Tässä näin 18-vuotias miehenalku. Mutta pohjustan tekstini kokemuksillani ja epäilyilläni siitä, että olen bipo. Tässä siin jonkunlainen aikajana.
Ensimmäinen asia minkä muistan, mikä saattaisi liittyä siihen että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, tapahtui kun olin noin viisi- tai kuusivuotias. Olin olohuoneessa siskoni ja äitini kanssa. Ajattelin olevani jälleensyntynyt Jeesus ja kuvittelin muiden ihmisten olevan jonkinlaisia robotteja - joiden tehtävä on ohjata elämääni maan päällä. Kuvittelin olevani ainutlaatuinen, erityinen, Jumalaista alkuperää. Kysyin äidiltä, onko hän ja muut ihmiset robotteja. En muista mitä hän vastasi, taisi katsoa telkkaria eikä varmaan välittänyt.
Kerran ruokapöydässä kuvittelin, että perheeni on myrkyttänyt minun ruokani. En muista tarkasti minkä ikäinen olin, mutta varmasti alle 8-vuotias. Olin peloissani kun katselin ruokaani. Otin haarukallisen, laitoin sen suuhuni ja ajattelin että koko perhe nyt katsastaa minuun ja kaikki sanovat yhteen ääneen "kuolet."
Ala-asteella(?) ollessani muistan kun menin lattialle makoilemaan, pidätin hengitystä ja katsoin kelloa. Kysyin äidiltäni kuinka kauan ihmisen täytyy pidättää hengitystään jotta kuolee. Ei mitään tietoa mitä vastasi, mutta olen katkera äidilleni koska ei passittanut minua hoitoon. Hän nimittäin on sanonut, että on tarkkaillut minun ja siskoni käyttäytymistä, koska isäni on maanisdepressiivinen, ja tullut siihen lopputulokseen ettei kumpikaan ole perinyt tätä. Paskanmarjat.
Vastaavia kokemuksia on ollut paljon. Joskus käytin 1000 euroa viihde-elektroniikkaan, mikä ei ole lainkaan tapaistani sillä olen todella tarkka rahankäyttäjä. Olen nähnyt sulan tippuvan katosta eli selkeitä hallusinaatioita, kuvitelmia omasta suuruudesta, joskus kuvittelin, että minulla on fyysistä voimaa tehdä IHAN MITÄ VAIN. Kuvitelmia siitä, että joku aikoo tappaa minut, joku seuraa minua, joku tarkkailee minua... Näitä riittää. Joskus luulin, että joku kaukainen sukulaiseni yritti lähettää minulle viestejä lastenohjelmien kautta. Olin tosiaan ala-asteikäinen tuolloin.
Varsinaisia manioita en itse tunnista kauhean hyvin, ilmeisesti koska tuntuu että silloin on vain elämänsä kunnossa. Muistan selkeästi kyllä psykoottisuuden ja nuo suuruuden tunteet, ne tuntuivat todellisilta ja uskoin niihin tosissani. Masennukset tulevat kuitenkin toistuvasti, pari-kolme kertaa vuodessa ja iskevät kuin tolpalla päähän, ihme etten ole lopettanut koulua.
Kävin nuorisopsykiatrilla viime vuoden puolella, eivät tahtoneet antaa diagnoosia vaan keskittyivät muihin ongelmiini eli uniongelmiin, koulunkäyntiin ja huumeisiin. Lopetin käynnit koska ei tuntunut auttavan, halusin vain diagnoosin ja lääkkeet sairauteen.
Isäni kirjoitti minulle lamotrigiinia. Hän on lääkäri.
Onko muuten mitään keinoa laukaista maniaa? Kyllästyttää tää masentuneisuus. Ja mitä mietitte, olenko bipo? Olen varmempi tästä koko ajan kun aika kuluu.
Ensimmäinen asia minkä muistan, mikä saattaisi liittyä siihen että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, tapahtui kun olin noin viisi- tai kuusivuotias. Olin olohuoneessa siskoni ja äitini kanssa. Ajattelin olevani jälleensyntynyt Jeesus ja kuvittelin muiden ihmisten olevan jonkinlaisia robotteja - joiden tehtävä on ohjata elämääni maan päällä. Kuvittelin olevani ainutlaatuinen, erityinen, Jumalaista alkuperää. Kysyin äidiltä, onko hän ja muut ihmiset robotteja. En muista mitä hän vastasi, taisi katsoa telkkaria eikä varmaan välittänyt.
Kerran ruokapöydässä kuvittelin, että perheeni on myrkyttänyt minun ruokani. En muista tarkasti minkä ikäinen olin, mutta varmasti alle 8-vuotias. Olin peloissani kun katselin ruokaani. Otin haarukallisen, laitoin sen suuhuni ja ajattelin että koko perhe nyt katsastaa minuun ja kaikki sanovat yhteen ääneen "kuolet."
Ala-asteella(?) ollessani muistan kun menin lattialle makoilemaan, pidätin hengitystä ja katsoin kelloa. Kysyin äidiltäni kuinka kauan ihmisen täytyy pidättää hengitystään jotta kuolee. Ei mitään tietoa mitä vastasi, mutta olen katkera äidilleni koska ei passittanut minua hoitoon. Hän nimittäin on sanonut, että on tarkkaillut minun ja siskoni käyttäytymistä, koska isäni on maanisdepressiivinen, ja tullut siihen lopputulokseen ettei kumpikaan ole perinyt tätä. Paskanmarjat.
Vastaavia kokemuksia on ollut paljon. Joskus käytin 1000 euroa viihde-elektroniikkaan, mikä ei ole lainkaan tapaistani sillä olen todella tarkka rahankäyttäjä. Olen nähnyt sulan tippuvan katosta eli selkeitä hallusinaatioita, kuvitelmia omasta suuruudesta, joskus kuvittelin, että minulla on fyysistä voimaa tehdä IHAN MITÄ VAIN. Kuvitelmia siitä, että joku aikoo tappaa minut, joku seuraa minua, joku tarkkailee minua... Näitä riittää. Joskus luulin, että joku kaukainen sukulaiseni yritti lähettää minulle viestejä lastenohjelmien kautta. Olin tosiaan ala-asteikäinen tuolloin.
Varsinaisia manioita en itse tunnista kauhean hyvin, ilmeisesti koska tuntuu että silloin on vain elämänsä kunnossa. Muistan selkeästi kyllä psykoottisuuden ja nuo suuruuden tunteet, ne tuntuivat todellisilta ja uskoin niihin tosissani. Masennukset tulevat kuitenkin toistuvasti, pari-kolme kertaa vuodessa ja iskevät kuin tolpalla päähän, ihme etten ole lopettanut koulua.
Kävin nuorisopsykiatrilla viime vuoden puolella, eivät tahtoneet antaa diagnoosia vaan keskittyivät muihin ongelmiini eli uniongelmiin, koulunkäyntiin ja huumeisiin. Lopetin käynnit koska ei tuntunut auttavan, halusin vain diagnoosin ja lääkkeet sairauteen.
Isäni kirjoitti minulle lamotrigiinia. Hän on lääkäri.
Onko muuten mitään keinoa laukaista maniaa? Kyllästyttää tää masentuneisuus. Ja mitä mietitte, olenko bipo? Olen varmempi tästä koko ajan kun aika kuluu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei diagnoosi ketään hoida ja lääkkeet, vaikka helpottavatkin oloa, myös lamaavat ja peittävät oireita. Täsmälääkettä psyykkisiin oireisiin on vaikea nimetä. Silti lääkitystäkin tarvitaan ja se on avuksi.
Tärkeää olisi käydä asioita läpi sekä järjellä että tunteella jotta itse ymmärtäisit itseäsi. Ehkä olet hiukan hauraampi, hiukan erilainen, mutta vastineeksi sinulla on varmasti muita korvaavia piirteitä jotka tekevät sinusta selviytyjän.
Olet hakenut tukea oireisiisi, jatka Nuorisopolilla. Olet jatkanut koulua, hieno juttu.
Jos todella käytät huumeita, tiedät itsekin mitä tulee tehdä. Elämä on parasta huumetta.
Kaipaat maniaa saadaksesi potkua? Nousuissa ja laskuissa temmeltäminen se vasta raskasta onkin!
Onnea porskuttelussasi aikuisuutta kohti!