pilkkiminen Joensuun seudulla

ulavastaanotin2

Mitkä järvet/lammet olisivat kokeilemisen arvoisia?

11

3889

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kevät tulee

      Taitaa jääpeite olla kohta niin heikkoa, ettei pilkille ole enää menemistä?

    • fisuu tulee

      varaslampi on hyvä mesta

    • Punalihaa

      Soldaninlammella tulee käytyä pilkillä, sieltä voi myös lohi kalaa sada saaliiksi..

    • Näin on

      Varaslampi ei ole varmaan pitkään aikaan kalaa nähnytkään, eihän siellä vaihdu vesikään.

    • varas lampi

      totta kärnä saastuttanu koko lammen

      • kakakakonen

        Jäät ovat loistavat pilkkimiseen.


      • Seppo J.
        kakakakonen kirjoitti:

        Jäät ovat loistavat pilkkimiseen.

        Viinijärven Suuri-Myhkyrän ympärillä olevan rintuuksen eli sen syvenevän veden tuntumasta saa saalista.
        Myös sen Suuri-Myhkyrin ja Pikku-Myhkyrin välisessä vedessä on hyvin paikkoja. Samoin kuin noiden saarten ja Huhusniemen välisessä vedessä.

        "Herraisä miten isoja ahvenia"!

        Kävin poikasena siellä pilkillä ja uistelemassa kun asuttiin siinä muutaman kilsan päässä.

        Aja Polvijärventietä Maaherrantielle ja sitä pitkin Huhusniemeen. Suuri-Myhkyrin saari näkyy ko. niemestä.
        Vaivion kauttakin pääsee, mutta on mutkikkaampi reitti.


      • matkaLampi pilkkikunkku
        Seppo J. kirjoitti:

        Viinijärven Suuri-Myhkyrän ympärillä olevan rintuuksen eli sen syvenevän veden tuntumasta saa saalista.
        Myös sen Suuri-Myhkyrin ja Pikku-Myhkyrin välisessä vedessä on hyvin paikkoja. Samoin kuin noiden saarten ja Huhusniemen välisessä vedessä.

        "Herraisä miten isoja ahvenia"!

        Kävin poikasena siellä pilkillä ja uistelemassa kun asuttiin siinä muutaman kilsan päässä.

        Aja Polvijärventietä Maaherrantielle ja sitä pitkin Huhusniemeen. Suuri-Myhkyrin saari näkyy ko. niemestä.
        Vaivion kauttakin pääsee, mutta on mutkikkaampi reitti.

        Huhusniemi tuttu paikka! Pitää käydä kopasemassa vielä näillä jäillä. ♥


    • pilkkivä nainen

      Leinosenlammelta voi tärpätä siika, iso ahven tai jopa nieriä mutta sinne on oltava luvat. Upea kirkasvetinen lampi.

    • Ennen muinoin

      Vieläkö ne leinoseen istuttaa kalaa? Joskus 90 luvula tuli käytyä Leinosella kalassa, silloin tuli aika hyvin nieriää.

    • Paavon ystävä

      Minä pilkin aina Pikku-Mikossa tai Takataskussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe