taikko sitten takaapäin jos hää lykkiiki... valopää -.-
- katja.68
antitrolli kirjoitti:
Isopeniksiset tuskin haluavat pientä penistä. Isorintaiset tuskin haluavat pieniä rintoja. Ensinnäkin, kokoja on olemassa muitakin kuin iso ja pieni, rintojen pienennys ei tee automaattisesti rinnoista pieniä, ainoastaan pienemmät. Toiseksi, ihanteellista peniksen kokoa ei ole olemassa. Iso sopii joillekin, pienempi toisille. Siihen väliinkin mahtuu monta eri kokoa.
Itselläni on normaalikokoinen, enkä haluaisi kakskytäsenttistä edes omistaa. Pärjään tällä kuustoistasenttisellä uskoakseni paremmin.Ehdottomasti haluaisin pienet A-B kokoiset rinnat näiden G-H kokoiten tilalle. Isolle kalulle taas en keksi käyttöä...ainakaan seksissä sellaisesta on varsin vähän iloa.
- ldjkfldfj
harri vm 76 kirjoitti:
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet hiljaa "ihanan iso kyrpä",joten eiköhän suurin osa tykkää isommista
...ja sitten heräsin miähnäisissä, hikisissä lakanoissani ja laskin kissan ulos. T: Janipetteri 14v.
- kullikotka
haaauu-uuuuuukotus!! kirjoitti:
Just mietin samaa, käytti vain neljää pilkkua tuossa pitkäveteisessä litaniassaan.
nussi sää vaan pilkkua kun et muuta saa
- Mies vuodelta 69
no huhhuh kirjoitti:
mitä se synnyttys asiaan vaikuttaa? liiraako sinulla päässä? olen synnyttäny, mut ku minulla tiukka???
Seurustelen 4 lapsen äitin kans. En voinut koskaan uskoa kuinka seksi voi olla niin ihanaa hänen kanssaan verrattiuna exäni kans moneen vuoteen (20 vuotta yhdessä oltiin 3 lasta), En koskaan lähtenyt vieraisiin, mutta rakkaus loppui ja tunteet. Omani ei ole hevosen kokoinen vaan normi kalu. Ite olen pitänyt kaluani pienenä mutta mitattaessa 15 ja hänen pyynnöstään, kun en ollut sinut kaluni kans. Joten täytyy sanoa, että seksi vaatii rakkautta, hellyyttä sekä tunteita, että voi nauttia enemmän kuin yhden yön panoista, ainaskin omalla kohdalla.
- Anonyymi
Naisten kaataja kirjoitti:
No mulla on juhlakunnossa 21 cm, mutta naiset on sanoneet, että se mutteri on paras, se on 4,5 cm halkaisijaltaan ja kuulemma juuri sopiva. Kyllä naiset järjestään tykkäävät lähinnä paksusta kalusta, pituus varmaan riittää vaikka se 17 cm, mutta joku 10 cm tappi ei tunnu kuulemma miltään:) Yksi nainen taas sanoi mulle, että pääasia on, että se on KIVIKOVA ! Kunnolla kun nuolee ensin naisen märäksi, niin paksukin kalu solahtaa mukavasti sisään!
Näin se on.Naisen persereikä on paras,kun sen ekaks nussii täyteen niin on vielä 2.reikää jäljellä.
- Anonyymi
Taas yks urpo joka valehtelee kalunsa koon.
Klassinen mitta virhe🤣🤣🤣🤣.
Miehen kalu juhlakunnossa on vain 13,5-15,0cm.
Terveyspuolen ammattilaiset tietävät.
Kannattaa tämän valehtelija mittauttaa kalunsa terkkarissa, niin saa oikean mitan. - Anonyymi
jepsjepsjoojoo kirjoitti:
No naisethan ovat yksilöllisiä. Ja kyllä paikat palautuvat NORMAALISTI synnytyksen jälkeen, mutta poikkeuksiahan on. SE mikä vaikuttaa on IKÄ eli ainakin mitä itse olen aiheesta lukenut niin se on se ykköskriteeri mikä vaikuttaa. Eli synnyttänyt tai et, paikat voi "väljähtyä" kun 30 on ylitetty. Mutta tätäkin voi treenata, jos istut löhöät sohvalla kaiket päivät kyllä se alamäki häämöttää jalkovälissäkin. Mutta onneksi asialle voi tehdä jotain! Eikä ole edes vaikeaa. Lantionpohjanlihakset ovat lihaksia siinä missä muutkin eli jos niitä ei harjoita niin...
Minun kokemukseni perustuu kuuskymppisen naiseen ja hänen alle nelikymppisen tyttären kanssa. Nainen oli synnyttänyt useamman kerran ja on timmissä kunnossa. Pääsisin myös naimaaan tytärtä, hänellä ei ole yhtään lasta. jos vertailen heidän pillujaan niin niissä ei ole eroja, molemmissa löytyy puristuksia eli molemmat ovat liikunnallisia naisia ja lantianpohjalihakset kunnossa.
- n35
Iso penis on juuri jokaisen naisen unelma:) nami nami, semmonen on niin komean näköinenkin että ai ai:)
- mahtava
Mullon tosi iso.
- kpo78
no sulla jos on paikat nii löysät nii onhan iso kulli hyvä :D
- erkko xl 78
mahtava kirjoitti:
Mullon tosi iso.
isoa munaa on vaikea imeä.pienempi tuntuu peräaukossa paremmalle.itse en iso munaista halua johan siinä peräaukko repeää.pienet on vikkelämpiä ja tuntuu paremmalle.
- pikku Eero 6v.
Mul on niin iso et kun meen naisen sisään niin nuppi tulee naisen suusta ulos ja voin ottaa itselleni poskeen. Nam nam...
- ei ole pakko
Mä en ainakaan ole miettinyt tai mittaiset itseäni enkä halua muuta kuin olen. Se on sen vastapuolen asia hyväksyä ja sitä saa mitä hyväksyy
- Raino.
Outoa että joku olettaa että peniksen pituus on sellaine ominaisuus johon voi itae vaikuttaa. Onha se selvä että penikse pituus eroittaa yhtenä tekijanä miehe ja naisen toisistaan. Miehellä penis ja naisella glitoris.
- tosiasia
Jos naisella on iso v...... niin ei se täyty kuin isolla !
- Anonyymi
Miks naiset lääpästyy isomunasiin miehiin aina. Kertooko ämmät aina toisilleen , että sillä on iso mela.
Miksei VITUSSA kelpaa 13,3 senttinen pikkumulkku!
- ei ole pakko!
eiköhän se ole niin, että kahden ihmisen kiinnostus toiseen alkaa tuollaisesta asiasta kuin peniksen pituus... miutta se onkin mielenkiintoinen asia, jos nainen ihastuu mieheen ja sanoo sen suoraa, että haluaa olla kumppani, ja sitten joku peniksen koko onkin sellainen, että nainen boottaa miehen pihalle sen takia. Siitä on oikeus loukkaantua. Aivan kuin siitä, että nainen ilmoittaa halunsa olla vain "kaveri", ja ainoa mitä saa toisesta on se, että saa olla roska-astia jolle kaadetaan kaikki paska mitä on aiemmin elämässä saatu.
Tottakai se ihmisen ulkonäkö ja yksityiskohdat painaa, mutta asiat järjestykseen! ja jos tykkää ahdisiasta ja saa kymmenen muuta asiaa mukana, niin pitää myös varautua sellaisiin jotka ei mielytä! Eiks niin tytöt?
Mua ärsyttää nää hivottelijat joilla ei kuitenkaan ei ole mitää sanottavaa! - Toope-setä
Jos oikeasti suorastaan *vihaat* jotain tiettyä miehen vartalon osaa siksi, että se on tietyn mallinen, sulla lienee kyllä melko patologista ja patoutunutta miesvihaa ylipäätään.
En minäkään kiihotu pienistä rinnoista tai nauti hyvin väljästä vaginasta, mutta en nyt sentään *vihaa* niitä tai muitakaan naisen ruumiinosia.- 7+12
Ja höpöhöpö miesvihaa, toope sopii hyvin nimimerkiksesi kun et tuon enempää ymmärrä. Sinullahan ei miehenä tietenkään voi olla minkäänlaista käsitystä siitä millaista kivulias seksi voi olla. Kannattaisi joskus yrittää asettua sen naisen asemaan ja miettiä miltä hänestä tuntuu eikä vain ajatella omaa nautintoa. Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka.
Seksi voi naiselle olla pahimmillaan sietämättömän kivuliasta. Muistapa että on kyse ihmisen herkkätuntoisimmasta ruumiinosasta. Naisen alapäähän sattuu hyvinkin helposti. Nuorilla voi alapää olla oikeasti niin ahdas että normaalikokoinenkin penis aiheuttaa suurta kipua, puhumattakaan todella suuresta. Ja kun sattuu, ei kiihotu ja silloin sattuu vielä enemmän kun alapään lihakset eivät rentoudu ja limakalvot eivät kostu. Jos sinun penikseesi sattuisi sietämättömästi joka kerta kun harrastat seksiä niin kyllä sinäkin alkaisit vihaamaan koko juttua. Nuo mainitsemasi naisen ruumiinosat eivät sinusta ehkä ole kiihottavia, mutta eivät ne myöskään tee seksistä karmeaa kipua. Tässä on aikamoinen ero aloittajan tilanteeseen, kyse ei todellakaan ole siitä että penis olisi vain "tietyn mallinen", vaan siitä että se SATTUU.
Seksuaalinen kipu aiheuttaa helposti traumoja ja vastenmielisyyden koko seksiä kohtaan. Nämä ovat naisille, varsinkin nuorille, paljon herkempiä asioita kuin miehelle. Kyllä naisella on oikeus sanoa ettei halua sellaista miestä jonka kanssa ei voi harrastaa seksiä ilman että joka kerta vain sattuu.
Seksinhän pitäisi olla miellyttävää, ei mikään vastenmielinen velvollisuus. Nainen saa, ja hänen kannattaakin kieltäytyä seksistä joka tuntuu pahalta. - voi voi
7+12 kirjoitti:
Ja höpöhöpö miesvihaa, toope sopii hyvin nimimerkiksesi kun et tuon enempää ymmärrä. Sinullahan ei miehenä tietenkään voi olla minkäänlaista käsitystä siitä millaista kivulias seksi voi olla. Kannattaisi joskus yrittää asettua sen naisen asemaan ja miettiä miltä hänestä tuntuu eikä vain ajatella omaa nautintoa. Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka.
Seksi voi naiselle olla pahimmillaan sietämättömän kivuliasta. Muistapa että on kyse ihmisen herkkätuntoisimmasta ruumiinosasta. Naisen alapäähän sattuu hyvinkin helposti. Nuorilla voi alapää olla oikeasti niin ahdas että normaalikokoinenkin penis aiheuttaa suurta kipua, puhumattakaan todella suuresta. Ja kun sattuu, ei kiihotu ja silloin sattuu vielä enemmän kun alapään lihakset eivät rentoudu ja limakalvot eivät kostu. Jos sinun penikseesi sattuisi sietämättömästi joka kerta kun harrastat seksiä niin kyllä sinäkin alkaisit vihaamaan koko juttua. Nuo mainitsemasi naisen ruumiinosat eivät sinusta ehkä ole kiihottavia, mutta eivät ne myöskään tee seksistä karmeaa kipua. Tässä on aikamoinen ero aloittajan tilanteeseen, kyse ei todellakaan ole siitä että penis olisi vain "tietyn mallinen", vaan siitä että se SATTUU.
Seksuaalinen kipu aiheuttaa helposti traumoja ja vastenmielisyyden koko seksiä kohtaan. Nämä ovat naisille, varsinkin nuorille, paljon herkempiä asioita kuin miehelle. Kyllä naisella on oikeus sanoa ettei halua sellaista miestä jonka kanssa ei voi harrastaa seksiä ilman että joka kerta vain sattuu.
Seksinhän pitäisi olla miellyttävää, ei mikään vastenmielinen velvollisuus. Nainen saa, ja hänen kannattaakin kieltäytyä seksistä joka tuntuu pahalta."Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka."
Veikkaan, että aika saatanan harvassa on ne miehet, jotka haluavat satuttaa fyysisesti seksikumppaniaan. Ei me miehet mitään petoja olla.
Järki käteen nyt.
"Seksi voi naiselle olla pahimmillaan sietämättömän kivuliasta."
Silloin on ongelma, joka pitää hoitaa. Eikä sitä hoideta sillä, että pitäisi vaan uudelleen ja uudelleen mitään sanomatta hammasta purren kärsiä yhä uudet ja uudet yhdynnät. Pitää sanoa ja pitää hoitaa tuollaiset ongelmat: lääkärille siitä.
"Nämä ovat naisille, varsinkin nuorille, paljon herkempiä asioita kuin miehelle."
Jaa niin miksi seksuaalisuus ja siihen liittyvät häiriöt olisivat jotenkin herkempiä asioita naisille ? Vaikuttaa todella siltä, että syrjit nyt sukupuolen perusteella ihmisiä. - Mr. S
voi voi kirjoitti:
"Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka."
Veikkaan, että aika saatanan harvassa on ne miehet, jotka haluavat satuttaa fyysisesti seksikumppaniaan. Ei me miehet mitään petoja olla.
Järki käteen nyt.
"Seksi voi naiselle olla pahimmillaan sietämättömän kivuliasta."
Silloin on ongelma, joka pitää hoitaa. Eikä sitä hoideta sillä, että pitäisi vaan uudelleen ja uudelleen mitään sanomatta hammasta purren kärsiä yhä uudet ja uudet yhdynnät. Pitää sanoa ja pitää hoitaa tuollaiset ongelmat: lääkärille siitä.
"Nämä ovat naisille, varsinkin nuorille, paljon herkempiä asioita kuin miehelle."
Jaa niin miksi seksuaalisuus ja siihen liittyvät häiriöt olisivat jotenkin herkempiä asioita naisille ? Vaikuttaa todella siltä, että syrjit nyt sukupuolen perusteella ihmisiä.Minunkin 20cm on ollut liikaa joillekin naisille, ja siksi aina pyydän uutta seksikumppania sanomaan suoraan, jos työnnän liian syvälle. Naisten ilmeistä ja äännähdyksistä on välillä vähän vaikea sanoa oliko kyse kyse nautinnosta vai kivusta. Varsinkin kun yrittää keskittyä muuhunkin kuin toisen naaman vääntelyyn :)
Kyllä se paksukin solahtaa tiukkaan, kunhan kosteutta on tarpeeksi, mutta työnnön syvyyden kanssa pitää olla joidenkin kumppanien kanssa tarkkana.
Tai ehkä minä olen vain outo mies, kun minulle kumppanini nautinto on tärkeää. - Toope-setä
7+12 kirjoitti:
Ja höpöhöpö miesvihaa, toope sopii hyvin nimimerkiksesi kun et tuon enempää ymmärrä. Sinullahan ei miehenä tietenkään voi olla minkäänlaista käsitystä siitä millaista kivulias seksi voi olla. Kannattaisi joskus yrittää asettua sen naisen asemaan ja miettiä miltä hänestä tuntuu eikä vain ajatella omaa nautintoa. Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka.
Seksi voi naiselle olla pahimmillaan sietämättömän kivuliasta. Muistapa että on kyse ihmisen herkkätuntoisimmasta ruumiinosasta. Naisen alapäähän sattuu hyvinkin helposti. Nuorilla voi alapää olla oikeasti niin ahdas että normaalikokoinenkin penis aiheuttaa suurta kipua, puhumattakaan todella suuresta. Ja kun sattuu, ei kiihotu ja silloin sattuu vielä enemmän kun alapään lihakset eivät rentoudu ja limakalvot eivät kostu. Jos sinun penikseesi sattuisi sietämättömästi joka kerta kun harrastat seksiä niin kyllä sinäkin alkaisit vihaamaan koko juttua. Nuo mainitsemasi naisen ruumiinosat eivät sinusta ehkä ole kiihottavia, mutta eivät ne myöskään tee seksistä karmeaa kipua. Tässä on aikamoinen ero aloittajan tilanteeseen, kyse ei todellakaan ole siitä että penis olisi vain "tietyn mallinen", vaan siitä että se SATTUU.
Seksuaalinen kipu aiheuttaa helposti traumoja ja vastenmielisyyden koko seksiä kohtaan. Nämä ovat naisille, varsinkin nuorille, paljon herkempiä asioita kuin miehelle. Kyllä naisella on oikeus sanoa ettei halua sellaista miestä jonka kanssa ei voi harrastaa seksiä ilman että joka kerta vain sattuu.
Seksinhän pitäisi olla miellyttävää, ei mikään vastenmielinen velvollisuus. Nainen saa, ja hänen kannattaakin kieltäytyä seksistä joka tuntuu pahalta."Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka. "
Todistit juuri pointtini siitä patoutuneesta miesvihasta, kiitos. - se vain sattuu
voi voi kirjoitti:
"Miehet voivat olla todella itsekkäitä ja vähät välittää vaikka toiseen sattuisi kuinka."
Veikkaan, että aika saatanan harvassa on ne miehet, jotka haluavat satuttaa fyysisesti seksikumppaniaan. Ei me miehet mitään petoja olla.
Järki käteen nyt.
"Seksi voi naiselle olla pahimmillaan sietämättömän kivuliasta."
Silloin on ongelma, joka pitää hoitaa. Eikä sitä hoideta sillä, että pitäisi vaan uudelleen ja uudelleen mitään sanomatta hammasta purren kärsiä yhä uudet ja uudet yhdynnät. Pitää sanoa ja pitää hoitaa tuollaiset ongelmat: lääkärille siitä.
"Nämä ovat naisille, varsinkin nuorille, paljon herkempiä asioita kuin miehelle."
Jaa niin miksi seksuaalisuus ja siihen liittyvät häiriöt olisivat jotenkin herkempiä asioita naisille ? Vaikuttaa todella siltä, että syrjit nyt sukupuolen perusteella ihmisiä.Kyse ei ole henkisestä tai fyysisestä ongelmasta vaan siitä että pitkä penis osuu liian syvälle ja sörkkii kipuherkkiä kohtia - se sattuu, siihen kipuun ei totu, eikä siihen ole fyysistä eikä henkistä parannuskeinoa. Kyse on rakenteesta. Siksi kaikki naiset eivät nauti isosta melasta.
- uyvtuvniubycf
se vain sattuu kirjoitti:
Kyse ei ole henkisestä tai fyysisestä ongelmasta vaan siitä että pitkä penis osuu liian syvälle ja sörkkii kipuherkkiä kohtia - se sattuu, siihen kipuun ei totu, eikä siihen ole fyysistä eikä henkistä parannuskeinoa. Kyse on rakenteesta. Siksi kaikki naiset eivät nauti isosta melasta.
"Kyse ei ole henkisestä tai fyysisestä ongelmasta vaan siitä että pitkä penis osuu liian syvälle ja sörkkii kipuherkkiä kohtia - se sattuu, siihen kipuun ei totu, eikä siihen ole fyysistä eikä henkistä parannuskeinoa. Kyse on rakenteesta."
Varmasti joillakin on tuollainenkin ihan fyysinen rajoitus, mutta edellinen viesti oli mallia: "miehet vaan pamputtaa kivusta huolimatta", niin eivät pamputa. Varmasti suunnilleen jokaiselle miehelle on tärkeää, että nainen nauttii myös.
Jos siis ongelma on jokin muu kuin henkinen tai esim. vulvodynia (ja mitä ei lääkärillä voi hoitaa), niin sitten kannattaa miettiä esim. yhdyntäasentoja, joissa homma toimii paremmin.
Sinänsä taaskaan nallekarkit ei mene tasan: jotkut naiset pitävät isoa hyvänä juuri sen vuoksi, että "se menee pohjaan saakka". Toki joitakin joissain asennoissa sattuukin, mutta ainakin kun olen jälkikäteen kysellyt vaurioiden vakavuutta, niin sanovat esim. "ei hätää, voit ottaa sen vaikka kohteliaisuutena". Toki sitä on sitten varovaisempi seuraavalla kerralla ko. asennossa.
- pohdiskelija
Tyhmintä tässä koko asiassa on varmaan se että isosta peniksestä on tullut joku jumaloinnin kohde. Jos joku väittää ettei asia ole näin, niin todistuksena siitä, normaalitkin miehet potevat epävarmuutta peniksen koon suhteen. Vaikka ei ole mitään syytä.
Ajatus on varmaan lähtenyt siitä, että pieni on huono ja pienen vastakohtahan on iso. Eli iso on sitten hyvä mukamas. Mutta kun mitään ylärajaa sille isoudelle ei ole asetettu, niin on syntynyt ajatus, että mitä isompi sen parempi.- Jorma I.
On kyllä sellainen käsitys että mitä isompi sen enemmän tuntoa. Isokyrpäiset vain ymmärtävät paremmin naistenpäälle. Naiset vain eivät tunnu ymmärtävän oikein isokyrpien päälle. "Miten on kun MIEHENI ei välitä tuontaivaallista vaikka otan suihin...".
Marinoita ei tarvittaisi kun olisi valkannut oikean miehen.
Minulla on iso, naiset kyllä tykkaavät minusta mutta seksiä ei ainakaan minun kanssa
haluta. No, ehkä sitten seuraavassa elämässä. - Mr. S
Jorma I. kirjoitti:
On kyllä sellainen käsitys että mitä isompi sen enemmän tuntoa. Isokyrpäiset vain ymmärtävät paremmin naistenpäälle. Naiset vain eivät tunnu ymmärtävän oikein isokyrpien päälle. "Miten on kun MIEHENI ei välitä tuontaivaallista vaikka otan suihin...".
Marinoita ei tarvittaisi kun olisi valkannut oikean miehen.
Minulla on iso, naiset kyllä tykkaavät minusta mutta seksiä ei ainakaan minun kanssa
haluta. No, ehkä sitten seuraavassa elämässä.Jorma, kyllä se ihan omasta käytöksestäsi on kiinni, haluaako nainen seksiä sinun kanssasi vai ei.
Olen monilta naisilta kuullut, että liian iso on liian iso. Mutta toisaalta ei se liian pienikään hyvä ole. Jos noiden ääripäiden väliin osuu, niin kokoa tärkeämpi taitaa olla taito. Ja taitavaksi ei voi tulla, jos ei ole kiinnostunut keskittymään myös naisen nautintoon.
- Pidä omana tietonasi
Selvä. Olenko nyt jotenkin taas eilistä fiksumpi, kun tiedän exäsi peniksen olevan iso?
- Marika mamma
Normaali penis ja taitava mies.Muuta nainen ei kaipaa.Kyllä mun c-cup rinnat myös saa huomiota eli ei sitä tarvii olla jättimäinen ollakseen onnellinen.
Kerran olin liian suuren peniksen uhri ja se kerta riitti.Se vain satuttaa. - 20cm
Marika mamma kirjoitti:
Normaali penis ja taitava mies.Muuta nainen ei kaipaa.Kyllä mun c-cup rinnat myös saa huomiota eli ei sitä tarvii olla jättimäinen ollakseen onnellinen.
Kerran olin liian suuren peniksen uhri ja se kerta riitti.Se vain satuttaa.Katsoin mfc:llä kun pienikokoinen Vietnamilainen käytti voimalla kaksinkäsin jumalattoman isoa munakoisoa ja pohjanmaan kautta. Ei näyttänyt kärsivän, vaan tuli oikein komeasti.
- tohtorigyne
20cm kirjoitti:
Katsoin mfc:llä kun pienikokoinen Vietnamilainen käytti voimalla kaksinkäsin jumalattoman isoa munakoisoa ja pohjanmaan kautta. Ei näyttänyt kärsivän, vaan tuli oikein komeasti.
Pienillä naisilla on iso reikä.Varsinkin Vinosilmillä.
- Älypää
tohtorigyne kirjoitti:
Pienillä naisilla on iso reikä.Varsinkin Vinosilmillä.
Tohtorilla on jäänyt anatomian opinnot kesken.
- kokemusta on
Älypää kirjoitti:
Tohtorilla on jäänyt anatomian opinnot kesken.
joo,ei pidä tohtorin väittämä paikkaansa vaan aasialaisilla maailman pienimmät vehkeet,sekä miehillä että naisilla!!
- juluma
Mullon aina ollu juluma ja kaikki naiset on kiittäneet ketkä ei oo pyörtynyt!
Kumpa saisin sinua rakastaa?
- mene ja tiedä?
Mitä olen muutamilta naisilta kuullut jotka seurustelleet näiden iso vehkeisten kanssa, ei yleensä suomalainen. Niin ongelma on ollut, että kunnon seisontaa ei ole, vaan kuin vetelä vesiletku. Kuinka todellista tuo on?
- 20cm
Helposti netistä löytää miljoona videota, joista voit itse tarkistaa asian.
Tee sitten johtopäätökset, kun tiedät. - about
20cm kirjoitti:
Helposti netistä löytää miljoona videota, joista voit itse tarkistaa asian.
Tee sitten johtopäätökset, kun tiedät.Jos videoiden varaan jättää seksuaalitiedon niin aika köyhillä mennään sitten. Miesten keskimääräinen kalun pituus on 13-15cm joten siitä voi repiä oikeassa elämässä. 6% on keskimäärin yli 20cm vehje,joten aika harvinaista alkaa olemaan sekin. Ja toisaalta vain epävarmat heput mittailevat kalujen kokoa. Itsellä käsittääkseni keskiverto koko ja naisia kyllä piisaa ja tyytyväisiä ovat. Ei se pelkkä kalu tee seksistä sitä superia vaan moni muukin asia siihen vaikuttaa,siis oikeassa elämässä.
- typsykkä
Ainakin ex-sälläni oli iso ( suomalainen ) mutta erektio ei ollut koskaan täydellinen.
En ole muita iso melaisia tavannut, mutta tämä oli tällainen juttu. Eikö se fysiologisestikkin ole juuri näin että verenkierto ei ole täydellinen isossa.
Olkaa te normi vehkeen omistavat miehet onnellisia sillä tekee naisen heikoksi, jopa onnelliseksikin. - tässä jotain
typsykkä kirjoitti:
Ainakin ex-sälläni oli iso ( suomalainen ) mutta erektio ei ollut koskaan täydellinen.
En ole muita iso melaisia tavannut, mutta tämä oli tällainen juttu. Eikö se fysiologisestikkin ole juuri näin että verenkierto ei ole täydellinen isossa.
Olkaa te normi vehkeen omistavat miehet onnellisia sillä tekee naisen heikoksi, jopa onnelliseksikin."Eikö se fysiologisestikkin ole juuri näin että verenkierto ei ole täydellinen isossa."
Jaa niin kuin että miksi ei olisi täydellinen ? Ihmisen verenpaine riittää kyllä täyttämään isonkin paisuvaiskudoksen.
Tuosta kovuudesta niin, sehän vaihtelee vähän olosuhteiden mukaan: monesko kerta esim. päivässä, onko väsynyt jne. vaikka kuitenkin olisi ihan täysi erektio päällä (eli löysyyttä ei olisi yhtään). Monesti se menee myös niin, että se kaikkein kovin teräksen luja erektio on yleensä sen naisen kanssa, jota pitää kuumimpana mahdollisena (voi siis olla peiliinkatsomisenkin paikka). Itse pampun koosta tämä ei riipu mitenkään.
"Olkaa te normi vehkeen omistavat miehet onnellisia sillä tekee naisen heikoksi, jopa onnelliseksikin."
Aika kamalaa olisi, jos onnellisuus olisi pelkästä kalun koosta kiinni.
Kait tätä ajatellaan niin, että jos verrataan ihmisen sukulaislajeihin, simpansseihin ja gorilloihin, niin huomataan, että ihmisellä on suhteessa suurempi penis. Sen koko on siis ehdottomasti ollut luonnonvalinnan kohteena, jossa siis suurempi on parempi. Tämä ei siis tietenkään tarkoita sitä, että kaikki naiset haluaisivat jättimäistä melaa vaan keskimäärin vähän isomman pään normikalu on keskimäärin halutuin. - Mr. S
Itse ainakin saan kivikovan erektion 20cm kalullani. Se on iso, mutta ei vielä mikään aivan valtava. Kaikki eivät onnistu siinä edes pienemmällä munalla, en sitten tiedä suuremmista.
- Älypää
about kirjoitti:
Jos videoiden varaan jättää seksuaalitiedon niin aika köyhillä mennään sitten. Miesten keskimääräinen kalun pituus on 13-15cm joten siitä voi repiä oikeassa elämässä. 6% on keskimäärin yli 20cm vehje,joten aika harvinaista alkaa olemaan sekin. Ja toisaalta vain epävarmat heput mittailevat kalujen kokoa. Itsellä käsittääkseni keskiverto koko ja naisia kyllä piisaa ja tyytyväisiä ovat. Ei se pelkkä kalu tee seksistä sitä superia vaan moni muukin asia siihen vaikuttaa,siis oikeassa elämässä.
Silakat ovat keskimäärin melko pieniä Joulukaloiksi.
- realismia
about kirjoitti:
Jos videoiden varaan jättää seksuaalitiedon niin aika köyhillä mennään sitten. Miesten keskimääräinen kalun pituus on 13-15cm joten siitä voi repiä oikeassa elämässä. 6% on keskimäärin yli 20cm vehje,joten aika harvinaista alkaa olemaan sekin. Ja toisaalta vain epävarmat heput mittailevat kalujen kokoa. Itsellä käsittääkseni keskiverto koko ja naisia kyllä piisaa ja tyytyväisiä ovat. Ei se pelkkä kalu tee seksistä sitä superia vaan moni muukin asia siihen vaikuttaa,siis oikeassa elämässä.
No jätä sitten mielikuvituksen varaan. Epävarmoja on todella paljon, kun keskimitta on saatu hilattua noin alas.
- kakkonen sietää isoa
Kyllä perseeseen menee vaikka kuinka iso.
Vain halusta kiinni.
Kyllä naisen pitää oppia ottaan sisään vaikka mitä, jos kerran on isomelaisen miehen rinnalleen ottanut.- nainen ei ole esine
Haista sinä paska. Naisen ei todellakaan tarvitse oppia ottamaan sisäänsä yhtään mitään mitä ei sinne halua.
Sinunlaisellesi miehelle ei muuta seksikumppania kuin korkeintaan sellainen pornokaupasta ostettava kuminen nukke, tuskin huomaat eroa kun kerran suhtaudut naiseenkin kuin käytettävään esineeseen mihin vain tungetaan mitä tahansa. Sen seksikumppanin kanssa olet myös kerrankin samalla älyllisellä tasolla.
Naiset toivottavasti pysyvät sinusta kaukana. - kpo78
nainen ei ole esine kirjoitti:
Haista sinä paska. Naisen ei todellakaan tarvitse oppia ottamaan sisäänsä yhtään mitään mitä ei sinne halua.
Sinunlaisellesi miehelle ei muuta seksikumppania kuin korkeintaan sellainen pornokaupasta ostettava kuminen nukke, tuskin huomaat eroa kun kerran suhtaudut naiseenkin kuin käytettävään esineeseen mihin vain tungetaan mitä tahansa. Sen seksikumppanin kanssa olet myös kerrankin samalla älyllisellä tasolla.
Naiset toivottavasti pysyvät sinusta kaukana.hei tuo nimimerkillä" kakkonen sietää isoa" on täysi hintti nii elä välitä siitä :D se on saanu elämänsä aikana vaan mustaa munaa nii ei voi odottaa muuta tekstiä:) ja sillä itellään ei ees seiso, muut vanhat ukot panee sitä aina vaan kakkoseen!!
- fgnjdoghnh
En ole koskaan mitannut ja se että vehkeeni on 15,3 cm pitkä ei myöskään kuulu kellekään
- 20cm
Tuskin on kovin vaikea löytää pientä? Suuret ovat kuitenkin melko harvinaisia.
- Iso mies
No eipä mulla kummoista ole mutta siitä huolimatta nainen jolle olen maksanut jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan Hyvinkin Lämpimistä tapaamisistamme tulee aina takaisin, pyytää tulla saunaan ja pyytää kieltäni sekä sormiani tekemään kerta toisensa jälkeen hänelle ihmeellisiä asioita. Koolla EI todellakaan ole lemmenleikeissämme mitään tekemistä sillä aina hän lähtee halauksen jälkeen tyydytettynä kohti kotia. Seksiin liittyy parhaimmillaan muutakin kuin jyystämistä -se on kahden ihmisen kohtaaminen jossa kaksi aikuista ihmistä kokevat hellyyttä 50 prosettia sekä 50 prosenttia toisen ihmisen lämpöä sekä läheisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä -siis yhdyntää ja siihen liittyviä asioita. Huomena hän taas keran tulee, katsotaan saanko yöni nukuttua ;) Terveisin "neljätoistasenttinen".
- eeva................
Kuinka moni nainen todellisuudessa tykkää tällaisita ison melan survojista? Eiköhän se ole pornoteollisuuden kehittämä fantasia...?
Ei kaikki miehet suinkaan halua itselleen kohtuuttoman isoa kikkeliä. Siitä on vain harmia.
Miksikähän ylläpito nostaa aina tämmösiä tympäiseviä, mukamas rohkeita seksijuttuja etusivulle? Niinkuin jostain vanhasta Kalle-lehdestä lukijainpalstalta.- koksa
eihän koko ratkaise mitään vaan teko ja taito
- outi6
Olen sitä mieltä, ettei koolla ole koskaan väliä vaan sillä miten osaa käyttää.
Aika yksinkertaista, mutta niin se on.- peku68
Jos laitetaan 10 miestä valokuvaan kalu jäykkänä niin isokaluisimmat saavat varmasti naisilta eniten "ääniä". Mutta asian pointti on se että se iso kiihoittaa enemmän juuri visuaalisesti,mutta käytännössä varmasti kiihoittaa enemmän se kuinka asia tehdään ns. Aasta Ööhön.
- Ilo silmälle
peku68 kirjoitti:
Jos laitetaan 10 miestä valokuvaan kalu jäykkänä niin isokaluisimmat saavat varmasti naisilta eniten "ääniä". Mutta asian pointti on se että se iso kiihoittaa enemmän juuri visuaalisesti,mutta käytännössä varmasti kiihoittaa enemmän se kuinka asia tehdään ns. Aasta Ööhön.
Kyllä, tuntemuksista voidaan keskustella maailman tappiin, koska kyseessä on aina kaksi vastakappaletta, ja mikä sopii kenellekin, mutta on kova tosiasia, että komeasti seisova pitkä ja paksu kalu kiihottaa kovimminkin megakaluja vihaavaa naista VISUAALISESTI aivan satavarmasti siinä silmien edessä jököttäessään.
- kydrpö..
käykää lumihangessa 3min ja mitatkaa sitten, perk..3cm niin oo tyytyväinen puahaha..
- iIIuminatus
Mikäs se semmoinen lusikka-asento oikein on?
- 17c juhlakunnosssa
eiköhän se oo tortun koosta kiinni
- pop
Ei sen tarvitse olla iso, pystyyhän sitä esim sormella ja kielelläkin tuottamaan naiselle nautintoa.
- Jorma Pitkänen
Ei isolla tee mitään. Riittää kun se on pitkä ja paksu.
- Jomppeli70
Niin tuohan on vain miehen itsesekyyttä. Itse olen mies ja aivan niin sanottu iso mutta aina haluan että nainen saa orgasmin ensin ei pelkää sisään työntelyä ole se rakastelu.
- kpo78
olet oikeassa mutta nää pojan koltiaiset eivät osaa muuta tehdä ku vaan työnnellä ja sit ne kehuu tuolla et hei sain pimppiä ja todellisuudessa siitä tytöstä ei ole tuntunut yhtään miltään/enemmänki varmaan esittäny et jee ompa kivaa ku työntelet vaan et oliko se siinä :!!!
- oma kolo
Mua ei ällötä isot, mutta keskivertoa paksummat ja pidemmät kyllä sattuvat, jos edes mahtuvat sisään. Liukastetta tarvitaan keskikokoisiinkin reilusti, eikä touhu ole kovin hauskaa kun jatkuvasti pitää lisätä liukastetta.
- esileikkikoulu
Jos mies on hyvä,
osaa hitaasti, rauhassa halia, suukotella, puhua, kysyä mitä toinen haluaa.
Siis normaalit alkulämmittelyt.
Jos edetään pitemmälle, jatketaan esileikkejä ja muistetaan ehkäisy.
Mulle on tärkeää, että mies kertoo koko ajan, kuinka ihana olen.
En tarvitse mitään liukasteita, kun on oikea mies.
Isompikin mahtuu ja tuntuu tosi hyvältä, kun olen tarpeeksi kiimastunut.
Miesten kannattaa muistaa myös jälkileikit !
Halitaan, suukotellaan, kerrotaan, miltä tuntui.
Kannattaa myös kertoa, jos ei enää halua tavata, ettei toinen jää odottamaan. - Anonyymi
Itse pruuttaan suavee n. 250 gr muijan peräsuoleen ennen panoo.
Näin muija ei pääse kitiseen, että sattuu..
On huomioitava TASAPUOLISESTI muijatkin, jo enne panoo!
.
- treenari104
kelpaisko normaali 16/4.5cm :D ja olen myös sinkku ja muutenkin ihan ok raitis mies :D
- Savenvalaja.
Kakskymppisellä pandan silmään..
- Vihreä homopelle
Minä haluan peniksia perceeceen.
- Nainen 49 v.
Minusta et ole outo, sillä vaikuttaa vain siltä, että paikkasi eivät ole olleet tarpeeksi suuret ex:n vehjettä varten. Ja kun sitten sattui tai ainakin piti varoa, ettei satu, kärsihän se seksi siitä. Yhtä lailla kuin miehillä on erikokoisia vehkeitä, eivät kaikkien naisten paikatkaan ole samankokoisia.
Tuo, ettei erektio ollut ikinä kova ja että senkin aikaansaamiseen meni ikuisuus, viittaa kyllä joihinkin ongelmiin miehellä. Tuo ei ole ihan tavallista. Eikä ole koosta kiinni, miten vehje kovettuu. Voi olla fyysistä tai kiinni korvien välistä. Ehkä ex:si haki itsetunnolleen pönkitystä hehkuttamalla kokoa, sillä hänellähän oli tuo kovenemispulma.
Saattaa olla, että teillä ei kaikilla tasoilla muutenkaan synkannut. Viestisi perusteella tuntuu, että seksi/miehen vehje ja sen koko vei siitä ison osan tai sitten sinulle on jäänyt vain lievä "trauma" tuosta asiasta ja se on tällä hetkellä lähes ainoa muistosi suhteesta. Makkarat ovat yksilöllisiä, niin myös piirakat, joten niiden tulee mieluummin olla yhteensopivat.
Keskustelua siitä tuolla: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12090843- IsomeIa
Älä valehtele.
- Haaveilija82
Itsehän haaveilen yhä exän isosta. Se kun oli juuri sopivan iso, terhakka, kova, kaunis, kestävä, kuuma, käyrä jne. Ei todellakaan mennyt pientä ikuisuutta kovaksi saamiseen, tosiaan ;) Ja ihan oli suomalainen. Ja oli muutenkin taitava ja hellä rakastaja.
Jossain pornopätkissä on toki pelottavia parruja, mutta sellainen sopivasti silmiä ja *sitä* hivelevän iso, uuh.- fusujen mamma
Miksi et pitänyt exää vain oletko sellainen fosu että lennät kukasta kukkaan. Mä olen nainen jolla on vittu eli 5 lasta synnyttänyt ja siihen on mahtunut mulkkua jos toisenlaista. Miehestä se on kiinni.
- theteme
pieni munaset pukut pystyyn.Ja sehän on tärkeintä et kusella pystyy käymään.
- heh..
Pienimunaisten miesten itsetunnon kohotusketju...
- suomiprkl
Se, että lähestulkoon jokaisella kommentoijalla on omien sanojensa mukaan sellanen 20 cm jorma housuissa kyseenalaistaa aikalailla kommenttien uskottavuuden.
Kuljen säännöllisesti uimahallilla ja siellähän vähän väkisinkin näkee muiden pippeleitä ja voin sanoa, että harvalla kovin isoa on ainakaan levossa, enkä jaksa uskoa että ne siitä kymmentä senttiä kasvaa juhlakuntoon...
Itellä on levossa noin 6cm ja pystyssä joku 10-12cm. En ole ihan tarkkaan mitannut, kun ei niin hirveästi kiinnosta. Ei ole varmasti pisimmästä päästä, mutta enpä tuolle itse mitään mahda. Kukapa nyt olisi täydellinen... - Älypää
suomiprkl kirjoitti:
Se, että lähestulkoon jokaisella kommentoijalla on omien sanojensa mukaan sellanen 20 cm jorma housuissa kyseenalaistaa aikalailla kommenttien uskottavuuden.
Kuljen säännöllisesti uimahallilla ja siellähän vähän väkisinkin näkee muiden pippeleitä ja voin sanoa, että harvalla kovin isoa on ainakaan levossa, enkä jaksa uskoa että ne siitä kymmentä senttiä kasvaa juhlakuntoon...
Itellä on levossa noin 6cm ja pystyssä joku 10-12cm. En ole ihan tarkkaan mitannut, kun ei niin hirveästi kiinnosta. Ei ole varmasti pisimmästä päästä, mutta enpä tuolle itse mitään mahda. Kukapa nyt olisi täydellinen...Onneksi kaikilla ei ole sitä keskimääräistä. Aika pervoa touhua sinulla uintireissuilla.
- pientä ja isoa
No pitihän minunkin kirjoittaa muutama rivi ko:asiasta.
Itse pidän niin sanoitusta pienehkö/keskikoko peniksistä.En ole synnyttänyt,ehkä sen vuoksi on tiukka reikä.Eli jos on vähänkin isommanpuoleinen niin sattuu niin vietävästi,vaikka olis kuinka märkä.
Sitten rinnat on taas niin mahottomat melonit minulla,että sen vuoksi voisin vaikka mennä rintojen pienennys leikkaukseen,koska on hartia ja niska särkyjä ja rinnat ovat tosi painavat.
Sen vuoksi en ymmärrä olleenkaan niitä naisia,jotka ottavat itselleen silikonit. - hihiiiiii
heh heh,menittepäs pölhöt lankaan...on teitä helppo jymäyttää terveisin ap
- hohtimet kaivossa
Se olisi yllätys, jos aloitus täällä ei olisi provo. Voit tulla tietämättäsi itse huijatuksi.
- DAIJUKO 00T?
Ja ihan tänne asti tulit valittamaan? HV!!! DORKA!!
- Jorma Kovana
Totta itsekin pidän vähän pehmeistä noin 12cm pippeleistä....yli 15cm ei ole hyvä...
- hohtimet kaivossa
Teinien juttuja. Odottakaas vaan kyllä on synnytyksen jälkeen toinen ääni kellossa.
Muistellaanpa, että mistä se vauvakin tulee.- kahden äiti
Synnytyksen jälkeen ei ainakaan käy liian iso, kun on kohdunlaskeumaa. Ottaa heti kiinni kipeästi kohdunnapukkaan. Onneksi olen löytänyt itselle pieni/keskivertokokoisen kalun omaavan rakastajan, joka on muuten aivan mahtava sängyssä.
- hyrrrrr
Täällä olis varmasti pieni tarjolla, ei satu jos ei voi mitään tehdäkkään :)
- Ison melan antti
Saatanan ämmä jos ei iso mela kelpaa niin käyn panemassa naapurin akkaa. Sille se ainakin kelpaa!!!!!!
- imppe-lekuri
Kondomit tehdään keskimääräisellä mitalla eli 13cm. Penis mitataan erektiossa ollessa viivottimella laittamalla viivotin erektiossa olevan peniksen yläpuolelle ja luetaan viivottimesta mittatulos. Liian iso harvoin seisoo kunnolla anatomiasta johtuen tai sen kesto ei ole pitkä. Normaalilla peniksellä mies pärjää todella hyvin. Normaalitilassa oleva penis - jos on iso - suurenkaan sitten enää erektiossa. Joillakin miehillä liian suuri penis ja sen esittäminen on oire spyykkisesta häiriötilasta, kun jokainen on sellainen kuin luoja on luonut.
- 9+3
Ihan oikeasti, en ymmärrä.
Mikä hemmetin isokulli/ isotissi -mania nyt on menossa?
Syyttäkää vanhempianne,
toki vanhempien geenit voivat joskus yhdistyä ei-toivotulla tavalla. - Korjaan vähän
Olipas siinä paljo väärää tietoa. Vitsilläkö kirjoitit?
Kyllä iso voi olla ihan yhtä kova kuin pienikin. Ei ole mitään sääntöä, että isot olisivat aina pehmeämpiä. Opiskeleppa lisää sitä anatomaa.
Ei ole myöskään sääntöä, että lepotilassa iso ei kasvaisi yhtä paljon erektioon. On totta että osa peniksistä on ns. kasvajia, jotka ovta levossa pieniä ja kasvavat paljon. Sitten on niitä jotka ovat levossa isoja, mutta kasvavat vain vähän. Levossa ison näköinen voi kuitenkin olla myös kasvajatyyppiä ja kasvaa paljon erektioon
Kondomit eivät ole pituudeltaan 13cm. Yleisimmät Suomessa myytävät peruskoot kuten Sultan, Näkki ja Magic ovat pituudeltaan 18,5 tai 19cm. Täytyyhän niiden sopia niille hieman pidemmillekin. Olisi tyhmää tehdä kondomit tarkalleen keskivertokoon mukaan.
- nymfotyttöq
Iso on parempi, ei pieni tunnu missään, pienikullisen kanssa lähinnä pitkästyy ja se tuntuu enemmänkin työltä kuin nautinnolta, ja saa siinä valehdella että oli loistavaa vaikka sormikin olisi ollut parempi.
Mielummin leikin isolla 6cm paksulla dildolla kuin olen pienikullisen kanssa- uoti
Sulle kävisi ihan vasen tai oikee jalkakin varmaan.
- Vihtori Lettunen
Ei mulla häävin kokoinen ole, mutta on sillä akka kotona pysynyt. Ja pientä on mukava kuljettaa mukana, varsinkin kun on hyvä kerroin. Niin ja on sitä omalla vehkeellä sentään 4 poikaakin pistetty alulle, aika miehiä jo ovat hekin.
- nainen3
EI se pituus vaan se paksuus. Ei mitään luirua.
- Fluideja liikkeelle
Jaaha kuinka paksu tuubi se pitää olla ?
- sopiva-se-pitääolla
Mitä tekee paksulla jos se on kovin lyhyt ?? Härpäkkeitä voi hieroa sormillakin.
- junatunneli
Meneehän se suomi-lorttoon koivuhalkoa pienemmät jormat, ei mitään hätää, ropsi kasasta vaan pätkä koivua ja siitä klapin vuolee sileäksi niin avot, on täytettä tunneliin.
Ei se naisen toosa jatku vatsaan asti eli jotain löysää siellä on jos ei viidennes metri patukkaa täytä rööriä. - jouvaa
Isoilla leuhkivat ovat taitamattomia käytännön "työssä". Minulla on 14 ja toimii vieläkin ikävuosista huolimatta. Aina on nainen ollut tyytyväinen. Vanha sanonta "olki se on joka kutittaa, halkoja tarvitaan tappelussa". Opetelkaa pojat tekniikka ja hellyys. Nainen ei ole tarkoitettu tapettavaksi.
Vaari - jouvaa
Isoilla leuhkivat ovat taitamattomia käytännön "työssä". Minulla on 14 ja toimii vieläkin ikävuosista huolimatta. Aina on nainen ollut tyytyväinen. Vanha sanonta "olki se on joka kutittaa, halkoja tarvitaan tappelussa". Opetelkaa pojat tekniikka ja hellyys. Nainen ei ole tarkoitettu tapettavaksi.
Vaari - Ei veny, ei
Monille heteronaisille juuri se jättimela on tärkeä! Itse homomiehenä pidän pienemmästä. Sattuu vähemmän.
Kyse ei todellakaan ole koosta vaan siitä miten sitä osaa käyttää. - Kumpi tärkeämpi
Melan koko vai ylläpidon älykkyysosamäärä,,vaikea kysymys.
- 3 LASTA
EI OO NIIN ISOKO ISÄLLÄ MUTTA TOIMEEN ON TULTU TÄLLÄ NYSÄLLÄ.
- 1+11
Kiitos kauniista runosta!
- 3+16
Kyllä ainakin ne muutamat naiset mitä on sattunut olemaan on tykänneet ja mulla on joku 20
- ökiuytduih
niin minäkin ei oo kivaa kattoa pornoakaan
ku aina isoilla meisseleillä varustetut miehet panee nättejä naisia..
mielummin katon lesbopornoo ja sellasta mis tyttö on yksin.
t.mies30w - norm5
Sovitaan että alkuperäisen viestin kirjoitti kaverini nimeltään Tiina. Hän kertoi jo seurustelun alkuvaiheesta kuinka oli pelännyt ukkonsa kanssa sänkyyn menemistä ja kuinka oli sitä ranteet kipeänä runkannut. Alkuun siksi kun yhdyntä ei tahtonut onnistua ollenkaan, sitten ei tahtonut onnistua naiselle kivuttomasti ja lopulta yhdyntäkuntoon saattamisen pitkän kestoajan vuoksi.
Taas toisen miehen näkökulma omastaan oli ettei sen pituudessa ollut mitään vikaa, mutta paksuus oli sellainen että useampi nainen oli kieltäytynyt sitä sisäänsä ottamasta ja ainakin yksi jo mielestään kokenut nainen vuoti sen verran verta ettei toista kertaa enää tullut.
Tuota ensinnä mainittua miestä en koskaan tavannut, mutta tuon toisen miehen satuin näkemään pukkarissa ja arvioisin että kahdella entisellä tyttöystävällä oli sirompi käsi ranteen kohdalta kuin sen ukon roikkuva vehje.
Varmasti sekin tuottaa joillekin naisille suunnatonta nautintoa vaikka turpoaisikin vielä huomattavasti erektion koittaessa.- 6+8
norm5,
Sori, mutta taidat olla poika, joka tykkää pojista.
Ei siinä mitään, saahan sitä rauhassa fantasioida kulleista, jotka eivät todellakaan ole samankokoisia lepotilassa / avannossa/ pikkuseisokissa /juhlakunnossa.
- VALTAVA MELA
Vai ei akka saanut miehensä meisseliä seisomaan kunnolla, taas tuollainen taitamaton poskeenottaja koko muija.
- älä yritä
Aloittaja on pienimunainen mies, varma tieto. Mutta kai sitä näinkin voi yrittää kohottaa itsetuntoa vaikka onkon micropenis.
- yihluhpi
Voiboi
- höpö höpö
No en mä nyt sanoisi että se "yök" on.
- älä yritä
Taidan sittenkin olla homo
- saa täällä
Joo eikös ne sano että taito sen käsittelyssä olis parempi kuin sen koko ,mutta rouvani haluis joskus pikkasen isompaa ,itellä vaan 17 ja paksuutta kyllä löytyy,naisesta ja miehestä kiinni mikä on just sopiva mikä ei ,empä koe tarvetta kasvattaa,jos ei muijalle riitä hommatkoon isompaa tai tuplataan ,triplataan ja jono ovelle eikös se sit jo saa tarpeeksi .Mut eipä muut kumppanit oo valittanu sen puutteesta tai pienuudesta ainaskaan .Toisia naitu koko yö toisia tunti ,mut 5 min ei käy meikäläisen seksiin yhtään ,pidempi sekstailu parempi,nautitaan elämästä ja kumppanista kesä tulossa ja kärpäset.
- ruskakuru
Eihän sen tarvitse iso olla,kunhan on pitkä ja paksu.
- suoli24 juuh
Ja typerät teinitrollit, vanhat syrjäytyneet idiootti pervot ja räkänenät heti täyttämässä asiallista kirjoitusta roskalla.
- kolmetuumaa
Minulla on alle 10 cm nakki, Joudunkin aina toppaamaan Sultanin sisään pumpulia, ettei se kumi putoaisi päältä, kun jää muuten löysäksi. Naiset ovatkin aina kehuneet. että olen niin ihanan pehmeä sieltä....
- he he he
Sinä homo naista nähnytkään.
Useimmille naisille kaiketi on tärkeämpää muut seikat kuin just ne dimensiot - jos ei nyt ihan toivottoman Oskari Olemattomiin mennä. Intiassa ikivanhan opin mukaan hevosen vehkeellä varustettu mies etsiköön itselleen naisen jolle se sopii. Ja myös toisin päin. No onneksi keskiverto kattaa aika ison osan populaatiosta
Itselläni on kait aika keskiverto vekotin, mutta mittaan menestykseni esim. kuuntelemalla ne äänet, ja kommentit ja lakanassa olevan märän paikan perusteella... Ja joo, homma alkaa kyllä jopa päiviä, joskus viikkoja ennen ekaa tapaamista ja seksiä. Eka tapaaminen yleensä seksitön tietysti ;)
Kaikkien kanssa ei kulje mutta aika monesti kyllä, siis seuraavan tapaamisen kanssa yleensä ei ongelmia. Sitten on jo selkeä käsitys kumppanista tullut ja päätös siitä että miellyttääkö tarpeeksi.
Mutta hei..Kohtelias ja siisti sopii aina olla, peskää hampaanne ja käykää suihkussa. Puhtaat ja ehjät vaatteet! Isi selittää taas :D
Jotkut asiat ei vaan muutu. No on poikkeuksia kaikesta ja aikas karua kyytiä on kokeiltu, mutta ei voi yleistää....- Siis, , ,
, , , minkä pituus ja paksuus??
- Anonyymi
Istun tai kävelen, persne soittaa sävellykse!
- normisopiva
Samaa mieltä aloittajankanssa, iso penis on yök.
Juuri tuo on myös ison miinus, erektio ei ole koskaan täys kova.
Kulostaa aivan ex-miesystävältä, iso penis mutta veltto ja esittelee sitä. Siis surkeita tuollaiset miehet.
Nyt rakastajallani normaali mutta ah niin ihana..että kuolaan kun ajatelenkin sitä.
Kun on taitoa rakastellessa niin siihen ei mitää *****:stä moloa tarvitse. - Shark Mac
Kyllä se sullakin, horo, mielipide vaan muuttuu kun saat ne keskimääräiset 1,5 kersaa puserrettua reisiesi välistä tähän maailmaan parkumaan. Ja sitten ei riitä paksu penis vaan pitää olla paksu lompakkokin. Mutta muista, että seinä tulee vastaan ja siinä sitten ihmettelet kun ei enää pelkällä hymyllä saakaan miehiä tekemään palveluksia saati tarjoutumaan parisuhteisiin. Rypyt rypyt... rypyt tulee muuallekin kuin haaroväliin ennen pitkää!
- Peenixlintu
"En siis oikein ymmärrä miksi miehet haluavat itselleen jättimäisen peniksen."
Hetkinen??? Siis miksi miehet haluaisivat itsellen jättimäisen peniksen kun ensinnäkään sitä ei voi saada ja toisekseen se ei näy kuitenkaan housuista läpi eikä se auta, jos naama on kuin petolinnun pyrstövärkki! Komeakasvoinen ja salskea mies saa naista vaikka pili olisi pikkiriikkinen.
Eivätkö miehet mieluumminkin halua, että naisille riittäisi se normaali... aaa... niin... siis hetkinen... Tässä tosiaan onkin kyse naisen haluista eikä miesten! Iso penis ei tuo miehelle mitään nautintoa. Naisille kylläkin koska (toisin kuin sinun) normaalilla naisella paksu penis hieroo juuri oikeista paikoista. Peniksen pituudesta taas on lähinnä haittaa, paitsi jos nainen nauttii colonaaliyhdynnästä, eli anaaliyhdynnästä, jossa penis työnnetään jopa peräsuolen mutkan jälkeiseen paksusuoleen (on mahdollista, katsokaa Deep Anal Abyss -leffat).
Naisten ei tarvitse harjoittaa lantionpohjalihaksiaan saadakseen seksiä, vaikka se nautintoa naiselle tuokin... Miehet sen sijaan eivät voi suurentaa penistään, vaikka se loogisesti ajateltuna (Vaikkei päälle näykään) tuo miehille lisää seksuaalista viehätystä ja sen puolesta lisää markkinoita. - Turhaa valitusta
Mulla on niin iso, että kun vedän emäntää hanuriin tulee kalu suusta ulos ja jos mukana toinen nainen jota emäntä nuolee menee vielä kätevästi suoraan sisään.
- miulki
Mullapa on kuule miljoona metrinen. Viisi akkaa mahtuu yhteen putkeen. Usot sie.
- yritä olla
Jakelematta niitä viruksia täynnä olevia linkkejä.
- ibu5dd
No tokihan miehet haluis ensiksi...
Antaa hyvää oloa, koosta välittämättä! - miettikääpä idio..
Kannatta ensin katsoa naisen anatomia niin löytää tiedot että naisellakin vittun lihakset ovat vain muutaman sentin paksuiset 8 pituiset) ja sen jälkeen on tyhjää avaa tilaa ,joten se pituuden merkitys on merkityksetön suhteessa paksuuteen. ne jotka ovat olleet synnytyksessä mukana tietävät kun sanotaan että on viisi auki jne ne on senttejä ei pituuksia. ainostaan naisen emättimen pituus vaihtelee 10-15 senttiä joten ...
eli jos lyhyempi penis niin nopeammin sisään ulos korva pituuden)) pasuutta ei voi korvat kuin sormilla...- kateutta ilmassa
Voi sen miettiä niinkin, että se on se hankaus mikä tuottaa nautinnon. Totta kai pidemmällä saa aikaan enemmän hankausta.
- Anonyymi
kateutta ilmassa kirjoitti:
Voi sen miettiä niinkin, että se on se hankaus mikä tuottaa nautinnon. Totta kai pidemmällä saa aikaan enemmän hankausta.
Pienemmällä mulkulla ehtii nussia kiivaasti, kun on vielä kiirus ORKKUUN!
Oikea asenne sinulla söpöliini :)
- fghfghf
Et ole. Itellä on pienet ja ahtaat paikat, siis kyllä kiihottuessa sinne menee ilman suurempaa kipua eikä vuoda verta, jos on kunnolla kiihottunut, mutta helvetin hankalaa saada mitään sisäänsä (vekslaamista vaatii eikä mikään vain "sujahda") ja sittenkin sen jälkeen seuraavana päivänä ärsyttävä kiputykytys, mitä ei aktin aikana ollut. Seksi isomunaisen kanssa olisi aivan kamala ajatus, ajatellen että se kolme sormeakin on suoritus.
Mutta onneksi aina voi deitata pienimunaista jonka ego ja aivot ei keskity omaan munaan.- äläpä valehtele taas
Sinä lukutaidoton homo naista nähnytkään.
- mela
Taas tyypillinen pienimunaisen kundin provo....
- Ja nautin
Todellakin. Olen kohdannut isoa pientä ja siltä väliltä... Koolla on sen verran merkitystä, että se pikkuruinen ei todellakaan tuntunut kyllä missään. Seuraava kokemukseni oli isohko, mutta omistaja ei osannutkaan käyttää vehjettään, käsiään tai suutaan millään lailla... Mutta keskikokoisen omaava osaakin käyttää käsiään, suutaan ja jopa kikkeliään juuri oikealla tavalla. AAhh... Tosin luulenpa, että tässä tilanteessa kokemuksella on sormensa pelissä, tämä paras näistä on iäkkäin ja kokenein. On sen verran ollut tekemisissä erilaisten naisten kanssa, että on todellakin oppinut mistä kohtaa ja millä lailla naista pitää koskea, ettei oikeastan olekaan merkitystä minkä kokoisella vehkeellä sen viimeisen silauksen naiselle antaa. Tykkään.
- nhe he he
Sinä pienimulkkuinen homo yrität vakuttaa itsellesi olevasi kovakin panomies. Säälittävä persereiän jynssääjä ja hanskaan vetäjä sinä olet.
- Musta musta ok
Peniksiä on 4 kokoa,pieni,keskikoko,suuri ja musta.
Eihän se ole se koko mikään ratkaiseva vaan se miten sitä käyttää,itse en ole mitenkään kateellinen muille,koska olen tyytyväinen kroppaani eikä minulla ole tarve esitellä vehkeitäni ympäri maailmaa :) se on vain luonteen heikkoutta jos jollakin on tarve esitellä ja keulia omilla vehkeillä.Sekin kertoo jotakin kaverista joka pitää esitellä itseen se on luonteen heikoutta jos ei muuten saa huomiota kuin tuolla tavalla,en itseäni halua mitenkään kehua mutta ei ole vielä yksikään nainen jonka kanssa olen ollut niin ole tullut sanomaan että voikun ei ollut kivaa taikka muuta vastaavaa vaan pikemminkin päin vastoin ;) Ja naisen ja miehen välisessä kanssa käymisessä niin ei ole tärkeää se orgasmin saanti vaan nautinnon antaminen toiselle ja että kumpikin nauttii siitä ja yhdessä olosta lähekkäin.Minä itse alle kirjoitaneena tykkään siitä kun saan antaa naiselle orgasmin ilman että minä itse saisin sitä,kun jokainen aina yhdynnä aikana saa kummiskin aina pieniä orgasemeja vaikka sitä iso hekumaa ei tuliskaan.
- sinä idiootti
Opettele käyttämään edes sitä välilyöntiä.
- Paksu muttei pitkä
Mielummin paksu kuin pitkä.
Tottakai se pitkä sattuu kun se tökkii kohdunkaulaa.
Joku mies kertoi joutuneensa alkaa paneen homoja pe-seeseen,
koska naiset ei halunnu sen vehjettä koska se oli liian iso ja sattu.
Mies ei siis itse ollut homo, mutta koska naiset kauhistelivat sen isoa
vehjettä ja homot ei, niin sitten se pani homoja.
Eli ei liian ISO ole todellakaan hyvä. - 6,5 + 12 cm sopiva
Emättimen pituus vaihtelee välillä 6,5 – 12 cm eli ei sinne sen pitempää voikkaan työnnellä. Pitkällä munalla pystyy vaan kastaan munan päätä, kun suurin osa terskasta jää ulkopuolelle. Eikä kovin moni nainen halua antaa perspanoo.
- Vain alaosa tuntee
Emätin, vagina, on joustava, sileän lihaksen ja kimmoisan sidekudoksen muodostama kaareutuva tuppi, jonka takaseinämän pituus on keskimäärin 8-12 senttimetriä ja etuseinämän pituus 5-6 senttimetriä.
Emättimen sopeutuminen tulee esille myös sen kyvyssä supistua. Emätin muotoutuu sormen tai peniksen ympärille. Aivan emättimen aukon sisäpuolella on lihaskimppu, joka puristaa penistä yhdynnän aikana.
Emättimen alaosassa on hyvin paljon hermotusta mutta yläosa, noin kolme neljäsosaa emättimen pituudesta, on hyvin heikosti hermotettua, mikä tarkoittaa, että se on käytännöllisesti katsoen tunnoton sekä kosketukselle että lämpötilan vaihteluille.
Lihavilla naisilla rasvakerrostumaa voi olla runsaasti häpyhuulissa eli emättimen aukko on jo aika ”syvällä”. Tämän seikan vuoksi heidän emättimensä vaikuttavat pidemmiltä ja suuremmilta. - kahden äiti
Vain alaosa tuntee kirjoitti:
Emätin, vagina, on joustava, sileän lihaksen ja kimmoisan sidekudoksen muodostama kaareutuva tuppi, jonka takaseinämän pituus on keskimäärin 8-12 senttimetriä ja etuseinämän pituus 5-6 senttimetriä.
Emättimen sopeutuminen tulee esille myös sen kyvyssä supistua. Emätin muotoutuu sormen tai peniksen ympärille. Aivan emättimen aukon sisäpuolella on lihaskimppu, joka puristaa penistä yhdynnän aikana.
Emättimen alaosassa on hyvin paljon hermotusta mutta yläosa, noin kolme neljäsosaa emättimen pituudesta, on hyvin heikosti hermotettua, mikä tarkoittaa, että se on käytännöllisesti katsoen tunnoton sekä kosketukselle että lämpötilan vaihteluille.
Lihavilla naisilla rasvakerrostumaa voi olla runsaasti häpyhuulissa eli emättimen aukko on jo aika ”syvällä”. Tämän seikan vuoksi heidän emättimensä vaikuttavat pidemmiltä ja suuremmilta.Ei ihan noinkaan. Pitää vain saada se kohdunnapukka pois edestä, jotta isompi ei satu.
http://www.penissizedebate.com/page18_penis-length.htm
Olen saanut kaiken kokoisten kanssa erittäin nautittavaa seksiä. Yksi jättikalu oli muuten hyvä, mutta takaapäin asentoa ei uskaltanut edes kokeilla. Kaikkein pienimunaisimman kanssa sain jokaikinen kerta orgasmin. Nyt minulla on keskikokoisen vehkeen omaava rakastaja ja seksi on loistavaa. - Seliseliseli
Vain alaosa tuntee kirjoitti:
Emätin, vagina, on joustava, sileän lihaksen ja kimmoisan sidekudoksen muodostama kaareutuva tuppi, jonka takaseinämän pituus on keskimäärin 8-12 senttimetriä ja etuseinämän pituus 5-6 senttimetriä.
Emättimen sopeutuminen tulee esille myös sen kyvyssä supistua. Emätin muotoutuu sormen tai peniksen ympärille. Aivan emättimen aukon sisäpuolella on lihaskimppu, joka puristaa penistä yhdynnän aikana.
Emättimen alaosassa on hyvin paljon hermotusta mutta yläosa, noin kolme neljäsosaa emättimen pituudesta, on hyvin heikosti hermotettua, mikä tarkoittaa, että se on käytännöllisesti katsoen tunnoton sekä kosketukselle että lämpötilan vaihteluille.
Lihavilla naisilla rasvakerrostumaa voi olla runsaasti häpyhuulissa eli emättimen aukko on jo aika ”syvällä”. Tämän seikan vuoksi heidän emättimensä vaikuttavat pidemmiltä ja suuremmilta."Vain alaosa tuntee", just joo...
- he he he
kahden äiti kirjoitti:
Ei ihan noinkaan. Pitää vain saada se kohdunnapukka pois edestä, jotta isompi ei satu.
http://www.penissizedebate.com/page18_penis-length.htm
Olen saanut kaiken kokoisten kanssa erittäin nautittavaa seksiä. Yksi jättikalu oli muuten hyvä, mutta takaapäin asentoa ei uskaltanut edes kokeilla. Kaikkein pienimunaisimman kanssa sain jokaikinen kerta orgasmin. Nyt minulla on keskikokoisen vehkeen omaava rakastaja ja seksi on loistavaa.Homppeli yrität vieläkin uskotella itsellesi olevasi kova panomies. Naiset vihaa sun rumaa naamaasi ja pientä kaluasi.
- Keskim. 13.9 cm
Tutkimusten mukaan penisten keskipituus erektiossa on 14.9 cm.
Amerikkalaiset pitävät kärkisijaa 15.5 cm pituudella. Jos amerikkalaisia ei oteta huomioon, keskipituus on muualla maailmassa 13.9 cm. Lyhimmät ovat Jordaniassa (11.6 cm) ja Intiassa (10.9 cm).
Eli jos miesten penikset ovat keskimäärin n. 14 cm erektiossa ja naisen emättimeen mahtuu max. 12 senttiä, ja kun oletamme että varresta jää ulkopuolelle aina jonkin verran (koskei sitä ihan kokonaan sisälle saa) niin keskimäärin penikset ovat juuri sopivan pituisia naisten emättimiin?
Tosin rotu ominaisuudet huomioon ottaen, eli pienelle penikselle pieni emätin ja päinvastoin.- he he he
Ihanko Ilta-Sanomista luit, vai oliko peräti virolaisen tekemän tutkimus. Oot sie asiantuntijat aijai jai. Kyl mie kadehi.
- ...
On kyllä tullut nähtyä vidoita mahtumisesta.
- OLET PEIKKO!!!!
TE HELVETIN PEIKOT SAISITTE PAINUA VITTUUN TÄLTÄ PALSTALTA!
T. maaplaneetan YLLÄPITO - ladydd
Minä pidän isoista patukoista ne ovat ihania ja tunnen suurta nautintoa kun se tulee sisälleni. Kauhistun pienistä mitä niillä nysillä on virkaa suuri sen olla pitää. Tuntuu ihanalta kun miehellä on iso penis nautin siitä.
- Pattayan boy.
Thai naiset 150 cm 45 kg voivat rakastella iso munaisten kanssa,mutta se on taitoa vaativaa,saada ensin kalu sisään.Onko eri roduilla eri kokoiset pillut?
- nooh jaah
Muut naiset ei kaltaiseesi autistiseen läskikasaan koskea, ja ne thaikutkin tekee sitä vain maksusta.
- Transsuja ne on
Pattayan boy.
Ja pelkkiä transsuja ja tautisia.
- pippeliä kiitos
Olen samaa mieltä AP. Jätin miehen sen takia. Ei koko vaan käyttö. Oli muuten lehka sen koosta luuli että on sen takia joku suurikin rakastelija. Kaameata seksiä. Nykyisellä pieni mutta käyttää todella hyvin
- aivottomia
Kyrpäkö tässä elämässä on tärkeintä? aivottomien jutustelua.
- One and two.
Pillu on vielä tärkeämpi,mutta ne on kaksi parast keksintöä,jos niitä opettelee,hyvin käyttämään.
- kirjoitettu on
Sodoma on on todella lähellä.
- aaaaaaaaaaaa13
pippelin mittaaminen on pentujen hommaa
- panomies1
Mielestäni pienipillusille naisille ei sovi iso penis.olkaa onnellisia pienipimpsaiset Naiset.normi penis
- he he he
Vaivaako homppelia peniskateuden lisäksi autismi ja lukihäiriö. Voi sinnuu.
- katkera pikkupili
Pieni muna on varmasti naisille yhtä kuvottava kuin väljä pillu miehille. Turha aloitus, joka vääristelee ikuisia totuuksia.
- little richard
No ei se koolla väliä,mulla on BMW.
Ei se koko vaan sen käyttäjä ! ! !
- 9+6
Oletko joku huor a ? Kuinka monia munia olet yhteensä ottanut sisääsi? Kannattaisi varmaan harkita maksun pyytämistä, tee siitä itsellesi ammatti niin kuin venäläisnaiset ovat. Vai oletko ulkomaalainen?
- Masai mies
Pippeli on liian iso,jos sen turpoaminen aiheuttaa huimausta,kun verta ei riitä aivoihin asti.
Muuta haittaa ei koolla ole.Ja voihan sen laittaa solmuun Masai miesten tavoin,sos haittaa kävelemistä.- .................
Aika kornia sanoa aikuisen miehen vehjettä pippeliksi, suuresta nyt puhumattakaan...
- Tuntuuko se joltain?
Oletko ikinä kokeillut sopivan kokoista? Epäilen että, ittelläni on sellainen?
Mutta viivaimella mitattuna saan eri tuloksen ala kun ylä puolelta mitattuna?
Epäilempä jotta taas puheet ja mittaustulokset ovat ristiriidassa todellisten tekojen kanssa niinkuin immeisillä yleensä ovatkin. - Suu makeaksi
Ranskalainen tutkimus jossa naisilta kysyttiin Italiassa ja Ranskassa -Englanissa mikä on parasta Sexsissä.......Niin koolla ei väliä. Mutta kun Mies on hyvä Nuolemaan ja "sormi peli " niin se on taivaallista 100% vastaajista n, 68 % oli samaa mieltä...loppu menikin koon yms...... että näin
- miki-66
Kyllä pienemmälläkin peniksellä itsensä tyydyttää!
- Tiukka täti ..
Enempi kutittaa heinä kuin halko :D
Kyllä se rakastelu ja esileikit on kiinni miehestä itsestään ja kuinka sitä pienempääkin kikkeliä käyttää.
Jos vain tyrkkää melansa ja muutaman kerran survaisee ja kohta laukeaa... ei siinä kerkeä nainen mukaan ollenkaan.
Kaikilla synnyttäneillä ei valitettavasti ole virunut pimpero ;)
Mieluimmin normi kuin iso sanon minä :)- Väärinymmärretty
Jälleen kerran väärin ymmärretty ja vieläpä väärin kerrottu tuo heinänkorsivertaus.
Ei siinä alunperin mistään halosta puhuta, vaan SORMESTA ja heinästä. Ja nenän kaivamisesta.
Ja siis ajatus on se, että heinänkorsi vain kutittelee ja ärsyttää, jos haluaa nenää kaivella, mutta sopivan muhkea sormi on se joka tuo tyydytyksen, kun pääsee kunnolla kaivelemaan, täyttää koko sieraimen.
Että näin.
- isomulkku1
mul on erektiossa 13 senttiä ja neljä senttiä paksu
naiset huutaa kun pari kolme kertaa työntyy sisään
ja sit se laukeaa
mut tulipahan taas pussit tyhjäksi- nuijanuija
pelkkää skeidaa......ei siellä pusseissa ole mitään mitä voisi tyhjentää.....hanki elämä ja tietoa..
- kuningatar3
Voi elämä,miten täällä taas jauhetaan ihan halpoja juttuja.Totuus on,että ihminen sellaisenaan kuin on syntynyt on ok.Mitä te turhaan vatvotte täällä typeriä juttuja.Joku käy toiselle ja toiselle ei..TODELLA YKSINKERTAISTA:)
Jos nyt haluatte oikeesti mun mielipiteen,,,,niin paras on sopivan paksu ja noin max n.17-18 cm.Se siitä ilosta tai surusta,,,,joss saa orkkuja..hahahahaaaaaaa??!!
Liian iso on haitta ja miehet luulevat toisin.Seksi on mukavaa :D - poju5
miulla hiukan isompi hk-sin en tiedä poika52v.
- awiomies
Vaimoni synnytyksen jälkeen kyllä paikka tuntuu löysälle, siinä mielessä
pitää paikkansa, synnytyksen jälkeen on se levinnyt eikä tunnu enää niin
kiinteältä kuin ennen. - Suomalinen mies77
Ka se riippuu naisen emättimestäkin, jos on tiukka, kuten läskeillä ja lihavilla yleensä tahtoo olla, niin he valittavat, ja mikään ei kelpaa.
Miesten penisten koot vaihtelevat, ja se on se 30%% miehistä ei ole tyytyvainen omaan penikseen, kun taas 70% naisista ei ole itseensä tyytyväisiä.
Esimerkki:
itselläni on 18,5cm pitkä ja halkaisia 4,5cm.
naisella jokainen yhdyntä sattui, ei voinut työntää tappiin asti, saatikka liikutella kovaa.
Mitäs sellaisen kanssa elämää viettää?!
haen nykyään naista jonka vartalsta näkee, ettei tule sängyssä ongelmia.
nuorempana tuli pukitettua, koko pukkila, ja kun muutin vantaalle 18 vuotiaana, pukitin naisia baareista, ja kyllä niitä tarttui muualtakin mukaan.
nyt kun ikää on 30v, ja vakituisessa suhteessa, maailman ihanimman naisen kanssa, ja seksi luistaa, olen vihdoinkin tyytyväinen....
Toivottavasti jokainen löytää sen sopivan.
Hyviä jatkoja kaikille. - -Samu35-
Hyvä aloittaja, riittäisikö sinulle sitten tällainen noin 14cm ja ja ohuehko kalu? Olen hyvässä töyssä oleva, kohtelias, komea, urheilullinen ja rehti mies. Olen saanut kokea niin kovia pettymyksiä seksin suhteen kaluni pienuuden takia, että en enää harrasta seksiä naisten kanssa. Toki ajattelen, että jos jos joskus löydän sellaisen naisen johon voin luottaa, niin voin kokeilla vielä seksiä. Asiasta on keskusteltava etukäteen, ja että ei ole odotettavissa mitään isoa eikä edes keskikokoista kalua. Tiedän, että varmaan sellaisia naisiakin on, joille kalun koolla ei oikeasti ole väliä, mutta ilmeisesti sinullekaan aloittaja ei kuitenkaan näin pieni kelpaisi?
- 14cm on iso!
Samu35: ei sinulla ole 14cm edes, jos et ole siihen tyytyväinen.
- Iso elin komea
Kirjoitushan on selkeä provo. Jos ja kun miehellä on iso niin akathan juoksevat sen perässä alapäämärkänä.
Kotirouvatkin istuvat nykyään neteissä alapää paljaana ja etsivät päiväpanoja kun ukko on töissä. Samoin etelän matkoilla mustaa munaa haetaan ja panetetaan itseään siellä.
Jos miehellä isot munat niin kyllä miehtkin seuraa sitä kovin kiinnostuneesti ja nykyäänhän on paljopn bimiehiä.
Moni isokaluinen hetero mieshän myös esitelee omaa elintään saunoissa, halleissa. Kuulemma myös jokin politiikkokin eisttelee isoa elintään peilin edessä naisilleen!
Älä hyvä tyttö vihaa isoja peniksia nehän ovat miehillekin kateuden aihe ja fallos-symboli.
Työnnätte vaan sen ison kalun väkisin sinne kun kerrankin saatte ja mies voi leikkiä, että kyseessä on pikkuneitsyt hänelle.- unelmavartalot
Iso vehje tuo käytökseen ja naisten kanssakäymiseen itsevarmuutta. Ikään kuin yksi mahdollinen puute kehossa vähemmän. Huomasin tämän kaveripiirissä täysikäisyyden korvilla. Itsellä tietty oli mielessä että kelpais mullekin, ei olisi tarvinnut niin ujostella uimahallin pukkareissa (levossa) pienen pelivehkeen kanssa tai jättää yhteissaunat käymättä.
Yksinäisyyden jälkeen ammennan tähän keho-oppini: ole urheilullinen, pistä kasvot ja hampaat kuntoon. Lähde siitä oletuksesta, että sinulla todella on unelmamela, rinnat tai tuhero ja unohda koko aihe, jotta pystyt keskittymään kaikkeen muuhun tutustumisen aktiviteettiin.
Älä tee kuten minä. Istut ujona tekemättä aloitteita. Kun lopulta uskaltaudut, tajuat ehkä ensimmäisen tai parin suhdekokeilun jälkeen, että aloitit sittenkin ainakin vuosikymmenen myöhässä!
Voin sanoa, että kun ikää tulee, oppii näkemään kaikkien kauneuden ja vetovoiman sekä tajuaa, miten loppujen lopuksi ok näköinen ihan itsekin on joskus ollut.
- Hyvä stondis Jeah!
Ja pas-kat sillä koolla ole väliä vaan sillä että seisoo kivikovana,se tuntuu!
Puolikovat boat ei ole mistään kotoisin... Isot on hyviä,mutta aina vain,kun olet päällä..Keskikokoinen ja koukko penis on paras,kun sillä voi tehdä vaikka mitään,koska se ei sattu,toinen asia,että orkkuja saatta tulla 10 kertoja kerralla
- 410231
Enpä tiedä isomelasista, mutta olin vähänaikaa ihan
normaalitappisen kanssa ja hänen omituinen ihastus omaan
kaluunsa, sai voimaan suorastaan pahoin. Kaikenlisäksi
se ei käynnistynyt, kuin vatkaamalla ja kaikenmaailman
temppuja tehden, jos sittenkään kunnolla..
No olihan kyseessä "viriili nuorekas" (omasta mielestään)
ja keski-ikäinen..Joten sama mikä koko on, jos se ei toimi. - Kuin sormi
Kaikesta näkee, että aloituksen on kirjoittanut pienimunainen mies.
Ja kyllä. Kyllä koolla on merkitystä.
Miehestä pitää saada enemmän irti kuin omasta sormesta. - saksofooniX
Ei ole pienimunaisia miehiä, ainoastaan isovittuisia naisia
- parta Asseri
niinhän SINÄ luulet, kun olet äitiäs vaa nussinu
- jööti
Pienimunaiset ne puhuu väljistä pilluista, ei muut?
- parta Asseri
Älä valehtele. Olet pienimunainen mies joka yrittää päteä isomunaisten kustannuksella. Ps. ei mullakaan mikää iso ole, 16.5 senttiä jöpöttäessä
- Isokaluinen1
Kyllä toi varmaan aika totta on. Itsellänikin on aika kookas n. 13 cm ja aika varovainen saa olla. Aina kun on uusi nainen kierroksessa, niin sen kauhun oikein aistii kun nainen miettii että mahtuukohan tuo. Paksuuttakin on kuitenkin liki 3 cm.
- kuulkaas miehet
90% tämän keskustelun vastaajista on miehiä. Miehet luulee, että naiselle on isokin merkitys sillä että onko miehellä 14cm vai 18cm...
Ihan muiden ominaisuuksien perusteella mies valitaan ja harrastetaan seksiä. Ne saavat miehet ei ole täällä keskustelemassa vaan nämä onnettomat luuserit.. Lol - Mistä keskustellaan?
Siitimen pituudesta ja paksuudesta vain kivespusseista.LINNUILLA on munat,ja kaksi-ja nelijalkaisilla uroksilla on kivekset, linnut poislukien.
- Mitä sillä
pitkällä siitimellä tekee jos ty18vi jää käyttämättä paksuutta sitä ollapitää joka reijän täytää ja iso terska,kaiken kokenut.
- uskon2
Muna turpoaa loppuvaiheissa ja sitten saa kuulla että se on iso. Sillä onkin tiukka eikä väljä.
- vitsin lahna!
Mulla on ollut muutama mies, joilla tosi iso ja heistä lähes kaikki ovat muutoin tumpeloita sängyssä. Luulevat , että se iso muna riittää pelkästään.
Yksi varsinkin oli oikea seksin ylipappi : makasi selällään kuin lahna ja odotti, että suihin otetaan ja sitten ratsastellaan. Ei osannut suudella yhtään, ei kosketellut minua mihinkään muualle kuin että piti lanteista kiinni. Sen session jätin tylysti kesken ja annoin kuulla kunniansa. Kehtasi vielä kysyä, että no, eikö iso mela kelvannut :D :D
Normikalut on parhaita! Niiden omistajillakin on mielessään muutakin kuin oma tyydytys. - cumman
Minulla kova normikalu ja olen joskus seurustellut naisen kanssa jolla edellinen
mies isokaluinen ja hän valitti myös, että iso sattui ja jos tykkää anaaliseksistä niin isokaluinen on silloinkin huono. "BLUE ROSE", SINÄ olet ihan oikeassa peniksen koon suhteen.Ei iso penis välttämättä ole hyvä yhdynnässä. Minulla on lyhyehkö mutta tukeva "kikkeli" ja rakastajattareni tykkää siitä suunnattomasti. Hän sanoo olevani hyvä ja riittävän kova yhdyntää harrastamaan.
Laita viestiä jos SINUA kiinnostaa ja haluttaa "sopivan" kokoinen penis.- Simo41.
Minulla on lyhyt ja ohut, eksä väitti kovasti, että on maailan paras penis, mutta enhän tuota voinut uskoa ja näki naamastain kuinka valehteli. Parasta a ainoata seksiä mitä on, on katsella videoita netistä ja runkata, saan kädellä omalle kalulle juuri ihanan puristuksen, lisäksi olen kokeillut useita eri tekopimppejä ja jotkut niistä tuntuvat niin hyville, että ei naisen elimet voi koskaan tuntua.
Väitän, että minulla on hyvä ja täyeläienn seksielämä, vaikka en sitä muiden ihmistn (paitsi webcam) kanssa harrastakaan.
- Elmeri Normaali
Minulle tulee ori hevonen mieleeen näistä suuri mulkkuisita. Huvittavinta on käydä yleisessä saunassa, jossa takuu varmasti joku hevos mulkkuinen istuu lauteilla kyykyssä mulkku hyvin esillä että kaikki näkee kuinka iso mulla on. Tulee mieleen Korkeasaaren uros paviaanit jotka istuvat samanlailla esitelessään vehkeitään. Itsellä normaali kokoinen josta ei mitään komleksia ole. Aloittajalle sanoisin että ei se entinen ukkosi normaali ollut jos muuta ei juuri osaa kuin esitellä mulkkuaansa.
- Apinalinnassa käynyt
Vaippapaviaanit eivät ole enää asuneet Korkeasaaren eläintarhassa kohta vuosiin vaan koko lauma on muuttanut hollantiin pois paska suomesta nykyään entisessä paviaanilinnassa eli nykysessä apinalinnassa asuvat
berberiapinat vuokralla.
Nappaas minut siis pois markkinoilta! :)
- Mies 23 cm patukalla
Puolet isomunasista miehistä on osittain homoseksuaaleja tai myönteisesti siihen suhtautuvia. Ajatelkaapa kun 16 vuotias 20 cm heppineen menee esim. uimahalliin ja kaikki miehet ihailee ja tuijottaa suihkutilassa komeaa miehuutta. Pakostakin siitä kasvaa homomyönteiseksi. Sama toistuu myös myöhemmällä iällä.
- Aah!
Kiva tietää!
T: Kokeilunhaluinen suurimmalta osin hetero - Älypää
Eivät kaikki miehet kyttää uimahallilla toisten mulkkuja niin kuin sinä.
Kateellisten perversio se on. - erektiossa ehkä 12
Älypää kirjoitti:
Eivät kaikki miehet kyttää uimahallilla toisten mulkkuja niin kuin sinä.
Kateellisten perversio se on.Just näin! Eilen olin lasten kanssa uimahallissa ja ajatuskin että kyttäisin siellä kulleja tai joku kattoo mun kullia ku lapset istuu vieressä lauteilla on kyllä vastenmielinen. Haluan vaan käydä saunassa ja uimassa ilman jotain tuijotteluja!
- muna pieni,lompsa ei
Minä olen tyydyttänyt tuhansia naisia kolmesenttisellä kalullani.
Erityisen hyvältä se kuulemma tuntuu omistamassani Learjet-liikelentokoneessani kun olemme matkalla kuukauden lomamatkalle Bahamalle. - Melamekko
En edes tiedä minkä kokoinen nykyisellä kumppanillani on seisokissa, varmaan aika normi "suomalaispituus". Hän on kuitenkin parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, niin petipuuhissa kuin muuallakin. En tosin ole koskaan muutenkaan ollut isomulkkuisten perään. Ei se naisen alapää ole suunniteltu vastaanottamaan mitään moby dickiä, miksi siis kukaan sellaista jättimelaa kaipaisi.
- täydellistä
Mun miehellä on juuri sopivan kokoinen, ollaan kuin palapelin palat ;) Ei olla mitattu kun ei ole kummallakaan tarvetta siihen, mutta silmämääräisesti varmaan15-18cm pitkä ja normi paksuus juhlakunnossa sekä seisoo terhakasti monta kertaa päivässä ;)
Voih sitä ihanaa tunnetta, kun hän tulee taakseni ja tunnen kuinka pullottava etumus painautuu pehmeitä pakaroitani vasten, siinä alkaa nopeasti tytön alapää lämpenemään ja mehut valumaan reisille pelkästä ajatuksesta .. ;))) - sopivanatsaa
miten 20cm painaa pohjaan asti jos naisella on kierukka?tietysti jos on lihava nainen sille varmaan pitääkin olla 25cm,n peli että yltää edes vähän kutittelemaan,
- what
Miten se kierukka asiaan liittyy? Mulla on sellanen eikä täs nyt mtn ongelmia ole ollut.. ja jos lankojen kans tulee jotain probleemaa niin nekin saa pätkästyä ihan lyhkäseksi..
- dickkkk
Mulla on karrrmeen iso meisseli , juhlakunnossa 36 cm. Ei sitä valitelleet kukaan ole, mutta kun kerroit , että ex-miehesi piti sitä esitellä aina ... mulla vähän samaa vikaa , tai paljonkin . Nimittäin ,kun en voi yleisillä paikoillakaan olla esittelemättä vehjettäni , sellaisille mukavan näköisille misuille. Siinä saa olla tarkkana , että ei löydä itseäänsä putkasta. Tai voihan siellä sitten esitellä jormaansa vaikkapa naiskonstaapeleille. Aina löytyy asiasta valoisia puolia , kun vaan jaksaa etsiä !
- Kellä on 5-kiloinen?
>> Oma 20cm on itselleni mielestä riittänyt hyvin.
..
oma "vain" 17cm mutta aika paksu ja ainakin minun naiset on sängyssä voihkiessaan sanoneet>>
Älkää nyt höpöttäkö noiden asioiden ja kikkeleidenne kanssa. Sen paremmin kuin avauisviestin kirjoittajakaan, joka sanojensa mukaan oli isokikkelisiä miehiä tapaillut.
Höpöhommaa että naisilla 80%:ssa tapauksia olisi *minkäänlaistavaikeutta vaikeutta* vaginallaan hoidella tuollaiset 17..22 cm penikset ihan normihommana.
Noissahan on pornoleffoissa ihan järjestään kikkelit sellaista 18..20 cm luokkaa. Ja pantavana on ihan normaalikokoisia naisia, tai jopa aika pienikokoisia aasialaisiakin naisia. Nuo pienetkin naiset pystyvät seksileffoissa aivan helpolla ottamaan kalun sisäänsä ns. kahvaa myöten.
Ja vaginat kestävät tarvittavan rynkytyshomman ihan normina.
Se on vähän sellainen miesten itsensä keksimä urbaanilegenda, että mun molo on niin jumalattoman suuri pikkuporsas, että naisten vaginat repeilee, eikä ne millään pysty sitä hoiteleen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Em%C3%A4tin
Ihan saman emättimen eli vaginareitin kautta tulevat maailmaan ja syntyvät kuitenkin 3..5 kg painoiset ihmislapsetkin. Kellään Masai-miehelläkään ei ole sentään ollut 3..5 kg painoista penistä vielä. - ikävä totuus
Ei sillä heinänkorrella mitään kunnon hekumaa saada aikaan, jos rehellisiä ollaan.
Sellaista tekniikkaa ei ole olemassakaan. Tietenkin naisen voi tyydyttää myös muuten. - voi voi sentään
...voi voi sentään kun nuo ajatukset liikkuu tuolla alapäässä enemmän kuin yläpäässä. Se on kuule ihan sama kuinka iso kulli sun partnerillasi on, koska se ei tuo sinulle yhtään lisää arvostusta. Hanki itsellesi harrastuksia ja rahaa.
Rahaa voit saada VAIKKA PERSETTÄSI JAKAMALLA....
Loppuupahan tuo iänikuinen parkuminen sen mulkun mulkun pituudesta. Samalla saat jotakin muutakin tekemistä kuin luuhaamista kanakopissa ja voit hankkia vaikka ammatin itsellesi ... !! - eev2
Aivan sama minkä kokoinen,kunhan sais =)
- Holmesinzoni
täällä taas sellaiset väittelee asiasta, jotka eivät ole edes olleet ikinä "silleen" kih kih.
- PAKSU, eikä ohut
Koittakaa nyt miehet tajuta ettei se pituus vaan PAKSUUS!
Ei kukaan nainen halua LIIAN pitkää, koska se sattuu.
Paksuus on se merkittävin peniksen ominaisuus
Vaikka emätin pystyy puristautumaan jopa lyijykynän ympärille,
niin se että penis on riittävän paksu, tuntuu parhaimmalta.
Tottakai sen on oltava riittävän pitkä mutta ihan normi pituus riittää
kunhan EI ole OHUT. - ei sitä tiiä
Eipä ole 24 senttisellä ollut vielä häpeämistä, jokainen nainen on ollut ihan innoissaan tästä.. ulkoapäin sitä ei näe, kun lepotilassa on ihan samankokoinen kuin muillakin
- Tieteellinen tosi
> Onko eri roduilla eri kokoiset pillut? <
Kysytkö ihan tosissasi onko esim. Chihuahualla erikokoinen kuin Tanskandogilla?
No tottakai on, toiset rodut, (oli kyse sitten ihmisroduista tai muista eläinroduista) on pikkuruisia ja niillä on tietysti suhteessa pienemmät vehkeet.
On tarkoitettu että pienet yhtyvät pienten kanssa ja isot isojen.- crazzzyy
Arvaa kuka esitteli muinoin sinunlaisia "tieteellisiä" tosiasioita..? Adolf Hitler.
- Se nystyrä pohjalla
> Tottakai sen on oltava riittävän pitkä mutta ihan normi pituus riittää
> kunhan EI ole OHUT.
Tuo on totta, koska se naisen nautinto ei ole vaginan pohjalla. Useimmat miehet ovat tutkineet sormin vaginan pohjiaan myöten. Sormet helpolla löytävät vaginan pohjalta pyöreähkön, kirsikan kokoisen liukkaan nystyrän. Innostuneen (nuoren) miehen ensimmäinen reaktio on, että nyt mä sen löysin. Tämän nystyrän on pakko olla naisen clitoris, tätä paikkaa mun täytyy nyt pitää hyvänä.
Useat 17 cm peniksen omaavat miehet vahvasti uskovat että pitkä penis yltää tuonne pohjalle. Ja sen löydetyn nystyrän tökkiminen tuo naiselle suurta mielihyvää.
Kyseinen nystyrä on kuitenkin kohdunkaulan sulkija. Se on vailla hermopäätteitä oleva, ja siksi naisen nautinnon ja tuntemisen kannalta täysin tunnoton elin. Naisen seksuaaliset mielihyvän tuntemukset syntyvät emättimen suuaukon lihaksiston ja ylempänä olevan clitoriksen koskettelusta ja hyväilevästä
liikkeestä.
Tähän taas riittää normipituinen 11..14 cm penis aivan mainiosti. Pituus riittää hyvin, kun eds takaisin vedellään. Nainen saa seksuaalisen tyydytyksen tai sitten ei saa. Pidemmällä kikkelillä ei ole mitään etulyöntiasemaa saada aikaiseksi naisen orgasmia.
Naisen orgasmi on edelleen mysteeri. Se on hauras ja harvinainen tapahtuma. Iän myötä se muuttuu erittäin harvinaiseksi. Miehillä ikä ei rapauta seksuaalisen purkautumisen tuomaa mielihyvää.- he he he
Porno anatomi taas vaihdissa. Vitun pelle!
- Taisto Peitsi
Muutama nainen on kaluston kokoa pelästynyt. Kuitenkin ovat seksistä nauttineet kun olen varovaisesti aloitellut. Jänisrynkytus, iso vehes ja kuivat paikat on varmasti tuskallinen yhdistelmä.
Yleensä nainen saa jo suudellessa jos minun kanssani asioi, eli märkyys on kohillaan ja silloin uppoaa isompikin kalusto kivasti.
...löysyys vehkeissä johtuu yleensä siitä ettei partneri kiinnosta, näin ainakin itsellä. Sopivan naikkosen kanssa kehitetty seisokki kannattelee kevyesti 10l muoviämpäriä joka on täytetty iloliemillä.- heheh hehe
"Iso vehes" on sinulla vanhalla runkkarilla korkeintaan unissasi. Kyrpää ei läskimooses sitten mitata sieltä ihraperseestäsi.
- Taisto P
heheh hehe kirjoitti:
"Iso vehes" on sinulla vanhalla runkkarilla korkeintaan unissasi. Kyrpää ei läskimooses sitten mitata sieltä ihraperseestäsi.
Siis ihan oikeestikko mittailet piliäs?
Jos siihen on tarve, niin mun puolesta voit mitata vaikka venytetyistä perskarvoistas.
- EriROTUjen peniskoko
> Onko eri roduilla eri kokoiset pillut? <
Kysytkö ihan tosissasi onko esim. Chihuahualla erikokoinen kuin Tanskandogilla?
No tottakai on, toiset rodut, (oli kyse sitten ihmisroduista tai muista eläinroduista) on pikkuruisia ja niillä on tietysti suhteessa pienemmät vehkeet.
On tarkoitettu että pienet yhtyvät pienten kanssa ja isot isojen.
Voitte tutustua tieteelliseen tutkimukseen:
https://lesacreduprintemps19.files.wordpress.com/2012/03/an-examination-of-rushton_s-theory-of-differences-in-penis-length-and-circumference-and-r-k-life-history-theory-in-113-populations.pdf
Tästä selviää miksi naiset matkustavat niin innolla tiettyihin mustien miesten maihin?
Tai suosivat tiettyjä rotuja täälä.
Ghana 17.31 cm
Finland 13.78 cm- he he he
Netistä nyt löytää kaikenlaista tyhmää jokainen kaltaisesi idiootti.
- hfnfhjfj
Tyttöystäväni pitää penistäni täydellisimpänä mitä on ikinä nähnyt. Itse en tietenkään ymmärrä, koska olen aina elänyt sen kanssa. Hän kehuu sitä aina maasta taivaisiin ja sanoo, että sitä täydellisempää penistä ei olekaan. Olen aina onnistunut antamaan hänelle orgasmin ja parhaimmillaan yli 10 orgasmia yhden yli tunnin mittaisen session aikana. Penikseni on hieman käyrä ja kooltaan löysänä 9 cm ja erektiossa 16 cm.
Ja kuten joku taisi mainita aiemmin niin tärkeintä peniksessä (naisen nautinnon kannalta) on, että se on mahdollisimman kova. - mia1
Jättimelassa ei mitään pelättävää..todellinen tyydytyksen saa isolla vaan aikaan..poikakaverillani todella pitkä ja paksu..en enää tyydy pienempään.
- tepoo
Entäs se kohdun nipukka mistä on monet maininneet. Tuntuuko epämiellyttävältä?
- KeskipitkäPAKSU
tepoo kirjoitti:
Entäs se kohdun nipukka mistä on monet maininneet. Tuntuuko epämiellyttävältä?
sattuu ihan vitusti!!!
PAKSUU muttei pitkäää eikä ainakaan ohutta! - tepoo.
KeskipitkäPAKSU kirjoitti:
sattuu ihan vitusti!!!
PAKSUU muttei pitkäää eikä ainakaan ohutta!Tapaa vain kulkea pituus ja paksuus käsikädessä.
Katsoppa vaikka puiden oksia.. Mitä pidempi sen paksumpi. - he he he
Sinulla homolla mitään pillua ole.
- John H
Lukekaapas nössöt seksiilmoituksia netistä ja katsokaa mitä naiset etsivät!! ne etsii i-s-o-k-a-l-u-i-s-i-a ukkoja koska pikkumunia ne saa vaikka kaupankassalta! Järkyttävää mutta totisinta totta
- sinä typerä penikka
Jospa sinä opettelet kirjoittamaan ensin-
- zzzzzzzzz
Heh heh!!
Palstalla kun tuntuu olevan sellaisiakin jotka kuvittelee, että jollain miehellä vois olla niin iso, että naiset suorastaan halkeaa heidän käsittelyssään ja että isot pelottaa.
Johan on vitsikästä porukkaa.. Kyllä tosiaan niissä lapsenteko vehkeissä sitä tilavuutta piisaa, vaikka ajaa autolla sisään. Ja seuraavasta clipistä kyllä selviää jo aika paljon mistä puhun ja miksi naiset aina muistavat höpistä siitä paksuudesta.. Mut ei mitään, käykää kattoo, niin tajuatte!
http://www.xtube.com/watch.php?v=ZAmkn-S370-- Gallaway
Sinulla se aika jännä käsitys on, mutta olkoot. Jokaisella elämänsä.
- vähäisetkin
Gallaway kirjoitti:
Sinulla se aika jännä käsitys on, mutta olkoot. Jokaisella elämänsä.
Porno mädättää aivot.
- zzzzzzzzz
vähäisetkin kirjoitti:
Porno mädättää aivot.
Tuossa asiassa olen samaa mieltä.. Halusin vain, että näette omin silmin kun puhutaan joukolla paskaa, eli sillä hain tuon clipin. Itsehän en katso pornoa, enkä etenkään tuon tyyppistä materiaalia. Todennäköisesti multa meni panohalut vähintään viikoks tuon pätkän jälkeen...Tuokaan nainen tuskin on synnyttänyt edes viittäkään lasta, eikä ole edes suurimmästa päästä rotuaan. Silti vain nakkelee nyrkkiä sisään kuin halkoja liiteriin ja palstalla touhotetaan liian suurista pippeleistä.. XD:)
- Gallaway
Kieltämättä olet aika outo. Outoa on vihata jotain tiettyä ruumiinosaa niin että se ohittaa muut hyvät asiat.
- tsou
itellä 27cm ja kyllä naiset tykänneet on ja pidän kun nainen nauttii...pillujakin erilaisia on kireitä väljiä ja siltä väliltä,nuoria ja haisevia ja vanhoja ja homeisia,jokainen haava tuntuu myös erilaiselta..
- totuus 10
Isolla kulli ei taakaa naiselle täyttymystä vaan.... se orgasmi.... ja tietysti myös emotinaalinen läsnäolo aktisssa nainen tuntee olonsa turvalliseksi ilman pelkoja pystyy estoitta antautumaan olevalle hetkelle ja tuntee olevansa NAINEN....(Rynkyttäjiä on suomi täynä...) Joogaa harastaneena olen todennut että sisäisillä alavatsalihaksilla saa ihmeitä aikaa...
Ei siitä sen enenpää... - totuusOnKylmä!
Tilasin just penispumpun. Pari senttiä saapi lisää ja normaalikokosen vehkeen. =)
Eniten lyhyt vehje häiritsee jos nainen on ylipainoinen, tuntuu että ei riitä pituus kun ihrat tiellä aina. :S Parempi pysyä hoikissa. Niilä myös useimmin tiukemmat pimpat. - ymmärrän-
Ihan luonnollista että sinusta tuntuu tuolta. Ei ollut sinua ajatteleva /huomioiva mies, vaan itseään. Ei ole pakko ottaa miestä joka ei huomioi ja joka esittelee /korostaa "isojormaa".
- tsou
taitaa tehdä mieli sun
- onneton 39v
Minulla on vain 13cm, enkä ole viimeiseen 10 vuoteen enää saanut kuin maksullista, tosin sekin aika heikkoa kun ei enää kunnolla ota eteen.. :(
- Isokalu Ykä
Mä pääsin paneen ravintolaillan päätteeksi pientä todella tiukkapilluista plondia ja kun ei sitten millään meinannut kyrpäni sopia sen pilluun takaapäin, vaikka liukasta oli,niin taisi sattua,kun se huusi kun variksenpoika ja vasta puolet sisässä. Ei tiukka pillu aina ole hyvä jos hommasta ei tule mitään vaikka koittaa olla hellä ja edetä hitaasti. Mielummin panen sellaisia reheviä uhkeitä mätäsvittuja missä on tilaa painaa koko varren mitalla että litinä käy.
- takaapäin
haisiko persereikä paaskalle
- Pirkko 8
Lapsellista provoilua. Itse ainakin saan valtavaa tyydytystä kunnon patukasta.
15 cm ei tunnu missään, sori vaan pienipiliset.Mulla ei ole kovin iso, mutta ei haittaa. Tärkeintä on että tiedän kuinka hyvin se seisoo. Aamulla herään aamustondikseen. Seisoo se välillä töissäkin päiväaikaan. Illalla se vasta onkin tosi kovana aina. Olen hyvin tyytyväinen juuri sen kovuuteen.
- Kikkakin oli..
Onneksi suurin osa naisia elävää oikeita arvoja kunnioittaen, heidän päällimmäinen ajatuksensa ei ole kyrpä ja sen koko vaan he ovat edelleen ihania rakastavia ihmisiä mutta osa elää ja ottaa mallia noista nykyajan kärkifeministeistä esim miles cyrus, beyoncek, ladygaga ja niin edelleen, näyttääpä anna abreukin heiluttavan persettään uusimmalla videollaan. He ovat yhdistäneet pornon musiikkiin, nämä lutka idolit ohjaavat monen naisen elämää. Liian moni seuraa heitä, näitä perse edellä tähdeksi syntyneitä, he ovat täysin paholaisen käytössä, heissä ei ole mitään kunnioitettavaa, joka heitä seuraa päätyy elämässään katastrofiin ennenpitkää.
ALOITTAJAA :: "Tämä on jotenkin terapeuttista sanoa tämä ääneen, joten vielä kerran: isot penikset - yök. "
JEEEEEEEEEEES!!!! Oikein hyvä että sait sanotuksi tuon Olen ihan varma että suurinosa naisista jakaa saman ogelman kanssamme.
Harva vaan uskaltaa siitä puhua !
No *ittuilua ja hoitoon kehotusta näiden ongelmien puhumisesta saa kotona niinkuin täälläkin - mutta heeiiii ei anneta periksi, mimmit! Jatketaan taistelua !
alkaa sextön
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11996138/#comment-65787661
ja jatkuu kaikki nummerot
kunnes se *ittuilu loppui : sextön 18
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11996138/#comment-66049811
.
MIEHET ei vaan osaa ! Mitä isompi kyrpä sitä heikommat taidot sen käsittelyyn seksissä !
Isokyrpäset miehet luulee että riittää kun SE on ISO. Eikä se ole edes ainoa ongelma.- Sir Von TerskaJuusto
Hahahahaa vihaat vaan eksääsi etkä munaa senkin homepill.u !!
- Mulukku-lunkreeni
Minä olen saanut kärsiä koko elämäni isosta genitaalista.Jo kouluaikana pojat nauroivat jumppatunnin jälkeen suihkussa ja pilkkasivat isoja kulkusia ja pontevaa heppiäni.
Teini iässä tytöt uteliaisuuttaan osoittivat mielenkiintoa minua kohtaan ja usein ilta päättyi sen jälkeen kun olin pyynnöstä näyttänyt vehkeet.
"Hyi kauhee,mie meen pois" oli liian usein kuultu värssy.Vanhemmat juopuneet naiset olivat aikamoinen riesa sitten myöhemmässä vaiheessa
Armeijassa sain nimen "Mulukku Lunkreeni" eli terveisiä vaan tutuille jos joku muistaa.
Kirous on erottua joukosta on se syy sitten mikä tahansa. Minusta olet outo, jos koko suhteenne onni ja autuus tai toisaalta epäonni ja kurjuus pohjaavat seksille. Kun kirjoitat suhteestanne, kerrot pelkästään seksuaalielämästänne - sen ongelmista ja onnistumisista. Näin ikään kuin alennat ihmiset usein parittelevien, ihmistä huomattavasti vähäälyisempien kaniinien tasolle.
Mille suhteenne oikein pohjasi? Pelkälle rakkauden ensihuumalle ja seksillekö?
Entäpä
-samanlainen huumorintaju,
-samanlaiset poliittiset ja/tai uskonnolliset näkemykset,
-samanlainen ihmis- ja maailmankuva,
-yhteiset tavoitteet,
-samanlaiset mieltymykset ja mielenkiinnon kohteet,
-yhteiset harrastukset,
- yhteen sopivat luonteet
Minusta suhde on PINNALLINEN ja hataralla pohjalla, mikäli se "syntyy" ja "kuolee" pelkän seksuaalisen vetovoiman varassa. (Sellaisia suhteita en itse harrasta, vaan elän tukevasti jo 15 vuotta vakavassa parisuhteessa.)- ladydd
Voi, teitä miehiä. Kyllä niin on ja tosiasia, että miehet kehuu vehkeitään suuri suu pienet kalut, eikö niin? On meinaan koettu kehutaan kuinka iso vehje on, mutta sit paljastuu kauhee tosiasia prinssi nakkihan siinä edessä heiluu tai ennemminkin roikkuu ja kun mies käy wc-ssä niin pitää käyttää pinsettejä jotta ees löytää vehkeensä hah, haa. Joten te miehet kun kehutte vehkeitänne niin pientä hillintää asiassa jottei tule sammakoita suusta, eikö niin?
- pienestä kiinni
voihan hitsi nyt mie romahan.miul on yhden millin tyrä kahden millin kuopas.milläs mie nyt naiset hoitelen??
- peterbild1
heinäkin kutittaa ei siihen halkoa tarvii kai se sitten taidosta kiinni.
itse olen pieni kaluinen 19/5 kalulla.
mutta eiköhän tosi hommiin aleta vasta kun nainen on saanu tarpeeksi. - Jes555555
Lol no hommaa aasialaine mies itelles ja pois täältä valittamasta. Toinen tykkää isoista rinnoista ja toinen pienistä mut mitä sitten.
- Suomiminimuna
Miksi hakea miesta Aasiasta asti kun asuu jo valmiiksi taalla ihanassa minimunaisten miesten ihmemaassa.
- pikkukikkeli69
Olet oikeassa.isot peenikset ovat yliarvostettuja,pieni penis on nopea naida.
- OLIPA KERRAN
Nainen joka vihasi isoja peniksiä ja kaikki suomen MUL KUT hänelle kirjoittivat.
- Pillu Iita
Oletko ollut naisen kanssa? Mun muija tykkää mun kielestä. Joka kerta saa orgasmin tai useamman. Minäkin oon kanssa outo lepakko kun saan nautintoa toisen nautinnosta. Aina ylistää minua maasta taivaaseen. Pitää osata kuunnella toista ja kysellä mistä pitää ja mistä ei. Pitää asettua toisen asemaan - mistä itse pitäisi siinä tilanteessa. Tehdä toiselle kuin haluaisi itselle tehtävän. Itse nautin kun pimpsa kastuu kunnolla(nam) ja toinen on ihan kiimassa ja laukeaa.
- Oyutta
Ei ole outoa vihata jättimelaisia miehiä. Sen sijaan on outoa, että olet törmännyt pelkästään jättimeloihin...:/ Olisiko tässä paikallaan siis pieni itsetutkiskelun paikka?
Jatkossa kannattaa keskittyä nuoriin poikiin. Heillä peenikset ovat pitkiä, mutta ohuita. Voidaan puhua myös "nakkimakkarapeeniksistä". - ari zwag
Olisit tehnyt tästä hieman vähemmän ilmiselvän provon, tosin paljon sait nytkin miehiä munistaan puhumaan :)
Sitä jäi askarruttamaan, että onko sulla joku ongelma omiesi kanssa? - lissu4
Minä naisena en ajattele kokoa,ajattelen rakastelun aikana aina velka traktori Valmetin runkonumeroa niinpä isot ja pienet melat tuntuu yhtä hyvälle sisälläni,nam,nam!!!
- mies mallia 1992
eronnut eukkoni vuosien jälkeen erosta soitteli..että olisi kiva saada makkaraa
kun tuntuu että ei muilla suomalaisilla ole kuin nakkeja tarjolla..siis ehdotteli tapaamista ainoastaan niissä merkeissä...tuntuu pikkusen kyllä eukkoni jutut olevan totta..olen viime aikoina ihmetellyt miesten pientä kokoa yleisissä saunoissa ..miehen mitta kait 20 lepotilassa ja juhla kunnossa 35 ...- Hermaali Noppi
Ehkäpä toiset miehet ovat ihan rennosti normaaleina mutta sinä puolittain kiihottunut muiden alastomien miesten joukossa.
- hyvä vinkki
Ei kannata muuten edes harkita synntystä.
Vauva on noin 20cm leveä kun se tulee ulos PILLUSTA
Ja jos jo kulli tekee kipeää, niin varmana kuolisit siihen tuskaan...
Eli äkkiä varaamaan aikaa sterilisaatioon - kiimatar..
Taitaa monella isopippelisellä olla myös se väärä luulo, että pelkkä koko riittää tyydyttämään naisen. :(
Itselläni on ollut 2 isopenistä, toinen oli fantastinen rakastaja, oikeasti ihan paras - ja toinen surkein mahdollinen. Se surkea oli juuri sellainen, kun mainosti aina sitä kalunsa kokoa ja oli siitä niin otettu.- miesvastaaja
"Taitaa monella isopippelisellä olla myös se väärä luulo, että pelkkä koko riittää tyydyttämään naisen. :( "
Aika harvassa semmoiset miehet varmaan ovat. Kyse on enemmänkin siitä, että tekeekö iso pippeli seksistä parempaa jos muut osa-alueet ovat kunnossa.
- kurre1
Kyllähän koko tietenkin vaikuttaa jonkin verran,mulla on 13,5cm jöpöttäessä pituutta ja halkaisija 4cm,roskan vetäjä n.1". Mutta vauhtipussi on valtava kyllä sellainen lätke käy että olen leikkihuoneessa joutunut eristään joka seinän,ettei naapurin emäntä ala jo hurmiosta huutamaan kun pamputan jotain altavastaajaa.
- karvaton katkarapu
Ap on todistettavasti katkarapumies.
- n-32
Vain toinen nainen tietää parhaiten mitä toinen nainen haluaa ja tämä on TOTUUS! Miehet ei osaa ajatella penistään pidemmälle - vain ehkä harvat. Se on se viiden minuutin rynkytys ja hirveä urahdus - ei sitä nainen halua. Kokeile kulta pieni naisen kosketusta, et tule koskaan kaipaamaan yhtään miestä. Miehet on hyi hyi ja penikset yöks! Voin taata, ettei sinua satu ja sinua kohdellaan kuin kuningatarta tai oikeaa prinsessaa - miten vaan haluat. Monet miehet ajattelee kalullaan ja oma orgasmi on tärkein. Monet hetero-äijille suunnattu pornomatsku päättyy miehen hirveään karjuntaan ja mällien lentämisen naisen kasvoille. Ei ole ihme, ettei naista kunnioiteta sängyssä. Kokeile naista - et pety koskaan.
- n-32
Tein tän vähän provoillen, mutta pointti on siinä, että kumppania kuunnellen ja omista tarpeista kertoen on avain hyvään seksielämään. Mietin vaan, että paremmin voisin muotoilla, että nainen tietää mitä nainen haluaa ja mies tietää mitä mies haluaa - jos tajuatte?
Kirjallisuus myös auttaa antamaan vihjeitä sekä hyviä neuvoja miehen ja naisen kiihottamiseen. Minusta on hyvin ihanaa antaa toiselle suurta nautintoa ja tietty on ihana saada myös nautintoa toiselta. Luin varmaan tuhat sivua naisen kiihottamisesta ennen kuin tapasin rakkaani. ;D Netistä löytyy myös vinkkejä, mutta tärkeintä on kommunikointi keskenään omista haluistaan, toiveistaan, peloistaan, inhokeistaan yms..
Mielestäni nämä pointit kuuluu kaikille heteroille, lesboille ja homoille..
- pamelax
Olen huomannut saman. Lisäksi isomunaiset miehet ovat täynnä itseään ja munaansa, kuvittelevat että kun lykkää samantien melan sisään nainen on ekstaasissa.
Keskikokoinen on paras. - sateenkaari paavo
Homomiehet tykkää mahdollisimman isosta patukasta kakkosessa.
Suurin osa naisista myös, varsinkin ykkösessä. - kirjoitettu on
Jätti melat pelottaa mutta kadotustuomio ei, on aikoihin eletty. Jumalan luo ei irstailijat mene!
- Kohtuullinen
Itse olin neljä vuotta suhteessa ison peniksen omaavan kanssa. Koska hän oli ekani, en ollut koskaan perehtynyt kokoon, enkä ymmärtänyt juttua. Aina sattui. Nyt on ihan tavallien ja suhde on hyvä. En saa orgasmia pelkässä panossa vaan hyväily on etusijalla säpinän aikaansaamisessa. Sillä saan neljä-viisi orgasmia peräjälkeen ja se riittää loistavasti, sitten vasta mies laittaa peniksen sisään ja laukeaa itse. Toivottavasti tämä onni jaktuu aina.
- pieni muna suuri syd
Ei se koko vaan miten sitä käyttää..
- no johan on
yleensä kyllä ne miesten munajutut muutenki on ku kalasaaliit, itellä 16cm ja sitäkään ei parane survoa joissain asennoissa miten sattuu,mukavempi se näin miehenä on että se muna seisoo sillon ku tarvii ja kovaa ja vituttashanse jos ei sitä vois pohjaan painaa esim. kun laukeaa!
- emmanuelle
Kyl, iso on paras näin naisena. Pitäähän sen tuntua jossain. Nautinto on myös tärkein saada ja antaa eikö niin. Isoa vehjettä on kiva pidellä ja imeä ainakin minusta.
- nautitaanko
mulla olis varmasti sulle sopiva:) ei niin pitkä mutta paksu ja naiset tykäny kun se täyttää kivasti...paksuu kuulemma parempi,lisäksi olen suht taitava käyttämään sitä sekä kova kielimies:)kestävä olen myöskin
- Etuvitut helevettiin
Tuosta ap:n viestistä käy heti ilmi, että hän oli etuvittuinen, jos lusikka-asento sujui helposti vain jättimelalla. Etuvittuinen nainen on kamalinta mitä tiedän, en ikinä panisi. Kerran tullut vastaan ja maailman huonoin pano oli. Takavittuista saa painettua joka asennosta ja se myös tuntuu hyvälle, mikä taas on parasta kahdenkymmenen sentin elimelleni.
- he he he
Teinipoju taas jakamassa bilsan tunnilla oppimaansa anatomiaa. Nyt kun oppisit vielä olemaan tunkematta sitä sormea perseeseesi runkatessa.
- oksa vai keppi
Tuskin kukaan nainen haaveilee pienestä pilistä. Kirjoitus on varmaan miehen kirjoittama provo.
Iso vehje on ihanan näköinenkin ja se tuntuu kädessäkin niin erilaiselta kun pieni keppi. Suuseksikin on mahtavaa ja entäs nainti :D:D- kkkkkkkkkkkkkk
Ison ja pienen väliin ei mahdu yhtään kokoa?
- Jukkasaasa
Kyllä se paksuus on ratkaiseva asia. Tosin itellä vajaa 20cm joten en tiedä minkälaista on pienimunaisilla?
http://tinyurl.com/syndett - kiitosjeesus
Jeesus rakastaa kaikkia,peniksen kokoon kahtomati.
- :O !!!
Aloittaja, et sä outo ole, mutta voit olla vähän katkeroitunut ja ajattelematon? Sinuna olisin pitänyt mölyt mahassani. Kaikesta ei tarvitse anonyymyden suojastakaan avautua.
- maija...
Olen samaa mieltä. En pidä mistään hevosenelimistä. Minun miehellä ei onneksi ole kovin iso. Ehkä noin 20 cm eli ihana pieni. Ex miehellä, joka oli afrikkalainen, oli noin 28 cm ja paksu. Siitä piti pitää kiinni kaksi käsin.
- juuuuuu
iso tai pien kuhan mälli lentää ja tanner tömisöö..
- Lady4sale
Olenko sitten poikkeava kun nautin isosta? Useinhan se johtuu siitä kun sattuu että jännittää, rentoutuessa nauttii siitä aivan eri tavalla. Isoja on vaan niin harvassa...Eikä niitä näe päälleppäin kuten meidän naisten rinnat.
- isoko
Isoa olisi tarjolla, on harvassa nainen joka nauttii oikesti paksun kullin saamistesta... en valita mutta kun naiset sanoo että tuntuu kuin fistaisit minua tuolla peniksellä
- Varakas sinkku
Minun kyr pää ni et ole edes nähnyt, sillä minulla on suomen suurin sinkkukyr pä. Sen kun laukaisee niin mälli menee läpi naisesta, sängystä ja pysähtyy pari kerrosta alempana lattiaparkettiin.
- Fiskars 10
Ison aseen omistajista sana kulkee, ja aina löytyy naisia, jotka tykkää isosta meisselistä.
Isolla auralla kyntäville on jatkuva kysyntä. Jämpti on niin! - vaasalainen mies
Toiset tykkäävät isoista, toiset ei.. Kaikista tärkeintä on että seksi on nautinnollinen molemmille! En ole leukimassa, mutta mun pituus on 19cm ja ymp.mitta 14,5cm. Olen nyt onnellisesti naimisissa, mutta poikamiehenä tapasin sekä naisia jotka rakastivat / pystyivät ottaamaan koko pituuden ja naisia jotka huutivat kivuista heti kun meininki oli vähänkin rajumpi.. Eli jos on pitkä, on oltava tosi varovainen ja hellä rakastaja.. Oppia tuntemaan naisen "rajat" ja mennä sen mukaan.. Ja hyvät miehet aina pyrkiä siihen että sä annat naisellesi enemmän nutintoa mitä hän pysty sulle antamaan..
Kauniimpi näky ei ole, kun se kun nainen saa voimakkaan orgasmin! - isohkokalu
Mulla on 23cm pituutta ja 5,7cm leveys. Se on aivan kivikova ja sekunnissa käyttövalmis jos ajatuskin vähän karkaa tai tissi vilahtaa.
Kaikki naiset ovat tykänneet aivan valtavasti ja kehuneet hyväksi sängyssä. On kuulemma aivan ihana taikasauva josta ei saa tarpeekseen ikinä.
Suurimpaan osaan menee ihan koko vehjes sisälle, joillekin taas ei. Poikkeuksiakin on tietty, koska yhdellä naisella meni vain n. reilu puolet kun pohja kolahti. Hän varoittikin olevansa vähemmän syvä, että tietää hiukan hellemmin liikkua. Varovaisuutta siis vain silloin, eikä täydellä voimalla seivästetä pohjukkaa.
Koko juttu on siis pienimelaisten roskapuhetta. Porukka yrittää pöngittää omaa itsetuntoaan. Isoilla mitään e-ongelmia ole, eikä kovuus ongelmia, höpö höpöä tuo väittämä.- eiköööö
E-ongelmia? Vitun tolvana. Kakara taas kuvittelee höpöjä.
- kansas city
Ai kymmensenttinen pimpan syvyys. Taidat muistella Teron reppua.
- Katja Vantaalta
Asiaa.
Paras on juuri sellainen puolikova kuuma yli 25cm ja paksu suonikas lemmen nuija.
- Ylermi
Aloittajan kysymykseen siitä, onko hän outo, kun vihaa isoja peniksiä, palatakseni. Kuulostaa kyllä oudolta jos suorastaan vihaa isoja peniksiä. Voihan olla, että ei pidä niistä, mutta yleensä kai tärkeintä on, että peniksen omistaja on mieleinen ja ottaa huomioon kumppaninsa monella tapaa. Peniksen koko ei liene tärkein asia seksuaalisen tyydytyksen kannalta.
- parasiso
Iso penis on ihana.Ihan sopiva minulle, joka ei ole koskaan synnyttänyt :D.Homma on eniten kiinni siitä, miten nainen rentoutuu ja nauttii.Kun hallitsee molemmat, osaa arvostaa isoa penistä.
- Isojen ego ei kestä
Huvittavaa, ku oikeestiha se menee melkee nii päi, että ison omaavilla on yhtälailla huono itsetunto kuin pienen. Heti, ku joku heittää omaavansa pienen (eli keskiarvoisesti normaalin) niin toinen on jo kommentoimassa kuinka itsellä on yli 20cm ja kuinka keskustelu on pienimunaisten itsetunnon kohotusta. Ja kun nainen sanoo pitävänsä pienemmistä nii sama homma. Isomunaisten ego kärsii, kun kaikki ei olekkaan palvomassa heitä sen kanssa. Ja kyllä, tähänkin luultavasti joku tulee heittämään kuinka minulla on pieni jne. jne.
Minä ainakin kaksi lasta synnyttäneenä tarvin kunnon vehjettä.
Viime viikolla erehdyn sänkyyn tyypin kanssa jolla oli joku 15cm kalu,lisäksi se oli vain 3-4cm vahva.Se oli aivan tunnotonta jyystämistä josta minä en ainakaan nauttinut yhtään.
Kalun pitää olla vähintään 18cm ja mielellään vahvuutta vähintään 5cm.- Oul(m)
vasutsi ,olisin sopiva sulle pituutta on noin 17cm ja käyrä.
- kalukai
Eräällä miesystävälläni oli iso. En mitannut senttejä mutta iso se oli. Sain orkunkin kakkosesta ja ykkösestä helposti. Oikein passeli vekotin siis.
Mutta sen tiesi mieskin, että koko on hyvä. Mies kehui, kuinka naiset ovat kiimassa kaluun ja lähettävät viestejä, joissa pyytävät miestä käymään. Ne sanat ja lauseet ei minua kiihottanut ja mies sai puhelinkuviensa ja viestiensä mukana mennä jakamaan kaluaan kiimaisille naisille. - nii just
Amazing ! I just got 3500 RP code for totally FREE ! Come and download code too
>> http://LolFreeRP.com - PoskkeBuskje
Mulla on 35 senttimettrine tulkkaa ottaa poskkee
Aloittajan vihaa isoja kaluja kohtaan on yhtä harvinaista kuin miehien inho hoikkiin naisiin.
Naiselle miehen kalun koko on yhtä tärkeää kuin miehille naisen hoikkuus, mutta on harvoja miehiä jotka pitävät enemmän seksistä lihavan naisen kanssa ja naisia seksistä pienen peniksen kanssa. Kummatkin ovat samanlaisia vähemmistöjä. elikkäs naiset haluavat iso kullia yhtä lailla kuin miehet hoikkaa naista. Naisilla on tässä enempi etua kun ilman sairauksia jokainen nainen pääsee laihaksi mutta miesten pippeli ei vaan kasva.- olet
Kyllä naisen tehtävä on ottaa mulkku sisään vaikka miten koskisi.
- Oul(m)
Moi Blue ,ittelläni noin 17cm normi paksu ,olis varmaan sun alapään kiinostus .Millon sovittas päästäs kokeileen.
- ei millonkaa
Vedä hanskaan pervo!
- minävain+
En jaksanut lukea kaikkiea viestejä, mutta vastaan, että et varmasti ole outo. Mulla on yksi kokemus nuorena liian isosta peniksestä ja se oli epämukavaa sekä minulle että varmaankin myös miehelle, sillä hänkin joutuu varomaan. En nyt sanoisi, että vihaan isoa penistä, mutta en myöskään sellaista kumppanilta toivo. Jos pitäisi valita oikein pienen ja oikein ison välillä, niin sitten mieluummin oikein pieni. Keskikokoinen on paras. Mutta jos muutoin ihanalla miehellä on liian iso, niin siihen sitten pitäisi tottua ja keksiä keinot, joiden avulla ei kokisi haittoja eli kipua.
Senteistä puheenollen, mittailut ovat kyllä ihan turhia. Ei kannata miesten kiusata itseään moisella turhuudella, naiset keskimäärin eivät ole kiinnostuneita peniksenne senttimääräisestä koosta. - Irmalioisa
Kerran kun on ison makuun päässyt niin ei sitä kukaan täysjärkinen pois vaihda :D
http://tinyurl.com/coolandhot - dick
Ei kannata sitten miestä trooli.fi palsalta hakea. Sinne pääsee vain yli 20 cm veijarilla.
- Erkkisetä
Ihme hörhöjä täällä, suuri osa jutuista ihan skeidaa ja takana teinipojut hiplaavat pippeliään ja odottavat karvankasvua ;)
Asiaan, ensinnäkin, synnyttänyt nainen, olkoon 1 tai 5, on toisinaan tiukempi kuin synnyttämätön nainen. Syitä tähän usein on se, että lantionpohjan lihaksistoa on jumpattu ohjeiden mukaan ja sitämosataan käyttää koska on ikää sen verran että siitä ymmärretään.
Asiaan vaikuttaa luonnollisesti 3 asiaa, tiukkuus, kosteus ja peniksen koko, jos joku näistä on epäsuhdassa, suuntaan tai toiseen, voi tulla ongelmia. Minulla on kai keskimittainen vehje, en ole mittaillut koska asia ei hetkauta, on mikä on ja se ei muuksi muutu, tällä on hyvin pärjätty.
Itse keskityn rakastelussa enemmän naisen käsittelyyn koska saan nautintoa siitä kun näen että nainen tykkää, tietty otan oman osani mutta se syntyy ikäänkuin sivutuotteena.
Ikiaikaiset alfa uros jutut joutaa jo historiaan, luulen että aasin mulkulla varustettu mies saa parhaan nautintonsa vehkeensä koosta uimahallin suihkussa missä luulee muiden miesten katselevan kateellisena. Toinen osa heistä varmasti kärsii liian isosta vehkeestä sitten naisten kanssa.
Pieni vehkeisellä tilanne on käänteisesti sama.
Sanoisin että älkää murehtiko, laadukas ja nautinnollinen seksi on kaikkea muuta kun edestakas sohiminen isolla tai pienellä vehkeellä. Ihmiset on erilaisia ja jokainen voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Suurin osa naisista ja miehistä on kuitenkin ihan normaaleilla vehkeillä varustettu.
Tuosta iästä vielä, luullaan että miehet haaveilee aina jostain 18v neitsyestä, paras seksikokemus minulla on vajaa 50v naisen kanssa, itse olin 35. Mitäänsanomattomin kokemus oli 19v tytön kanssa. Sekin johtuu ihan vaan siitä että ei ole kokemuksia ja tunnetusti itsetunto on hakusessa vielä nuorella ja on täysin normaalia. - Anonyymi
haluisin sinua nuolla sinua joka paikkaan ja pitää hyvänä
- Anonyymi
eiole jätti mulkku mut haluisin nuolla pilluasi
- Anonyymi
taitaa olla vikaa korvienvälissä , kun kyrvän kokoa kehukella,hehhee.
- Anonyymi
Etsi seksikumppani! Määritä parametrit ja kaupunki 👉 http://5555501.com/H/Kj8kx 👈
- Anonyymi
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/J4y8T4
- Anonyymi
Olen kuullut naisen sanovan että isosta on haittaa ainoastaan peppuyhdynnässä., ja kyllä peppu ja emätin joustaa.
- Anonyymi
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 https://seksi24.online/H/C2o0H9
- Anonyymi
Taito ja kiinnostus ei näy miehille samalla tavalla kuin koko, mutta ei kannattaisi olla kateellinen isomunaiselle miehelle, kun juuri jou aikaa sitten oli juttua iso peniksesistä brittiläisestä, jonka oli äärimmäisen vaikeaa löytää seuraa itselleen ja joka oli saanut potkut firmasta sopimattoman käytöksen vuoksi, koska hänellä luultiin olleen valtava erektio töissä. Lisäksi hän joutuu käyttämään kalliita mittauksella valmistettuja erikoisalushousuja, ettei hänen heppinsä niin pahasti törröttäisi.
Tässä juttua asiasta, josta on olemassa dokumenttikin:
https://www.hyvatnaurut.com/outo-maailma/22-vuotias-ei-saa-toita-valtavan-peniksensa/ - Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/H6s4B1
- Anonyymi
Uimahallin siivoojat ainakin luovat katseita isoon kulliini, jotkut jopa tuijottaa. Täytyy myöntää että kiihotun siitä.
- Anonyymi
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/Z6j0P5
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain627552Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1191487Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691439- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774