Ristit

Tuntuu siltä, että näännyn kohta näiden taakkojeni alle. Avioliittoni on tuhoutunut, olen työttömänä, olen kenties kouluttautunut väärään ammattiin, minulla on kaksi sairautta joista toinen vakava. En jaksa enää.
Lieneekö Jumala jo hylännyt minut?
Tätä hirveintä aikaa on kestänyt jo noin 11 vuotta. Epäilen että mieheni käyttää huumeita.
Asumme erillään.
Olen lopussa.
16746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jokaisella ihmisellä on koettelemuksia. Raamattu kertoo näistä pitkiä kertomuksia.
Voimia sinulle, että jaksaisit taistella tässä kylmässä mailmassa. Monesti asiat kirkastuvat juuri näillä hetkillä, kun kaikki lyövät kasvoille, elämä potkii päähän ja jne.

Hakeudu koti pitäjäsi seuroihin...siellä on ihmisiä, jotka kertovat uskosta, miten pääsemme kerran Taivaaseen. Oletpa sinä köyhä, onneton, rikas tai mitä ikinä tahansa? Sinullekkin kuuluu rauha omalletunnolle.

Tervetuloa!

Äänestä

eihän jumala hyljännyt jobiakaan, joten ei se ole sinuakaan koettelemustesi alle hyljännyt. koita jaksaa eteenpäin, ole ystäviesi seurassa ja puhu heille. saako miehesi apua ongelmiinsa? saatko sinä / koetko tarvitsevasi ammattiapua? hae rohkeasti vaikkapa terapiaa!

maailmassa on paljon kärsimystä ja jokaisella ihmisellä on vaikeita aikoja. jostakin syystä jumala sallii kaiken kärsimyksen. miksi, siihen minä en osaa vastata. mutta voit ola varma, että joku päivä taas hymyilet ja olet onnellinen. jaksa sinne saakka uskovaisena! silloin olet kaiken läpi käyneenä vahva ihminen.

Äänestä
  • ajattelin, että olisit uskovainen ihminen. jos et vielä ole, hakeudu rohkeasti seuroihin, kuten yks kaks kehoitti. jumalan sana ja henkilökohtainen usko antaa voimia vaikeuksien keskellä. mutta hae ihmeessä myös ammattiapua, siitä on kovasti apua asioiden käsittelyyn, henkilökohtaisen kriisin ylittämiseen ja masennuksen voittamiseen.

    Äänestä

  • tarkennus kirjoitti:

    ajattelin, että olisit uskovainen ihminen. jos et vielä ole, hakeudu rohkeasti seuroihin, kuten yks kaks kehoitti. jumalan sana ja henkilökohtainen usko antaa voimia vaikeuksien keskellä. mutta hae ihmeessä myös ammattiapua, siitä on kovasti apua asioiden käsittelyyn, henkilökohtaisen kriisin ylittämiseen ja masennuksen voittamiseen.

    anteeksi sekoilu. nimimerkki ja otsikko menivät väärin päin :)

    Äänestä

  • vl-nainen kirjoitti:

    anteeksi sekoilu. nimimerkki ja otsikko menivät väärin päin :)

    Lämmin kiitos teidän kaikkien avusta.:)
    Kyllä olen vanhoillislestadiolainen uskovainen.
    Olen mennyt tänä syksynä myös terapiaan ja sieltäkin olen kyllä saanut jonkinlaista apua.
    Ja on minulla uskovaisia ystäviäkin, mutta tuntuu, että kohta heiltäkin on eväät loppu minun suhteeni- olen toivoton tapaus...
    Tässä on käynyt niin ,että uuden ristin jälkeen on tullut uusi, vielä mahdollisesti raskaampi risti, eikä se enää mahdu ihmisten järkeen. Sen ymmärtää vain uskon kautta. Tuntuu tuota uskoa nykyään niin vähän olevan näiden ristien keskellä.

    Äänestä

  • Naispuolinen Job kirjoitti:

    Pane synti pois, sillä synnin murhe on ainut murhe, mitä ihmiselle on annettu. Kyllä Jumala huolehtii ajallisesti, lueppa sanat siionin laulusta 192 - Oi, katsohan lintua oksalla puun...

    Vasta siinä vaiheessa kun job kirosi Jumalan, alkoi Jobilla todelliset murheet. Ota oppiksi siitä ja kiitä Jumalaa hänen pyhästä tahdostaan, sillä totisesti hän ei halua lapsiaan kadottaa. Ymmärrät varmaan, että itse asiassa olet hyvässä asemassa, sillä saat olla Herran paimennettavana. Vitsallaan ja sauvallaan hän kaitsee sinua, ei sinulta mitään puutu.

    Itse olen huomannut, että kun on synnit pois, niin joskus olen niin iloinen, että meinaan räjähtää. Erään kerran kun sain mieltäni painavan synnin pois, niin meni ulos juoksemaan ympäriinsä, niin iloinen olin. Olisin varmaan kiittänytkin, mutta suuni oli suljettu.

    Äänestä

  • vl. kirjoitti:

    Eikö se ollut niin, että Job kirosi syntymäpäivänsä?
    Oliko tosiaankin näin että Job kirosi Jumalan?

    Äänestä

  • Naispuolinen Job kirjoitti:

    Lämmin kiitos teidän kaikkien avusta.:)
    Kyllä olen vanhoillislestadiolainen uskovainen.
    Olen mennyt tänä syksynä myös terapiaan ja sieltäkin olen kyllä saanut jonkinlaista apua.
    Ja on minulla uskovaisia ystäviäkin, mutta tuntuu, että kohta heiltäkin on eväät loppu minun suhteeni- olen toivoton tapaus...
    Tässä on käynyt niin ,että uuden ristin jälkeen on tullut uusi, vielä mahdollisesti raskaampi risti, eikä se enää mahdu ihmisten järkeen. Sen ymmärtää vain uskon kautta. Tuntuu tuota uskoa nykyään niin vähän olevan näiden ristien keskellä.

    mulla on kans paljolti niinku sulla,onko sulla lapsia? Mulla on 5 ja löysin tänää uskovaisia äitejä vauva-lehti sivulta jo sain postiakin ja tänään on ollu mieli oikeein kevyt kun sain syntinä anteeksi kaikki "avioerouhkauksetkin" tai jotenkin olen ollut niin kiukkunen kauan ja aatellu että on vain seinä ees(mun mies juo tosi paljon mutta työssä käy ja yrittää parhaansa mutta kun on ihan maailmallinen ja kuiteskin menin avioliittoon,vaikka yrittivät rakkaudella puhutella, en sillo ymmärtänyt)tottelematon olin ja nyt tunnen kans tuntenu että ei ne uskonystävätkää lopunikää jksa vaan nostaa,mutta ihme,ain aJumala antaa voimat jollekin ,meitäkin raasuja huolehtia!!!! mailaa jos tahot [email protected]

    Äänestä

  • Naispuolinen Job kirjoitti:

    Eikö se ollut niin, että Job kirosi syntymäpäivänsä?
    Oliko tosiaankin näin että Job kirosi Jumalan?

    kirosi.....Jobin kirjan 3.luvun alussa siitä kerrotaan.

    Äänestä

  • tuhlaajatyttö kirjoitti:

    n-n ja tuhlaajatyttö..
    Mulla ei oo lapsia.
    En ehkä voi muuta sanoa kuin että onneksi Taivaan Isä ei niitä suonut minulle. Ehkä niin oli parempi.
    Tänä aamuna olen ollut taas tosi masentunut ja yritän jälleen kestää yhden tuskallisen päivän eteenpäin.Tuhlaajatyttö- olisi ihan kiva saada yhteys. Otan osoitteesi ylös ja otan yhteyttä- sitten kun minulla on edes niin paljon voimaa.
    Voimani ovat kertakaikkiaan loppuneet näiden ristien alla.

    Äänestä

  • Naispuolinen Job kirjoitti:

    Eikö se ollut niin, että Job kirosi syntymäpäivänsä?
    Oliko tosiaankin näin että Job kirosi Jumalan?

    mutta silti, kun kiroat syntymäpäivänsä, kiroat Jumalan luomistyön, kun kiroat Jumalan luomistyön tai jonkun muun hänen teon, kiroat itse Jumalan.

    Äänestä

  • vl. kirjoitti:

    mutta silti, kun kiroat syntymäpäivänsä, kiroat Jumalan luomistyön, kun kiroat Jumalan luomistyön tai jonkun muun hänen teon, kiroat itse Jumalan.

    Vl,ajatteletko niin, että ne uskovaiset, joilla
    on erityisen raskas risti, ovat jotenkin erityisesti muita syntisempiä niin, että heitä Jumala oikein todenteolla rankaisee?
    Minäkin olen omalla kohdalla niin ajatellut, mutta
    en ole saanut muilta uskovaisilta tukea ajatuksilleni. Eräs uskovainen ystäväni väitti jopa näin, että Jumala rakastaa minua aivan erityisesti.
    Olen keskustellut kärsimyksistäni myös erään ystäväni kanssa joka on puhujaveli.
    Hän ei ole myöskään antanut ymmärtää ,että kärsimykseni olisivat syntieni rangaistusta.
    Minä itse kyllä olisin sitä mieltä, koska olen niin huono uskovainen.
    Olisi ihan kiva kuulla uskovaisten näkemyksiä rististä ja kärsimyksistä ja siitä, että ovatko ne Jumalan rangaistusta uskovaiselle ihmiselle.

    Nimittäin:tätä ongelmaa olen miettinyt paljon.
    Jos jollakin olisi näkemyksiä tähän asiaan niin vastatkaa, ottaisin mielelläni neuvoja ja mielipiteitä vastaan.:)

    että jokaisen risti on hänelle itselleen sovelias, määrämittaiseksi omille voimille tehty.

    Kylläkin monesti tuntuu, että tuon napurin tai tuttavan elämä on helpompaaa kuin minun.

    Nyt vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen, että kärsimys ihmiselämässä on ikäänkuin vakio; kaikille mitataan henkiökohtaisella mitalla.
    -Toinen kestää enemmän ja toinen vähemmän; kaikkien voimat kuluu samassa suhteessa.

    Se, että "kärsimysten malja" tuntuu toisinaa läikähtävän yli, se on varmaan yleisinhimillistä.

    Näistä asioista ainakin me suomalaiset olemme aika hitaita puhumaan; heikkoutta pidetään häpeänä ja elämänhallinta on suorastaan kansalaishyve.

    Äänestä

  • Naispuolinen Job kirjoitti:

    n-n ja tuhlaajatyttö..
    Mulla ei oo lapsia.
    En ehkä voi muuta sanoa kuin että onneksi Taivaan Isä ei niitä suonut minulle. Ehkä niin oli parempi.
    Tänä aamuna olen ollut taas tosi masentunut ja yritän jälleen kestää yhden tuskallisen päivän eteenpäin.Tuhlaajatyttö- olisi ihan kiva saada yhteys. Otan osoitteesi ylös ja otan yhteyttä- sitten kun minulla on edes niin paljon voimaa.
    Voimani ovat kertakaikkiaan loppuneet näiden ristien alla.

    Rukouksin olet mielessäni,vaikken tiedä nimeäsi,Jumala näkee kaikki ja tuntee sydämet. Älä heitä uskoa vaikka olisikin vain heikko usko niin se vie kerran perille.

    Äänestä

  • tuhlaajatyttö kirjoitti:

    Rukouksin olet mielessäni,vaikken tiedä nimeäsi,Jumala näkee kaikki ja tuntee sydämet. Älä heitä uskoa vaikka olisikin vain heikko usko niin se vie kerran perille.

    Tuhlaajatyttö:)
    Minäkin rukoilen puolestasi.
    Uskolla -vaikka se olisi heikkokin -pääsemme lopulta perille kunnian taivaaseen, missä ei enää kipua ja tuskaa ole.
    Tämä maallinen elämä on varjo vain sen rinnalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naispuolinen Job kirjoitti:

Tuntuu siltä, että näännyn kohta näiden taakkojeni alle. Avioliittoni on tuhoutunut, olen työttömänä, olen kenties kouluttautunut väärään ammattiin, minulla on kaksi sairautta joista toinen vakava. En jaksa enää.
Lieneekö Jumala jo hylännyt minut?
Tätä hirveintä aikaa on kestänyt jo noin 11 vuotta. Epäilen että mieheni käyttää huumeita.
Asumme erillään.
Olen lopussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu