Tulin lapsena kiusatuksi yhdellä lerillä jossa olin harrastukseni takia. Murskaannuin ja tulin niin nöyryytetyksi että lopetin harrastukseni tuolloin. Muistan kun siellä oli näitä vanhempia poikia jotka homottelivat toisiaan. Sitten he alkoivat kiusaamaan meitä muita; nuorempia poikia. Nukuimme samassa tilassa isossa luokkahuoneessa. Olin jo peloissani ja pelkäsin että joudun kohta itsekin heidän kynsiin. Niin siinä sitten kävi enkä kestänyt sitä taikka osannut puolustaa itseäni.
Muistan kun tuntui että pää olisi räjähtänyt kun menin makuupussin sisään ja aloin vaan itkeä kovaan ääneen. Siinä sitten hetken päästä havahduin kun nyt nämä pojat sanoivat että eivät kiusaa jos lopetat itkemisen. He pelkäsivät että joku aikuinen tulee paikalle. Koko leiri oli pilattu enkä osannut kertoa tästä kokemuksesta kellekkään. Olin 4 luokalla tuolloin. Olin maalla kasvanut ja kyläkoulussa ollut ja tuolloin jo koulussa kiusattu. Oli vaikeuksia sopeutua muiden joukkoon, niitä ongelmia minulla on aina ollut.
Ylä asteella kiusattiin vielä pahemmin ja silloin homottelu tuli läpi puolustuksen. Oli yhtä helvettiä olla luokassa toisten maalitauluna kun toiset vaan katsovat vieressä hiljaa.
Nyt olen yli pari kymppinen ja kärsinyt vaikeasta masennuksesta, paniikkikohtauksista ja sos. tilanteiden pelosta. Mitkään lääkkeet ei auta, ei edes rauhoittavat. Olen käynyt jonkinlaisissa tuki keskusteluissa joskus jopa viikottain mutta en niistä paljoa irti saa. Olen tästä traumasta pystynyt kertomaan monille ihmisille mutta apua en ole saanut.
Pelkään vielä isona miehenäkin että kaikki ajattelee että olen homo jne. Nämä ajatukset ahdistaa ja monesti tuntuu että joudun aina jotenkin epä mukaviin tilanteisiin oman ikäisten kanssa. Siksi olenkin aika eristäytynyt ollut jo monta vuotta. Mulla on helvetin paksu kuori joka pitää ihmiset kaukana ja toisaalta suojaa mua.
Nyt olen välillä joutunut olemaan fyysisesti kosketuksissa toisten miesten kanssa ja se tuntuu vievän pelkotilan pois ja minulle on itsestään selvää etten ole homo ja nämä pakko ajatukset katoaa. Sitten rentoudun ja tajuan kuinka jäykkä ja itsekäs olen kuoressani. Ymmärrän myös kuinka paljon energiaa tämä trauma syö ja kuinka nuoruus on hukkaan valunut osittain kun tää on ollut yhtä ongelmien käsittelyä.
Tuntuu että tämä trauma on se kaikkien ongelmien äiti. Sitä ei voi yksikään pilleri poistaa. Terapiaa en ole saanut vaikka pyytänyt. Mitä mieltä ootte? Tai herääks tästä mitään mieleen? Pelkoa olen kohdannut nyt ja sitä kautta olo on hieman helpottunut.
Muistan kun tuntui että pää olisi räjähtänyt kun menin makuupussin sisään ja aloin vaan itkeä kovaan ääneen. Siinä sitten hetken päästä havahduin kun nyt nämä pojat sanoivat että eivät kiusaa jos lopetat itkemisen. He pelkäsivät että joku aikuinen tulee paikalle. Koko leiri oli pilattu enkä osannut kertoa tästä kokemuksesta kellekkään. Olin 4 luokalla tuolloin. Olin maalla kasvanut ja kyläkoulussa ollut ja tuolloin jo koulussa kiusattu. Oli vaikeuksia sopeutua muiden joukkoon, niitä ongelmia minulla on aina ollut.
Ylä asteella kiusattiin vielä pahemmin ja silloin homottelu tuli läpi puolustuksen. Oli yhtä helvettiä olla luokassa toisten maalitauluna kun toiset vaan katsovat vieressä hiljaa.
Nyt olen yli pari kymppinen ja kärsinyt vaikeasta masennuksesta, paniikkikohtauksista ja sos. tilanteiden pelosta. Mitkään lääkkeet ei auta, ei edes rauhoittavat. Olen käynyt jonkinlaisissa tuki keskusteluissa joskus jopa viikottain mutta en niistä paljoa irti saa. Olen tästä traumasta pystynyt kertomaan monille ihmisille mutta apua en ole saanut.
Pelkään vielä isona miehenäkin että kaikki ajattelee että olen homo jne. Nämä ajatukset ahdistaa ja monesti tuntuu että joudun aina jotenkin epä mukaviin tilanteisiin oman ikäisten kanssa. Siksi olenkin aika eristäytynyt ollut jo monta vuotta. Mulla on helvetin paksu kuori joka pitää ihmiset kaukana ja toisaalta suojaa mua.
Nyt olen välillä joutunut olemaan fyysisesti kosketuksissa toisten miesten kanssa ja se tuntuu vievän pelkotilan pois ja minulle on itsestään selvää etten ole homo ja nämä pakko ajatukset katoaa. Sitten rentoudun ja tajuan kuinka jäykkä ja itsekäs olen kuoressani. Ymmärrän myös kuinka paljon energiaa tämä trauma syö ja kuinka nuoruus on hukkaan valunut osittain kun tää on ollut yhtä ongelmien käsittelyä.
Tuntuu että tämä trauma on se kaikkien ongelmien äiti. Sitä ei voi yksikään pilleri poistaa. Terapiaa en ole saanut vaikka pyytänyt. Mitä mieltä ootte? Tai herääks tästä mitään mieleen? Pelkoa olen kohdannut nyt ja sitä kautta olo on hieman helpottunut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet kertonut suoraan ongelmasi. Sinulla ei ole osaa ei arpaa, jouduit vain uhriksi.
Sinä et missään nimessä ole homo, vaan terve nuori mies, joka on ratkaisemassa traumaa, jonka muut ovat sinulle aiheuttaneet.
Jätä kaikki tuo taaksesi ja aloita "puhtaalta pöydältä"!
Olet viisas kun huomaat miten paljon energiaa kaikki jahkailusi vie, - mutta ota askel eteenpäin ja päätä, että nyt riitti!
Sinä fiksaat itse tämän jutun!
Siittä vaan!
Olet kelannut asiaa tarpeeksi, mutta nyt ei enää!
Vain sinä itse pystyt lopettamaan "kierteen". TEE SE!
Siinä se! Yksinkertaista.
Sinä et ole homo, vaan terve nuori mies (sorry kaikki homot = tässä maassa on vapaa valta tykätä mitä kukakin tykkää, ja minä tykkään ilmaista asian näin, sanon vain että sorry).
Jätä siis kaikki taaksesi, lopeta "märehtiminen entisiä" = suomalaisten "helmasynti" ja rupee katselemaan nättejä tyttöjä!!!
Mitä sinä annat niitten pölliäisten pilata elämäsi?
No way!
Kulje omaa reittiäsi!
Olet terve nuori mies, muista se!
Joo kiitos teille. Välillä minussa nousee se suuri vastavirta, mutta sitten alkaa asioiden kyseenalaistaminen ja tipahdan samaan monttuun. Vaikeaa on olla masentumatta näiden ongelmien kanssa, mutta en anna niille valtaa. Tiedän mihin se johtaa. Itsetunnon rakentaminen on kyllä haastavaa puuhaa sillä aina jokin on sitä horjuttamassa ja kyseenalaistamassa. Olen kyllä lukenut näitä itsekehitysoppaita ym. matskuu. En vain koskaan pidä itseäni minkään arvoisena näin yleisesti ottaen. Minun on vaikea ottaa hyvää palautetta vastaan tai muutakaan apua. Olen tottunut siihen että minua rangaistaan. Isä on ollut aika dominoiva ja ankara vaikka hän ei koskaan lyönyt. Kuitenkin suuri osa paniikkikohtauksistani on johtunut hänen käytöksestä kun aina jännitin ja pelkäsin häntä. Eli on ollut aika huono miehen malli mulla jo muutenkin. Sitten sitä juopottelua ja ongelmien lapsien niskaan kaatamistakin vielä. Noh nyt rupesin tilittämään kaikkia ongelmiani tähän. Kait se on ihan sama. Kiitos yritän nousta!
Heips! lueppa kirja: isän syli, kirjoittanut Jack frost. Jos löytäisit turvallisen ja oikean Isänmallin Jumalasta sitä kautta voisit oppia hyväksymään itsesikin. Monilla on traumaattisia kokemuksia omista vanhemmistaan, jotka vaikuttavat siihen miten suhtaudumme elämässä kokemiimme vastoinkäymisiin ja toisten ihmisten tekemisiin ja sanomisiin. Vääränlainen Jumala kuva (olitpa uskonnollinen tai et useimmilla meillä sellainen on kuitenkin) joka on opittu jostain vääristää myös asennoitumistamme itseemme ja vaikuttaa siihen mitä koemme itsestämme. Puhumattakaan siitä mitä viestimme itse toisillemme.Esim Jos Jumala kuvamme on tuomitseva tuomari, tuomitsemme itsemme ja toiset mutta jos meillä on oikea kuva rakastavasta ja hyväksyvästä anteeksi antavasta Jumalasta, meidän on helppo antaa toisille anteeksi, antaa itsellemme anteeksi ja hyväksyä itsemme ja toisten vajavaisuus. Kannamme kaikki haavoja joita meihin on lyöty ja haavoitamme toisiamme näiden haavojen tähden. Itseäni tällaisten asioiden oivaltaminen on auttanut. Itse näen anteeksiantamisen ja saamisen merkittävänä prosessina sisäisessä parantumisessa. Sekin voi äkkiseltään tuntua mahdottomalle, mutta kun ymmärtää että tarvitsee sitä itsensä takia.
Ok, kiitos vinkistä. En ole uskonvastainen vaan aika avaramielinen ja tykkään tutkiskella kaikenlaisia asioita. En tosin ole himouskovakaan. Buddhalaisuudesta olen ollut kiinnostunut, mutta en ole siihenkään tosissaan uppoutunut, mutta meditoin päivittäin ja kirjallisuutta olen lukenut. Eräs erittäin paljon auttava asia on omien ajatusten kirjoittaminen. Sekin on omalaista meditaatiota; pään tyhjentämistä.