jos hänen kuvansa julkaistaisiin lehdessä?
Minua ainakin hävettäisi, oli asiayhteys mikä hyvänsä. Miten ihmiset kehtaavat oikein hymyillä valokuvissa, kun heidät kuvataan jossain konserttiyleisössä tms. ja heidän kuvansa ja nimensä mainitaan lehdessä, että oli katsomassa konserttia! Kuka sillä tiedolla mitään tekee, että joku kävi katsomassa konserttia?
Minua ainakin hävettäisi, oli asiayhteys mikä hyvänsä. Miten ihmiset kehtaavat oikein hymyillä valokuvissa, kun heidät kuvataan jossain konserttiyleisössä tms. ja heidän kuvansa ja nimensä mainitaan lehdessä, että oli katsomassa konserttia! Kuka sillä tiedolla mitään tekee, että joku kävi katsomassa konserttia?
Vastaukset 96
Vanhimmat
Mitä siinä pitäisi hävetä?
Kaikkea! Oman kuvansa julkaisua, oman nimensä julkaisua, mainintaa että on käynyt konsertissa, turhaa hymyilyä jne. Haastaisin oikeuteen sellaisen julkaisun, joka minun nimeni ja kuvani turhaan esittelisi! Minä en tee ikinä mitään mainitsemisen arvoista ja se riittää minulle.
Laitan pussin päähäni, kun seuraavan kerran menen konserttiin.
Miksi ylipäätään juokset konserteissa? Annat ymmärtää kuin kävisit siellä useinkin ja minusta se on jo säälittävää.
Arvostan maan matoutta, sitä että ihminen ymmärtää olevansa vähempiarvoinen kuin lattialla pyörivä hiekanjyvä. Ihminen ei ole mikään eikä kukaan. Ihmistä ei pidä mainita. Ihmistä ei oikeasti ole olemassa.
Mnaah.
Mistä lie taas kenkä puristanee.
Ekaks, konsertti, jos ei ole yksityistilaisuus, se on julkinen paikka, missä saa kuvata. Ja kuvan saa julkaista aivan vapaasti.
Jos yksittäisen ihmisen kuva, sekin ihan laillista.
Journalismin etiikkaan ei kuulu julkaista ihmisten henkilötietoja, ilman suostumusta. PAITSI, jos julkisuus kynnys on alentunut. Elikkäs on yleisesti tunnistettava henkilö. Elikkä jonkinlainen julkkis. Ei tarvitse olla telkkarista tuttu, riittää jos on vaikkapa kunnan valtuutettu tai paikallistasolla menestynyt urheilija.
Jaa, en ole paljoa ollut esillä, mutta on musta kuva ja nimi ollut painetussa lehdessä, kirjassakin jonkun kerran. Netissä tietenkin. Pitääpi muistaa, netti on voimakkaampi media kuin printti. Suomi pieni maa, pieni kielialue, pienet painokset. Kun naamari ja nimi on netissä, sillä periaatteessa voi olla 7,5 miljardia katsojaa.
Että oletkos epähuomiossa laittanut itsestäsi, nimelläsi, oman herutuskuvasi nettiin?
=DW=
Häpeän, että edes kysyt tuollaisia.
Kaikkein parasta olisi olla vain hiljaa. Pölykin on olemassa, mutta ihmistä ei ole.
BTW
Keksi parempi perjantaitrolli, tämä ei tule kantamaan pitkälle.
=DW=
Et ymmärrä ettei sinua ole olemassa. Ketään meitä ei ole.
En ymmärrä. Mitä ihmeen häpeämistä siinä on, jos nimi tai kuva tai jokin maininta on lehdessä, jos se on asiallisessa yhteydessä? Häpeätkö ulkonäköäsi, nimeäsi tai sitä, että (esimerkiksi) käyt konsertissa?
Eivät lehden lukijat ajattele, että jokin on "mainitsemisen arvoista". Ihmiset haluavat lukea ihmisistä, ja kun lehdessä on vaikkapa kuva konserttiyleisöstä, juttu on kiinnostavampi, jos kuvatekstissä mainitaan konserttivieraiden nimet, ehkä kotipaikat ja ammatitkin. Se tulee sillä tavalla lähemmäs tavallista lukijaa.
Ei SINUSSA ole mitään erikoista tai kiinnostavaa, sinä edustat lehdessä muita Maija tai Matti Meikäläisiä, olet samaistumiskohde. Lukija voi ajatella vaikkapa, että kun kerran tuokin tavallinen isäntämies käy tuon artistin konserteissa, kyllä minäkin voin sinne mennä. Tai hän voi tunnistaa itsensä joukosta, "muillakin on samoja harrastuksia kuin minulla".
Kuten DW sanoi, jos kuva on otettu julkisesta tilaisuudesta, sen julkaisemiseen ei tarvitse pyytää lupaa kuvassa esiintyviltä ihmisiltä.
Minä esiinnyin kerran radiossa tietämättäni (tiesin, että radio oli paikalla, mutta en tietenkään sitä, mitkä osat tilaisuudesta toimittaja valitsee ohjelmaan). Oli vielä sellainen tilanne, että olin unohtanut etukäteen valmistelemani puheenvuoron paperit istumapaikalleni ja jouduin puhumaan ulkomuistista. Seuraavana päivänä satuin kuulemaan radiosta pätkän omasta puheenvuorostani ja totesin, ettei se ihan hölmöltä kuulostanut. Sen jälkeen en ole pelännyt minkäänlaista esiintymistä.
Sinä oikein haluat että sinut mainitaan tyhjänpäiväisyyksien yhteydessä. Turhuuksien turhuus. Siltikään sinua ei ole.
Etkös itse sitten halua? Miksi ylipäätään aloitit koko keskustelun, jos kaikki on turhuuksien turhuutta eikä ketään oikeasti ole olemassa? Jos et ole olemassa, et halua tulla mainituksi, et halua tulla huomioiduksi, tuskin silloin netissäkään kirjoittelet.
Minä en usko keskusteluun eikä mitään keskustelua ole. Oli olemassa kauhea ajatus kuvasta.
Kävin juuri keskiviikkoiltana Sarah Brightmannin konsertissa, mutta voi voi voi, kun kuvaani ja nimeäni ei julkaistu lehdessä. Olisin ollut niin ylpeä, koska harvoin minulla on tilaisuutta hänen konserttiinsa
Minusta tuntuu, että koko käyntisi mitätöityi kun mainitsit asiasta. Jos olisit ollut asiasta hiljaa, niin käyntisi olisi saattanut olla jonkin arvoinen.
Käyntinihän mitätöityi jo siinä, kun kuvaani ja nimeäni ei julkaistu lehdessä. Onneksi huomasin mainita asiasta facella ja peukkuja tuli ja tuli ja tuli.... Ettei ihan hukkaan mennyt kuiteskaan. Maksoikin niin paljon, ettei sitä ihan noin vain voi sivuuttaa...
Sinua ei ole edes olemassa, ymmärrä se. Ihmiskuntaa ei ole. On vain pölyä ja kangastusta.
Pölyä on, sen olen nähnyt. Kun sitä pölyä huiskii sivuun, niin kyllä sieltä ihmisiäkin löytyy. Olisiko myös "häpeä"n aika alkaa vähän pölisyttämään tai luottaa hätätilassa ammattilaisen apuun. Jospa se peilikin kirkastuisi sieltä pölyn seasta, että näkisit itsesi olevan olemassa.
En ole julkisuudenkipeä, olin aikoinaan onnenpyörässä, kujin nurkkia pitkin kun olin hetken pikkukylämme julkkis.
Hairahduksesi voinee pistää nuoruuden piikkiin. Hyvä, että ymmärsit hävetä.
Häpesin silti vaikka voitin kaikki kolme kierrosta, joten olin kolmessa ohjelmassa.
Voitto on häpeä. Mitään voittoa ei edes ole.
Sain timanttiset korvakorut, kaksi ulkomaanmatkaa :)
Sait pölyä ja kangastusta.
Jos saisin päättää, pysäyttäisin yhteiskunnan rattaat. Puhaltaisin olemattomilla huulillani hiekanjyvän yhteiskunnan rattaisiin ja koko koneisto pysähtyisi.
Kaikkein arvokkainta ihmisen niin sanotussa elämässä on olla täysi mitättömyys, joka ei tee mitään eikä anna muidenkaan tehdä mitään.
Kyllä nyt hävettää, pyydän anteeksi olemassoloani.
Minä hölmö olen antanut jopa haastattelun lehteen ja kuvan kanssa, etten olisi hymyillytkin.
Onneksi siitä on jo 15 vuotta, kukaan enää sitä muista ja onneksi älysin kieltäytyä, kun pyydettiin uutta haastattelua, silloin kun täytin 50 vuotta.
Konserteissa olen sentään välttynyt lehtikuviin joutumisesta, vaikka kahdesti olen istunut ihan eturivissä.
Jatkossa täytyy olla tarkkana toimistaan.
Mielestäni anteeksipyyntö on kukkoilua. Väität tehneesi jotain niin suurta että se on vaikuttanut muihin ihmisiin. Jos olisit vaiennut, olisit ymmärtänyt ettei sinuakaan ole.
Radio.
Tai telkkari ei ole kovinkaan vaarallisia, kertakäyttömediaa, jos mitään erikoisempaa lausahdu tai esiinny erityisen kahjona, kertakäyttökamaa. Netti älyttömän paljon enenpi varottava asia.
Radiojutu juu unohtuu, vaikka ne nykyisin tallennetaankin arkistoihin, erittäin epätodennäköistä, että pulpahtavat joskus tulevaisuudess esiin. Radiota juuri kukaan edes kuuntele nykyisin.
Vaan, netti on vaarallinen, pitää olla tarkkana, mitä julkaisee. Periaatteessa mikään, mitä nettiin laittaa, ei häviä ikinä. Se nyt on, kuka jaksaa hakea, mutta kun kaikki menee nykyisin netin yli, kaikki tieto on jossain ja leviää ties minne. Sääliksi käy nuoria, jotka julkaisevat selffejä tissisillään tai kaheleita, jotka tehneet vaikkapa tänne suoli24.n kuvallisen profiilin, etenkin omalla nimellään.
Mä muuten muutama päivä sitten tutkailin. Löysin vanhan, yli kymmenen vuotta vanhan, kotisaittini netttiarkistoista. Lopetin sen ylläpidon ajat sitten ja luovuin domainista. Mutta osa nettisisällöstä tallennetaan aina automaattisesti eri tahojen toimesta. Niin muuten näitäkin sivuja. Ja asia erikseen, mitä yksityiset ihmiset kopioi muistiin. Hyvä esimerkki hunkki, joka ilmeisimmin tallentaa kaikki tämän palstan keskustelut ja profiilit tietokantoihinsa, syystä, mikä epäselvä.
Niettä älä ole huolissasi jostain vanhas ta lehtijutusta tai radiohaastattelusta. Pidä vaan tarkkaan huoli, että naamariasi tai tietojasi ei päädy mahdollisesti tulevaisuudess epämieluisissa yhteyksissä nettiin.
=DW=
Noh, en kai minä tosissani ollutkaan, turha pydellä anteeksi, tehty mikä tehty.
Ja kun ei minua ole, niin sittenhän kaikki on ihan hyvin.
Katoan pois, eikä kukaan tiedä minua olleenkaan.
Mummo puhui aikoinaan tuulen huuhtomasta perseestä ja hän osui siinä oikeaan. Tuuli on olemassa, ihmistä ei.
On se hyvä etten ole radioon enkä telkkariin joutunut, kaikki kuulisi äänen ja näkisi naaman.
Juu, en ole ollenkaan huolissani, ihan otin huumorilla tämän hassunkivan aloituksen.
Ja hunkkia nyt pitää aina varoa.
Minua, sinua ja meitä ei ole. Ihminen on vasta kuoleman jälkeen. Siihen saakka olemme kuolleita. Olemme kuvia diaprojektorissa maailma kangastauluna. Ehkä he ovat juurikin kuolleita, jotka meitä käyvät katsomassa omassa oikeassa elämässään.
Puhuttiin myös veden tuomista.
Onko edes varjoa, onko?
Hävetä on mielestäni liian voimakas sana.
En ole linssilude joten en hakeudu kuvauskohteeksi.
Valvontakameroitahan on joka kadunkulmassa kaupunkien keskustoista, niitä ei voi välttää.
Julkisuushakuiset sen sijaan ovat asia erikseen. En kuulu heihin.
Puhut kuin liikkuisit useinkin kaupunkien keskustoissa. Lakkaa tekemästä sitä ja ymmärrä olemattomuutesi.
En suostu pysymään pois keskustoista. Tänäänkin tungen itseni ydinkeskustaan, asioille jotka ovat minulle tärkeitä ja sitä kautta tärkeitä läheisilleni.
Näkymättömyys ei taida onnistua kuten Muumien Ninniltä :)
Pompi, pompi kuin kenguru ja kuvittele olevasi jotain.
Menneisyydessä tv-sarja: Skippy.
Biisi: Katso kenguru loikkaa, mies on löytänyt sen...
Pussikengurulla on kadehdittavan kätevä mahapussi. Se olisi monessa tilanteessa kätevä, ei tarvitsisi reppua raahata jne...
Työttömyys ja eläköityminen on palvelus yhteiskunnalle. Näitä ihmisten tulisi tavoitella tässä kangastusmaailmassa. Kaikenlainen yrittäminen ja työnteko tulisi tehdä rangaistavaksi. Tällä tavalla saisimme yhteiskunnan rattaat ensin hidastumaan ja sitten pysähtymään kokonaan. Loppuisi tämä turhien kangastusten esittely.
Minkä ihmisten? Mistä ihmisistä nyt puhut, jos ei ihmistä ole olemassakaan?
Kangastusihmisten kangastusmaailmassa.
Ei se näin mene. Päinvastoin, päinvastoin.
Tämä onkin minusta mielenkiintoista miksi ihmiset häpeävät omaa kuvaansa ?
Olen harrastajakuvaaja,olen törmännyt tähän lähipiirissäni, syytä käytökseensä
eivät ihmiset ole halunneet kertoa !
Hieman arkajalka kun olen varon julkaisemasta joitakin kuvistan vaikka
ne mielestäni ovat hyviä ja asia yhteyteen sopivia.
Oma kuviani on ollut lehdessä ja guugletammalla niitä löytyy vaikka kuinka,
kuva vaan kertoo kameranräpsäyksen verran, ei siis oikeastaan yhtään
mitään minusta ihmisenä !
Varokaa vaan katselen maailmaa kameranlinssin takaa ja kuljen aina
valpaana ;) enimmäkseen tosin tuolla luonnossa, joskus niisäkin yleisötilaisuuksissa ja kadulla kuvakulmia hakien !
Olet ristiriitainen. Kuvaat ja väität ettei kuva kerro mitään. Eikö tuollaista mitättömyyttä voisi lopettaa?
Kertooko kuva siis sinusta liikaa ? Minusta se kertoo silmänräpäyksen
verran !
En vaan vieläkään ymärrä miksi häpeät kuvaasi se ei minusta ole
kuvaajan ongelma vaan sinun henkilökohtainen ongelmasi !
En missän tapauksessa aijo luopua kuvaajaharrastuksestani,
se on antoisaa ja pitää minut liikellä jopa talvi pakkasella.
Ihan mukava kateus-aloitus.
Jatkuu varmaan ikuisuuksiin.
Koska kateuskaan ei lopu koskaan.
Minua on haastateltu, kuvattu ja kuvitettu.
Kyllä ne kaikki löytyvät joskus, kun oikein silmin katsotaan.
Pitäisiköhän jonkun luoda tv-ohjelma:
Kateus, persielleen pudottava putous.....
H.
Luo sellainen ohjelma missä kaikki asiat on perseellään,
niin silloin olet tehdyt ohjelman itsestäsi.
Voi kamalaa, kyllä nyt hävettää. Aika usein on kuvani paikallislehdessä, välillä aina jossain muissakin julkaisuissa. Myös televisiossa on naamani näkynyt useamman kerran ja lisäksi on ääneni kuulunut radiossa (pitääkö sitäkin hävetä?)
Kyllä pitää. Häpeävä ihminen ymmärtää oman paikkansa ja olemattomuutensa.
Totuus ei mustaa ketään!
Se voi ainoastaan ravistaa pois turhat mielikuvat. Sen kerran kun kasvoni olivat 3-vuotta sitten riittävän suurina näkyvissä 2:n uutisissa niin hätkähdin kurttuista naamaani mutta en hävennyt enkä häpeä!
Edellistä, valtakunnallista näkyvyyttä täytyy hakea vuodelta 1963.
Silloin oli siloposkisen RUK:n oppilaan kookas pää- rintakuva HS:n 3:s sivulla.
Kuva oli haminapäiviltä ja minä olin johtamassa raskaan krhk-joukkueen tuliasemaan meno näytöksiä.
Enkä hävennyt sitäkään.
En huomannut kuvausta joten en älynnyt poseerata.
Jos joku hävettäisi niin pienet kasvokuvalliset ilmoitukset "uusiin asemiin" osastolla. "Onks toi ressukka menossa tuhon rupulifirmaan"!
"L-L"
krhk?
Pyrstö-puolelta?
Terveisin KymJp-jääkäri vm.71
Viesti-puolelta.
H.
Mitä häpeämistä siinä olsi?
Ennemmin konsertissa, kuin päissään ojan pohjalla.
Ojan pohjalla päällään ja päissään oleva on ymmärtänyt oman paikkansa tässä elämässä. Jos kaikki olisivat päissään ja päällään ojan pohjalla, mitään ongelmaa ei olisi.
Mikä ongelma sinulla on?
En haluaisi, että projisoit ongelman minuun. Minähän ymmärrän hävetä ja minä ymmärrän ettei minua oikeasti ole.
En yhtään ymmärrä, mistä puhut???
Sanoin vain, ettei minua ollenkaan aikoinaan hävettänyt, kun kuvani oli sanomalehdessä, erään musiikkiesityksen yhteydessä.
Sen suurempaa ihmettä ei asiaan mahdu.
Ehkä et ymmärtänyt että kuvasi oli lehdessä. Tavallaan se ei ollutkaan, koska ihmistäkään ei ole.
Jep, jep, niinhän sen on oltava. Tavallaan melkein ymmärrän.
Olet olemattomampi kuin rivi pölyhiukkasia. Huulesi eivät liiku etkä saa puhallettua niitä olemattomalta olkapäältäsi.
Tietenkin. Sehän on selvä.
Olematon olkapääsi puhalsi huuliasi vain mielikuvituksessasi. Oikeassa elämässä se oli tuuli.
Tunnut kovin julkisuushakuiselta.
Julkisuutta ei ole. Meitä katsellaan diaprojektorilla toisesta ulottuvuudesta.
häpeä
Ihan vaan tässä mietin että miltä pohjalta ponnistat. Huumorin varmaan. Sitä ei olekaan maailmassa liikaa. Juuri nyt kovasti lehdissä pohditaan suomalaista häpeää yms. mitättömyyden tunteita. Ja todetaan mm. että kaikilla kansoilla ja kansallisuuksilla on samanlaisia. Eivätkä ne ole välttämättä pahasta.
Ei kuitenkaan ripotella tuhkaa päällemme. Minä ainakin voin ihan hyvin, vaikka en suuremmin hymyilekään jos joku tuntematon sihtaa kamerallaan päin.
Minusta ei ole huono idea ripotella tuhkaa itsemme päälle. Hyvinvointisi on hyvinvointia illuusiossa. Meitähän ei oikeasti ole. Meitä kyllä sihdataan, mutta se sihtaaminen tappahtuu toisesta ulottuvuudesta käsin.
"häpeä"
Totta.
Jesse nauraa meille aina.
Varsinkin turhia runoileville.
Ihmisille jotka eivät osaa olla, eivätkä osaa antaa olla.
Sinullekin, vaan ei minulle.
H.
voi heevata nitä sontaa....tämäkö huumoria
Haluaisin elää oikeasti enkä olla vain diaprojektorin luoma kuvakombinaatio, jota oikeat ihmiset toisessa ulottuvuudessa katselevat.
Saathan sinä sitten elää oikeasti, kun kuolet.
Häpeä on tunne, joka pitää työstää pois.
Kuka silläkään tiedolla mitään tekee, että sinua hävettäisi, oli asiayhteys mikä hyvänsä?
Jos kuva on huono, niin tietysti vähän harmittaa. Tapauksesta sekin riippuu. Jos olen kymmenien muiden joukossa vaikka kuinka tyhmä ilme päälläni, niin ei edes harmita.
Fiilis- ja viitsimispohjalta toimin kun näen jonkun haastattelijan lähestyvän juuri minua. Selvästi 'karkuun' en lähde, mutta jos ei yhtään huvita ja vähän kiirekin olisi niin muutan hieman kurssia ja katseeni suuntaa ja menen menojani.
Sarkasmi varsinkaan ei toimi huumorina pitkitettynä ja toistoa toiston päälle tyylillä.
Useinhan sarkasmissa ei ole huumoria, ainakaan hyväntahtoista, alun alkaenkaan.
Mitä sinä juuri nyt häpeät? Auttaako tämä sinua pääsemään yli jostain määrätystä häpeän tunteesta?
Ei kukaan. Mitättömyys on yhteinen nimittäjämme. Odotan vain että tuhkaa ripotettaisiin päälleni. Silloin tietäisin olevani elossa.
"häpeä"
Me katselimme Jessen kanssa aikoinaan, kuinka laava pursusi.
Paljon enemmän kuin pursuaisi Yellowstonesta koskaan.
Näytti vähän kuin olisi ollut kolmi-ulotteinen tulostus.
Arvaa miksi me naurettiin?
Me tiesimme mitä on tulossa.
H.
Hohhoijaa taas
Mitättömyys ei ole yhteinen nimittäjämme, sillä minä en ole mitätön.
Toivottavasti et seuraavaksi häpeä itse ripottelemasi tuhkan tuhrimaa olemustasi.
Entäpä jos kokeilisit tuhkan sijasta miten oikein raikas meikki toimisi?
Olemme rikkoja toistemme silmäkulmissa. Silmissä joita ei edes ole.
"häpeä"
"Arvaa miksi me naurettiin?
Me tiesimme mitä on tulossa"
Hyvin ymmärsit.
H.
Ajan kysymys koska Yellowstone pursuaa.
Sinä et ole rikka silmässäni. Ja minulla on silmät. Näinseon.
Ei hävettäisi mutta tilastot osoittavat, että valokuvan häpeällisyys aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.
Miten kamera voi ikuistaa kuvani, jos minua ei ole?
Sitä sanotaan kuvattomaksi kuvaksi.
Onhan sanaton laulukin.
Nimim. Häpeä
Kyllä sun olis hyvä nyt ottaa ne lääkkeesi. Tälläinen ketju sulta sitten syntyy kun tauti pääsee voitolle.
Ja ota se lääke nimenomaan ennen kuin kirjoitat tänne ettei lääkkeitä ole olemassa.
Etsin sopivaa keskustelua hienon, viikko sitten julkaistun ”tuubin” jakamiseksi ja tämä nyt sattui sopimaan aasinsillaksi :). Ehkä aloittajakin näkee taas ympäröivän maailman, - toivon!
(Nimimerkin ajatukset kuulostavat J.Redfieldin ”oivalluksilta”, mutta ei kaikkea lukemaansa pidä noin syvällisesti pohtia, sivistyksen kannalta new-age –kirjallisuus menee muun uteliaisuuden piikkiin :) )
Elokuvan ihmisillä ei ole aihetta häpeään, päinvastoin he ansaitsevat kaiken kunnioituksen, mutta totta on se, että tuskin heistä ketään on enää olemassa!
Filmin kesto on noin puoli tuntia, mutta se on todella katsomisen arvoinen! Elokuvan aikuiset ovat vanhempiamme ja lapset (lopussa leiritoimintaa) olemme me. En tarkoita, että monenkaan vanhemmat olisivat työskennelleet puuteollisuuden parissa (eivät omatkaan vanhempani), mutta olemme ainakin välillisesti hyödyntäneet sen tuloksia jo lapsina.
Video on Kari Heikkisen digitoima 50-luvun elokuva puutavaran matkasta metsästä tehtaalle (Kajaani Oy).
http://www.youtube.com/watch?v=w3g_RzDTo7s
Upea filmi ; )
En itse kuulunut Kajaani Oy:n henkilökuntaan kuuluvaan perheeseen, mutta monet koulukaverini ja ystävni kuuluivat. Oli kiva mennä muistoissa taaksepäin. Olen istunut tukkien päällä hevoskyydissä, Olen saunonut tehtaan saunassa ja vieraillut tehtaantyöntekijöiden puutaloissa. Ärjän saaressa vietin monia kesäpäiviä ja laskenut Ärjän hiekkarinnettä alas vesikelkalla veteen.
Ihana filmi, kiitos.
Tavallaan ymmärrän tämän ketjun luettuani, että aloittajaa hävettäisi nähdä kuvansa lehdessä, koska on tuudittautunut siihen uskoon, ettei häntä ole olemassakaan.
Miten noloa, kun on kaikille toitottanut, että minua ei ole oikeasti, olen vain kangastus, ja sitten koko kansa näkisi lehdessä todistusaineiston hänen olemassaolostaan.
Just. Nyt lopullisesti selvisi se mitä epäilinkin. Tämä oli tässä.
Vantaan Myyrmäessä on valokuvanäyttely "Maailman ihanin tyttö".
Menen katsomaan ensi viikolla.
Ei ketään.
Ihan en tavoita aloittajan ajatusmaailmaa, mutta vastaan täältä omastani käsin.
Minua ei ole hävettänyt, jos kuvani on ollut lehdessä, koska en ole esitellyt itseäni vaan asiaani. Moneen vuoteen en ole tehnyt sitäkään.
Tai no. "Jouduin" kyllä mukaan erääseen vapaaehtoistyön esitteeseen, koska en älynnyt, että esitteestä otettiin niinkin iso painos. Ei sekään hävettänyt, harmitti kyllä, koska esite poiki "tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä".
Aika yleinen on tuo "luulo", että jos ihminen esiintyy mediassa, hän on julkisuudenkipeä tyrkky. Vakuuttava esiintyminen on eräs lahjakkuuden laji, enkä ymmärrä, mitä häpeämistä siinä on.
Ja kuten sanottu, nykyään "julkisuus" - ainakin tämän netin kautta - on mahdollinen melkein kenelle tahansa, ei tarvitse olla mitään eritystä, enempää kuin se mato tai hiekanjyvä, saadakseen äänensä kuuluviin täällä -
jos nyt sitten joku kuulee ja kuuntelee...
"demeter"
Armas Verkko-Python.
Aikoinaan, jouduin minäkin ottamaan vastaan mitä tuli.
Aloitin pestini pää-toimittajana.
Ja niin oli pärstä aina toisella sivulla.
Piti jotain viisastakin yrittää kirjoittaa sen alle.
Kun homma oli valmis, ihailin kirjoitustani, en naamaani.
Liekö on niin, että julkkis-ajattelu johtuu naisilla näteistä rinnoista?
Tuskin miehillä muusta kuin naamasta.
Koska miestä on paha leikellä hirveän muhkeasti.
H.
Kunnioitukseni, hunksi, päätoimittajuudesta.
Onkohan sulla jäänyt putki päälle, kun "valtuudet" ovat
kuin päätoimittajalla täälläkin...))
Mutta niinpä tuo taitaa olla meillä kaikilla: ammattirooli kulkee varjona perässä...
"demeter"
Eihä hää oo tosissaa...eihä?
Säännöt sanoivat että pesti on aina kolmi-vuotinen.
Ja sitten vaihdetaan huononpaan.
Minusta tuli sitten erin-omainen avustaja, moneksi vuodeksi.
Kiva kuitenkin, ammattilaisena et sortunut rintoihin.
Vai onko sinulla joku salaisuus?
Onhan meillä palstallakin joku toimittaja.
Enkä se minä ole.
Korkeintaan olen erin-omainen avustaja, jonka artikkelit riittävät oikeaan
ohjaamiseen.
Tulipa mieleeni shhoshhtsi.
Lopussa kiitos seisoi Teemulle.
Muut tulivat 10 metriä perässä.
H.
Kummallinen aloitus. Kummallinen keskustelu jossa yritetään etsiä neulaa heinäsuovasta, lankapään alkua kerästä, tosi vaikeaa, koska aloitus on ns. trollialoitus light (lite)
Ajatuskuviona jotenkin sairas, mutta mahdollinen tiettyjen rajojen sisällä.
"Paloma.se.co"
Olet oikeassa.
Hyvin harvoin nämä alkavat vakavasti kirjoittaen.
Olet varmaan huomannutkin, miten tätä ikä-luokkaa yritetään saada ottamaan ns.
tosissaan, jotta aloittajalla nauru piisaisi.
Voi myöskin olla niin, että takana on ammattimainen tarkoitus lisätä
keskustelujen määrää.
On epä-toden-näköistä että tänne kirjoittaisivat todella sairaat.
Tai... sairaat...miten tuon nyt sanoisi.
Siksi on terveiden erittäin tärkeätä luoda kommenttinsa sinne päin...
Vakavahkosti, mutta sisältäen aina pienen piikin.
H.
Onkos tämä nyt uskonnolilinen käsitys, että itsetunnoton joka tuntee häpeää ja saa anteeksiannon tai armon saa tällöin luvan olla näkymätön. Jotenkin tuon suuntaista tuli radiosta. Oli kädet taikinassa enkä pystynyt vaihtamaan asemaa.
Mitä vikaa siinä konsertissa oli?
Huono musiikki?