Tarvitsisin vähän apua. Olen naimisissa uskovaisen miehen kanssa. En itse ole. Haluaisin uskoa mutta en osaa. Tai siis en ole löytänyt sitä. mieheni ei pakota minua siihen mutta haluaisin uskoa ja pelastua. Olisiko kellään hyviä neuvoja?
apua
erinlainen
161489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Rukoile Jumalaa, niin saat avun. Rukoile koko sydämelläsi, niin löydät etsimäsi.
Olen yrittänyt muuta silti tuntuu että rukoillessa mieli ei ole mukana. Siis tuntuu kuin tekisi sitä vasten tahtoa vaikka itse sitä haluankin.
Älä pinnistele ja älä ajattele, että sinun olisi uskottava samoin kuin miehesi. Usko on aina jokaisen omanlaisensa asia ja kokemus. Tässä mennäänkin aika usein kiville, kun pyritään kaikki pusertamaan samaan muotiin, kuten Sinunkin kysymyksestä kuvastuu, ja haluaisit olla jotain, minkä näät muissa.
Ole oma itsesi ja usko sillä pikkuriikkisellä uskollasi jota Sinullakin on, koska kuitenkin ajattelet noin ja kaipaat jotain. Sinä olet Jeesuksen oma sellaisena kuin olet, se on näin simppeliä.
Sinun erilaisuutesi on rikkautta ja ole tosiaan oma itsesti, sillä et Sinä muutu joksikin muuksi jos niin lullet. Olet luotu sellaiseski kuin olet ja se riittä Jumalallekkin ja sitäkautta Sinulle itsellesikin.
ehkä siihen, että saat todellisen uskon sydämeesi. Ehkä koettelemusten kautta, jos niistä selviät voittajana Jumalaan turvaten. Ainakin itse muistaakseni rukoilin ja pyysin mielessäni joskus nuoruudessa saada tuntea Jumala tarpeelliseksi itselleni (kun silloin tuntui, että oli aivan sama onko Jumala olemassa vai ei -ja nyt se ajatus tuntuu kauhealta). Ajauduin lopulta tosi kauas Hänestä, ja olin mieleleni kovettanut. En kuitenkaan ole tullut yhtäkkiä uskoon vaan se on pitkään kypsynyt mielessäni. Ilman Jumalaa tämä maailma on hyvin lohduton paikka, hän antaa lohdun, ja näin tarvitsen Häntä.
Raamatussa on kohta, jossa kuvataan kuinka väkevä on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan (suunnilleen ulkomuistista): vaikka vuoret järkkyisivät ja kuu sekä tähdet katoaisivat, rakkauteni teitä kohtaan ei ikinä katoa. Se pysyy ikuisesti. Mikä voi olla noin upea olento, mietin vain.. :)
Usko ei ole taitolaji, usko on Jumalan lahja.
Menitkö muuten avioon uskovan kanssa tässä tilassa jossa nyt olet?
Seuraavaksi kysyn oliko isäsi sinulle hyvin etäinen ja tavoittamaton henkilö, jota oli lähes mahdoton lähestyä. Oliko isäsi sellainen isä joka hylkäsi sinut ja jonka rakkautta ja ihailua et saanut, saati että olisit saanut isän syliä ja isän lämpöä.
Nämä asiat selittäisivät jollakin tavalla myös nykyistä aviosuhdettasi ja kaipausta yhteyteen miehesi kanssa, yhteisen uskon muodossa. Sinulla on selkeästi tarve yhteyteen, ja se on hyvä tarve. Suorastaan elinehto on tuntea kuuluvasa jollekin.
Nythän miehesi on syvimmältään tavallaan tavoittamattomissa, kuten oli (Oletettu) isäsikin. Isä on aina tytön ensimmäinen mies ja isä peilaa paljolti Jumalaa lapselle. Isä on lapsen ensimmäinen Jumala- kuva.
Ankaran ja vaativan isän lapsella on usein myös ankara ja vaativa Jumala. Isä jolle ei kelpaa lapsen tekemiset ja joka ei lastaan huomioi, eikä hellästi kannusta, tuottaa todella rikkinästä ja onnetonta jälkikasvua.
Hei,
en ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta kiinnostuin ajatuksistasi - saisiko sinuun jotenkin yhteyden?
[email protected]
Miten tästä eteenpäin, se onkin jo mutkikkaampi juttu. Ei ole kuitenkaan muuta lääkettä kuin rakkaus. Ja isän rakkautta vaille jäänyt lapsi tarvitsee hoitavaa, korvaavaa kokemusta rakastavasta Isästä. Jonkun kokemus on ollut sellainen, että hän on näyn omaisesti kokenut olevansa turvallisen isän hellässä ja lämpöisessä sylissä.
Eli mä kerron nyt sulle ystäväni:
Sinut on Jumala kutsunut elämään, sinulla on Isä.
Isä rakastaa sinua todella paljon. Niin paljon isä sinua rakastaa, että hän oli valmis uhraamaan oman poikansa, nostaakseen ja pelastaakseen sinut pois siitä kylmältä lattialta jossa nyt olet avuttomana, kysymässä josko sinä isä voisit ottaa minut syliin.
Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, Isä Pika ja Pyhä Henki. Sinä näet tämän rakkaan lapsesi, sisaremme joka kaipaa sinun turvalliseen ja lämpimään syliisi.
Sinä Isä joka meitä kaikkia rakastat, ota hänet syliisi Isä. Osoita hänelle Poikasi Jeesus Kristus ja ne haavat jotka ovat hänen käsissään ja jaloissaan, ne haavat joista Pyhä sovintoveri vuotaa kaikkien syntiemme anteeksiantamiseksi. Niidenkin syntien joiden vuoksi sisaremme ei kykene kokemaan sinun rakkauttasi Isä. Ehkä sisaremme maallinen isä on ollut kova, ehkä äiti etäinen.
Parhaansa he ovat yrittäneet, sen tiedämme, emme heitä syytä, vaan vihollista perkelettä, vihollinen on turmellut luontomme niin, että rakkautemme on vajavaista. Ja me raukat reagoimme meille tehtyyn syntiin synnillä. Turmeluksen maa kantaa turmeluksen hedelmää.
Kuule rukouksemme Pyhä Jumala Pokasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Jos olet syntinen, tunnet niitä, ja ne vaivaavat sinua, niin Jumalan palvelijana Jeesuksen puolesta hänen tahtonsa mukaisesti todistan, että kaikki syntisi ja vikasi ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Seen saat uskoa ja sen saat omistaa. Tämä on Jumalan Sana.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakkon sinulle rauhan. Isän Pojan ja Pyhä Hengen nimeen. Aamen!
minulla ja isälläni on hyvät välit. olen vain kasvanut ateisti perheessä. meillä kotona ei uskon asioista olla ikään puhuttu. olin melkein ateisti kun menin avioon. mieheni kyllä hyväksyy minut kyllä tälläisenäkin mutta haluan että myös tämä asia yhdistäisi meitä
On hyvä että miehesi hyväksyy sinut sellaisena kun olet.
En nyt oikein päässyt selville tuosta syvimmästä syystä ja perimmäisestä ajatuksestasi, miksi sinä tahdot tulla uskoon. Ellei tuo syy ole sitten (ainut) siis mainitsemasi syvempi yhteys mieheesi.
No Jumala on avioliiton asettaja ja jos teidät on Jumalan sanalla yhdistetty, niin olette siinä Jumalan siunausta liitollenne pyytäneet.
Mutta Kristus on tullut syntisiä varten, heitä pelastamaan. Terveille ei ole parantavaa lääkettä, eivät he tarvitse.
Et maininnut tarkemmin käsitystäsi omasta suhteestasi vallitsevaan syntiturmelukseen, siis et maininnut omasta syntisyydestäsi. Sen tiedon perusteella voisi jotakin lisääkin aiheesta kirjoittaa.
Sepekö se täällä taas testailee isäteoriotaan :))
Nämä eivät ole kenekään sepen teorioita, vaan tutkittua tietoa, ja käytännön hoitotyössä esiin tulleita faktoja.
Näihin voi kuka hyvänsä tutustua esimerkiksi ammattiattajien kirjoittamien hyvien kirjojen avulla ja erilaisilla terapia- muodoilla.
Olen odottanut viestiäsi.
Lueskelin pintapuolisesti sepen juttua...sinänsä mielenkiintoista. Uusi tutkimus uskontopsykologian puolella on kallistumassa siihen suuntaan, että isällä on edelleen arvomaailman eteenpäinviejänä tärkeä osa, mutta uskonnollisen kodin lapsi samaistuu lähinnä äidin uskonnolliseen näkemykseen vuorovaikutussuhteen ollessa turvallinen. Freudin ajatukset isähähmosta Jumalakuvassamme eivät siis enää ole kaikkien mielestä kutinsapitävää.Empiirinen tutkimus on osoittanut, että lasten sosiaalistuminen omien vanhempien arvomaailmaan ja uskonnollisiin käsityksiin on yhteydessä lapsen kokemuksiin varhaisessa vuorovaikutuksessa. Näin siis uskontopsykologia pyrkii sen tarjoamin keinoin selvittämään uskonnollisuutta.
Usko on sitten aivan eri asia, se on yksin ja ainoastaan Jumalan työ alusta loppuun eikä sen syvintä olemusta voida psykologisin selitysmallein arvioida.
Psykologiasta voi olla hyötyä mm kun pohdimme omia destruktiivisia käyttäytymismallejamme, kun haluamme aikaan muutosta tilanteessa, missä vanhat rakaisumallimme eivät toimi. Silloin on ehkä syytä miettiä, olenko juuttunut ajatusmalliin, jonka perusta voi olla jopa valheellinen. Kognitiivinen terapia on silloin oivallinen apu.
Tässä lyhyesti keskeneräisiä ajatuksiani, Raamatun Sana... etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, on edelleen totta Raamatun Sanaan uskovalle.
Terapeutti Jokinen on ainakin Sepe, mutta hän on kyllä sydämestään uskova mies eikä puhu lainkaan uskontopsykologiaa.
Minä en myöskään kirjoita tällaisesta, en tunne lainkaan sellaisia menetelmiä, en ole myöskään psykologi. Enkä ole uskonnollinenkaan, vaan Kristukseen uskova ja kaikessa Häneen luottava Jumalan lapsi.
Freudin teorioihin viittaaminen tässä tapauksessa, on todella kaukkaa haettu. Jotakin kai lukio- psykologiaa 1960 luvulta. Pyllystä sanoisin minä toweri Freudille.
mulla on kans samanlaisia tuntemuksia et tahtois sydämenuskon ja tulla uskoon mut uskovaiseksi ei tosta vaan ruveta,usko tulee kuulemisesta ja se annetaan.ei toinen ihminen voi uskoa antaa vaikka haluaisikin,mulla vaan siinä mieles eri tilanne kun mies ei käy seurois ollenkaan eikä haluakaan.muutenkin tuntuu epätoivoselta välillä koko liitto,väkivaltanen välil ja sellasta.
Vaan ei lainkaan luonnollisin korvin, vaan sydämellä.
Eikä jotain uskontoa ja kulttuuria sekaisin, vaan puhdasta evankeliumia sydämen pitää kuulla, jotta usko voisi tulla. Uskon antaa Jumala, sitä ei voi todellakaan ottaa itse.
Ja vielä vähemmän uskoa voi survoa puolisonsa sisään henkisellä väkivallalla.